Polperro, melkein Poldarkin maisemissa

Cornwallin länsirannikolla sijaitsee pieni, mutta hyvin kaunis kalastajakylä nimeltään Polperro. Sen suurimmalta osin valkoisiksi maalatut, vieri vieressä olevat kivitalot, muodostavat kapeita kujia pitkin tätä meren rannasta ylös rinteisiin nousevaa pientä kylää. Kujien varsilla sijaitsee monenlaisia ihastuttavia pieniä putiikkeja, kahviloita ja ravintoloita. Ja kukkia, kukkia on ihan joka puolella.

Vastaantuleva hymyilee ja tervehtii, kylän tunnelma on käsinkosketeltavan rauhaisaa ja leppoisaa. Joukko miehiä on kokoontunut kahvilan terassille vaihtamaan kuulumisia aamukahvien äärelle. Aamuaurinko lämmittää ja hätistää yön jättämää viileyttä matkoihinsa. Merituuli hyväilee satamassa seisojaa. Tuntuu, että elämän ja ajan merkitys on juuri tässä. Juuri tässä hetkessä.

Hengitystä vain ihohuokosilla

Meidän Airbnb-asumuksemme Polperrossa sijaitsi ihan tuon kalastajakylän yläpuolella. Merenrantaan ja alas kylään pääsimme käppäilemällä kapeita kujia, jotka varsin jyrkässä kulmassa laskeutuivat rinnettä alas.  Paluumatkaa varten isäntämme oli antanut meille reittiohjeen, jolla välttäisimme tuon jyrkän rinteen takaisin nousemisen, tosin kävelymatka olisi sitten hieman pidempi.

Olimme onneksemme varhain liikkeellä sillä kylässä oli tuohon aikaan liikkeellä vain koirien ulkoiluttajia ja muuta paikallista väkeä. Koiraulkoilutettavia näyttikin olevan paljon, ja koirat olivatkin kylässä hyvin huomioitu, sillä miltei jokaisen putiikin ja kahvilan eteen oli laitettu vesikuppi koirille. Myös sisälle kahviloihin koirat olivat tervetulleita.

Kylä ja satama oli aika nopeasti kierretty ja ihasteltu, hyvinkin oikeaan aikaa, sillä parkkialueelta alkoi vyöryä vielä viimeisiä loppukesän turisteja kuin laavamassaa tulivuoren rinteiltä. Tässä vaiheessa oli meidän sitten aika lähteä isännän ohjeistamaa reittiä takaisin kämpille.

No, mehän tietysti eksyimme ja enemmän kuin reilun käppäilymatkan jälkeen huomasimme seisovamme keskellä suurta peltoa, kuten taas ne ööt siinä aapisessa, eikä tiedetty yhtään missä olimme. Tiestä ei ollut tietoakaan saati sitten tutusta asumuksesta.

Sehän tiesi sitten laskettelua takaisin alas kylään lähtöpisteeseen ja paluuta kämpille samaa reittiä kun aamulla tulimmekin. Puolessa välin hengitys vaihtui kulkemaan enää ihohuokosten kautta, niin tukossa olivat flunssaiset nenämme ja keuhkoputkemme. Loppumatkan suorastaan raahauduimme metri metriltä ylöspäin ja kämpillä piti ensin ottaa troppia ja sitten levätä ihan kunnolla, jotain puoli päivää.  Mutta edelleen siis hengissä.

Ei melu miestä pahenna (vai miten se meni?)

Olimme varanneet täältä Porpellosta Airbnb-asunnon kahdeksi yöksi. Tämä Airbnb- asuminen näyttäisi olevan täällä brittein saarilla paljon edullisempaa kuin hotelliasuminen (niin kuin monessa muussakin maassa). Asunto oli siis todella mahtava, kaikki oli puhdasta ja siistiä, huoneemme erinomainen ja isäntämme perin ystävällinen ja avulias.

MUTTA : (tässä kohtaa käärme luikertelee paratiisiin) iltaisin isäntämme tykkäsi katsella  olohuoneessa telkkaria miltei täysillä volyymilla. Nappulat kaakossa pitkälle yli puolen yön. Molempina iltoina. Ja aamulla heti ensimmäisenä musiikki alkoi pauhaamaan samalla volyymilla. Tätä säesti neljän pienen ja paksun adhd -terrierin harrastama kimppakipittely pitkin parkettia.

Sanotaanko näin, että ihan koko aikaa ei hymyilyttänyt, varsinkin kun olohuoneen kello yhtyi mekkalaan ilmoittaen kuuluvasti tunnin välein, että meni jo, se edellinen tunti. Hmph.

Wales, here we come

Porpellosta teimme vielä visiitin toiseen kalastajakylään, Mevagisseyhin. Tämä kylä oli varsin samankaltainen kuin Porpello mutta hieman vaatimattomamman oloinen. Kävimme täällä merenkulkumuseossa, osin ihan siksi, että siellä käynti oli ilmainen. Museo ei ollut kovinkaan suuri mutta paljon siellä oli nähtävää liittyen juuri kalastukseen ja merenkulkuun.

Suunnitelmissa oli vielä käydä lähellä sijaitsevassa Looessa, mutta flunssainen olo ajatti meidät kämpille huilaamaan. 

Seuraavana aamuna, joka oli tosi sumuinen, otimme suuntiman kohti Walesia, näillä huudeilla kun olemme. Matkasimme kohti Walesin Breconista varattua Airbnb-asumustamme välillä pysähtyen ihastelemaan matkan varrelle osuvia linnoituksia, katedraaleja ja abbeyta (pahus, kun en tiedä, miten kirjoitetaan monikossa sana abbey). Koko päivän sateli sellaista ihme tuhnusadetta, joka kasteli vaikka olisi ollut sontikka pään päällä. Iltaan mennessä sade kuitenkin jo lakkasi.

Söpöin Airbnb-asunto ikinä

Tämä Walesin asumuksemme sijaitsi aivan likellä Brecon Beaconsin kansallispuistoa jonka läpi ajoimme. Siksi ajomatkallemme osui tosi mahtavia maisemia ja hetken oli samanlainen fiilis kuin ajellessamme ammoin Skotlannin ylämailla. Todella mahtavia kukkuloita ja ylänköjä. Ja eikös vaan näilläkin jyrkillä rinteillä haggisaihiot (eli lampaat) pysyneet runsaslukuisesti kiinni rinteiden ruohotupsuissa.

Tämä Airbnb kämppämme oli sitten söpöin (vaikkakin miltei pienin) asumus missä olemme konsanaan asustaneet. Huone oli tehty pihassa olevaan erilliseen autotalliin ja siinä oli kaikki tarvittava, aamiastarvikkeista lähtien. Hukkatilaahan tuolla ei ollut yhtään ja jopa matkalaukun aukaisu kokonaan ei onnistunut mutta sekään ei aiheuttanut nyt murhemieltä. Huone oli niin ihana. Täällä saimme lainata myös pesukonetta ja kuivuria.

Jos nyt jotain miinusta tarvitsee tästäkin sanoa, niin se oli sohvasta levitetty vuode. Se oli kyllä ihanan pehmeä ja hyvä nukkua mutta koska se vietti keskeltä alaspäin, nukuimme sen yön tavallista likeisemmin. Mutta, mutta, olikohan se sittenkään oikeastaan miinusta?

Walesin toinen virallinen kieli on muuten kymri. Tässä näyte: Any vechile on kymriksi Unrhyw gerbyd.

Roomanajan raunioilla

Koska meillä ei ollut kuin viikko varattuna roadtrippiimme, vietimme Walesissa vain seuraavan päivän ja sen jälkeen kiirehdimme jo takaisin Englannin puolelle. Ajoreittimme kulki kuitenkin läpi Cardiffin,  joka on Walesin pääkaupunki. Tässäkin kaupungissa oli hirvittävän iso linnoitus ja tätä linnoitusta on käytetty lavasteena (kuulema) monessa elokuvassa ja TV-sarjassa. Linna on rakennettu roomanajan linnoituksen raunioiden päälle.

Noita roomanajan raunioita kävimme ihmettelemässä vielä toisessakin paikassa tuolla Walesin puolella. Caerleonissa sijaitsevat rauniot olivat jäänne roomanajan sotilaiden varuskunnan kylpylästä, amfi-teatterista ja sotilasparakeista. Ällistyttävän paljon oli noista raunioista jäljellä vaikka niiden loistoajoista on kulunut yli 2000 vuotta.

Kyllä muuten näppösiä syyhysi kaivaa Deussit (metallinetsimet) matkalaukusta ja pikkuisen piipparoida näitä tiluksia. Ei olisi varmaan kovin montaa signaalia keretty kaivamaan, ennenkuin paikalle olisi saapunut henkilö, jolla olisi ollut hyvinkin negatiivismielinen suhtautuminen kaivauksiimme.

UK:n roadtrip on nyt taputeltu

Kaikki loppuu aikanaan, niin myös roadtripimme. Yhden yön vietimme matkan aikana vielä Gloucesterissä ennen saapumistamme Lontoon Heathrowin Premier Inniin. Auton kävimme luovuttamassa ennen hotellille menoa ja täytyy kyllä sanoa, että oli muuten hitain luovutus varmaan koko universumissa. Mutta kun jaksoimme aikamme odotella, kelpasi auto vihdoin ja viimein eräälle työntekijälle. Muutaman kyselyn ja tökkimisen jälkeen.

Kaiken kaikkiaan automatkaamme olemme tyytyväisiä, vielä tyytyväisempiä olisimme, jos ei tuo katalista katalin flunssa olisi meitä kiusannut. Kilometrejä tuli vähän vajaa 1000 ja tuo siis ajettuna täysin vasenta kaistaa, mikä tiesi siis sitä, että ajaminen jäi tykkänään miesmatkaajan kontolle. Minulle jäi sitten se neuvominen.

Bensa täällä on yhtä kallista kuin Suomessakin ja pari siltatullimaksua tuli ajon aikana maksettavaksi. Ne eivät onneksi olleet mitenkään hintavia, toinen oli 1,50 ja toinen 5,6 puntaa. Liikennekäyttäytyminen on kohteliasta niinkuin kaikki muukin käyttäytyminen täällä.

Kaikki aarteen etsintään osallistuvat jenkit yhtä lukuunottamatta ovat nyt myös saapuneet tänne Heathrowin hotellille. Muutama uusi kasvo on taas mukana, muutama jäänyt edelliskerralta pois. Huomenna suuntaamme siis kohti Milton Keynesia ja siellä peltojen kätköissä löytäjäänsä odottelevia aarteita. 

Aivan mahtavaa viikonloppua Sinulle juuri sinne, missä sitten ikinä lienetkin. 

PS. Viimeinenkin jenkki saapui ja etsintäporukka on kutakuinkin kasassa. Alla olevasta kuvasta puuttuu kuitenkin pari piipparoijaa ja minä, joka olen täällä kameran takana. Kyllä on hankalaa kaikkia kuvaan saada kerralla!