Pitkän harkinnan jälkeen päätin, että tänä syksynä en lyöttäytyisikään aarteen etsijöiden joukkoon vaan lähtisin ihan ekalle soolomatkalleni Pasasen kaivellessa kuoppia Englannin peltoon. Aikani vatvottuani kohdemaata päädyin Thaimaahan koska se on maana minulle ainakin tuttu ja maan käytänteet selvillä. Bahtin kurssikin oli vielä muistissa eli ei tarvinnut alkaa hirveästi räknäämään valuuttakurssin kanssa.
Tuumasta toimeen, ensin oli hankittava tietysti lentoliput. Halvin sekä vähänkin järkevällä matkustusajalla oleva lento löytyi Etihad Airilta, ensin lento Abu Dhabiin noin seitsemän tuntia ja sieltä vielä kuuden ja puolen tunnin jatkolento Bangkokiin. Tämä Etihad oli kyllä ihan outo lentoyhtiö mutta luotin siihen, että senkin koneet ilmassa pysyisivät. Tavallisuudesta poiketen varasin myös istumapaikat sillä halusin käytäväpaikan, ettei tarvitse vieruskaveria herätellä tai muuten häiritä kun haluaa itse jaloitella/suorittaa vessareissua.
Vielä oli tehtävä netissä maahantuloilmoitus, viisumittahan Thaimaassa voi suomalainen lomailla 30 päivää eli sitä ei tarvinnut onneksi hakea. Koska joskus näissä Aasian maissa kysytään myös paluulippua niin Pasanen ystävällisesti hankki minulle feikkilipun bestonwardtickets.comista. Ja sitten olikin Pasasen rouva näiltä osin valmiina soolomatkaansa, henkisesti kyllä vielä oli vähän tekemistä! No olihan se kuitenkin melko jännittävää, yksin matkaaminen!
Varsovassa vietetyn yön jälkeen lähdimme aamusta hotellin järjestämällä shuttlebussilla Chopinin lentokentälle. Minun koneeni lähtöaika oli klo 9.35 mutta Pasaselle tuli hieman enemmän odotusaikaa sillä hänen koneensa Englantiin lähti vasta iltapäivällä. Tuumasi menevänsä loungeen syömään ja juomaan ja venymään netissä. Joten hei vaan Pasanen, nähdään parin viikon päästä Bangkokissa!
Tämä ensimmäinen lento Varsovasta Abu Dhabiin ei ollut kyllä kovinkaan loistelias. Etihadin kone oli kuin paikallisliikenteen bussi, mitään mukavuuksia kuten skriini, josta olisi voinut matkan aikana katsoa elokuvia tai pelata pelejä, ei ollut. Tai siis skriini oli mutta sitä ei saanut päälle. Pikkuisen oli pitkäveteistä tuijotella tyhjää näyttöä. Vieruskaveriksi sain intialaisen miehen ja hetken jo ajattelin, että voisikohan sille ehdottaa Yazin pelaamista mutta ennen kuin sain ajatukseni teoksi, tämä intialainen jo nukkui. Ehken toki olisi muutenkaan tohtinut nuorelle miehelle alkaa mitään pelihetkiä ehdottelemaan, olisi voinut luulla vaikka ja mitä. Se intialainen.
Ruokatarjoilu kyllä sentään kuului lipun hintaan. No, ruokahan ei tavallisesti lentokoneissa koskaan kovin hyvää ole mutta nyt oli huonoista huonointa. Ja kun vielä sain vaan puoli muovimukillista viiniä niin eihän se kauhean mukavalta tuntunut tällaisesta viinin lipittäjästä. Myöskään kahvia ei tarjoiltu joten pikkuisen alkoi ärtymys nostamaan päätään. Toki ei pidä valittaa, taaloja kun laittaisi lisää niin pääsisi bisnesluokkaan jossa varsin saisi viiniä sen koko mukillisen sekä kahvikupposen vieläpä ehkä kera suklaaleivoksen.
Muuten lentomatka sujui kohtuullisen hyvin välillä jaloitellen ja kirjaa lukien. Kateellisena totesin, että intialainen vieruskaverini nukkui ihan koko matkan, itse en yleensäkään saa koneessa nukuttua.
Abu Dhabiin lento laskeutui paikallista aikaa puolen yön kieppeillä ja seuraavaan lentoon oli aikaa puolitoista tuntia. Ensimmäisenä kentällä piti etsiä kahvipaikka ja kyllä sielua hieman kirvelsi maksaa 5,7 euroa pienestä pahvimukillisesta kahvia. Mutta ei auttanut, täytyi tukea tätä köyhää arabimaata ja maksaa vaan nikottelematta jos kahvia mieli saavansa. Odotteluaika meni nopeasti käppiessä lentokentän pitkiä käytäviä ja etsiessä seuraavan lennon porttia. Onneksi ei tarvinnut raijata rinkkaa selässä sillä se matkasi Varsovasta suoraan Bangkokiin lentokoneen ruumassa ja sieti vaan toivoa, että sen Suvarnabhumin laukkukarusellista sitten löydän. Joskushan meillä on ollut pienoisia vaikeuksia tuon rinkan löytämisessä juurikin Bangkokin kentällä.
Kone Abu Dhabista Bangkokiin olikin sitten jo paljon parempi kone toimivine skriineineen ja ruokatarjoiluineen. Vieruskavereiksi sain kaksi varttunutta espanjalaismiestä jotka höpöttelivät keskenään koko lennon ajan. Meinasin siihen väliin heittää omaa espanjan osaamistani kuten: ke? como estas? vamos tai mi casa es tu casa, mutta sitten katsoin viisaammaksi olla esittelemättä espanjan osaamistani sillä noilla sanoilla ei olisi kummoista tai ymmärrettävää keskustelua saanut aikaiseksi. Sitä paitsi kuulostaisihan se aika oudolle, jos ventovieraalle alkaisin selittää, että minun taloni on myös sinun talosi. Siinä olisi espanjalainen vetänyt viininsä väärään kurkkuun ja katsonut kahdesti, että ootko ihan tosissas. Siispä katsoin elokuvia, luin kirjaa ja välillä hymyilin ja nyökkäilin espanjalaisukkeleille, että jee hyvin menee!
Kone laskeutui Suvarnabhumin kentälle puoli seitsemän aikaan aamusella. Rajamuodollisuudet menivät suhteellisen rivakasti, passin tarkastukseenhan täällä on yleensä mahtijonot mutta jonot etenivät nyt sutjakkaasti. Rajatarkastajalla ei ollut mitään kiinnostusta kysellä minulta mitään poislähtölippua minnekään, passi ja sormenjäljet riittivät. Tosin mies kopissa näytti niin väsyneeltä, että ylimmäisenä kiinnostuksen kohteena oli mitä ilmeisemmin oma sänky ja tyyny.
Jopa rinkkakin ilmestyi laukkukaruselliin sen enempää viipyilemättä, olipahan meillä rinkan kanssa iloinen jälleennäkeminen! Siinä alkoi jo hieman Pasasen rouva tuumaamaan, että mikäs tässä on yksin matkatessa, kaikkihan sujuu oikein hyvin.
Aivan ensimmäiseksi käppäilin kentän alimpaan kerrokseen ostamaan bussilippua Hua Hiniin. Suoria busseja kentältä lähtee joko Hua Hiniin tai Pattayalle joten minun ei tarvinnut lähteä pitemmälle etsimään kyyditystä. Busseja lähtee melkein tunnin väliajoin mutta koska halusin käydä juomassa rauhassa aamukahvit ja ehkä syömässäkin jotain varasin lipun bussiin joka lähtisi vasta parin tunnin päästä. Seiskaleiskasta kävin myös ostamassa hieman matkaevästä sillä bussimatka kestäisi rapiat kolme ja puoli tuntia, eikä tuollaista matkaa nyt ilman sipsejä ja karkkia kukaan voi tehdä. Bussimatka maksoi n. 360 bahtia eli noin kympin ja ennen lipun ostoa piti vielä käydä ATM:sta nostamassa paikallista valuuttaa sillä lipun myyjälle kelpasi vain käteinen.
Kentältä ostin myös puhelimeen paikallisen puhelinkortin. Puhelimeeni saa vain yhden E-sim kortin ja koska haluan pitää yhteyden myös kotimaan operaattoriin niin siksi piti hommata vielä tuo paikallinen puhelinkortti. Oman liittymäni laitoin kuitenkin numeroparkkiin heti matkan alussa.
Matka Hua Hiniin meni oikein rattoisasti. Bussi oli pikkuisen sellainen luxury jossa oli isot säädettävät penkit ja jopa säädettävä jalkatukikin. Matkan aikana nukahtelinkin pari kertaa, tosin koska en ollut yön aikana ollenkaan nukkunut, niin olisin varmaan voinut nukahdella vähän kälysemmässäkin bussissa. Välillä piti matkan aikana kuitenkin rapistella sipsipussia, huudella someen, että täällä ollaan ja katsella ohikiitäviä maisemia. Bangkokin seutuhan oli kärsinyt hieman aikaisemmin rankoista sateista johtuvista tulvista ja vieläkin paikkapaikoin näkyi laajoja tulva-alueita.
Hua Hinin bussiasemalla tilasin Grab-taksin jolla ajelin sitten viiden kilometrin matkan hotellille. Olin varannut tästä Whale hotellista neljä yötä ajatuksella, että jos ei miellytä niin vaihdanpa hotellia. Whale hotelli vaikutti mukavalta, siistiltä ja viehättävältä. Huone oli iso, samoin parveke ja sängyssä pystyi nukkumaan X:nä mihin ilmansuuntaan milloinkin tekisi mieli. Henkilökunta oli avuliasta ja ystävällistä, niin kuin täällä nyt yleensäkin on, ja aamiainenkin oli oikein hyvä.
MUTTA: hotellin läheisyydessä ei ollut oikein mitään. Agodan sivuilla hotelli mainostaa merenrannalle olevan matkaa noin 500 metriä, todellisuudessa sinne oli yli viisi kilometriä. Lähistöllä ei ollut oikein ravintoloita ei kahviloita eikä muita kauppoja kuin kilometrin päässä sijaitseva seiskaleiska. Saati sitten mitään nähtävyyksiä. Sairaala oli kyllä sitten ihan kyljessä kiinni, mutta onnekseni en sen palveluita tarvinnut.
Hotellilta sai kyllä ilmaisen shuttle-kuljetuksen rannalle tai ostoskeskukseen mutta sekin olisi ollut sellaista säätöä että tyydyin vain yhtenä päivänä menemään ostoskeskukseen jonka miellyttävän viilennetyssä ilmanalassa viihdytin itseäni kiertelemällä ja katselemalla mitä voisi ostaa jos rinkassa olisi yhtään ylimääräistä tilaa.
Muuten venyin vain hotellilla, luin paljon ja söin hyvin. Onneksi siellä oli kiva uima-allasosasto ja sen ravintolasta sai hyvää ja suhteellisen edullista ruokaa ja juomaa. Niin, ja seiskaleiskaan käppäilin melkein joka päivä, tulipahan siinä ainakin pikkuisen liikuntaa nivelille.
Yhdeksi päiväksi varasin retken villieläinten pelastuskeskukseen. Retki kesti n. seitsemän tuntia, pikkubussi tuli hakemaan minut hotellilta aamulla kahdeksalta ja toi takaisin kolmelta iltapäivällä. Retken aikana tutustuttiin opastetusti tähän eläinpuistoon ja sen pelastettuihin eläimiin. Oli norsuja, tiikereitä, apinoita, karhuja ym. eläimiä jotka oli pelastettu kurjista oloista ja kurjan kuntoisina, yleensä eläinten kurjuuteen oli selvä syyllinen, ihminen. Kyllä sydäntä särki oppaan kertomat tarinat näiden eläinten aiemmista elinoloista. Monen retkeläisen silmät kostuivat kyyneleistä näitä tarinoita kuunnellessa, niin myös minun. Oli hieno ja ajatuksia herättelevä paikka, onneksi tämmöisiä maailmasta löytyy ja mielelläni näitä paikkoja tuen. Tähän retkeen kuului myös buffee-lounas joka oli vallan erinomainen.
Neljän päivän jälkeen päätin sitten vaihtaa hotellia hieman lähemmäksi rantaa. Varasin NH hotellista ihan kylmästi koko seuraavan viikon koska se todellakin sijaitsi lähellä rantaa ja hotellin arvostelut olivat melko uskottavia. Ja kyllä kannatti, hotelli oli juuri niin hyvä kuin antoi ymmärtää, merenranta oli tosiaan käppäilymatkan päässä kuten myös pari isoa ostaria. Lähellä sijaitsi myös kahviloita ja ravintoloita sekä seiskaleiska joka on siis aivan pakollinen ostospaikka kun ollaan Thaimaassa. Hotelli oli myös äärimmäisen siisti, tosin hieman hintavampi kuin edellinen. Vaihdossa hävisin parvekkeen mutta sain merenrannan.
Päivisin käpin rannalla, istuskelin kuppiloissa sekä kahlailin rantavedessä mutta uimassa en meressä käynyt. Rantaan ajautuneet meduusamöhkäleet olivat sen verran inhan näköisiä ettei kyllä pahemmin tehnyt mieli uimaan moisten mölliäisten sekaan. Hotellissani oli kuitenkin oikein mukava uima-allasosasto jos uimaan mieli, itse kylläkin kävin vain sen baarissa lähinnä iltaisin syömässä tai drinksulla. Joskus molemmilla.
Alkuun päivät kuluivat vauhdilla mutta loppupäivinä sitä alkoi kaipaamaan jo ihan oikeaa (suomalaista) puheseuraa ja matkakaveria, eli Pasasta. Yhteenkään suomalaiseen en Hua Hinissä törmännyt, muutaman kerran sain juttuseuraa jenkkipariskunnasta jotka olivat muuttamassa Thaimaahan koska (myös) jenkeissä alkaa olemaan liian kallista tulla toimeen pelkällä eläkkeellä. Kertoivat, että miehen eläkkeellä molemmat elelevät ihan mukavasti Thaimaassa. Rohkeaa, sillä he eivät olleet aiemmin Thaimaassa olleet. En kehdannut kuitenkaan kysyä, että paljonkos se teidän eläke onkaan sitten dollareissa, jotain rajaa sentään utelemisessakin oltava. Pariskunta oli hankkinut talon Hua Hinistä ja siinä tehtävän remontin ajan asuivat hotellissa. Mukava pariskunta, toivottelin heille lähtiessäni onnea hieman erilaiseen elämänmenoon.
Viikon lotkottelun jälkeen olikin sitten palattava bussilla Bangkokiin jonne Pasanen lentäisi Englannista seuraavana päivänä. Lähtöaamuna pakkasin rinkkani, tilasin Grabin ja matkasin bussiasemalle. Bussilipun Bangkokiin olin jo ostanut valmiiksi netissä. Ja sitten oli luvassa sama kolme ja puolituntinen bussiköröttelyä takaisin Suvarnabhumin lentokentälle, nyt ilman mitään evästä koska unohdin ostaa. Selvisinoikein hyvin kyllä ilmankin. Olin varannut kentän läheltä hotellihuoneen kolmeksi päiväksi jotta Pasanen saisi rauhassa toipua jetlaakeristaan ennen kuin sitten jatkaisimme yhdessä reissuamme jonnekin päin.
Subarnabhumin kentällä ajauduin sitten siihen ainutlaatuiseen Grab-hässäkkään. Siellä auto varataan äpistä niinkuin muuallakin mutta kaikki matkaajat kokoontuvat yhteen paikkaan odottamaan kyytiään. Siinä on pikkusen vaikeaa nähdä ihmispaljouden keskeltä milloin se oma auto saapuu. Varsinkin tällaisen pienemmän puoleisen ihmisen. Mutta sain viimein kuitenkin bongattua autopaljouden keskeltä oman kyytini ja pääsin vihdoin matkaamaan hotellille.
PP Garden Home oli oikein sievä pieni hotelli kauniine pihoineen ja istutuksineen. Hotellissa oli uima-allas, hierontapaikka ja iltaisin ravintolasta sai hyvää ruokaa. Pihassa oli suuri lintuhäkki jossa oli pieniä papukaijoja ja joitain muita hippiäislintuja sekä kana ja kukko. Isokokoinen papukaija asusti yksinään eri häkissä, varmaankin oli kiusannut pienempiään ja siksi laitettu asustelemaan omaan yksiöön. Kaunis papukaija mutta julmetun kova ja karsea ääninen, sieltä se häkistään rääkyi mitä ilmeisemmin kaiken maailman hävyttömyyksiä ohikulkijoille.
Pasanen saapui hotellille seuraavana iltapäivänä ja olinhan minä siitä niin happy, happy, happy! Ja taisi olla Pasanenkin!
Summasummarum: tämä matka oli oikein onnistunut mutta kyllä minä mieluummin reissaan kumppanin kanssa. Matka kuitenkin kohotti itseluottamusta siihen, että yksinkin kyllä pärjää. Olen tosi arka puhumaan englantia, ymmärrän sitä kyllä ihan hyvin mutta kun tulee tarve puhua niin suusta tulee vain öööööööö. No onhan se hurjan hävettävää jos lausuu vaikka väärin tai sanat ovat väärässä järjestyksessä! Nyt yksin matkatessa, kun ei ollut sitä Pasasta puolestapuhujana, niin oli vaan pakko englantia alkaa puhumaan. Ja kas, oikein hyvin selvisin ja tulin paikoin jopa ymmärretyksi!
Montaa tavaraakaan en matkani aikana kadottanut. Mustaan aukkoon eli teille tietämättömille ajautui vain yksi akkupankki, yksi sontikka ja yksi puhelinkortti. Mutta mikä tärkeintä: nolla Pasasen rouvaa.