Kolme päivää jaksoimme viipyä Bangkokissa tehden ei juurikaan yhtään mitään. Sen verran liikahdimme hotellilta, että kävimme venymässä läheisessä ostarissa ja etsimme itsepalvelupesulan jossa saimme pestyä taas vähäiset vaatevarantomme. Nykyään aikalailla monessa paikassa on näitä itsepalvelupesuloita joissa on myös kuivurit. Hankalaahan täällä olisi märkiä vaatteita kuivattaakaan. Joskus ammoin, kun nuo kuivurit eivät olleet täällä Thaimaassa vielä käytössä ja itsepalvelupesulanakin toimi vain pesukone tien varressa, hotlahuoneen jokainen mahdollinen paikka sisustettiin sitten niillä märillä vaatteilla. Ja kesti rapiat kaksi päivää saada ne jotakuinkin kuiviksi.
Meillähän ei ollut, kuten tavallista, mitään suunnitelmaa minne me Bangkokista jatkaisimme matkaa. Filippiinit olisi hieman kiinnostanut mutta siellä näin loppusyksystä vaanii matalapaineet ja mereltä rantautuvat syklonit. Aikoinaan ollaan juurikin Filippiineillä kökitty sateessa koko hartaasti odotettu talviloma. Kaksi viikkoa satoi ihan putkenaan vettä eikä siis ollut pahemmin rusketusraitoja mitä esitellä kun kotiin palasimme.
No, aikamme tuumattuamme päätimme lähteä sitten Balille. Balillakin olemme käyneet aikaisemmin, noin kahdeksan vuotta sitten, mutta silloin jäi käymättä Balin viereisillä pikkusaarilla. Eli meillähän alkoi olla pikkuhiljaa jonkinlainen suunnitelma, ja ilman sen enempiä miettimisiä teimme viisumihakemukset netissä. Tosin se hakemusten teko oli kyllä melkoista veivaamista sillä indonesialaisten sivut olivat äärettömän hitaita ja kaatuivat vähän väliä. Parin tunnin tuskastelun jälkeen saimme vihdoin hakemukset täytettyä ja lähetettyä ja yllätykseksemme miltei samantien ponnahti sähköposteihin myönnetyt 30 päivän viisumit. Heti sen jälkeen varasimme skyscannerista lentoliput ja seuraavana aamuna lensimme Balin Denpasariin.
Lento Bangkokista Denpasariin kesti neljä ja puoli tuntia. Koska rinkkamme ovat jostain syystä taas kovasti kerryttäneet painoa siitä, kun Jyväskylästä lähdimme, jouduimme toisen rinkan täyttämään kaikkein painavimmilla tavaroilla ja laittamaan sen ruumaan lennon ajaksi. Käsimatkatavarat saivat painaa sen 7 kg joten varmaan olisi mennyt läpi ne meidän rinkkojen alkuperäiset 8 kg, mutta nyt ne pullukat kehtasivat painaa jo yli kymmen kiloa.
Lennon operoi Thai Lion Air joka on näitä Thaimaan halpislentoyhtiöitä eikä lennon aikana siis ollut mitään ilmaistarjoiluja. Koneessa ei käynyt korttimaksu, ja olimme tuhlanneet viimeiset Thaimaan bhatit kentällä eikä luonnollisestikaan meillä ollut vielä indonesialaista valuuttaa, joten täysin rahattomina emme voineet ostaa koneesta mitään suuhun pantavaa. Mutta jälleen kerran selvisimme ilman sanottavampaa nälkiintymistä.
Denpasarin kentällä rajatarkastukset sujuivat varsin mallikkaasti ja nopeasti. Meillä oli taas feikkiliput ostettuna pois maasta mutta jälleen kerran kukaan ei niiden perään kysellyt. Mutta annas olla jos ei sitä lippua varsin olisi, niin ihan varmasti rajamies onlisi oitis tinkaamassa, että sellainen PITÄÄ olla eli ei kyllä uskalla jättää lippua hommaamattakaan. Nuo feikkiliput maksavat 14 dollaria per lippu ja ovat ihan ”oikeita” lentolippuja mutta ne menevät umpeen 24 tunnin päästä ostamisesta. Oikeita lippuja emme osta sillä meillä pitää olla mahdollisuus siihen, että jos huomenna tuntuukin mukavalta ajatukselta lähteä käymään vaikkapa Japanissa niin silloin me lähdemme Japaniin.
Denpasarin kentältä otimme Grabin ja sen mukaan hotellille oli matkaa noin 8 kilometriä, kyytiin päästyämme kuski ilmoitti, että matka kestää noin tunnin. Odotettavissa oli siis kunnon ruuhkat. Matka todellakin kesti tunnin vaikka jostain olimme lukeneet, että Indonesiassa olisi polttoainepula niin ei se kyllä Denpasarin liikenteessä näkynyt.
Hotellimme oli iso ja hieno, kattoterasilla uima-allas ja baari niin kyllähän meidän taas kelpasi. Tosin hotellihuone ei saa kovin korkeita pisteitä, sillä vessa/suihkuyhdistelmä oli kuin laivassa ja sen liukuovea ei tahtonut saada auki eikä kiinni. Siitä kyllä respassa mainitsimme ja asia luvattiin korjata mutta ei se ovi siitä paremmaksi muuttunut. Mutta muutoin kelpo hotelli, aamiainenkin oli ihan buffeesta.
Hotelli sijaitsi kuitenkin ihan keskustassa joten ulko-alueet eivät olleet kovin viihtyisät. Meillä olikin tarkoitus viivähtää Denpasarissa vain pari päivää ja suunnata sieltä sitten kohti ensimmäistä saarta, Lembongania. Jotenkin kaupunki oli harmaa, molemmilla tuli mieleen Sri Lankan Negombo. Paljoa ei siis kaupungilla kierrelty, läheisellä ostarilla kävimme vaan katselemassa tavarapaljoutta ja nostamassa indonesian rupioita. Täällähän sitä pääsi taas heti ensimmäisellä nostolla miljonäärikerhoon, 1 euro on noin 20 000 IDR.
Parin päivän jälkeen ajelimme Grabilla satamaan ja siinä matkan varrella melko pian kaupunkiharmaus vaihtui runsaaseen vehreyteen, ihan kuin olisi ajautunut toiseen todellisuuteen. Veneliput Lembongan saarelle olimme ostaneet jo netissä valmiiksi. Yhtään en kyllä muista, paljonko niistä maksoimme mutta satamassa oli kuitenkin maksettava vielä lisäksi satamavero joka oli 10 000 IDR per nuppi.
Nusa Lembongan
Hieman olin huolissani venematkasta, sillä en todellakaan ole näiden venematkojen ylin ystävä ja olen kuullut paljon kauhujuttuja näistä Aasian venereissuista. Mutta huoleni oli turha, vene oli kuitenkin melko iso sekä näytti ihan ehjältä eikä merelläkään ollut mitenkään isoja aaltoja. Matkakin kesti vain 45 minuuttia mutta kuitenkin huokaisin helpotuksesta kun sandaalin pohjat ottivat kosketuksen rantahiekkaan.
Hotellimme oli pienen käppäilymatkan päässä satamasta joten laitoimme tossua toisen eteen ja hikoilimme perille. Hotelli oli pieni rakennus jossa ei ollut kuin muutama huone maan tasalla ja jossa uima-allas oli sijoitettu huoneiden keskelle. Huone, ulkotilat ja aamiaisravintola olivat erittäin siistit ja puhtaat, hotelli olikin avattu vasta kolme kuukautta sitten eli kaikki oli vielä ihan uutukaista. Ovien ja sisäänkäynnin yläpuolella roikkui pienet valkoiset kangaspalat joissa oli erityinen kuvio ja omistaja kertoi, että hindulaisuudessa uudet rakennukset suojataan näin pahoilta hengiltä. Ja eihän meitä pahat henget juurikaan riivanneet siellä oloaikana, asustelimme kuin lintukodossa konsanaan. Linnuista puheenollen, olihan kuitenkin yksi paha henki joka meitä kyllä riivasi, nimittäin naapurissa elelevä kukko joka ei millään malttanut odottaa aamun kajoa vaan aloitti kiekumisensa jo paljon aikaisemmin.
Hotellilta vuokrasimme skootterin pariksi päiväksi hintaan 100 000 IDR/päivä ja sillä suhailimme pitkin ja poikin saarta joka ei todellakaan mikään iso ole. Täällä saarilla tuo mopon vuokraus on näemmä vielä vähemmän byrokraattista kuin muualla Aasiassa. Vietnamissa joutuu sentään kaivaamaan passia esiin ja laittamaan nimeä paperiin, mutta täällä omistaja antoi avaimet käteen ja se oli siinä. Kysyessäni tankkauspistettä, rouva totesi että eiköhän tankissa sen verran ole, että riittää teidän ajeluihinne. Kohteliasuudesta kävimme kuitenkin tankkaamassa pari litraa. Bensan hinta ei täällä päätä huimaa, alle euron litra. Varmistelin vielä, että mitenkäs innokkaita poliisit ovat turisteja pysäyttelemään, vastaus oli :”ei heitä kiinnosta”!
Saaren päässä on paikka nimeltä Devil´s Tears joka on kyllä hieno. Liput noille kalliojyrkänteille maksoi 25 000 IDR/ nenä ja kyllähän kallioihin osuvat tyrskyt olivat aivan mahtavia. Illalla ajelimme sinne vielä uudestaan koska sieltä saattoi nähdä hienon auringon laskun. Vähän otti päähän kun juuri ennen auringon laskeutumista taivaanrannassa maleksiva pilvi imaisi jäljellä olevat auringon säteet sisäänsä ja jätti meille pällistelijöille vain hennon oranssisen kajon. No, hienohan oli toki sekin.
Kapusimme myös jumalattoman monta rappusta ylöspäin käydäksemme eräällä temppelillä, mutta temppelin sisäänkäynnillä oli kyltti, että sinne pääsi sisälle vain indonesialaisissa perinnevermeissä. Lisäksi kyltissä mainittiin, että jos naiskävijällä oli parhaillaan kuukautiset niin sisälle temppeliin ei ollut asiaa. Meillä ei ollut kuukautisia mutta ei ollut myöskään perinnevermeitä joten jouduimme kääntymään portilta takaisin.
Nämä paikalliset temppelit, patsaat ja alttarit ovat täällä järestään mustia tai harmaita eikä niissä ole lainkaan sellaista krumeluuria kun on Aasiassa tottunut muualla näkemään. Lisäksi ainakin Balilla kaikkien patsaiden, pylväiden ja joidenkin puiden alaosat on peitetty kankaalla. Tämä tapa kuuluu hindulaisuuteen ja sillä on jotain tekemistä jumalallisuuden ja houli pirituksen kanssa, en kyllä tarkalleen tiedä mitä.
Ajelimme skootterilla myös viereisellä pienemmällä saarella jonne pääsi ajamaan siltaa pitkin. Siellä kävimme ihastelemassa Blue Lagoonia, joka esitekuvissa kyllä näytti hienommalta ja suuremmalta mutta tämäkin kelpasi meille yhtäkaikki. Myös tällä saarella pääsimme seuraamaan isoja ja hienoja tyrskyjä jotka moukaroivat rannan kallioita. Nämä hienot tyrskyt olivatkin miltei tämän saaren parasta antia .
Googlemapsin kautta etsimme ravintoloita joilla oli hyvät arvostelut ja kävimme niissä aina syömässä. Usein saimme ihan hyvää ruokaa mutta onhan tämä indonesialainen ruoka vähän pliisua kun vertaa esimerkiksi thaimaalaisen keittiön antimiin. Tarkkaavaisia olemme olleet niin ruokailun kuin käsihygieniankin suhteen, mekään emme halua ehdoin tahdoin tehdä lähempää tuttavuutta surullisen kuuluisan Bali Bellyn kanssa.
Parin päivän jälkeen olimmekin sitten vakuuttuneita siitä, että Lembonganin saari oli nyt nähty ja olisi aika siirtyä seuraavalle saarelle. Nusa Penidalle ei ollut Lembongalta kuin noin viidentoista minuutin venematka ja tuo matka olikin pienellä veneellä putputellen varsin leppoisa.
Nusa Penida
Näillä saarilla on kyllä uskomattoman kirkas vesi ja kun väri on vielä turkoosi ei voi kuin huokailla ihastuksesta. Kavuttuamme veneestä jäimme odottelemaan hotellin järjestämää kuljetusta majapaikkaan. Odottelimme tietysti väärässä paikassa ja kun ei kyytiä alkanut kuulumaan kävelimme sataman toiseen laitaan ja siellähän se meidän kuskimme oli jo jonkin aikaa meitä odotellut.
Hotelli osoittautui taas kelpo asumukseksi. Täällä hotellihuoneet näyttävät olevan varsin isoja ja vessa/suihkutilakin melkein yhden makkarin kokoinen. Aamupala täällä kuten edellisessäkin hotellissa tilattiin listalta jossa oli eri vaihtoehtoja. Sai tilata yhden syötävän ja yhden juotavan. Täytyy sanoa, että aika yksipuolinen oli tarjonta ja lisäksi tässä hotellissa ei ollut ollenkaan hedelmiä tarjolla. No, mutta näillä mentiin, jos olisi viivytty hotellissa pidemmän aikaa niin olisi saattanut pikkuisen jo kuiva paahtoleipä ja muna kyllästyttämään.
No, täälläkin vuokrasimme mopon alle ja päivisin huruuttelimme sillä erilaisissa maisemissa. Tai ei koko päivää, aamupäivä ajeltiin, keskipäivällä kuumimpaan aikaan vietettiin hotellihuoneessa siestaa ja kun pahin kuumuus oli ohi niin könysimme taas mopon satulaan. Tämä Penidan saari onkin hieman isompi kuin edellinen saari joten täällä saikin ajella vähän enemmän, että pääsi kohteeseen ja seuraavassa niistä kohteista pari mainitsemisen arvoista.
Diamond Beach– älyttömän upea paikka saaren kaakkois rannalla. Kun saavuimme paikalle niin ihmettelimme, että mikäs tämmöinen paikka on jossa on kauheasti autoja, ihmisiä, kahviloita ja kaupustelijoita. Alueelle ajaessa piti mennä vielä portin läpi jossa portinvartija halusi jopa 5000 rupiaa (25 senttiä) pysäköintimaksua. Muuta maksua ei tuolle alueelle ollutkaan ja kun käppäilimme parkkipaikalta ylös kukkulalle avautui sieltä sellaiset näköalat että jessus sentään. Kukkulan toisella puolella avautui näkymä Diamond Beachille ja toisella puolella kukkulaa sijaitsi Atuh Beach. Molemmille rannoille pääsi laskeutumaan jyrkkää rinnettä noin miljoona porrasta, Atuh biitsillä oli mahdollisuus myös uimiseen ja rannalla lekotteluun. Hitsi, että oli nättiä. Me emme kuitenkaan lähdetty laskeutumaan noita portaita alas sillä vaikka alas oltaisiinkin päästy niin millä ihmeen vinssillä meidät sieltä olisi takaisin ylös nostettu?
Manta Point– paikka josta voisi nähdä rannikkorauskuja ihan maalta käsin. Tänne oli todella pitkä matka ajaa mopolla ja oikeasti ajettiin monta kertaa harhaan kun opasteet täällä ovat mitä ovat eli suurilta osin puuttuvat. Viimein pyllyt puutuneina saavuimme Manta Pointille joka on siis jyrkkä rinne ja alhaalla meressä hyvällä säkällä näkisi niitä rauskuja. Ei ollut meillä sitä säkää vaikka silmät kosteina tuijotimme jyrkänteeltä alas mereen nähdäksemme edes rauskun muotoisen varjon. Ei nähty minkään muunkaan muotoisia varjoja. Mutta paikka oli ihan hieno käydä vaikka pitkä matka pistikin Pasasen rouvan hieman mutisemaan.
Kolmen päivän jälkeen päätimme jatkaa saarihyppelyä Gili saarille ja ensimmäisenä etappina olisi Gili Trawagan joka on näistä kolmen Gili saaren ryppäästä suurin. Sinnekin olisi mentävä veneellä ja saimme tuolla venematkalla karvaasti kokea miten meri voi yhtäkkiä yllättää.
Mopoilua Lemboganilla ja Penidalla
Skootterilla ajelu on täällä aika samanlaista kuin muuallakin Aasiassa, vasemmanpuoleinen liikenne, liikennesääntöjä tarvitsee osata vain yksi; älä aja kolaria. Tiet ovat huonokuntoisia , kapeita ja mutkaisia. Asfalttia sentään löytyy ”pääteiltä.” Alla animaatio mopoilusta Lembonganilla, onhan tuo ollut aika sahailua.