Meillä oli vielä reilu viikko Kampodžan viisumia jäljellä kun aloimme selailemaan Skyscannerin sivuja ihan vaan katsoaksemme lentotarjontaa jonnekin Eurooppaan päin. Swiss Airilta löytyikin muutaman päivän päähän niin lyömätön lentotarjous välille Phnom Penh -Bangkok- Zürich, että sitä oli tällaisten tarjoushaukkojen ihan mahdoton ohittaa. Ja lisäksi olimme niin tyytyväisiä Swiss Airiin lentoyhtiönä Kampodzaan lentäessämme, että siinä ei kauaa harkittu ennenkuin olimme näköjään taas matkalla Zürichiin, jo kolmannen kerran tällä reissurupeamalla.
Lennon Phnom Penhistä Bangkokiin lensimme Bangkok Airlinesilla ja tuo lento kesti noin tunnin. Koronan vuoksi lennolla ei ollut mitään tarjoilua mutta koneesta poistuessamme saimme jokainen matkustaja mukaamme pienen paperikassin joka piti sisällään keksin, jonkin sortin kasvisnyytin, kaksi vesipulloa sekä pienet mehu- ja maitotölkit.
Bangkokin lentoasemalla meidät hätisteltiin suoraan jatkolennon suuntaan jota varten jouduimme TAAS menemään turvatarkastuksen läpi. Ja koska emme kerenneet kietaisemaan noita paperipussin sisältämiä nesteitä huiveliin, jouduimme heittämään ne avaamattomina roskiin ennen tuota turvatarkastusta. Kyllä se tuntui melko käsittämättömältä tuhlaukselta koska tulimme suoraan edelliseltä lennolta, mutta minkäs teit. Nuo mehu- ja maitotölkitkin olivat vielä 25 ml yli sen sallitun 100:n millin jonka koneeseen saa viedä. Pikkuisen harmitti mokoma tuhlaus. Eivät varmaan Bangkok Airlinesin lentoemännät ole tietoisia, että jatkolennon omaaville kannattaa pussiin laittaa vain keksi ja paperiliina. Niin, ja se kasvisnyytti.
Bangkokin kentällä meillä oli kuitenkin turvatarkastuksen sekä koronatodistusten tsekkaamisen jälkeen vielä kolmisen tuntia lorvailuaikaa ennen kuin lentomme kohti Zürichiä lähtisi. Ajan käytimme venymällä netissä ja käpeksimällä pitkin loputtomia käytäviä. Lentokenttäapteekista jouduin ostamaan antihistamiinia ihan hillittömään kutinaan jonka aiheuttivat Koh Rongin paratiisisaaren mikrohyttysten aikaan saamat paukamat. Paukamia oli ihan hirveästi, lähinnä käsivarsissa ja jaloissa, ihan kuin olisin sairastunut johonkin rokkoon. Eikä säästynyt Pasanenkaan lentävien pirulaisten hyökkäyksiltä, samanlailla oli hänellä jalat paukamilla mutta Pasasella pahkurat eivät kutisseet juuri ollenkaan. Olipa mukava tunne, kun pilleri alkoi vaikuttamaan eikä tarvinnut koko ajan raapia itseään kuin joku syyhyläinen.
Lento Bangkokista Zurihiin kesti melkein messevät kaksitoista tuntia eli yhden kirjan verran. Meillä kävi kyllä sinänsä hyvä tuuri, sillä saimme istumapaikat koneen keskiosasta jossa oli neljä istumapaikkaa ja kaksi viereisistä paikoista jäi tyhjilleen. Eli pääsimme aika hyvin levittäytymään koko penkkiriville. Yöuniahan ei ylimääräinen tila juurikaan taannut mutta kyllä Pasanen sai nukuttua lennon aikana muutaman tunnin, minäkin taisin kuorsailla reilun tunnin verran. Lennolla tarjoiltiin taas illallinen ja aamiainen sekä lennon aikana oli välitilassa tarjolla juotavaa, hedelmiä ja snackseja.
Lento oli tasainen eikä juurikaan turbulensseja ollut. Ennen laskeutumista Zurichin kentälle koneen kapteeni varoitteli kovan tuulen vuoksi mahdollisista turbulensseista ja kyllähän kone välillä heittelehti sivusuunnassa ihan kunnolla laskun yhteydessä. Pitkään aikaan ei olla kuultu matkustajien taputtavan laskeutumisen jälkeen, mutta kun kone oli muutaman kunnollisen sivuheiton jälkeen laskeutunut turvallisesti maan kamaralle, yltyivät matkustajat aplodeihin ja taputuksiin kiitokseksi kapteenille: ”Kiitos, että toit meidät turvallisesti perille!”
Zurichiin saavuttaessa missään ei kyselty enää mitään koronaan liittyviä todistuksia, passintarkastuspistekin ohitettiin käyttämällä itse passi lukijassa ja mulkaisemalla eteen työntyneen kameran suuntaan. No niin, sitä oltiin taas siis Zurichissä, mitäs sitten seuraavaksi? Meillä ei ollut oikeasti hajuakaan. Päätimme mennä kentällä heti ensimmäiseksi lähimpään kahvilaan tutkimaan kahvikupposen ääreen Skyscannerin sivuja, lähtisikö jonnekin sopivia lentoja saman tien vai ajelisimmeko taksilla johonkin sveitsiläiseen hotelliin nukkumaan.
Jälkimmäinen vaihtoehto olisi ollut tuolla hetkellä parempi, sillä väsyneen aivotoiminta ei ole parhaalla mahdollisella tolalla ja sen saimme hetken päästä karvaasti (ja kalliisti) kokea. Naureskelimme jo aiemmin, että saas nähdä mihin päädytään kun väsyneillä silmillä aletaan matkalle jatkoa etsimään. Ei olisi kannattanut pahemmin naureskella.
Skyscannerin sivuja selatessamme huomasimme, että Albaniaan lähtisi lento parin tunnin päästä, välilasku olisi Belgradissa. Olimme jo aiemmin tuumanneet, että Albaniassa olisi mukava käydä, sillä siellä jäi jostain syystä käymättä Balkanin valloitusreissullamme vuonna 2018. Ja lentoliput olivat vielä todella edulliset eli lukitsimme oitis kyseisen lentomatkan varaukseen ja huojentunein mielin olimme siis matkalla taas jonnekin, nyt siis Albaniaan. Kylläpä meitä jälleen kerran lykästi.
Heti kahvittelun jälkeen kiiruhdimme kapsäkkeinemme Serbia Airlinesin check in-tiskille joka oli jo auennut matkustajille. Tiskillä virkailija ei kuitenkaan monen näpyttelyn jälkeenkään löytänyt nimiämme matkustajaluettelosta ja pyysi meitä hetken vielä odottamaan, että juuri tekemämme varaus tulisi näkyviin heidän tietoihinsa.
Vartin odottelun jälkeen jonotimme taas tiskille eikä lentovaraustamme näkynyt edelleenkään järjestelmässä. Eikä mikään ihme, sillä hetken konetta näpyteltyään virkailija äkkäsi, että lentovarauksemme oli kyllä sille päivämäärälle mutta vasta kuukauden päähän eli maaliskuussa. Eikä lippuja voinut luonnollisestikaan perua. Virkailija surkutteli asiaa ja ohjasi meidät Serbia Airlinesin infotiskille tiedustelemaan olisiko mahdollista vaihtaa liput sille päivälle.
Infotiskillä selvisi, että lippujen vaihto toki onnistuisi, mutta virkailija vaati vaihdetuista lipuista lisää euroja, sellaiset 176 kpl per lippu. Eli aiemmat 112 euron lentoliput tulisivat loppupeleissä maksamaan meille 288 euroa kipale. Siinä sitten pyörittelimme väsyneitä silmiämme niin, että silmäpussit hyllyivät, ja mietimme hylätäkö jo ostetut liput vai höllätäkö rahamassin nyörejä. Kumpikaan vaihtoehto ei tuntunut tuolloin mukavalta mutta jotain oli päätettävä. Check in-tiskin sulkeutumiseen oli siinä vaiheessa aikaa enää vain kaksikymmentä minuuttia eli pakkohan se oli lopettaa silmien pyörittely ja maksaa lisää mikäli aioimme Albaniaan suunnata. Olipa taas karvas opetus siitä, ettei väsyneenä kannata ainakaan kovin suuria päätöksiä tai nopeita varauksia tehdä. Jälleen ohuesti harmitti.
Lento Belgradiin Serbia Airlinesin siivin kesti parisen tuntia. Kun saavuimme Belgradin lentoasemalle, tuntui kun olisimme aikamatkanneet taas muutaman vuosikymmenen taaksepäin. Lentokenttä oli osittain kuin suoraan seitkytluvulta ja se haisi ihan Balkanille eli tupakalle.
Lentojen välillä ei pitänyt olla kuin parin tunnin odotusaika mutta jostain syystä Tiranaan lähtevää konetta ei saatu pakattua sitten millään. Reilun tunnin ylimääräisen odottelun jälkeen pääsimme vihdoin siirtymään lentokenttäbussiin joka kuljetti meidät koneelle. Mutta vielä bussissakin jouduimme seisoskelemaan ja huokailemaan puolisen tuntia ennenkuin se viimein nytkähti liikkeelle.
Tiranaan eli Albanian pääkaupunkiin lensimme vanhalla kunnon ropelikoneella. Minä pikkuisen epäilin, että noinkohan kone taivaalla pysyy tuota matkaa mutta kyllä se vaan pysyi. Vajaan tunnin pörinälennon jälkeen laskeuduimme nätisti Albanian maaperälle, vuohipaimenten sekaan.
PS. Tulipahan parin päivän aikana lentokilometrejä lukuisa määrä joten anteeksi maailma, anteeksi Saimaan kuutit ja Brasilian sademetsät. Juosten emme olisi olleet kuitenkaan koskaan perillä.