Viimeinen aamu Koh Rongilla alkoi reppujen ja matkalaukun pakkaamisella. Vaikka tässäkin pitäisi olla jo ihan hyvät rutiinit, aina tahtoo jotain latureita ja töpseleitä jäädä seiniin. Ja sitten joidenkin tavaroiden täysin mystiset katoamiset, joille ei koskaan löydy selitystä. Tällä kertaa ihmetystä herätti se, että kaikki dokumentit ja paperit, jotka ovat repussa muovitaskussa, olivat ihmeellisesti levähtäneet reppuun. Varmaan jossain hässäkässä Toivakka oli tunkenut muovitaskun ylösalaisin reppuunsa. Mitäpä tuota enempää ihmettelemään, kaikki näytti olevan tallessa. Vai oliko?
Avaimet respaan ja huonelaskun kuittaus kortilla, ja laiturille odottelemaan venettä. Venematka takaisin Sihanoukvilleen sujui yhtä leppoisasti kuin tulomatkakin ja satamasta tuktukilla takaisin SeaBreeze hotelliin, jossa matkalaukkumme oli ollut säilössä. Tuossa matkan varrella kävimme vielä ostamassa bussiliput sunnuntaiaamuksi Phnom Penhiin, seuraava lentomme lähtisi sunnuntai-iltana Penhistä sitten jonnekinpäin. Tämä tapahtui siis perjantaina.
Koska olimme poistumassa maasta, suunnitelma oli käydä otattamassa Sihanoukvillessä PCR-testit josta sitten saisimme tulokset hyvissä ajoin sunnuntaina ennen lentoa.
Hotellilla otimme respan kanssa puheeksi tuon PCR testauksen ja kaveri sanoi, että tuo ei tule onnistumaan, sillä Sihanoukvillessä otetut testit eivät välttämättä kelpaa lentokentällä. Respan tyyppi kehotti meitä menemään lauantaina Phnom Penhin lentokentälle josta saisimme otettua testit siten, että tulokset saisi sunnuntaina. Hinta kuulema edulliset n. 45 usd / testi. Jahas, meillähän oli bussiliput jo ostettuna sunnuntaille. Respa hoiti näppärästi bussilippujen vaihdon lauantai-aamuksi, lähtö klo 8:00
Bussiasemalla piti olla 7:20, joten aamupala jäi väliin, otimme lennosta tuktukin ja sovimme hinnaksi 10 dollaria välille hotelli-bussiasema. Kuskilla oli vähän vaikeuksia löytää tuo bussin lähtöpaikka, mutta perille lopulta päästiin ja kuski alkoikin osoittelemaan sormillaan, että 15 rahaa pitäisi saada tästä keikasta. Sovittu mikä sovittu, eli 10 kouraan ja bye bye. Hetken heppu pyöritteli silmiään ja totesi, että varmaan noilta ei enempää rahaa tipu.
Bussin lähtö viivästyi jostain syystä tunnin verran, olisipa tuon tiennyt, niin aamupalakin olisi ehditty syödä. Bussimatkalla ei tapahtunut mitään mainittavaa, pari taukoa, muuten maisemia katsellen. Googlemapsista huomasin, että bussi ajaisi ihan lentokentän vierestä, sehän sopi meille koska olimme menossa kentälle testejä ottamaan. Kuskillekin kävi mainiosti meidän pudottaminen kyydistä. Testien ottamisen jälkeen sitten vain hotelli lentokentän vierestä, ja seuraavana aamuna takaisin odottelemaan lentoa. Taas kerran suunnitelma, joka ei toteutunut.
Hyvin nopeasti kentällä kävi ilmi, ettei siellä mitään testejä oteta. Mikäs nyt neuvoksi ? Otammeko grabin keskustaan ja siellä etsimään sitten testauspaikkaa? Siinä ongelmaa ihmetellessä kylkeen liimautui tuktuk-mies, jolle avauduimme huolistamme. Hän kertoi, että keskustasta löytyy yksityinen lääkärikeskus josta saa testitulokset seuraavalle päivälle hintaan 140USD/nokka. Huh, kallista on. Toinen vaihtoehto oli käydä ns. julkisessa testauspaikassa, josta saa testin sadalla eurolla. Molemmat menisivät kiinni klo 16. Kello kävi jo kahta iltapäivällä, joten hyppäsimme miehen tuktukiin ja sovimme että käydään katsomassa ensin julkista testauspaikkaa, ja jos siellä ei onnistu, niin meille jää aikaa ajaa vielä yksityiselle asemalle. Julkisasemalla ei ollut isompaa ruuhkaa, ja homma hoituisi puolessa tunnissa. Kuski jäi odottelemaan meitä ja ajaisi meidät sitten kentän lähelle hotelliin.
Testausasema oli sellainen katoksessa oleva avoin tila, jonne mentiin ensin turvaportin läpi. Portin kohdalla sumuteltiin desinfiointiainetta, passien tarkastus, tietojen tarkastus, toisen sumutusportin kautta kassalle ja sen jälkeen odottelemaan testiä. Avaruuspukuisia miehiä kävi välillä suihkimassa pumppupulloineen paikkoja ja Toivakkakin alan ihmisenä ihmetteli, että varsin tarkkaa touhua on täällä päin. Paljon tarkempaa kuin Suomessa. Kysyin, että saadaanko varmasti tulokset seuraavaksi päiväksi sähköpostiin, kun tuo lento lähtee illalla. ”Tulokset saatte huomisaamuna kyllä, mutta ette sähköpostiin. Voitte hakea ne aamulla täältä tulostettuna.”
Siis ei lentokentän lähelle hotelliin, vaan johonkin tähän testauspaikan lähelle. Aikamoista improvisointia välillä vaatii matkustelu nykyään.
Pois päästyämme ilmoitimme kuskille, että meidän täytyy jäädä tänne keskustaan, jotta saadaan aamulla haettua testitulokset. Kaverilla oli sopiva hotelli tiedossa paikan lähellä ja jatkoneuvottelussa päädyimme siihen, että hän tulee seuraavana aamuna klo 12 hakemaan meidät hotellilta, haetaan testitulokset, ja sitten kentälle. Tasaraha 10USD. Tuktuk miehen meille valitsema hotelli oli ihan ok, vähän nuhjuinen huone, mutta kiva kattoterassi/ravintola, josta sai aivan käsittämättömän hyvät hampurilaiset. Iltaa istuimme vielä kattobaarissa, vähän jopa etäsuunnittelua tehden, vaikka viereisen kattoterassin karaokehuudatus vaikeuttikin keskittymistä.
Seuraavana aamuna ennen lähtöä oli aikaa katsoa jääkiekon finaalista ensimmäinen erä. Loput nähtiin sitten Phnom Penhin kentällä. Hyvä Suomi!
Kentälle meno sujuikin ihan suunnitelman mukaan: Kuski tuli sopimuksen mukaan, testien (negatiiviset) nouto, ja kentälle. Loppupäivä meni siis lorviessa ja check-inniä odotellessa, joka avautuikin n. 6 kieppeillä illalla. Tämä jono liikkui todella hitaasti, jokaisen matkustajan kohdalla tuntui olevan jotain pientä epäselvyyttä. Lopulta jono pysähtyi kokonaan ja virkailja tuli tiskin takaa ilmoittamaan, että heillä on tietokonesysteemit jumissa, emme voi tehdä mitään. Kysyin samalla kaverilta mitä dokumentteja tarvitaan tiskillä, kun kaikilla tuntui olevan epäselvyyksiä. ”Tarvitsette kolme dokumenttia: PCR-testit, vakuutustodistukset ja rokotustodistukset.”
Meillähän tunnetusti on paperit ojennuksessa ja nämäkin löytyivät, joten lopulta tiskille päästyämme meidän kohdalla prosessi sujui mutkattomasti. Siitä sitten seuraavaksi yläkertaan turvatarkastukseen, passikontrollin kautta. Tässä pisteessä katsotaan passit ja maahantulokortit, hattu ja maski pois, tiukka katse kameraan, kiitos. ”Saanko vielä viisuminne, pyytää mies” Sellaiset tulostetut e-visa laput. Toivakka selaa dokumenttinippua, mutta vain Pasasen e-visa löytyy. ”On se siellä, pakko olla, totean” Kun ei löydy, niin ei löydy, Toivakan viisumia.
Hetkinen siis. Kaikki paperimme löytyivät repun pohjalta muovitaskusta pudonneena. Oliko joku käynyt tutkimassa reppua ja vienyt Toivakan viisumin? Miksi? Miksi ei passeja, tietokonetta tai muita papereita? Eihän tässä ole mitään järkeä.
Tuimakatseinen tullimies tivasi edelleen tuota hänelle ilmeisen tärkeää paperia ja me levittelimme omaa nippuamme kiivaaseen tahtiin. Nyt alkoi Pasasellakin jo hiukan deodorantti pettämään… Tilanne laukesi, kun tullimies kysyi mahtoiko puhelimesta löytyä jotain dokumenttia? Sähköpostista löytyikin Toivakan e-visa ja pääsimme jatkamaan eteenpäin.
Tuon yhden paperin häviäminen aiheutti pohdintaa pitemmäksi aikaa, eikä siihen löytynyt mitään järkevää selitystä. Päädyimme lopputulokseen, että Toivakan tyylikäs passikuva poseeraus on päätynyt jonkun kampodzalaisen pojan seinälle. Toisaalta Pasasen lentosukat hävisivät yhdessä vaiheessa. Oliko kyseessä mahdollisesti sama varas? Ei sentään, kadonneille sukille löytyi looginen selitys.
Niin, mihinkäs me olimmekaan menossa? Bangkokin kautta Zurichiin, minnekkäs muualle.
Jatkoa seuraa.
Palataan asiaan, Pasanen&Toivakka
Irene
Teillä riittää vastoinkäymisiä tällä reissulla, mutta sinnikkäästi jaksatte vaan eteenpäin. Mitä seuraavaksi…..Odotellaan kuulumisia ja voikaa hyvin.