Junalla vai lentokoneella Chiang Maihin?

Junalla Bangkokista Chiang Maihin

Pari päivää jaksoimme viipyä Bangkokissa, sitten sieltä oli jo päästävä pois. Oikeastaan koko Bangkokissa oloaikamme meni melko totaalisesti nukkumiseen ja toipumiseen jetlaagista. Niinkuin parina edellisenäkin kertana. Jotenkin tuo jetlaagi tuntuu minulla pahemmalta tänne itään päin tultaessa, miesmatkaaja taas kärsii siitä enemmän matkatessamme länteen. Varmaan sen takia, kun on muutenkin vääränkätinen. Ja aivoinen.

Koska moni on kehunut meille pohjoisen junamatkaa ja matkan varrella näkyviä maisemia, eihän meille tosiaankaan jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin matkata Chiang Maihin siis junalla. Lentokoneellahan sinne olisi päässyt myös melko edukkaasti ja ainakin miljoona kertaa nopeammin. Mutta me matkasimme siis junalla, eikä tuota päätöstä tarvinnut kyllä jälkeenpäin katua, oli se niin erilainen ja mieleen jäävä kokemus. Taas uusi sellainen.

Puolen vuorokauden junamatka

Olemme lueskelleet monien näillä huudeilla reissanneiden matkaajien blogeja ja niistä olemme saaneet tosi arvokkaita vinkkejä myös omaan reissuumme. Moni reissaaja on matkannut Bangkokin ja Chiang Main välisen junamatkan yöjunalla ihan sen vuoksi, koska matka on pitkä, n. 700 km.  Myös junakaluston kunnossa on melkoinen skaala-asteikko, todella vanhasta, jo parhaimmat päivänsä ohittaneesta junasta aina moderniin kiinalaisvalmisteeseen.

Me päädyimme matkaamaan tuon matkan päiväjunalla koska emme halunneet missata noita hehkutettuja maisemia matkan varrella. Lisäksi olemme tosi huonoja nukkumaan niin lentokoneessa, bussissa kuin junassakin (vaikka olisi kuinka makuupaikat). Istumista olisi siis edessä yksitoista tuntia jo parhaat hetkensä aika päiviä sitten raiteille kadottaneessa junassa. Olisiko tiedossa siis pikkuisen sitä kuuluisaa extriimiä?

Tiketit netistä

Kaikkihan sen jo tietävät, että me olemme tällainen aika nopeasti päätöksiä tekevä ja melko impulsiivinen matkaajapari, jolla ei noita etukäteissuunnitelmia pahemmin ole. No, ei ollut nytkään, vaan edellisenä iltana päätimme, että eiköhän lähdetä muuten jo huomenna Chiang Maihin. Pohjoiseen sen vuoksi koska viime Thaimaan reissulla kuluttelimme aikaa vain etelän rannoilla, lähinnä Phuketissa, ja pohjoisosassa Thaimaata jäi tuolloin käymättä ihan tykkänään.

Ja eikun läppärit heti samantien esille ja kokeilemaan lippuostoksia netin kautta. Olimme kyllä saaneet tietoomme, ettei lippujen osto junaan onnistuisi netin kautta tai jos onnistuisikin, tulisi ne paljon kalliimmiksi kuin asemalta ostettaessa. Mutta olihan se pakko meidänkin kokeilla, ihan ite.  Siinä samalla muistaessa tuli varattua se hotellihuonekin sieltä pohjoisen suunnalta.

Netistä, osoitteesta www.railway.co.th, saimmekin ostettua liput seuraavan aamun junaan, samalla varasimme myös itsellemme junasta istumapaikat. Lippujen hinnaksi tuli 38,55 euroa (kaksi lippua) eli ei sieltä kalleimmasta päästä lainkaan. Tulostettavat liput kävimme tulostamassa hotellimme respassa, eli ei tarvinnut liikkua junalippujen perässä hotellin aulaa pidemmälle. On se vaan niin kätevä peli tuo netti.

Huonekin tuli varattua samalla istunnolla Hotels.comin kautta. Seitsemän yötä 82 euroa ihan kunnollisen oloisessa hotellissa (kolme tähteä), aamiaisineen (tosin paikan päällä seuraavana aamuna huomattiin, miksi se aamiainen oli niin ”ilmainen”).

Silmäpusseja ja nuudelitukka

Lähtöaamuna meillä oli herätys jo kello kuusi aamulla, ja koska edellisenä iltana ei juurikaan nukuttanut, koskapa elelimme vielä Englannin ajassa (lienemme olleet vielä tuohon aikaan pellolla kaivamassa alumiinitollukkaa Kiinasta saakka), oli herätys aamulla melkoisen karsea. Nescafella heräteltiin aivokurkiaiset ja kylmällä vedellä silmät. Silmäpussit eivät noilla kummallakaan konstilla heränneet, vaan jäivät nukkumaan ruususen unta silmien alle vielä pitkälle aamupäivään.

Juna lähti asemalta vasta puoli yhdeksän, mutta olimme suunnitelleet matkaavamme juna-asemalle kävely/skytrain/metro-kombolla, joten pikaisten aamurutiinien jälkeen oli suunnattava kiireisten thaimaalaisten sekaan aamuruuhkaan.

Skytrain, tuo kattojen korkeudella kulkeva huurteisen kylmä juna, olikin ihan pullollaan ihmisiä. Aamumatkaajia oli niin paljon, että seinustoilla seisovien posket litistyivät miltei ikkunalaseihin. Ja mehän tungimme itsemme sinne sekaan laukkuinemme, reppuinemme ja silmäpusseinemme. Olen aina kadehtinut näissä lämpimissä maissa paikallisia siitä, että he eivät näytä hikoilevan ollenkaan. Meillä vastoin oli jo kaikki hanat auki ja vuosimme tuossa vaiheessa hikeä jo niin, että paidat ja niskavillat olivat aivan märkinä. Paikalliset näyttyivät raikkailta ja fresseiltä silitettyine paitoineen ja olemattomine hikitahroineen. Naisilla hiukset olivat sileät ja suorat, minun kutrini olivat jo päivän tuossa vaiheessa kuin lautasellinen nuudeleita. 

Skytrainista vaihdoimme samantien metroon, jossa matkustaminen oli jo hieman väljempää ja siten kenties mukavampaakin. Hintaa tuolle skytrain/metro-yhdistelmälle tuli yhteensä 136 bahtia eli pikkuista alle neljä euroa. Rautatieasemalla olimme hieman kahdeksan jälkeen ja koska juna oli tullut jo raiteelleen, könysimme sinne sisään ja telakoiduimme varatuille paikoillemme lähtöä odottamaan. Tässä vaiheessa muistui mieliimme junamatka (tai siis aiottu junamatka) Vietnamissa ja pieni jännitys kohosi ilmaan, noinkohan nyt tällä kertaa pääsemme matkaan vai jäämmekö taas asemalle?

Ei jääty asemalle sittenkään

Junan lähtiessä liikkeelle istuimme vieläkin kyydissä eli saimme huokaista siinä mielessä helpotuksesta, ettei nyt ainakaan asemalle jätetty.  Kun konnari oli vielä rei’ittänyt matkalippumme, häipyi se viimeinenkin epäilys mielestämme ja leiriydimme tyytyväisinä lopullisesti paikoillemme.

Juna oli kyllä melkoinen rämmäli mutta puksutteli menemään ihan kunnon vauhtia. Varatessa lippujamme sivusto antoi ymmärtää, että junamatkamme tehtäisiin hieman paremman kuntoisella junalla, mutta yhtäkaikki, eteenpäin päästiin ja sehän oli tärkeintä. Junan ilmastointina toimi kattoon asennetut tuulettimet jotka pyöriessään viilensivät kyllä ihan mukavasti, sekä kitisivät. Penkit eivät olleet sieltä pehmoisimmista päästä, mutta tilava jalkatila kompensoi tuonkin puutteen.

Junassa ei ollut kuin neljä vaunua, ja jokaisessa vaunussa toimi oma junaemäntä, joka tarjoili syömistä ja juomista matkan aikana. Lisäksi jokaisessa vaunussa toimi oma siistijä, joka luuttusi ja harjasi vaunun lattiaa tuon tuostakin sekä kärppänä tarkasti melkein joka vessassa kävijän jälkeen vessan (vessassa oli ihan oikea pytty ja ihan vessapaperiakin. Pytyssä ei ollut kyllä huuhtelunappulaa vaan pyttyyn piti laskea ruiskulla vettä asiointinsa jälkeen. Humsahtikohan se sen jälkeen raiteille, se asia?). Myrtsin näköinen vartija käveli vaunusta toiseen säännöllisin väliajoin tarkistaen, että kaikki oli ruodussa ja mallillaan.

Tea or coffee?

Junassa ei ollut siis ravintolavaunua lainkaan vaan junaemäntä kulki kärrynsä kanssa kuin lentoemäntä lentokoneessa konsanaan. Lipun hintaan kuului aamulla kahvi/tee/mehu ja jonkilainen pulla, päivällä lounas (riisiä, kanaa keitinliemessä ja makrillia maustesoosissa) sekä illan suussa vielä kahvi/tee/mehu/limsa/vesi. Meillä oli onneksi vähän eväitä mukana, sillä eiväthän nuo  mikrossa lämmitetyt thaimaalaisten äitien tekemät ruuat ruokarajoitteiselle (eli ronkelille minulle) tietenkään maistuneet. Eli sipseillä mentiin.

Aika kului tosi mukavasti ja joutuisasti koko junamatkan ajan. Hotspottimme ansiosta pääsimme venymään somessa, saimme kirjoitetttua blogipostausta ja luettua uutisia kotimaasta. Joissakin paikoissa matkan varrella, varsinkin vuorten solissa, netti katosi, mutta ei ollut kadoksissa kovinkaan pitkään. Lukulaitteelta tuli luettua kirjaa ja matkaa viihdytti upeat maisemat, varsinkin kun lähestyimme vuoristoa. Harmi vaan kun ei saanut tuolta matkalta kunnollisia kuvia. Miesmatkaajalla riitti hetken aikaa ihan kunnon tekemistä, kun hän hätisteli tiehensä sitkeää torakkaa joka ehdottomasti halusi muuttaa hänen reppuunsa. Ja myöhemmin varmaan kaikki sen torakan lähisukulaiset. Henkihän siinä viimein lähti, torakalta. Kun ei hyvällä uskonut.

Hieman ennen saapumistamme Chiang Maihin aurinko laski vuorien taakse värjäten taivaanrannan kaikilla oranssin sävyillä. Hitsi, kun emme saaneet junan ikkunasta otettua yhtään hyvää kuvaa tuostakaan. Hieno päätös kuitenkin junamatkalle, joka ehdottomasti kannatti tehdä.

Yksi unohtunut asia

Ps. Edelliseen postaukseen piti vielä tuohon aarteenetsintään liittyen kertoa eräs juttu, mutta senhän jo silloin kirjoittaessani unohdin. Jotkut saattoivat nimittäin miettiä, mitä me sitten niillä löydöillä tehdään jotka saadaan tuolta Englannista mukaamme kotiin. Esimerkiksi roomalaisilla kolikoilla, joita museo ei ota, vaikka vähän niille maksaisi. No, ei oikeastaan mitään, lootaanhan ne kotona joutuu ja sinne ne unohtuu. Kuten kaikki muukin sälä.

Viime kesänä kuitenkin teetimme hienoista, hyvin säilyneistä roomalaisista hopeakolikoista korut itsellemme. Molemmat löysimme miltei samanlaiset kolikot Englannista vuonna -16, minä Augustuksen ja miesmatkaaja Antoninianuksen.  Alla siis keisari Augustuksen ajan kolikko (tämä keisarihan keksi, että kaikki oli yhtäkkiä verolle pantava). Nyt tämä roikkuu siis koruna kaulassani, yli 2000 vuotta vanha kolikko.