Pelloilta suoraan Bangkokiin

Aarteenetsintäretkemme päättyi yhtä vähäisin tuloksin kuin ennenkin (ei varmaan kauheasti ketään yllätä, oikeastaan ei edes meitä). Noille Englannin pelloille kätketty aarre näyttäisi olevan kuin Skotlannissa Loch Nessin hirviö, siellä se jossain tiettävästi on, mutta kukaan sitä ei ole nähnyt. Oikeesti.

Hyvästi siis Englannin nummet ja pellot, me matkaamme seuraavaksi Bangkokiin!

Mitä niiltä pelloilta löytyikään?

Viimeisinä etsintäpäivinä satoi usein vettä, välillä vain tuhnuttaen, välillä ihan solkenaan. Jihu. Pellot olivat tuosta sateesta johtuen kamalan mutaiset ja niin olivat kaikki etsijätkin ja etsintävälineet. Siihen vielä kova ja kylmä tuuli päälle niin keliolosuhteet olivat loppuajan siis melkoisen kurjat.

Aarretta emme siis löytäneet, tälläkään kertaa. Joitain hyviä löytöjä pelloista nousi kuitenkin,  kaikkien lyijyköntsien ja alumiinipaperitollukoiden välissä. Kaiken kaikkiaan roomalaisia kolikoita löysimme 25, hammeredeja 7, kaksi rooman ajan rintaneulaa (joista toinen täysin ehjä), yksi rooman ajan pinni ja yksi Saxon skeat (hopeakolikko saxien ajalta n. 500-1066 jKr). Nämä lähtivät museolle arviointiin. Myös jenkit tekivät suhteellisen hyviä löytöjä, joista osa jäi niinikään museolle syynättäväksi. Lisäksi minä sain retken aikana syvällisen opetuksen englanninkielisistä kirosanoista, nyt osaan puhua englanniksi jo rumia! Silleen sujuvasti.

Löytämämme napit, soljet, uudemmat kolikot ja jokunen epämääräinen sälä meni lahjoituksena Leelle, ryhmämme ”napinkerääjälle”. Hän vei nämä  löydökset mukanaan jenkkeihin ja edelleen yhdelle siellä toimivalle metallinetsintäklubille. (USA:ssa kun ei pelloilta hirveästi vanhaa tavaraa löydy). Saavatpahan siellä ihmetellä sitten englantilaisia vanhoja nappeja paremman puutteessa.

Mudattiin sitten morsiankin

Viimeisenä päivänä pellolta tullessamme olimme sateen vuoksi todella märkiä ja mutaisia. Arvaatte varmaan, kuinka mukavaa oli hipsiä hotellin sisäpihan läpi täydessä mutatällingissä, kun paikalla oli runsaslukuinen joukko häävieraita odottamassa morsianta saapuvaksi (näistä juhlista meillä ei ollut luonnollisestikaan mitään tietoa).  Ja myöhemmin saimme valituksen siitä kun morsiamen laahus oli mennyt likaiseksi meistä jääneen mutavanan vuoksi. Sori!

Koska etsintätavaramme jäivät Englantiin isäntäparillemme säilöön ensi kevääseen, kävimme pesemässä vaatteemme hotellin lähellä sijaitsevassa itsepalvelupesulassa. Siellä pesulan työntekijä, Mary Ranskalainen (oikeasti French) innostui kovasti meistä suomalaisista ja halusi oppia muutamia suomalaisia sanontoja. Ihmetteli kovasti, kun meillä ei ole selvää vastinetta sanalle please. Kylläpä oli mukava ja ystävällinen naisihminen, antoi meille jopa puhelinnumeronsakin, jotta ensi vuonna, jos tulemme samaan paikkaan, niin ottaisimme häneen yhteyttä.

Nyt jäit varmasti miettimään, mitä sanontoja me Marylle opetimme. Selvennnykseksi kerron, ettei me opetettu hänelle ensimmäistäkään kirosanaa tai mitään siihen edes viittaavaa. Ihan vaan nättejä sanontoja.

Olemme huomanneet, että täällä Englannissakin ventovieraat tervehtivät ja herkästi tulevat juttelemaan. Yksikin mies hotellilla tuli luoksemme ja sanoi, että oli ihan pakko tulla kyselemään, että mistä päin olette, sen verran oudolta tuo molotuksenne kuulostaa. Saksastako? Et oo tosissas!

Illalla pesimme vielä mutaiset ja saviset kamamme pesuhuoneessa, ja taas (niinkuin joka vuosi) saimme viemärin hieman tukkoon. Täällä Englannissa on kyllä ihan liian pieniä viemäreitä. Hmph. 

Ja taas oli hyvästien aika

Vaikka koneemme Bangkokiin lähti vasta viideltä iltapäivällä, lähdimme hotellilta jo aamukahdeksalta, sillä jenkkien lennot lähtivät meidän lentoamme paljon aikaisemmin. Matka takaisin Heathrowiin kesti yli kaksi tuntia lentokentän läheisyydessä olevan ruuhkan vuoksi. Ja koska meillä oli auton kyydissä tylsää, keksi joku meistä valopäistä kirjoittaa automme (pikkubussi) huurteiseen sivulasiin !qlǝH. Aika nopeasti se kyllä sieltä lasista sai häädön. Matkan varrella minua valistettiin myös siitä, miksei lentokoneessa kannata Jackille huutaa koskaan ”Hi Jack”! Tiedätkö sinä, miksei?

Haikeina hyvästelimme lentokentällä ihanat jenkkikamumme, niin uudet kuin vanhatkin, sekä todella mahtavan isäntäparimme. On se eroaminen aina yhtä haikeaa, olemme kuitenkin melko tiivis porukka tuon kymmenen päivää. Tottakai lupasimme taas pitää yhteyttä ja sähköpostitella, miten se lupaus vaan aika herkästi unohtuu, kun elämään tulee eteen muuta?

Ajankulua se tämäkin

Koneemme Bangkokiin lensi Intian kautta, välilasku ja koneen vaihto oli Mombaissa. Lensimme siis Jet Airways:lla, joka on intialainen lentoyhtiö. Lento lähti terminaali 4:stä, josta lähtee vissiin kaikki lähi-idän lennot, sen verran siellä oli vähämmän länsimaalaisen näköistä matkustajaa edustettuna.

Mukavahan kentällä oli ajankuluksi seurata osaa epätoivoisia matkaajia, jotka yrittivät sulloa tavaraa laukkuihinsa vaikka painoraja oli ylittynyt huikeasti (puntari oli vieressä, jossa nämä epätoivoiset käyttivät välillä laukkujaan) ja tavaraa oli niin paljon, ettei laukut mahtuneet edes kiinni.

Olisi tehnyt mieli kaivaa omasta laukusta matkalaukkupuntari ja näyttää, että helpommalla pääsisi ihan puntaroimalla pakaasit kotona tai hotellilla. Meillähän tuo pakkaaminen pruukaa olla myös melkoista hienosäätöä tuon painorajan vuoksi, mutta meillä tavaroiden vatvominen tehdään ihan muualla kuin kentällä.

Jet Airways- sähläyksellä on siivet

Jet Airways oli meille taas ihan uusi lentoyhtiötuttavuus. Ja täytyy sanoa, että jos ei ihan pakkoa tule olemaan, jää tämä tuttavuus myös lyhyeen eli tähän yhteen kertaan. Oli se sen verran sähläämistä.

Tsekkaaminen koneeseen sujui joutuisasti, joten ehdimme olla jo hyvillämme, että no niin, nyt homma sujuu ja etenee mallikkaasti. Mutta sitten alkoi ihmetykset eikä kaikki suhaaminen suinkaan kyllä mennyt lentoyhtiön piikkiin.

Koneeseen päästiin aikataulussa, mutta sitten odoteltiin tunti ennen kuin päästiin ilmaan. Jo nousuun lähdettäessä henkilökuntaa ei näyttänyt hirveästi kiinnostavan oliko jollain pöytä alhaalla, turvavyö kiinni tai istuin oikeassa asennossa. Ruokatarjoilun yhteydessä alkoi sitten varsinainen henkilökunnan esittämä näytös, sellaista säätämistä ei olla kyllä ennen koneessa nähty. Käytävillä ajeltiin kärryillä ees sun taas, mitään järjestelmällisyyttä hommassa ei ollut. Tarjoilu venyi ja venyi kun joku henkilökunnasta haki aina yhden asian kerrallaan keittiönurkasta. Miesmatkaajan kysyessä tilaamansa oluen perään (melkoisen odottamisen jälkeen) stuertti totesi olutta kyllä olevan, mutta hän ei kerkiä sitä tuomaan. Koneen laskeutuessa monen matkaajan istuin oli edelleen ääriasennossa, pötkölleen päin.

Tylyin turvatarkastus ikinä

Mombaihin saavuimme siten, että samantien piti kiiruusti hakeutua seuraavan lennon lähtöportille. Sitä ennen jonotimme vielä passien tarkastukseen ja pitihän meidät toki vielä turvatarkastaa, vaikka suoraan toisesta koneesta tulimme.

Turvatarkastuksessa jonotuksen jälkeen pääsimme viimein laatikoille asti, joihin aloimme napoa läppäreitä, ym. niihin laitettavaa kamaa. Yhtäkkiä vartijat alkoivat huutamaan, että naisten täytyy mennä eri hihnalle kuin miesten. Ei muuta kuin nopeasti yrität kerätä tavarasi ja pinkoa osoitetulle hihnalle. Ja sitten olisi pitänyt näyttää vartijalle lentolippu, joka oli menossa jo tuossa vaiheessa läpivalaisun toisella puolen. Hmph! Laukuista poistetiin myös sytkärit (enää niitä oli vain kaksi), ne ei olleet enää jatkolennolle sallittuja. Takavarikoidut sytkärit kirjattiin ylös turvatarkastajan KIRJAAN ja me päädyimme varmaan johonkin Intian rajan mustalla listalle. Kylläpä oli Intiassa turvatarkastajat tylyjä ihmisiä, hui olkoon!

Tuo ensimmäinen lentopätkä kesti kahdeksan ja jälkimmäinen neljä tuntia.  Tällä jälkimmäisellä lennolla kaikki sujui paremmin aina tarjoilua myöten. Paitsi, että eräs matkustaja kävi heittämässä siellä koneen perällä olevan vessan edessä laattaa. Laskeutumisen aikanakin tämä samainen mies yritti mennä vessaan oksentamaan mutta lentoemännät kyöräsivät miehen takaisin istumaan ja kehoittivat oksentamaan pussiin. Lennon ja varsinkin laskeutumisen aikana oli melkoisen isoja lentokuoppia joten herkkävatsainen saattoi sen takia voida pahoin, tai sitten hänellä oli vaan yksinkertaisesti joku viheliäinen mahapöpö. 

Mutta me olimme laskeutuneet siis sateiseen mutta lämpimään Bangkokiin. Täältä jatkamme parin päivän päästä matkaamme Thaimaan pohjoisosaan, jossa jäi viime kerralta käymättä. Joten matkakirja jatkuu.

Pitäkäähän itsenne lämpiminä, Suomesta tulleista viesteistä päätellen on siellä aika kaivaa villasukat esiin!