Maailmalle Nuuskamuikkusen tavoin

Lähdimme siis matkaan kuten Nuuskamuikkunen Muumilaaksosta alla olevalla videolla. Ennen talvea, ennen kylmää ja pimeää. Jätimme jälleen hyvästit läheisillimme ja kuten edellisessä postauksessa kerroin, lupasimme myös takaisin maailman kolkilta palata. Niinkuin Nuuskamuikkunen lupaa Muumipeikolle. Kevään ensi päivänä.

Teimmekö turvatarkastuksessa maailmanennätyksen?

Lähtöpäivänä pakkasimme mukaan lähtevät kamamme yhteen matkalaukkuun ja kahteen reppuun. Sen verran viisastuimme viime reissulta, että lähdemme nyt maailmalle vain yhdellä matkalaukulla (kampetta oli tuolloin mukana aivan liikaa). Tosin toinenkin matkalaukku lähti nyt mukaan Englantiin asti, koska piipparointivehkeet kulkeutuvat siinä. Tämä laukku sisältöineen jääkin sitten Englantiin odottelemaan kevätreissua.

Auton huputimme tuttuun autotalliin talvehtimaan. Ja ei kun sitten junalla Helsinkiin, josta parin tunnin odottelun jälkeen alkoi ilmamatka kohti Lontoon Gatwickia.

Tässä kohtaa täytyy kyllä kertoa eräs huvittava juttu, joka sattui Suomen puolella turvatarkastuksessa. Ensin hieman jutulle historiaa: (vielä) tupakoivan miesmatkaajan sytkärit ovat ihan aina hukassa. Sen vuoksi minullakin on laukussani miltei aina yksi sytkäri, jotta voin hänet välillä pelastaa turhalta etsimiseltä. No, nyt sitten turvatarkastuksessa löytyi miesmatkaajan tavaroista SEITSEMÄN sytkäriä ja minunkin laukuistani jopa kaksi. Muutamaan kertaan reppujamme ajettiin läpivalaisussa ja aina löytyi reppujen eri taskuista lisää sytkäreitä! Tehtiin tuossakin kuulema jonkin sortin ennätys. Eli ei ne sytkärit hukassa ole, niitä ei vaan välillä löydä muulla kuin läpivalaisulaitteella!

Taas vaihteeksi vasenta kaistaa

Kirjoittanut miesmatkaaja

Gatwickissa haimme etukäteen varaamamme auton, sellaisesta halpisvuokraamosta. ”Oikeat”autovuokraamot, kuten Avis, Hertz, Budget ja muut sijaitsevat heti lentokentän alakerrassa josta auton saa kätevästi mukaansa. Easirent vuokraamon toimipiste sijaitsee linja-auto matkan päässä Crowne Plaza hotellin takapihalla.  Eli ensin jouduimme etsimään pysäkin ja ajelemaan dösällä 20 minuuttia toimistolle. Muitakin oli menossa samaan paikkaan ja toimistolla olikin sitten jonomuodostelma autoa hakemassa. Jono kuitenkin veti kohtuu hyvin ja saimme oman kiesimme alle tunnissa. Näissä autonvuokrausjutuissa, riippumatta onko  oikea vai halpis, jää aina vähän sellainen kusetuksen maku suuhun. Tälläkin kertaa lipevä asiakaspalvelija tyrkytteli kaikenlaista lisävakuutusta matkaan: ”No, thank you, No, No, No.”

Kuitteja ei saanut tulostettua, jotta olisi voinut tarkistaa veloitukset, vaan ne lähetettiin sähköpostiin, seuraavana päivänä.  Seuraavana päivänä sitten mailien tultua näytti siltä, että taas on pissitty turistia silmään. Onneksi lähempi tarkastelu kuiteista ja pankin katevarauksista osoitti että homma meni niikuin piti. Aika näyttää poistuvatko ylimääräiset takuusummat sitten pankkitililtä.

Vaikka vuonna 2017 ajelinkin enemmän vasemmanpuoleista liikennettä kuin oikeaa, niin puolen vuoden kotimaan oleilu teki tehtävänsä; kuka on varastanut autosta ratin ?  No, ei kun toiselle puolelle autoa ja baanalle.

Matkalla kohti ensimmaistä majapaikkaa autoilu sujuikin sitten normaalisti. Paitsi nuo Englantilaiset liikenneympyrät. Jotenkin vasenkätiselle ei sovi myötäpäivään rullaavat roundaboutit, ja varsinkaan kolme rinnakaista kaistaa. Muutaman kerran tuli otettua väärä kaista ja ajettua pari ylimääräistä kilometriä. Nyt muutaman sadan kiertoliitymän jälkeen alkaa homma taas sujua niiden suhteen. Englantihan on liikenneympyröiden luvattu maa.

Autoilu täällä knallien ja sateenvarjojen maassa on muuten aika rempseää, ajetaan moottoriteillä aika reilua ylinopeutta, ja torvi soi herkästi, jos jumittelet liikennevaloissa tai siinä ympyrässä.

Pääliikenneverkko on oikein hyvässä kunnossa, kolmikaistaisia moottoriteitä, tasaisella asvaltilla. Maaseudun paikallistiet ovat aika mielenkiintoisia ajettavia. Tiet ovat todella kapeita ja mutkaisia, tarkkana saa olla vastaantulijoiden kanssa, puskan puolelle sekä vastaantulijan väliin jää sellaiset parikymmentä senttiä. Onneksi ojaanajon vaaraa tuolla maaseudulla ei ole, niitä ei nimittäin ole ollenkaan.

Tukka sekaisin liitukallioilla

Pari ensimmäistä yötä majoituimme Airbnb-huoneessa, jonka isäntänä toimi hieman kehitysvammainen Phillip. Huone oli siisti ja isäntä kovasti ystävällinen ja teki parhaansa, ihan mukava paikka pariksi yöksi. Tuolta asunnolta teimme sitten ajeluja autolla lähiseudulle ja todella käymisen arvoinen paikka oli etenkin Beachy Head, surullisen kuuluisat, mutta ällistyttävän komeat liitukalliot lähellä Eastbournea.

Nuo liitukalliot ovat hyvin korkeat, Beachy Headin korkein kohta yltää 162 metriä meren pinnan yläpuolelle. Kalliot ovat juuri korkeutensa takia olleet monelle epätoivoiselle se viimeinen maanpäällinen paikka, hengissä siis. Onneksi 2000-luvulla kuitenkin vähenevissä määrin. Beachy Headista on näköyhteys Seven Sistersille, niinikään valkoisille, korkeille liitukallioille.

Me könysimme ensin ylös sinne aivan korkeimpaan kohtaan ja nousun aikana ihmettelimme, kun kallioiden reunoilla ei ollut minkäänlaisia aitoja. Ainoastaan ihan ylhäällä oli pienen matkaa sellainen heppoinen aituus ja varoitus, että eroosio syö kalliota sillä kohtaa, ettei  sen vuoksi kannataisi liian lähelle reunaa mennä. Myöskään yhtään kallion reunalla tyhjyyteen nojailevaa selfien ottajaa emme nähneet, onneksi. Paikalla oli muutoinkin melko vähän väkeä, lienee ruuhkaisin turistikausi jo ohi tältä vuodelta.

Sää oli aurinkoinen ja melko lämmin, mutta mereltä puhalsi kylmä ja sangen navakka tuuli, joten olimme ihan mielissämme lämpimistä takeista, jotka sattuivat mukaamme. Tukallehan kova tuuli teki taas ne tavanomaiset temppunsa ja loppupäivän kuljeskelinkin sitten sellainen neljään ilmansuuntaan sojottava epämääräinen härveli päässä. Mutta muistin sanonnan, että hymy kaunistaa aina ja minähän pistin siinä taas parastani.

Flunssaa ja matkaava majoittaja

Lähtiessämme matkaan miesmatkaja oli jo suhteellisen pirullisen flunssan kourissa. Sehän tiesi sitä, että myös minä sairastuin heti kun asetuimme tänne Englannin maaperälle. Täällä olemme sitten pitäneet aivastuskonsertteja duona, yskimiskohtaukset miesmatkaaja on vielä joutunut vetämään soolona sillä minulla ei ole vielä yskää (tulossa jo kuitenkin on). Kuumetta ei liene mutta olo on molemmilla melko kehno.

Ajatuksenamme on kuitenkin flunssasta huolimatta ajella pitkin etelä rannikkoa länteen päin, koukata ehkä Walesin puolella ja suunnata sitten torstaiksi takaisin  Lontooseen jonne jenkkipiipparoijat saapuvat suhteellisen sankkana joukkona.

Matkalla länteen olemme ihastelleet rannikkoa, poikenneet parissa linnassa ja muutamassa mielettömän ihanassa pikku kylässä. Ja tietysti ruokaostoksilla Tescossa.

Koska emme sen enempää määränpäätä päivän päätteelle suunnittele, jää majapaikan varaaminen joskus melko myöhäiseksi. Eilen varasimme Airbnb- asunnon melko pitkällä iltapäivän puolella. Siitä tuli meille takaisin varausvahvistus ja tietenkin oletimme asian olevan kunnossa ja otimme suuntiman kohti tuota asumusta. Pikkuisen kyllä ihmettelimme, ettei majoittaja ottanut itse meihin ollenkaan yhteyttä, mutta tuumasimme hänen olevan kotona meitä vastaanottamassa. Pihaan saavuttuamme talo oli tyhjä ja hiljainen, pari kissaa vain pyöri ja maukui surkeana ulko-ovella. Aikamme siinä odottelimme, rapsuttelimme kissoja ja laitoimme majoittajalle viestiä, että täällä ollaan, päästäisiinkö jo sisälle. Eikä viesteihimme tai soittoihimme tullut minkäänlaista vastausta.

Tunnin odottelun jälkeen tuli naapuri antamaan kissoille ruokaa. Oli ihmeissään meistä, sillä tiesi majoittajan lähteneen matkoille. Viikon reissulle. Eli ei kannattanut meidän jäädä odottelemaan enää sisälle pääsyä vaan ajelimme lähimpään hotelliin ja yövyimme siellä. Vähänhän jäi tuo tilanne harmittamaan, onneksi saimme rahamme pienen väännön jälkeen kokonaisuudessaan takaisin.

Pyssyn pauketta pitkin iltaa

Nyt olemme saapuneet miltei Poldarkin maisemiin, Cornwalliin.  Täältä olemme varanneet onnistuneesti Airbnb asumuksen, huoneen Michaelin talosta jaetulla kylppärillä. Tämä talo on niin siisti, järjestelmällinen ja puhdas, ettei täällä oikein hirveä edes liikkua. Michaelilla on neljä iloista, paksua, pientä terrieriä (?) jotka kipittelevät kimppana pitkin huoneistoa. Muuten mukava kämppä mutta Michael on katsonut siitä asti kun tulimme olohuoneessa telkkaria, nappulat ihan kaakossa. Nyt on menossa joku (viides) leffa, Dirty Harry,  jossa tietenkin ammuskellaan paljon. Ja kello näyttää olevan yli puolen yön. Bang, bang, bang, toivottavasti edes paha sai palkkansa, leffassa siis.  Ei mennyt ihan nappiin sitten tämäkään asumisvalinta.

Tästäkin huolimatta mukavaa syyskuun viikkoa, missä sen sitten aloitatkin. Ja ollaan muuten hurjan iloisia Suomen ”Oraksista”!