Australia road trip osa 1

ENSIMMÄINEN AJOMATKAMME VÄLILLÄ PERTH – ESPERANCE

Maanantaiaamuna pakkasimme tavaramme siis campervaniimme suloiseen epäjärjestykseen ja suuntasimme automme kenguruauran kohti etelää. Hyvästelimme Hollannista kotoisin olevan Airbnb -emäntämme ja hänen opastuksensa ja neuvojensa sekä kevyen vesisateen saattelemana lähdimme siis matkaan. Määränpäänä tulisi ainakin näillä näkymin olemaan ennemmin tai myöhemmin maan toisella puolen sijaitseva suurkaupunki Sydney. Veikkaanpa kyllä, että se tulee olemaan hyvin vahvasti tuo myöhemmin, sillä Sydneyhin on Perthistä aivan jumalattoman pitkä matka. Ja vielä siitäkin syystä, että olemme liikenteessä hyvinkin vanhanpuoleisella pakuautolla, jolla ei pahemmin hurjastella.

 

Valmiina matkaan

 

Nimiehdotuksia autovanhuksellemme ei meinannut alkuun tulla millään ja ajattelimmekin jo, että ette ole kyllä tosissanne, ettei nyt kukaan keksi minkäänlaista nimeä vanhalle leidillemme. No, nimiehdotuksia sitten tulikin muutama, mutta yksikään ei ollut kuitenkaan vanhan neitomme näköinen. Siispä Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi nimeämme auton maan ensimmäisen naisen mukaisesti, mutta kun tuo Jenni on pikkuisen liian nuori nimiehdokas ikäneidollemme, Martin emännän nimeä nyt kukaan enää muista ja Manun Tellervo ei nyt muuten vaan käy,  päätimme tehdä ikäneidostamme sitten Sylvin, Urhon emäntä Kekkosen mukaan. Näin olemme osaltamme juhlistaneet satavuotiasta Suomea, sillä muutoin juhlallisuudet jäivätkin melko laimeiksi. Emme ehtineet nimittäin itsenäisyyspäivänä kauppaan (ainut kauppa pienessä Jerramungupin kylässä meni viideltä kiinni), joten itsenäisyyspäivän juhla-ateriamme koostui keitetystä makaronista, ketsupista, sinapista, miesmatkaaja sai lautaselleen makaronin lisäksi jopa kaksi makkaraa. Niin ja oli meillä muutama tomaattikin. Ja yksi Heikki, jolla nostimme kuppia Suomelle ja pöydällä loisti kauniisti ämpärikynttilän liekki.

 

Itsenäisyyspäivän illallinen, onnea Suomi ja me suomalaiset!

 

Kaikki nimiehdotuksen tehneet tullaan kyllä palkitsemaan myöhemmin julkaistavalla yhteisellä Sylvi-postauksella. Ja jokainen saa olla vapaasti ikäneitomme kummi matkamme ajan, ja koska joulukin on kohta, voinemme odottaa kummien muistamisia ihan tilisiirtojen muodossa (Sylvi toivoo joululahjaksi ulkokuoren pakkelia ja rauhaa koko maailmalle).

 

Löytyisikö säkistä maailmanrauhaa?

 

Ensimmäinen yöpymisetappimme oli karavaanialueella, jossa  leiriytymismaksu oli 8 dollaria per matkaaja (lähistöllä ei ollut yhtään ilmaista leirintäaluetta) ja paikallinen ranger tulisi keräämään jossain vaiheessa maksut kaikilta alueella leiriytyviltä. Montaa leiriytyjää emme alueella nähneet, yksi toinen pakuauto oli muutaman paikan päästä meistä. Tällä leirintäalueella ei ollut muita mukavuuksia kuin kompostikäymälä, eli siihen hintaan ei saanut mitään luksusta, kuten virtaa tai vettä autoonsa tankattua. Saati sitten suihkua. Sinne me sitten kuitenkin leiriydyimme, teimme pitkästä aikaa ihan itse sapuskaa (osasinkin vielä) ja koska oli jo kovasti  myöhä, kävimme siinä vähittellen koisimaan. Minulle tuli sitten eteen heti pieni ongelma koska olen tottunut jättämään reissullamme aina jonnekin paikkaan pienen yövalon yöksi, täysin pimeässä en ole osannut nukkua. Paitsi kotona. Ja täällä on yöaikaan todellakin säkkipimeää. Nyt en voinut kuitenkaan jättää mitään valoa päälle, koska Sylvistä loppuisi pian yön aikana se viimeinenkin puhti. Siispä aikani dilemmaa pohdittuani päätin jättää lukulaitteeni päälle ja asetin sen tyynyni viereen siivittämään minut pienellä loisteellaan unten maille, tyhjä laite olisi kuitenkin seuraavana päivänä helppo ladata. Hyvin nukahdin ja lukulaitekin oli sammuttanut itse itsensä varmaan heti sen jälkeen, kun oli todennut, että sinne matkasi lukija, sinisille höyhensaarille.

 

Peti valmiina höyhensaarille

 

Ensimmäisen yön pakussamme nukuimmekin yllättävän hyvin, joitakin ihme ”viidakon ääniä” kuului pitkin yötä ja aamulla hyvin varhain alkoi melkoisen äänekäs lintujen laulukonsertti, jota siivitti ”käheä-äänisen vauvan” jokeltelu, eli äänessä oli se varis, jolla on ihan hirvittävän ärsyttävä raakunta. Aamukahvien ja -puurojen sekä muiden aamutoimien jälkeen olimme valmiita jatkamaan matkaamme ja koska ranger ei ollut huolehtinut tehtävästään ajoissa, emme jääneet häntä vasiten odottelemaan vaan jatkoimme matkaamme, toki sangen hyvillämme ”ilmaiseksi” muuttuneesta leiripaikasta.

 

Kaurapuuro a la Naturel

 

Matkatessamme eteenpäin ohitimme merenlahdessa sijaitsevan rannan, jossa melko varmasti voisi nähdä delfiinejä. Ainakin rantaa niin mainostettiin, ihan satavarmana eivät kuitenkaan delfiinejä luvanneet. Tuolle rannalle olisi ollut sisäänpääsymaksu 21 dollaria nenältä, joten nuukuuksissamme tyydyimme istuskelemaan vain kivimuurilla, joka erotti rannan parkkipaikasta.  Muutaman ajan tuijottelimme ulapalle silmämunat kuivina, mutta ainut, jonka näimme jo vetistelevillä silmillämme tulevan kyseistä merenlahtea kohti, oli valtava tankkialus, jonka hinaajat kävivät toivottamassa tervetulleeksi ja auttamassa kömpelön jättiläisen turvallisesti satamaan. Eli ei delfiinikokemusta sillä kertaa.

 

 

 

Ajomatkalla kävimme parilla muullakin rannalla ihastelemassa merimaisemia. Merivesi on täällä vaan niin himputin kylmää, ettei meillä käynyt mielessäkään uida millään näistä rannoista vaikka paikalliset jossain näyttivätkin pulikoivan. Tyydyimme vaan ihastelemaan näkymiä ja uittamaan varpaitamme.  Matkamme aikana kävimme myös ihmettelemässä puiden suuruutta näillä leveysasteilla, kyllähän monilla puilla tuota kokoa näyttää todellakin olevan. Jotkut puut olivat melkein pelottavan suuria. Seuraavan yön leiryidymme sitten ihan oikeasti ilmaiselle leirialueelle, nimittäin parkkipaikka-alueelle tien varteen. Parkissa oli jo kaksi muuta isompaa karavaanaria, mutta meidän pieni Sylvimme mahtui ihan kepoisesti vielä sinne jonon jatkoksi. Ilta oli ehtinyt jo pitkälle ennen kuin tuon parkkialueen vihdoin ja viimein löysimme. Muutama kenguru ihmetteli huvittuneena tien vieruksella meidän parkkialueen etsiskelyämme. Yhdeltä kengurulta kysyimme neuvoa, mutta hänellä oli juuri silloin muuta puuhaa, eikä näin ollen kerennyt hupsuja suomalaisia neuvomaan.

 

Täällä on paljon sanoin kuvaamattoman kauniita rantoja aivan tyhjillään

 

Pärskeitäkin nähtiin yhdellä kivikkorannalla

 

”Sano sitten, kun tämä puu on suorassa”

 

”Tässä ehdi neuvomaan kun kekaraa pitää paimentaa kaiken aikaa, taas pussista ulos änkeämässä”

 

Tuolla ilmaisella parkkialueella tulikin sitten melko uneton yö. Puoli kahden aikaan uni loppui kuin seinään ja oli hyvin aikaa (mutta ei ollenkaan mukavaa) kuunnella yön ääniä. Tiellä oli hiljaista, montaa autoa ei yön aikana ohi ajanut. Naapuri ajoneuvossakaan ei nukuttu, sieltä lähdettiin välillä kävelylle pimeään yöhön, askeleet vain kuuluivat, kun automme ohi käveltiin muutamaan otteeseen. Aikansa auton ovia paiskoiltuaan starttasi tämä levoton karavaanari jo neljän jälkeen liikenteeseen. Ja minä onneksi nukahdin vielä hetkeksi lintujen aamukonserttiin.

Suomen itsenäisyyspäivän vietimme myös suurimman osan aikaa tien päällä, pysähtelimme muutamalla rannalla ihan vain käppäilemässä ja päiväkahvit olemmekin keitelleet nykyään autossamme. Yhdellä rannalla oli niin lumivalkoista hiekkaa, että yritin rakentaa siitä lumiukon, mutta eihän se mokoma pysynyt kasassa. Navakka tuuli oli koko päivän ja jotenkin hullunkurista on, että mitä etelämmäksi olemme ajelleet, sen kylmempää on ollut. Varsinkin öisin lämppärin lukema on laskenut kovasti alas, yksi yö oli ulkona alimmillaan 6,2 astetta lämmintä. Ja koska meillä ei ole autossa lämmitintä, olemme joutuneet nukkumaan kaikki vaatteet päällä + minulla vielä huppari ja huppu tiukasti korvilla. Ja kahdet sukat jalassa.

Ranta Albanyssa

 

Pitkät vaatteet ovat pysytelleet päällä, niin on ollut kylmä

 

Koska oli itsenäisyyspäivä, eikä me ehditty kauppaan, eikä meillä toiminut netti, päätimme mennä maksulliselle leirintäpaikalle yöksi. Sentään jotain juhlavaa juhlapäivänä. Leirintäalueen ihminen oli erittäin mukava ja puhelias, kertoi miehensä olevan Suomesta kotoisin. Esko -niminen mies Järvenpäästä. Ihmetellessämme kylmiä kelejä kertoi hän, että se ei ole kyllä ollenkaan tähän aikaan tavanomaista. Onhan nyt kuitenkin kesä. Vieressä oleva rouva oli vahvasti sitä mieltä, että kylmät kelit kyllä johtuivat Indonesiassa purkautuneesta tulivuoresta. Niinpä niin. No, itsenäisyyspäivää juhlimme nyt näin,  illallisemme olikin jo tuossa aiemmin jo esittelyssä ja nettiinkään emme voineet lähettää sinne Suomeen tuolloin onnitteluja. Mutta aamulla pääsimme  sentään suihkuun!

 

Jerramungupin leirintäalue

 

Seuraavana päivänä suuntasimme Sylvin kenguruauran kohti Esperancea. Matkaan saimme kulumaan puoli päivää, välillä paussitellen ja ulkona jaloitellen, Esperanceen saavuimme lopulta pitkälti iltapäivän puolella. Kaunis paikka ja kaunis kaupunki, mutta sopivaa leiripaikkaa ei sieltä löytynyt. Kävimme kuitenkin siellä Woolworthissa ostamassa evästä ja lähdimme ajelemaan netistä löytämäämme leiripaikkaa kohden, joka oli noin viidenkymmenen kilsan päässä Esperancesta. Ja jestas sentään, miten kauniille paikalle päädyimmekään. Alkuun luulimme, että tuo leirintäalue olisi täynnä, sillä siellä oli paljon karavaanareita,  mutta kyllä sieltä sitten löytyikin Sylville ja meille oma leiripaikka. Koska maisemat olivat ihan viiden tähden luokkaa, alueella oli kaikki mukavuudet ja miesmatkaajallekin oli enemmän kuin kohtuullista antaa ajamisesta hieman vapaata, päätimme jäädä tuonne leirintäalueelle peräti kahdeksi yöksi. Leirintämaksu oli 11 dollari/nenä/yö, eli ei ihan hurjan kallista kuitenkaan. Ja kun automme tuulilasissa on vielä sellainen puistopassi, jolla pääsee ilmaiseksi näihin luonnonpuistoihin, niin meidän ei tarvinnut 13 dollarin ajoneuvomaksua maksaa laisinkaan.

 

Esperance, hyvin kaunis paikka

 

Matkaajien jaloittelutauko, myös Sylvimme huilaa

 

Kyllä meidän taas pari päivää kelpasi, vaikkakin keli oli edellen kylmä. Vielä vaan piti nukkua täysi vaatearsenaali päällä, eikä päivisinkään mikään bikinikeli rannalla ollut. Kävimme ensimmäisenä aamuna piipparoimassa tuolla rannan  perunajauhomaisella hiekalla, mitäänhän sieltä ei löytynyt, ei sitten yhden yhtä roskaakaan. Muutoin nautimme vain paikan kauneudesta, teimme pikku kodissamme sapuskaa ja vain olimme. Illalla ennen pimeää nappasimme retkituolit kainaloomme ja suunnistimme meren rantaan katsomaan aivan upeaa auringonlaskua. Siellä me istuimme valtavan isolla heikkarannalla kahdestaan katsomassa auringonlaskua ja juomassa pullollista Alpy-olutta. Se oli ikimuistoinen hetki, vaikkakin oli niin kylmä, että hampaat kalisivat.

 

Le Grande Beach. Leirintäalue on ihan rannassa

 

Perunajauhohiekkarantaa jatkuu ja jatkuu….

 

Ranta oli niin iso, että sitä sai ajaa autollakin, tosin nelivedolla

 

Piipit

 

Alby-olut, ei ollenkaan huono

 

Aurinko laskee

 

Hyvää yötä!

 

Nyt olemme jatkaneet taas matkaa. Parhaillaan olemme leiriytyneet tien varrella sijaitsevalle parkkipaikalle, joka on merkitty ilmaiseksi leiripaikaksi eli siis luvalliseksi paikaksi yöpyä. Pimeä on kietonut meidät jo syliinsä, aluelle on meidän jälkeen ajanut yksi rekka ja yksi karavaanari. Ja on säkkipimeää, onneksi meillä on nyt sentään uusi patterikäyttöinen yövalo. Tänään on ollut jo paljon lämpimäpi päivä, johtuneeko siitä, että olemme jonkin verran ajelleet sisämaahan päin. Eivät pääse etelämantereen tuulet vissiin ihan tänne asti vilvoittamaan. Voi olla, ettei ensi yönä tarvitse enää hupparia.

Mukavaa joulukuun jatkoa, hyasintin tuoksua ja kimmeltäviä kinoksia! Missä sitten ikinä oletkin.

 

Seuraava matkallamme tärkeä esineemme on tässä:

 

Hotspot eli mokkula

Viralliselta nimeltään tämä tupakkiaskin kokoinen kapistus on 3/4G wlan-reititin, kansankielellä mokkula. Tätä ilman ei voi matkustaa, koska:

A: Tarvitaan nettiyhteys kartta-aplikaatioon

B: Pitää päästä someen ja nettiin ja sähköpostiin ja hotels.comiin ja skyskanneriin jne jne

Ihan oikeasti elämää helpottava laite. Laitteen pikku wlan kuplan avulla kaikki kaksi läppäriämme ja pari puhelintamme ja sääasema on yhden sim-kortin avustuksella kiinni verkossa. Tämä kiinanihme on osottautunut yllättävän kestäväksi: sitä on pudoteltu maahan auton katolta ja käsistä. Muutaman kerran se on huutanut apua ylikuumennuttuaan laukun pohjalta, mutta aina se uskollisesti jaksaa yhdistää meidät verkkoon. Jos signaaleja on ilmassa. Kolhuja on kulmissa ja takakansi halki, mutta Huawei porskuttaa.

 

PS. Tuohon auton nimiasiaan palataksemme, eihän me muistettu ollenkaan, että onhan meillä ollut pressana Tarja, mutta tuostakaan nimestä ei tullut kummallekaan ollenkaan hyva viilis. Ja alun alkaen minä olin sitä mieltä, että Kekkosen emännän nimi olisi Siiri ja oli kuulkaa lähellä, ettei autosta tullutkin Siiri. Onneksi miesmatkaaja hokasi hetken päästä, ettei se Kekkonen mikään Siiri ollut vaan Sylvi. Voihan pyhä Sylvi sentään!

 

 

 

6 Replies to “Australia road trip osa 1”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *