Kaupunki pohjois-Thaimaassa, Chiang Mai

Määränpää junamatkallemme oli siis Chiang Mai, Thaimaan pohjoisin kaupunki. Perillä olimme hieman ennen kello kahdeksaa illalla, eli pimeä oli tullut jo hyvinkin. Juna-asemalla meitä oli heti vastassa varsinainen tuktuk-kyyditsijöiden sekä lavataksi-kuljettajien armeija, joka vyöryi kohti meitä junasta poistuvia, väsyneitä matkaajia.

Matkaa hotellillemme oli asemalta noin yhdeksän kilometriä, jonka taitoimme viimein lavataksin kyydissä sovittuamme ensin pienen väännön jälkeen hinnaksi 150 bahtia (pyyntö oli 200, me tarjosimme 100 jne).  Huvittavaa oli se, että matkan aikana kävi ilmi, ettei tämä kuski osannut ensinkään meidän hotellille. Oli aivan hukassa, kuin vieras kaupungissa konsanaan. No, eihän siinä muu auttanut,  miesmatkaaja meni karttaäppinsä kanssa kuskin viereen neuvomaan ajoreittiä. Ja siten viimein löydettiin perille.

Kaksi vai kolme, tähtien häilyvä raja

Varasimme hotellihuoneemme siis ennakkoon Hotels.comin kautta. Sivut mainostivat kolmen tähden hotellia ilmaisella aamiaisella ja vuoristonäköalalla. Mitä me sitten saimme?

No, saimme kyllä periaatteessa ihan ok huoneen parvekkeella josta oli tosiaankin näkymä vuorelle, jopa verraten kaunis näkymä. Huone oli viidennessä kerroksessa ja hissikin onneksi löytyi. Siinä ne olivatkin ne kolme tähteä, seuraavat asiat menivät kyllä sinne kahden tähden puolelle.

Suihku kasteli koko wc-tilan peseytyessä ja pieniä antseja (murkkuja) kipitteli pitkin ja poikin huoneistoa, sen huonekaluja ja aina nenät kohti syötävää (jos muurahaisilla on yleensä nenä). Sänky ja tyynyt olivat niin kovia, että molemmilla oli selkäruodot jumissa aamuisin ja pitkälle vielä päivään. Iltaan jo tokenivat, mutta uutta selkäjumia oli jo seuraava yö oven takana lupaamassa. Lisätyynyt olisivat maksaneet 20 bahtia/yö/nukkuja, mutta tähän rahastukseen ei lähdetty ihan periaatteesta maksumiehiksi.  Netti toimi jotenkuten pätkittäin, useasti jouduimme turvautumaan hotspottiimme.

Sitten oli se ilmainen aamiainen joka tarjoiltiin vastaanottotiskin vieressä olevalla sivupöydällä. Murukahvia/teetä/kaakaota ja kolmea sorttia keksiä (kaksi makeaa ja yksi suolainen). Ja miljoonittain antseja nenineen. Mutta yhtäkaikki, ilmainen niinkuin oli luvattu. Emme kyllä viitsineet ensimmäisen aamun jälkeen enää vaivautua vaan keittelimme omat aamukahvit huoneessamme. Neskahvetista tietty

Lisäksi hotellimme sijainti oli aikalailla syrjässä kaupungista, mutta tämänhän me tiesimme jo ennakkoon. Sijainnista emme siis voi tähteä lennättää.

Grabilla aina perille

Hotellistamme oli noin viiden kilometrin matka kaupungin keskustaan. Eihän tuota tokikaan jaksanut edes yhteen suuntaan käppäillä vaan sinne piti mennä ihan erillisellä kulkuneuvolla. Uber ei täällä toiminut mutta Grabit olivat kylläkin kärppinä liikenteessä. Niinpä miesmatkaaja latasi kännyynsä Grab-sovelluksen (tämä oli helppoa ja nopeaa) ja päästiinkin heti tilaamaan sitä kautta kyytejä. Ja hyvin toimi, ehkä paremmin ja säntillisimmin kuin Uberit konsanaan (uberit eivät aina löytäneet meitä). Erittäin mielellämme suosittelemme Grabin käyttöä!

Grab -kyyti hotelliltamme vanhaan kaupunkiin maksoi 68 bahtia, eli vajaa kaksi euroa. Autot olivat ihan kunnollisia ja monessa niistä oli ilmastointi. Kuskit olivat ystävällisiä ja auttavaisia, eivät kuitenkaan mitään suupaltteja. Voi olla, etteivät osanneet englantia (eikä ainakaan suomea) tai sitten heitä vaan ei yksinkertaisesti huvittanut turhanaikainen höpöttely. Yksi kuljettaja aukaisi kerran kuitenkin sanaisen arkkunsa ja vuolaasti totesi: ”today coming leining day”.  Ja kyllä, vettä satelikin sitten pitkin päivää.

Vallihautaa ja vanhaa muuria

Chiang Main keskellä on vanha kaupunki joka on aivan neliön muotoinen. Aluetta ympäröi kanava (vallihauta) ja monin paikoin on vielä pystyssä pätkiä aikoinaan kaupunkia ympäröineestä kivimuurista.  Kuten muuallakin Chiang Main seudulla, vanhassa kaupungissa oli miltei vieri vieressä toinen toistaan upeampia temppelirakennuksia. Eli temppeleitä täällä on joka nurkalla.

Ensimmäisenä kaupunkipäivänä jouduimme ihastelemaan temppeleitä  vain ulkopuolelta sillä minähän olin unohtanut hihat ja lahkeet kämpille. Mutta seuraavana päivänä palasimme ja ähkyynnyimme ihan, niin monessa temppelissä kävimme.

Tuona päivänä, jona missasimme temppeleille menon, veimmekin miesmatkaajan ihan oikeaan parranajoon ihan oikealle barberille. Tai oikeammin parran muotoiluun, sillä meillä kasvatetaan nyt partaa, tukkaahan on kasvatettu jo vuosi (selvennykseksi tähän, että siis miesmatkaajalle sitä partaa, ja tukkaa). Se oli melko jännä kokemus, meille molemmille ensikertalaiselle. Vain 100 bahtia maksoi ja tyytyväinen asiakas jatkoi matkaansa kaupungilla uuden tyylisen leukansa kanssa. Sekä kera ylpeän vaimon.

Kaupungilla oli ihan mukava käppäillä pitkin kapeita kujia, ihastella kaikkea kaunista ja viettää vain aikaa, välillä istahtaa kahvilaan juomaan jääkahvia ja seuraamaan ohikulkevaa liikennettä ja kaupungin väen paljoutta. Kuin huomaamatta kilometrejä tuli askellattua kaupungilla paljon, iltaisin olikin hotellilla kaksi hyvin väsynyttä tallustajaa.

Kaupungista tehtäviä retkiä oli myynnissä miltei joka kolmannessa putiikissa, suosituin kaupungista tehtävä retki lienee käynti Elephant Nature Parkissa, joka toimii fanttien turvakotina ja jossa niiden ei tarvitse kyytsätä turisteja eikä esittää heille mitään sirkustemppuja. Kävijät voivat osallistua tuolla myös fanttien hoitoon. Me emme tällaiselle retkelle kuitenkaan lähteneet (niinkuin emme lähteneet muullekaan järjestetylle retkelle), sillä minun täytyy tunnustaa, että minua fantit hieman nykyään pelottavat. Tämä ei ole kuitenkaan mikään uusi klaustrofobiatunnustus. 

Täällä kaksi Metusalemia

Chiang Main kaupunki on ihana sekoitus uutta ja vanhaa,  suloinen sekoitus trendikkyyttä ja vanhoja, ikiaikaisia traditioita. Jotenkin samalla sykähdyttävää ja toisaalta ajatus, että eletään jo kuitenkin 2000-lukua…… 

Tuosta elämisen ajasta pitää kyllä kertoa eräs kummallinen juttu. Eksyimme nimittäin yhtenä aamuna käppäilemään hotellimme lähistöllä sijaitsevan temppelialueen hautuumaan poikki, ja siellä selvisi meille kyllä jotain ihan outoa. Haudatut olivat eläneet ja kuolleet 2500-luvulla. Netistä sitten selvitimme, että täällä on käytössä buddhalainen ajanlasku, joka on 543 vuotta länsimaita edellä. Aika on käytössä Thaimaan lisäksi Myanmarissa, Kampodzassa ja Laosissa. Kiesus sentään, myöhän ollaan täällä siis melkein 600 vuotta vanhoja Metusalemia. Johan rupesi pelkkä ajatuskin vapisuttamaan.

Skootterikyydillä vai sittenkin Harrikalla?

Skootterilla ajelimme yhden päivän siten, että päivällä ajeltiin vuoristossa ja illalla huruuttelimme moposella vielä kaunpungin Night Marketille. Skootteri irtosi päiväksi 300:lla bahtilla (se ei ollut kyllä mikään ihan mopo, vaan satakakskytviiskuutioinen menopeli), mutta miltei kymppi maksettiin ja se on melko paljon näillä huudeilla. Mutta kai nuo lisäkuutiot aina maksavat enemmän.

Vuorille vei tietenkin kovin jyrkkä ja mutkainen tie eli oli hyvä, että olikin noita lisäkuutioita. Heti ensimmäiseksi törmäsimme tuolla vuoristossa valtavaan temppeliin, Wat Phrathat Doi Suthepiin, joka oli kyllä niin krumeluuri, että onneksi oli aurinkolasit mukana. Olisi voinut niitä ilman ihan sokaistua tuosta kullan hohdosta ja kimallemäärästä.  Ihan niinkuin olisi pikkusen homma lähtenyt jossain suunnitteluvaiheessa lapasesta. Alue oli tosi laaja ja sinne oli ainakin kilometrin nousu. Tiketit maksoivat 30 bahtia/häikäistynyt silmäpari, paikalliset pääsivät alueelle ilmaiseksi. Mikä on reilua vähintäänkin.

Jossain vaiheessa tuolla vuoristoajelulla alkoi tietysti satamaan vettä ja juuri kun päädyimme paikkaan, josta saimme ostettua sadetakit, sade lakkasi. Niin tyypillistä.

Kun miesmatkaajan lahkeet eivät riittäneet

Seuraava pysähdyspaikkamme oli kuninkaallinen puutarha ja sen läheisyydessä oleva kuninkaallinen asumus, jossa kuningas käy seurueineen aina jolloinkin oleilemassa.  Silloin tämä paikka on tietysti kokonaan suljettu, nyt pääsimme siis käyskentelemään sen puutarhaan (kuninkaallisille asumuksille ei ollut mitään asiaa nytkään vaikka kuningas oli fyysisesti aivan muualla), jossa kaikkialle oli istutettu ruusuja. Ja tuhansittain muita kukkia. Harmi vaan, että ruusujen kukinta-aika oli jo osimmoillen ohi, kukka-aikaan alue on varmasti aivan upea. Mutta niin se oli kyllä nytkin, kunhan ensin päästiin sisälle.

Minä olin varustautunut tälle vuoristomatkalle hihoin ja lahkein sillä tiesimme käyvämme temppeleillä. Hihat ja lahkeet vaadittiin niinikään myös tuonne kuninkaalliseen puutarhaan, mutta naispuolisten kävijöiden lisäksi myös miehillä piti olla pitkät lahkeet! Ja miesmatkaajalla oli shortsit, ei nyt mitkään speedosellaiset, mutta jalat yhtäkaikki paljaana. Eipä mitään, olihan noita housukauppiaita vieressä kojuineen, pilvin pimein. Siispä ostimme sadalla bahtilla miesmatkaajalle sellaiset löysät norsuhousut.  Suostui, kun oli ensin nähnyt muillakin miehillä niitä olevan jalassa, mutta ilmoitti niistä heti luopuvansa, jos joku thai-poika käy ehotteleen. Ei ole kukaan käynyt.

• 

• 

Liput tuonne alueelle maksoi 30 bahtia kipale, eli alle euron. Sotilaita näkyi kaikkialla, mutta ymmärtäähän sen, kun on kuninkaan alueesta kyse. Nousua oli taas hirmuisesti ja kun pääsimme ylös olimme joutuneet pilven sisään. Tuolla ylhäällä oli lampi jota reunustivat kukkivat puut ja istutetut kukat, kaikkialla ympärillä pilven muodostama usva. Jestas, että oli kaunista.

Yömarkkinat

Illalla suuntasimme mopolla vielä Night Marketille, joka sijaitsee vanhan kaupungin ja kaupunkia halkovan joen välissä. Tämä yöllinen market on auki joka ilta, satoi tai sitten ei. Paljon oli laajalla alueella myynnissä erilaista kiinarihkamaa, kyllähän tuolla joukossa joitain käsityöläisiäkin näytti olevan. Jotenkin oli pettymys meille koko markkinat, tosin olimme melko aikaisin liikkeellä, joten ehkä se syvin markkinaolemus oli vielä saapumatta. Jossain päin kaupunkia pidetään sunnuntaisin hieman samankaltaiset markkinat, mutta siellä on paljon enemmän juuri paikallista käsityötä ja taidetta. Ja kyllähän tämän kokoiseen kaupunkiin toki muitakin markkinoita riittää.

Maya- ostoskeskuksessa on avaruusajan vessat

Kävelymatkan päässä hotellistamme sijaitsi suuri ostosparatiisi, Maya. Sen viisi kerrosta kätkee sisälleen vaatteita ja kosmetiikkaa (niin merkkituotteita kuin henkkaa ja maukkaakin), elektroniikkaa, ruokaa ym tarveainetta, viides kerros on pyhitetty täysin elokuville. Neljännestä kerroksesta löytyy ruokapaikkoja, siellä saattaa syödä niin länsimaalaista kuin paikallistakin ruokaa. Samoin pojakerroksessa on niinikään ruokailupaikkoja, kahviloita sekä sieltä löytyy  myös ihan länsimaalainen ruokakauppa (saimme ostettua sieltä viimein pikakaurahiutaleita) . Me söimme usein thaimaalaista ruokaa noissa ruokanurkkauksissa, hintaa annokselle tuli 50-60 bahtia riippuen hieman paikasta. Ja siitä, oliko riisin kylkiäisenä kalaa, kanaa, vihanneksia vai possua. 

Ostoskeskuksessa pitkään pyöriessä tulee aina jossain vaiheessa hätä. Ja silloin on etsittävä vessa. Tällaisissa ostoskeskuksissa niitä ei tarvitse kauaa haeskella, miltei joka nurkan takaa löytyy sellainen. Täällä miesmatkaaja teki tuttavuutta avaruusajan eriön toimintoihin, miesmatkaajan raportti tuolta käynniltä seuraavana:

”Vaikka Suomi onkin sivistysvaltio niin täällä kohtasin jotain ultramodernia, paikallisen ostoskeskuksen käymälässä. WC pytyssä oli nappuloita kuin lentokoneessa ja ilmeisesti toimintojen käyttämiseen olisi pitänyt käydä jonkinlainen kurssi. Ilman käyttökoulutusta en arvannut alkaa noita namiskoista painelemaan, ties millainen pulloharja posliinin uumenista olisi alkanut ahteria putsailemaan. Onneksi kuitenkin seinästä löytyi vielä ihan tavallinen huuhtelunuppi, joten hommat saatiin hoidettua”.

Summa summarum

Chiang Main kaupungista jäi meille molemmille ihan hyvät fiilikset. Ei kummankaan mielestä sellainen huippupaikka mutta ihan positiivinen kokemus, ainakin Bangkokin jälkeen.  Liikenne ei ollut läheskään niin kaoottinen kuin Bangkokissa, täällä skootterilla pystyi liikkumaan ihan huoletta, tietysti kieli keskellä suuta kuitenkin.

Thaimaalaiset ovat ystävällisiä ja sydämellisiä täälläkin päin maata. Hymy on herkässä ja se yltää silmiin asti.  Muutama hapannaama mahtuu toki tämänkin kokoiseen kaupunkiin, niinkuin mahtuu vähän pienempäänkin. Pari kummastusasiaa jäi mieleemme ja nämä koskevat koko Thaimaata. Esim. olutta ei myydä kaupassa klo 14-17 välillä eikä puolen yön jälkeen ennen seuraavan aamun kello yhtätoista. Tokikaan tuo ei tuottanut meille mitenkään ylimääräistä vaikeutta, kummastusta kuitenkin.  Ja yhden hävetyskerran, kun myyjä totesi, ettei voi myydä meille ikävä kyllä olutta kun kello on vasta kymmentä vaille viisi. Miks tuommoisessa tilanteessa mua aina hävettää?

Asioimme paljon Seven Eleveneissä ja sieltä saa melkein joka ostoksen yhteydessä tarroja, yhden bahtin tai kolmen bahtin tarroja tai sitten kuninkaallisten (?) ihmisten kuvia. Se, mitä me noilla tarroilla tehdään, on vielä se ISO KYSYMYS. Tuohon siis etsimme vastauksen pikimmiten. Tietysti, jos joku teistä tietää, niin voisi vinkata.

Kelit olivat meille varsin suotuisat, ainoastaan vuorilla kastuimme ja joitakin sadekuuroja tuli usein päivisin, mutta ne olivat hetkellisiä. Monena iltana sateli sitten vettä enemmän ja vuoriston päällä jyristeli ukkonen. Viimeisenä iltana kaupungissa satoi kyllä sitten ihan kaatamalla.

Nyt olemme jo vaihtaneet taas piirikuntaa ja edenneet kohti uusia seikkailuja.  Lainaten yhden bloggarin tekstiä: ”You live only once, but if you do it right, once is enough”. Joten teemme parhaamme.

Mukavan leppeetä, takkatulen lämpöistä lokakuuta juuri Sinulle, missä sitten ikinä lienetkin.

Post scriptum

Ette kyllä ikinä arvaa, ketkä tapasimme eräässä pizzeriassa, kun olimme synttäreitäni juhlistamassa. Legoukkelit, meidän edellisen reissun stuntit, jotka liukenivat Balilla saksalaisten surffareiden matkaan. Tai niin oletimme, ja tuo oletus piti myös paikkaansa.

Olivat lueskelleet blogiamme ja saaneet selville, missä päin nyt matkailemme ja lähteneet meitä siis tervehtimään. Sen kertominen, mitä heille on tänä aikana tapahtunut, vaatisi ihan oman postauksensa. Aivan mielettömiä asioita!

No, me tietysti olimme kovasti iloisia jälleennäkemisestä ja kerroimme heille, että ottaisimme heidät takaisin enemmän kuin mieluusti. Jäävät nyt harkitsemaan tarjousta ja ilmoittelevat meille, jos haluavat meidän kanssa vielä matkata. Erossa oloaika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä, hieman ujoilta ja aroilta tuntuivat, mutta ette tekään sitä ihmettelisi, jos saisitte kuulla heidän tarinansa. Pikkuisen jouduimme puijaamaan, että saimme suostuteltua heidät valokuvaan. Kerroimme nimittäin, että tehdään tässä välillä mainoskuvia Heinekenille. Se upposi.