Sarajevo -sodasta noussut

Saavuimme myöhään sunnuntai-iltana Bosnia-Herzegovinan pääkaupunkiin Sarajevoon. Tullessamme vuoristojen halki maisemat olivat niin kauniit, että melkein itketti. Mielen täytti taas hirveän suuri kiitollisuus tästä mahdollisuudesta matkata maailman eri kolkilla ja nähdä niin monenlaista erilaista kauneutta. Nuo vuoristomaisemat jyrkkine kallionseinineen, vuoristojokineen ja ruskan värjäämine pensaineen olivat kuin maalauksia, jotka täyttivät bussin ikkunat. Silloin tällöin maalaukseen oli lisätty lampaita tai taloja vuorten rinteisiin (ihmettelimme, miten ne lampaat oikein pysyivät niinkin jyrkissä rinteissä eivätkä kierineet villakerinä alas laaksoon). Kuvia noista huikeista maisemista liikkuvan bussin ikkunasta oli vaikea saada, joten teidän täytyy huikeiden kuvien puuttuessa vaan uskoa sanaani. Matkan aikana hieman pelottikin, sillä matkasimme välillä todella korkealla tuolla vuoristossa ja kapea vuoristotie oli hyvin mutkainen, eikä kuljettajan kaasujalkakaan ollut mitenkään keveä. Hurjaa oli kurkistaa bussin ikkunasta välillä suoraan syvään rotkoon, jonka erotti bussista vain matala kaide tien vieressä. Oli se kuulkaa kaunis ja melko jännittäväkin onnikkamatka!

 

 

 

 

Ensimmäinen yö hotellissa meni siis miltei hypotermian rajoilla, kuten jo edellisessä postauksessa kirjoittelinkin. Tämä hotelli kaikkinensa oli kyllä taas niitä hotelleja sitaateissa, ei siis ollenkaan sieltä mukavimmista päästä. Huone oli pieni ja ankea, eikä siinä mitään, mutta kun koko rakennuksessa ei ollut minkäänlaisia lämpöjä päällä. Yön palelemisen jälkeen mainitsimme asiasta respassa ja huoneeseemme toimitettiin tuota pikaa sähköpatteri, jolla sitten saimme pieneen matkapesäämme mukavan lämmintä. Vaikka hotelli oli tiloiltaan melko vaatimaton ja ankea, palvelu olikin sitten viimeisen päälle. Aamulla meitä oli respassa vastassa vanhahko mies (paksu takki päällä, liekö palellut häntäkin), joka ryhtyi tekemään meille heti aamiaista, mikä kuului huoneen hintaan. Pöytään tuotiin kiiruusti isoissa koreissa kahta erilaista leipää, yksi täysi korillinen keksejä, yksi vadillinen voita, hilloa ja juustoa sekä toinen vati, jossa oli kurkkua ja lenkkimakkarasiivuja (??). Ja kahvia, jota ei kyllä pystynyt eläväinen juomaan. Ja sitten vielä pullollinen mehua.  Eli ”runsas” oli aamiainen, ehkä hitusen ykspuoleinen. Mutta palvelu oli kuin viiden tähden hotellissa konsanaan, jos ei parempikin (takuuvarmasti en voi mennä sanomaan, sillä en ole konsanaan viiden tähden hotellissa asustellut). Kun olimme lähdössä aamiaisen jälkeen kaupungille, otti tämä mies asiakseen opastaa meidät miltei kädestä pitäen linkkipysäkille. Ja minulle tuli tarkat ohjeet kuinka suojautua rosvoilta. Kaikki ymmärsimme toisiamme, vaikka tämä mies ei osannut yhtään sanaa englantia/suomea. Emmekä me bosnia-herzegovinaa.

 

 

 

Historiassa on kolme tapahtumaa, joista Sarajevo on meille entuudestaan tuttu. Sarajevon laukauksien vuonna 1914 katsotaan aiheuttaneen ensimmäisen maailmansodan. Tuolloin separatisti opiskelija ampui Itävallan kruununprinssin Frans Ferdinandin puolisoineen ja tästä tapauksesta alkoi vyörymään sitten senkaltainen tapahtumasarja, joka johti kuukautta myöhemmin alkavaan sotaan. Vuonna 1984 Sarajevossa pidettiin talviolympialaiset. Tuolloin tuli Suomelle peräti neljä kultaa, Marja-Liisa Kirvesniemi hiihti niistä kolme ja Nykäsen Matti hyppäsi yhden. Kaiken kaikkiaan mitaleita Suomi kahmaisi noissa kisoissa kolmetoista. Kolmas tapahtuma, jonka tiedämme Sarajevosta, onkin sitten se surullisin. Nimittäin Bosnian sota. Kun Jugoslavian liittotasavalta ajautui sisällissotaan, serbijoukot aloittivat Sarajevon piirityksen vuonna 1992. Piiritys kesti 1425 päivää (oli historian pisin piiritys) ja se oli kaupungille ja sen asukkaille hyvin tuhoisa. Toki tuo ensimmäinen maailmansotakin oli sangen surullinen tapahtuma, mutta se ei kosketa meitä läheskään niin paljoa, koska se tapahtui niin paljon ENNEN meitä.

Tuosta Bosnian sodasta Sarajevo on uudelleen noussut ja kaupunki on jälleen toimivaksi rakennettu. Kuitenkin sota näkyy kaupunkikuvassa edelleen, useiden rakennusten ja talojen ulkoseinissä voi nähdä vieläkin ammusten aiheuttamia jälkiä ja reikiä. Kaupungissa on jätetty myös tarkoituksella paikoilleen joitakin osin sodassa luhistuneita rakennuksia, kuin muistuttamaan sodasta. Uhreja vaatineita kranaattien räjähdyskohtia on kaupungissa useita ja ne on merkitty punaisella maalilla, nekin osaltaan muistuttamassa sodan raadollisuudesta. Sarajevon ruusut, ettemme unohtaisi. Uskomattomalta tuntuu, että tuosta sodasta on tosiaan niin vähän aikaa. Näin lähellä sotaa emme ajallisesti ole koskaan ennen olleet.

 

 

 

 

Kaupungissa on monta sodasta kertovaa museota, me vierailimme niistä yhdessä. Kaupungin laitamilla, lähellä lentokenttää, sijaitsee Tunneli museo, jonka alla oleva tunneli toimi piirityksen aikana tarvikkeiden, eläinten ja ihmisten kuljetusreittinä. Tuo 800 metriä, 160 senttiä korkea ja alle metrin levyinen, jo osin sortunut tunneli, oli silloin elintärkeä piiritetylle kaupungille, jossa oli puute kaikesta. Museolla oli nähtävillä videoklippejä tunnelin silloisesta rakentamisesta ja toiminnasta. Museota pitää toiminnassa vielä sama perhe, jonka kellarista tunnelia aikoinaan alettiin kaivamaan.

 

 

 

 

Mutta Sarajevo on muutakin kuin sodan ja piirityksen jättämät arvet. Kaupunki on kaunis ja siellä on paljon kiinnostavaa nähtävää. Etenkin vanha kaupunki, jossa sekoittuvat itä- ja länsimaalaisuus sulassa sovussa keskenään. Myös kaupungissa monet kirkot, moskeijat ja synagogat seisovat sopuisasti rinta rinnan ja näiden erilaisten uskontokuntien vuoksi Sarajevoa onkin kutsuttu pieneksi Jerusalemiksi. Yllättävää olikin nähdä täällä niin lukuisa määrä minareetteja, ihan kuin Turkin matkaesitteessä konsanaan.

 

 

 

 

 

Vanhassa kaupungissa on ihan oikea aukio nimetty puluille, nimittäin Pigeon Square, jossa on aivan mahdottomasti puluja. Toki miksei olisi, koska ne saavat helppoa ruokaa ihmisten syöttäessä niitä. Aukiolla yksi hemppa myi pulunruokanyssyköitä ja kyllä ihmiset niitä näyttivät ostavan, sitten ihan kädestä pitäen ruokkivat näitä pulusia. En minä kylläkään.

 

 

Oikeastaan Sarajevon kaupunki oli melko nopeasti kierretty, mikään suurihan ei keskustan alue ole. Käppäilemälläkin olisi pärjännyt, me kuitenkin ajelimme myös linkillä ja ratikalla. Kauniita, vanhoja kivirakennuksia oli mukava ihastella aurinkoisessa ja vielä ihan kesäisen lämpimässä säässä. Valuuttana täällä on markka, joka on 0,50 euroa. Hintatasoltaan Bosnia-Herzegovina on halvempi kuin Suomi, vielä. Jännä huomata, että mitä lännemmäksi olemme matkallamme tulleet, sen lähemmäksi hinnat ovat Suomen tasoa kivunneet. Nyt tätä postausta Sloveniasta kirjoittaessa voin vain ikäväkseni todeta, että täällä alkaa olemaan hintataso miltei sama kuin kotomaassa. Kyllä on ikävä Vietnamin hintalappuja. Ja lämpöä. Ihmiset ovat kyllä täälläkin hyvin ystävällisiä. Kadullakin moni on alkanut jutustelemaan, mutta kun yhteistä kieltä ei ole löytynyt, hymy on riittänyt. Aika hyvin täällä osataan englantia, miltei kaikki nuoret ja osa vanhemmistakin asukkaista puhuu selvää englantia. Palvelualalla, etenkin ravintoloissa, saa palvelua kyllä hyvällä englannin kielellä. Tuosta pitääkin kertoa yksi juttu. Serbiassa olimme eräässä kahvilassa aamiaisella ja miesmatkaaja kehui tarjoilijalle, kuinka hyvin tämä osaa englantia ja kuinka paljon me asiakkaana sitä arvostamme. Ja sitten kun teimme lähtöä, tämä tarjoilija toi meille mukaan vietäväksi vielä laatikollisen pieniä mokkaleivoksia. Ikään kuin kiitokseksi kehuista.

 

 

 

 

Kaupungissa palaa ikuinen tuli toisen maailman sodan uhrien muistoksi. Olen jostain lukenut, että kaupungin piirityksen aikana tuli oli sammunut vain kerran, kun kaasu oli loppunut. Mutta silloinkin ihmiset yrittivät pitää tulta yllä puilla ja risuilla. Näitä ikuisia tulia palaa ympäri maailmaa, Helsingin Eiranrannassakin palaa (vai palaako) tuli  merenkulkijoiden ja mereen menehtyneiden muistolle.

 

 

 

Pari päivää oli meillä varattu kaupunkikierrokselle ja meille se riitti oikein hyvin. Tiistaina keräsimme taas kamppeemme ja jatkoimme bussikyydillä matkaamme kohti Kroatian Zagrebia. Hotellilta lähdettäessä respan vanha mies ei olisi millään antanut meidän lähteä kävellen matkalaukkujemme kanssa bussille vaan ohjasi meitä autolleen, että hän kyllä vie bussiasemalle (ei ollut pitkä matka). Antoi sitten kuitenkin periksi ja kätellen meidät molemmat toivotteli hyvää matkaa. Kelpo mies.

Sarajevosta siis kuulemiin!