Maabongailua itäisessä Euroopassa

Romaniasta ylitimme siis rajan Serbian puolelle ihan vaan laittamalla töppöstä toisen eteen. Oli kyllä vähän koomista puikkelehtia matkalaukkuinemme rekkojen ja henkilöautojen välissä kohti raja-asemaa. Ensin tulimme Romanian raja-asemalle jossa passimme tarkistettiin (raja-mies mulkoili melko tarkkaan meitä apostolinkyytiläisiä). Siitä jatkoimme Serbian rajalle, joka oli muutaman sadan metrin päässä. Tuolla raja-asemalla herätimme selvästi hilpeyttä ja saimmekin passeihimme leimat leveän hymyn kera. Jopas jotakin, suomalaiset käppäilijät.

 

Hyvästi Romania!

 

 

Tervehdys Serbia!

 

Matkamme aikana olen moneen kertaan siunannut nelipyöräiset matkalaukkumme. Tuon keksijä ansaitsisi saada jonkun ihan oikean ”Matkustamista suuresti helpottava keksintö -Nobelin”. Ei tarvitse enää vetää raskasta matkalaukkua (niinkuin vielä lähihistoriassa piti tehdä) vaan matkalaukkua voi töniä ja kevyesti vaan työnnellä eteenpäin milloin mihinkin. Raja-asemakin viuhui ohitse nelipyöräisten matkalaukkujemme hurnuutellessa pitkin asfalttia. Siis toki hurnuuttelee vain silloin, kun asfaltti on tasainen. Rikkonaisella asfaltilla ja mukulakivikadulla näinkin hyvän keksinnön sutjakka eteneminen loppuukin sitten melko lyhyeen.

 

Ihanaiset nelipyöräisemme, eväsnyssäkkä änkeentynyt myös kuvaan

 

Serbian puolella ei näkynytkään sitten taksin taksia (vaikka pikku ukko lupasi niin Romanian puolella), vain kauheat määrät pysäköityjä rekka-autoja. Seisoskelimme tien varressa taas ihan niin kuin ne kuuluisat ööt Aapisessa ja rajan ylittäminen käppäillen ei tuntunutkaan enää niin kovin hyvältä ajatukselta. Aloimme siinä jo miettimään, pitäisikö meidän vaan liftata jonkun rekka-auton kyytiin. Onneksi ei alettu liftailemaan, sillä paikalle pyyhälsi hetikohta melkein yhtä pieni ukkeli melkein yhtä pienellä autolla kuin oli rajan toisellakin puolen, kertoi olevansa taksi ja ehdotti kyytiä Vršacin kaupunkiin, jonne siis olimme menossa. Tuo auto ei ollut kyllä taksia ikinä nähnytkään, mutta kyyti kelpasi meille kyllä paremmin kuin hyvin. Matkan hinnaksi ukkeli ehdotti 40 leitä (hänellelle kelpasivat onneksi nuo Romanian leit koska meillä ei olisikaan ollut vielä Serbian rahaa) ja tämä sopi meille. Kerroimme ukkelille, että ajaisi meidät johonkin kohtuuhintaiseen hotelliin (emme olleet varanneet hotellihuonetta valmiiksi). Pian saavuimmekin mukavan näköisen motellin pihaan, ja ukkeli kerkesi jo juosta sisälle ilmoittamaan tulevista hotellivieraista ja tuli antamaan sitten vasta autosta laukkumme. Hinta tosin oli jo matkan aikana noussut melkein puolella, mutta maksoimme ukkelille suosiolla pyytämänsä, pääsimmepähän lopuista Romanian rahoista eroon. Mitäs me niillä. Motelli osoittautuikin erittäin viihtyisäksi ja huoneen hintaan kuului lisäksi kohtuullinen aamiainen. Kyytiläisukkeli ansaitsi siis hyvinkin leinsä.

 

Oikein mukava motelli

 

Vršacista matkamme jatkui seuraavana päivänä junalla kohti Belgradia. Junamatka kesti vajaat kaksi tuntia ja juna oli kunnollinen, ihan jo nykyaikainen juna. Huoneemme Belgradissa oli osa huoneistoa, jossa oli kolme vuokrahuonetta ja kaikille yhteinen keittiö. Asunnossa asui jo pari tanskalaista poikaa yhdessä huoneessa ja seuraavana päivänä yhteen huoneeseen tulisi asustelemaan kiinalainen tyttö. Huone oli kertakaikkisen mukava ja viihtyisä, isäntämme todella avulias ja ystävällinen ja muut asukkaat (myös se kiinalainen) hiljaisia sekä sijainti tosi hyvä, lähellä keskustaa. Huoneisto on muuten nimeltään Selection Apartments ja voimme todellakin suositella tätä majoituspaikaksi Belgradiin suuntaaville! Hinta/laatu-suhde oli enemmän kuin kohdallaan.

Koska yskäni jatkui vaan kovin ikävänä ja kituset olivat hellänä, kävimme tohtorin pakeilla heti seuraavana päivänä. Kävelimme vaan yhden praktiikan ovesta sisään ja pääsinkin siellä oitis lääkärille, joka katsoi kurkkuun, kuunteli keuhkot ja kertoi, että rouva sairastaa vaan flunssansa loppuun, muuta ei voi tehdä. Tosin tuumaili oireideni olevan myös allergiaa?? Kahdelle erilliselle muistilapulle kirjoitti tohtori sitten reseptit yskän- ja allergialääkkeestä, leima muistilapun päälle teki reseptistä vissiinkin virallisen. 30 euroa köyhdyimme tuolta käynniltä.

 

Serbian rahayksikkö on dinaari. Yksi euro on 120 dinaaria

 

Dijagnoza oli Tusis Sicca….eli varmaankin lenssu

 

Vettä satoi ja tuuli melko navakasti koko Belgrad-päivämme ajan ja koska minä olin edelleen himppusen kipeä, ei kauheasti kaupunkia kierrelty. Harmi sinänsä, sillä kaupunki vaikutti hienolta ja upealta kauniine vanhoine kivirakennuksineen. Pyörimme kuitenkin kaupungilla vesisateessa jonkin aikaa (onneksi oli sontikat mutta kintuthan siinä kuitenkin kastuivat) ja kävimme myös ihastelemassa näkymiä Tonavan suuntaan ylempänä olevalta linnoitukselta.

 

St. Sava Temple

 

Syömisen kanssa piti ottaa tusis siccasta huolimatta serbialaiset tuoperoiset

 

Syksyn kauneus ja samalla sen käsinkosketeltava apeus

 

Taustalla Tonava kaunoinen

 

Seuraava päivä olikin sitten taas matkustuspäivä, nimittäin päätimme piipahtaa Montenegrossa, näillä seuduilla nyt kun kerran oltiin. Matka Belgradista Montenegron pääkaupunkiin Podgoricaan kesti junalla kymmenen tuntia. Juna oli suoraan taas sieltä kuuskytluvulta, kaikissa vaunuissa oli kuuden hengen loossit ja matkustajat polttelivat tupakkaa ihan vaan siinä junan käytävillä. Olemme matkamme aikana huomioineet, että näillä ilmansuunnilla poltetaan paljon tupakkaa, melkein kaikki, niin miehet kuin naisetkin, sauhuttelevat. Ja koska tuo sauhuttelu on luvallista melkein missä vaan, niin ihan kaikkialla haiseekin sitten tupakka.

 

Minnekäs se miesmatkaaja noin kiiruhtaa?

Alkumatkaksi saimme loossikavereiksi kaksi vanhempaa miestä ja naisen, joka mitä luultavammin lausui runoja miehille (ja meille) koko matkan ajan. Siltä hänen jatkuva puheensa ja elehtimisensä ainakin vaikutti. Loppumatkan loossin kanssamme jakoi nainen kahden lapsensa kanssa. Lapset olivat iloisia ja herttaisia, tarjosivat meillekin karkkia ja keksejä. Junassa ei ollut ollenkaan ravintolaa (vaunusta puhumattakaan) eikä edes sen tapaista ja me olimme tietysti taas lähteneet matkaan hyvin vaatimattomin eväin, jotka nekin oli jo alkumatkasta taas pistelty suihin. Loppumatkasta piti sitten venyttää eli kun oli enää vaan sipsejä jäljellä alkoi muonarajoitus, mikä tarkoitti sitä, että sai ottaa vain kymmenen sipsiä tunnin välein (eikä niiltä lapsiltakaan kehdannut kovin montaa keksiä ottaa). Ja ihan hyvinhän tuo eväspuoli riitti, sipsejä jäi vielä seuraavaankin päivään.

 

Loppumatkan hallusinaatioita

 

Passien tarkastus sujui mukavasti ihan junasta käsin. Ensin Serbian rajavartija kiersi katsastamassa passimme, Montenegron rajalla sitten sikäläinen rajahenkilö nousi myös junaan tarkistamaan ja leimaamaan matkaajien passit. Tulli-ihminenkin siinä kävi loossin ovella kyselemässä vissiinkin, yritettiinkö salakuljettaa kenties jotain ylimääräistä ja laitonta. Päiden edestakainen kieputtelu riitti hänelle. Eli meillä olisi voinut olla laukut täynnä vaikka maahan salakuljetettavia meksikolaisia ja oikein hyvin olisi mennyt tullista läpi.

Vaikka juna olikin vanha, huonokuntoinen ja hirveän ränsistynyt, maisemat olivat sitten sitäkin hienommat. Aivan upeat vuoristomaisemat viihdyttivät meitä matkaajia aina pimeän tuloon asti. Ihan ylhäällä vuoristossa oli lumi maassa, olipa yhden talon pihaan pykätty jo lumiukkokin. Tikettiemme mukaan junan piti olla perillä kahdeksalta illalla, mutta jostain syystä se olikin perillä tuntia myöhemmin. Eikä ollut kanssamatkustajamme mukaan edes myöhässä. Jokin ei tuossa täsmännyt, mutta se ei liene kovinkaan erikoista näillä huudeilla. Perillä otimme asemalta taksin, joka ajoi meidät ensin pankkiautomaatille (ei ollut kaukana) ja sitten hotellille. Matkan hinnaksi taksimies ilmoitti 10 euroa, pikkuisenhan tuo tuntui kalliilta, mutta olimme niin väsyneitä ja nälkäisiä, ettemme sitä jääneet tuolloin ihmettelemään sen enempää. Vertauksen vuoksi paljastan, että ajoimme seuraavana päivänä saman taksimatkan puolellatoista eurolla. Hmph.

 

Upeat näkymät junan ikkunasta

 

Lunta…..oikeesti?

 

Aamulla käppäilimme nuuhkimassa Montenegron kirpakkaa syysaamua, kävimme ostoksilla läheisessä marketissa (täällä Montenegrossa muuten valuuttana on vanha tuttumme euro! ) ja suuntasimme jälleen junalle. Tällä kertaa kohteena Bosnia-Herzegovinan pääkaupunki Sarajevo. Ensin matkasimme junalla Nikšićiin, jossa vaihdoimme menopeliksi bussin ja matkasimme bussikyydillä taas upeissa vuoristomaisemissa kohti Sarajevoa. Bosnia-Herzegovinan rajalla satuin ottamaan valokuvan raja-asemasta, ja heti ulkona alkoi hirveä huuto ja mekkala, ettei kuvia saa ottaa. Linkin kuljettaja tuli meille selittämään jotain montenegro-bosnia-herzegovinaksi ja kun kysyin varovasti, että sori? kaikki nuoret matkustajat kääntyivät linkissä meidän suuntaan (me istuimme aivan linkin taka-osassa) ja tokaisivat yhteen ääneen: NO PICTURES! Juutas, että nolotti. Onneksi ei tuosta tullut mitään ikäviä sanktioita, tilanteen selvittämiseksi riitti, että poistimme kuvan kamerasta.

 

Montenegrolainen lähikauppa Idea

 

Maisemissa ei ollut  taaskaan moitteen sijaa

 

Keskustan vanhaa rakennusta

 

Minusta on tullut verraten innokas kuvien räpsijä (siis välillä liiankin innokas, kuten yllä ilmeni), varsinkin sen jälkeen kun Vietnamissa hommasimme minullekin ihan oikean kameran. Aiemminhan olin näpsinyt joitakin kuvia kännykällä. Kännykällä ei saa vaan niin hyviä kuvia kuin kameralla, jossa on oikea zoomi. Mikään valokuvaajahan en ole ja joudunkin näpsimään paljon kuvia, jotta edes joku onnistunutkin kuva olisi räpsittyjen joukossa. Miesmatkaajan ottaessa kymmenen kuvaa minä otan reilusti yli sata, ja niistä ehkä sitten muutama on jokseenkin onnistunut eli kuvauksen kohde näkyy osimmoilleen kuvassa. Miesmatkaaja onkin sitä mieltä, että ei se määrä vaan se laatu. Ja minä olen tuosta sitä mieltä, että hmph.

 

Aion erikoisesti ottaa kuvia, jotka puhuttelevat. Puhutteleeko tämä kahvimuki sinua?

 

Passien tarkastuksen vuoksi ei meidän tarvinnut taaskaan lähteä mihinkään bussista vaan bussin kujettaja keräsi kaikilta passit tai henkkarit, kävi niiden kanssa raja-asemalla ja asia oli sillä hoidettu, siispä matka jatkui. Perillä Sarajevossa olimme yömyöhään ja hotellille päästyämme aioimmekin mennä suorinta tietä nukkumaan. Tai oltaisiin siis nukuttu, jos olisi ollut edes yhtään lämmin. Huoneessa ei ollut minkäänlaista lämmitystä, ikkuna oli ollut auki ja yöllä ulkona oli tosi kylmä. Kääriydyimme peittoihin kaikki vaatteet päällä ja koko yön tuntui siltä, että olisi nukkunut ulkosalla makuupussissa. Jestas, että paleli, vaikka yritti kuinka hengittää ja puhallella peiton sisälle. Aamulla totesimme, että huoneessamme oli niinkin paljon lämmintä kuin 14 astetta, seuraavaksi yöksi saimmekin sitten mutinan jälkeen (siis me mutisimme asiasta hotellin henkilökunnalle) sähköpatterin huoneeseemme. Ja kylläpä meidän sen jälkeen taas kelpasi.

 

Saatiin onneksi huoneeseen patteri, ei tarvinnut tämänkaltaisia tulia alkaa tekemään.

 

Seuraavassa postauksessa sitten enemmän tuosta Sarajevon kaupungista ja tulevista uusista maabongeista ennen Englantia. Joten nyt siis erinomaisen mukavaa: aamun/päivän/illan/yön/ruokatunnin/siestan/syysloman/dieetin/tupakkalakon/hiusten kasvattamisen/kunnon kohottamisen/hiihtokelien odottamisen jatkoa juuri sinulle, missä sitten ikinä lienetkin…

 

 

4 ajatusta aiheesta “Maabongailua itäisessä Euroopassa”

  1. Se on vähän vaikeaa aina arpoa, mihin kannattaisi suunnata, vaihtoehtoja on niin paljon ?. Ikäväksemme meistä toinen oli kipeä juuri tuolla Belgradissa ja kelikin oli huono, mutta hyvä fiilis kaupungista muutoin kuitenkin jäi. Pikkuisenhan meillä oli kiivas tahti halkoa kaikkien noiden maiden läpi kohti Englantia, eli maabongailuksihan tuo meni, mutta aika kiva oli kuitenkin matkustaa busseilla ja melko mieleenpainuvilla junilla ? Hyvää matkan jatkoa teille kohti Nepalia!

  2. Olipa mukava lueskella teidän kokemuksia tuolta suunnalta. Muistui mieleeni omat reissut samoilta suunnilta. Itselleni suurimman vaikutuksen tekin Belgradin rujous ja kauneus. Myöskin tuo teidän sivuuttama Brasov teki kyllä vaikutuksen! Tosin ei se ”Draculan” linna vaan kaupunki itsessään . 🙂

  3. Kiitosta vaan! Mukava kun olet kerennyt käydä blogia lukemassa! Tuo itäinen Eurooppa -kiertueemme oli kyllä niin nopsaan vedetty läpi, että jos ei olisi ollut kuvia niin paljon (kirjoittaja paistattelee tässä kohtaa), olisi kyllä nuo maat ja kaupungit postauksia kirjoittaessa mennyt ihan sekaisin! Mukavaa syksyn jatkoa, laitetaan Englannista kuulumisia. Sinua kyllä siellä tulemme kaipaamaan!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *