Kantrimusiikkia, renesanssia ja operaatio Turtle turvaan

Kun rantahiekat oli saatu puhdistettua iholta, vaatteista ja tavaroista, päätimme vaihtaa taas piirikuntaa. Vaikka tuo rannan hiekka oli mukavan pehmeää ja sileää rannalla, niin ikävä puoli oli se, että hiekka meni varmaan ihon pintakerroksesta läpi aina orvaskeden syvimpiin kerroksiin, ja siellähän oli tiukassa. Myös hampaissa narskui hiekka vielä pitkälle iltaan kun oltiin tultu rannalta. Kaiken lisäksi meidän läppärissäkin oli hiekkaa vaikka se ei ollut edes kertaakaan rannalla mukana. Kummallista.

Suunnittelimme, että lähdemme ajelemaan kohti Nashvillea mukavan verkkaisella poimuajolla, eli ajamme niin pitkään kuin huvittaa ja sitten kun ei enää huvita, etsimme majapaikan ja yösijan. Fort Waltonista on kuitenkin Nashvilleen matkaa reilut 700 kilsaa, joten ei sitä päivässä viitsi ajella. Saati sitten vain istua kyydissä ja kuvata poliisiautoja, mikä on ollut pelkääjänpaikkalaisen huvi auton vuokraamisesta lähtien. Että huvinsa kullakin.

 

 

 

Taaskaan ei matkalla juurikaan mitään ihmeellistä nähtävyyttä ollut tarjolla, mutta onneksemme bongasimme tienlaidasta kyltin, joka näytti suuntaa pienelle padolle (ruskea kyltti eli pitäisi olla jonkin asteen nähtävyys). Ei tullut vastaan mitään patoa vaikka ajelimme aika pitkään tuota pienempää tietä. Siinä ajellessamme yhtäkkiä huomasimme, että pieni kilpikonna ylittää verkkaiseen tahtiinsa tietä ja meinaa jäädä automme alle, onneksi kerettiin väistämään. Syvä huokaus molemmilta. Koska patoa ei alkanut vieläkään näkymään, käännyimme takaisin uukkarilla ja eikös vaan kilppari ollut tiellä edelleen, ei ollut ehtinyt kummoistakaan matkaa mennä eteenpäin. Eihän siinä muu auttanut kun auto tien sivuun ja toimittamaan pikku-konna turvaan. Ei näyttänyt naamaansa konna mokoma kun pientareelle pääsi, mutta arvelimme hänen olevan kiitollinen sitten joskus, kun tuosta ihmiskontaktin tuomasta järkytyksestä selviäisi. Myöhemmin saimme kuulla, että noita kilpikonnia asustelee tällä alueella runsain määrin, joten ei ihan sukupuutolta tarvinnut lajia vielä pelastaa.

 

 

 

Isolle tielle takaisin päin ajellessamme näimme siinä tien vierellä kyltin vanhalle myllylle ja päätimme käydä sitä katsomassa paremman nähtävyyden puuttuessa. Ja mylly löytyi pienen ajamisen jälkeen ja sieltäpä löytyi myöskin se hukuksissa oleva pato! Myllyn pihassa  tavattiin mies, joka oli tuon myllyn omistaja, ja hän halusi meille esitellä tuota paikkaa. Tuo vanha myllyrakennus oli uusittu siten, että se toimii nyt juhlapaikkana eli sitä voi vuokrata kaikenlaisiin juhliin. Myllyllä, joka on muuten nimeltään Yellowleaf Creek Mill, olikin seuraavana päivänä tulossa häät, joten siellä oli porukkaa laittamassa paikkaa juhlakuntoon. Upeat olivat tilat ja tienoo juhlien pitoon, lisäksi yläkerrassa oli  tosi kauniit asuintilat yöpymistä varten. Paikan omistaja oli todella mukava ja esitteli ”suomalaisille kulkureille” ihan innoissaan vanhaa, upeaa myllyään. Luuli meitä ensin irlantilaisiksi, oli muuten ensimmäinen veikkaus sitä kansalaisuutta.

 

 

 

 

Myllyyn tutustumisen jälkeen jatkoimme matkaa mielet pakahtuneina tuosta kauniista paikasta. Ajelimmekin sitten päivän aikana melko hyvän matkan ja illan suussa olimme Gallatinissa, pienessä kaupungissa hieman Nashvillestä koilliseen. Tänne päätimme jäädä sitten viikonlopun viettoon, joka onkin täällä Amerikassa Memorial weekend. Eli täällä vietetään joka toukokuun viimeinen maanantai Memorial Dayta, joka on vähän vastaava kuin meidän Kaatuneitten muistopäivä. Muistelujen lisäksi tuona päivänä juhlistetaan myös kesän ja piknik-kauden alkamista. Jotkut kaupat ovat normaalisti auki mutta erikoisliikkeet ovat ainakin kiinni tuona maanantaina. Monelle tuo maanantai onkin vapaapäivä.

 

 

Lauantaina löysimme itsemme renesanssi festivaaleilta, jotka olivat n. tunnin ajomatkan päästä täältä Gallatinista. Nuo festivaalit vastasivat hieman meidän keskiaikamarkkinoita, joita luuhasimme Suomessa muutamana kesänä. Tietysti amerikkalaisittain kaikki oli ”hienompaa” ja jotenkin sadunomaisempaa. Hienosti järjestetty kuitenkin tapahtuma oli, paljon autoja ja ihmisiä mutta kaikki soljui hyvin eikä ruuhkaa tullut oikeastaan missään. Liikennettä oli ohjaamassa pari poliisiautoa, lisäksi itse festivaaleilla pihassa oli poliisiautoja 11. Ja festivaalialueella tuontuostakin tuli poliisipari vastaan. Lienemme olleet hyvässä turvassa ainakin tuon tapahtuman ajan 🙂

Festivaalialueella oli kaikenlaisia myyntikojuja, pelejä ja kilpailuja. Lisäksi oli tietenkin oikeat turnajaiset, erilaisia pieniä näytelmiä ja metsästyshaukkaesitys, josta ikäväksemme myöhästyttiin niin, että nähtiin vain, kun haukat lensivät takaisin koppeihinsa. Hmph. Yleisössä ja myös tapahtuman henkilökunnassa oli paljon erilaisiin asuihin pukeutuneita ihmisiä. Varmaan joukossa oli paljon roolipelaajia koska jotkut asut olivat todella taidokkaita. Tuolta alueelta oli myös (koulu)bussikuljetus lähellä olevaan Castle Gwynn-linnaan, jonka eräs yksityishenkilö oli rakentanut yli 40 vuotta sitten. Linnaa vuokrataan esim. häiden pitoon, omistaja asuu linnassa vaimonsa kanssa edelleen.

 

 

 

 

 

 

 

Keli suosi festivaalipäivää ja kun olimme saaneet alueen kierreltyä ja linnassa käytyä, alkoikin ripsiä vettä, joten oli siis aika lähteä takaisin kämpille. Sade kovenikin rankkasateeksi tuon automatkan aikana ja koko illan se sitten satelikin reippaanlaisesti ja jyristelipä siinä ukkonenkin välillä. Ja salamojakin joku maahan päin nakkeli välillä melko tiuhaan tahtiin. Majapaikkamme on muutoin hyvä, mutta täällä on taas yksi lähellä oleva junarata, tavarajunille. Ja kulkee yötäpäivää taas, tavara. Hmphhmphhmph.

Sunnuntaina kävimme tekemässä lähempää tuttavuutta Nashvilleen, tuohon countrymusiikin mekkaan. Meno oli pubeissa  aivan samanlaista kuin New Orleansissa sillä erotuksella, että bändit soittivat nyt  jazzin sijasta kantrimusiikkia. Kaupungin tunnisti myös bootseista ja cowboyhatuista sekä tietysti Jack Danielista, jota monen pubin kyltissä mainostetaan. Ihmisiä oli tuollakin liikkeellä kohtuullisen paljon, suurin osa turisteja. Kaupungissa on myös suuri  ja kaunis aukio, joka on omistettu sodissa menehtyneille sotilaille, jokaiselle päättyneelle sodalle on oma alueensa ja muistomerkkinsä. Näyttää siltä, että Amerikassa huomioidaan suuresti nuo sodissa menehtyneet mutta kuinka on sodista palanneiden laita? Aika moni noista nähdyistä kerjääjistä ja huono-osaisista ilmoittaa kyltillä olevansa veteraani.  Aikamme kierreltyämme kaupunkia ja kuunneltuamme paria kantribändiä istahdimme pieneen kahvilaan ja nautimme kahvit ja pitkästä aikaa kanelipullaa. Olipa muuten hyvää. Ja autolla takaisin kämpille.

 

 

 

 

No nyt on siis pikkuisen reilu kuukausi reissua takana eikä ylitsepääsemättömän konstikkaita vaikeuksia ole tiellemme tullut. Pientä vaikeutta välillä mutta sellaiset kuuluvat elämään ja reissaamiseen. Terveinä ollaan pysytty, pari hiertymää kantapäissä ja molemmilla pakki sekaisin päivän verran. Yhdenkään ötökän väkivallan kohteeksi ei olla myöskään jouduttu eli kaikki on mennyt suhteellisen mukavasti.  Paitsi, että joku pölli meidän lämpömittarin edellisessä hotellissa, joten nyt ei saada päivitettyä säätietoja tähän blogiin ennenkuin saadaan uusi mittari hommattua. Ei tiennyt luvatta ottaja, ettei hän mitään tee sillä yhdellä pelkällä mötikällä. Voihan siitä tietysti alkaa kerätä Mölkky-peliä, enää tuon jälkeen ei puutu kuin 11 keilaa. Tietysti riskillähän tuon mittarin ulos jättää, mutta hankala oikeastaan muutoin tuota ulkolämpötilaa on mitata.

Huomenna taitanee taas olla siirtymäpäivä, PTS:aa (pitkän tähtäimen suunnitelmaa) emme ole taaskaan laatineet, jonnekin itään päin kartalla kuitenkin könyämme.

Reppureissaajat toivottavat nyt oikein mukavaa alkavaa viikkoa kaikille blogimme lukijoille ja muuten vain sivustolle eksyneille. Seuraavaan postaukseen 🙂