…jos mua hiukkasen onnistaa…

Tänne Airbnb-asuntoon saavuimme lauantaina puoliltapäivin uber-taksilla. Saimme kauppakeskuksessa, jossa kävimme Inglewoodissa eka päivänä, esitteen ja 15 dollarin etusetelin uber-taksista. Täällähän tuo on ihan laillinen taksi ja kuskilta kysyttäessä kaikille takseille kuulema riittää töitä, sen vuoksi tavallisten taksien kuskitkin ovat uberit hyväksyneet. Tuo uber- kyyti tilattiin netistä juuri ennen lähtöä, ennakkoon ei pystynyt vielä tekemään täällä varauksia. Jossain kaupungeissa jo niitä pystyy kyllä tekemään. Tuon alesetelin jälkeen meille jäi maksettavaa pikkusen reilu 6 dollaria, matkaan meni aikaa n. 40 minuuttia.

Elikäs täällä ollaan, korealaiskorttelissa. Asuntoa vuokraa Esmeralda, joka on tällä hetkellä matkalla Pariisissa, joten oven kävi avaamassa ja avaimet luovuttamassa hänen veljensä. Asunto käsittää keittiösyvennyksen, olohuoneen, makkarin ja kylppärin. Ja tämä asunto haisee ihan oikeasti nuudelille 🙂 Kampetta Esmeraldalla täällä on niin paljon kaikkialla, ettei tänne voinut omia tavaroita levittää mitenkään. Muutamille hengarivaatteille raivasin hieman roikkumistilaa kaapista, muutoin kamppeemme lojuvat matkalaukuissa. Tavaraa tosiaan on sullottu ihan kaikkialle. Jos minulla olisi mukana koreankielinen Konmari-kirja (mukana ei ole kyllä sitä suomen kielistäkään), sen tänne Esmeraldalle kyllä jättäisin. Mikään järjestys- eikä puhtausintoilija muutenkaan ei emäntämme näytä oleva, olemme ”pesseet” lattioita sukillamme jo muutaman päivän, kohta pitäisi olla jo puhdasta, sen verran on valkoisten sukkien pohjat mustuneet 🙁

———————

Ensimmäinen päivä täällä meni vähän ihmetellessä ja asuntoa opetellessa. Vuodevaatteita etsimme joka komerosta ja kaapista emmekä niitä löytäneet. Sängyn patjan päällä oli vain sellainen ”patjan suojus”, tyynyjen päällä fleesesuojat ja näiden päällä sitten ohut päiväpeitto.  No me lähdimme tuohon lähellä sijaitsevaan kauppakeskukseen hakemaan evästä ja katselemaan, josko sieltä löytyisi kauppa, josta voisimme lakanat ostaa. Kaikki kaupat täällä ovat korealaisia, ja meitä onnisti ja löysimme juuri vuodevaatteisiin erikoistuneen liikkeen. Täällä myyjä oli aidosti hämillään kun pyysimme saada ostaa oikeat lakanat hänen tarjotessa meille vain näitä  ”patjansuojuksia”. Sitten selvisi, etteivät korealaiset käytä sellaisia lakanoita, joihin me olemme tottuneet, ainoastaan noita ”patjan suojia”. Ja peitotkin ovat kuin meillä käytettävät päiväpeitot. Meidän ei sitten auttanut muu kuin siirtää ongelman ratkaisu tulevaisuuteen.

Jenkkiläiseen tapaan täällä on kaasuhella (kaasujuttuja olen aina käyttänyt pelonsekaisin tuntein) ja toisessa keittiön pesualtaista asuu hirviö nimeltä Jätemylly. Ihana ensituttavuus asustelee keittiönurkkauksen perillä, siitä tässä pieni video. Tuo kapine saa tavatessamme minut aina yhtä iloiseksi.

Ei tuo roskis itsessään pidä mitään ääntä, tehostemies vähän innostui 🙂

Asunnossa itsessään ei ole pyykkikonetta eikä kuivuria mutta kerroksessa on pyykkihuone, jossa on kolikoilla toimivat masiinat. Ihan toimiva oli pesukone, 45 minuutissa pesi vaatteet puhtaiksi, melkein lähti puhtaiksi jopa valkoisten sukkien mustat pohjat (Esmeraldan lattioiden aikaansaannokset). Kuivuri mokomalle kelpasi sitten kyllä rahat, mutta rahojen saamisen jälkeen se varmaan ajatteli, että hullu paljon työtä tekee ja jätti pyykit märiksi, kolmesti. Sinne sitten leviteltiin pitkin huoneistoa pyykit kuivumaan ja ihmeen hyvin ne kuivuivat reilussa vuorokaudessa.

 

Ruokaa olemme tehneet täällä nyt pari kertaa. Tietysti ”aitoa” korelaista eli nuudelia ja paistettua lihaa eri versioin. Syömäpuikoilla olemme opetelleet syömään, tänään sain nuudelit jo kuljetettua ääntä kohti. Viimeksi piti ottaa avuksi haarukka, muutoin olisi joutunut pistelemään kylmää sapuskaa. Aamuisin ollaan keitetty kaurapuuroa, tehty paahtista ja juotu murukahvia, johon ehkä alkaa olla jo tottunut. Muutoin ollaan syöty ulkosalla, Subwayssa saatiin ilmaiset sapuskat, kun niitten laite ei lukenut sitä Subcard-koodia.

Toisena päivänä (vappuaattona) lähdettiin katsastamaan Venice beachin jatkumona oleva Santa Monica beach. Siellä olikin laiturilla melkoinen huvipuisto laitteineen, ravintoloineen ja esiintyjineen. Ja olihan siellä muitakin kuin me kaksi, ihan tungokseen asti. Mukavan oloinen paikka varsinkin lapsiperheille. Uimarantaakin pitkälti ja aurinkoa, eli rantameininkiä parhaimmillaan. Olihan tuollakin kuitenkin esillä myös elämän varjopuolia, kuten Irakin sodassa menehtyneiden sotilaiden muistoalue (Arlington West) ja sattuipa yksi poliisien tekemä pidätyskin filmille . Tuonne muistoalueelle ”hautaristien” sekaan oli kuukahtanut yksi laitapuolen kulkija jota ensiapuryhmä tuli juuri auttamaan. Kovin surkelta avuntarvitsijan tilanne näytti, liekö tuosta enää selvinnyt.

Päivähän tuolla meni, alkuillasta oltiin takaisin kämpillä. Puhalletiin ilmapalloja vapun kunniaksi, taidettiin siinä napata myös yhdet Heinekenit.

 

Seuraava päivä kului Hollywoodissa, metrolla sinne itsemme tyrkkäsimme. Tallessa olivat viime käynniltä säilyneet ainakin kiinalainen teatteri sekä walk of fame katu. Mitään perin ihmeellistä tuossa Hollywoodin keskustassa ei ole, vierivieressä on paikkoja, joiden ainoana tehtävänä on rahastaa niin paljon turisteja kuin mahdollista. Oli kerrassaan ahdistavaa, kun metrin välein oli joku kauppaamassa jotain. Millekään kiertoajelulle emme lähteneet, emme näe mitään järkeä käydä töllistelemässä toisten ihmisten koteja, olkoonkin sitten vaikka kuinka julkkuja. Omatoimisesti käppäilimme tuota Hollywoodia läpi, kukkuloille olemme menossa perjantaina patikoimaan.

 

 

 

Ja koska täällä nyt olemme, täytyihän tuolla Universal Studiolla käydä. Kalliit olivat liput ( yhden päivän lippu 120 dollaria/hieman auringosta punoittava nenä) mutta kyllä tuolla rahalle vastinetta sai ihan kympillä. Ihmisiäkään ei ollut tungokseen asti liikkeellä joten erilaisiin tapahtumiin ja näytöksiin ei tarvinnut kauaa jonotella. Hieno paikka kerrassaan. Kuvat kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa. Tuonne galleriaan, joka löytyy blogin etusivulta, olemme laittaneet muutamia kuvia tuolta Universal Studioilta sekä muista käymistämme paikoista.

Yksi päivä meillä meni Long Beachilla, jonne miespuolinen matkustaja otti piipparin mukaansa. Mahtavan pitkä ja leveä hiekkaranta eikä siellä ollut oikeastaan ketään, ainoastaan muutamia ihmisrypäleitä siellä täällä + yksi ärsyttävä traktorimies, joka hätisteli meitä koko ajan traktorillaan. Lääniä olisi ollut vaikka kuinka lanailla sillä traktorillaan, mutta siihen piti tulla ihan viereen hiekkaa pöllyttämään. Eikä auttanut vaikka kahdesti paikkaa vaihdoimme. Julkaisen ajajasta kuvan, varokaa tätä miestä, hän haluaa hankaloittaa ihmisten rantakokemuksia!

Mitään kummallista tulosta ei piipparointi rannalla tuottanut, kourallinen 1 ja 5 senttisiä. Oli kasassa myös yksi neljännes dollarikin. Ei saanut piippailija metrolippujen hintaa tienatuksi 🙂 Tuo yhdensuuntainen metrolippu maksaa täällä 1,75 dollaria, yhden päivän matkakortti 7 dollaria ja sitten kuukauden kortti maksoi jotain dollaria. Eli julkinen liikenne on täällä halpa tapa kulkea. Emäntämme oli jättäyt meille metrokortit, joihin voitiin sitten kätevästi ladata noita matkoja.

Lähellä tuota hiekkarantaa oli satama, Rainbow Harbor. Todella kaunis paikka, aivan rannassa kiersi kävelypulevardi ja satamassa oli pieniä kauppaliikkeitä, ravintoloita ja kahviloita. Hieman kylmä tuuli puhalsi mereltä, mutta iltapäivällä se oli jopa tervetullut viilennys muutoin kuumaan päivään. Ja eikun metrolla takaisin kämpille.

Kodittomia ja vähäosaisia tuntuu olevan täällä todella paljon. Noita kodittomia on majoittunut kaduille, katujen varsille ja puistoihin. Joillakin on jopa teltta kotina mutta paljon on niitä, joilla on vaan makuupussi tai ei sitäkään. Tunnusomaista on, että kaikilla melkein on joko ostoskärryt tai vanhat lastenrattaat, jotka ovat kukkuroillaan täynnä kaikenlaista kampetta. Joka kadulla törmää kerjäläiseen ja etenkin katujen risteyksissä näitä on miltei jokaisessa. Bussimatkalla on mukana vähintään aina yksi ”persoona”, jolla on ihan omat bileet. Jos olisin ilkeä, sanoisin että jenkeissä on paljon enemmän hulluja kuin Suomessa, mutta minähän en ole, enkä siis niin sano.

Perjantaipäivä pyhitettiin asunnon siivoamiselle sekä pyykinpesulle ja ilta patikointiin Hollywoodin kukkuloilla. Varasimme jo aiemmin tuon patikkaretken, Sunset hiking, netistä Airbnb:n sivuilta. Kokoontuminen oli kukkuloiden juurella sijaitsevan Kreikkalaisen teatterin edessä. Meitä patikoijia oli aika monta, 17, joista suurin osa USA:laisia, pari miestä oli Kanadasta ja yksi pariskunta Saksasta. Retkeä veti Eric the kovapuhumaan, joka kertoili koko patikoinnin ajan LA:n synnystä ja sen perustajasta, Hollywoodista sen alkuajoista näihin päiviin sekä mitä kaupunki on tänään. Tuo patikointi oli n. kuusi kilsaa, josta puolet miltei nousua. Mahtavat oli näköalat noilta kukkuloilta ja siellähän se seisoi tuo kuuluisa Hollywoodin maamerkkikin. Patikoinnin lopuksi kävimme vielä ryhmänä Griffithin Observatoriossa ja sieltä päästiin sitten kuvaamaan tuo mahtava auringon lasku.  Tuolla observatoriossa päästiin ”kopittelemaan” asteroidin palasella, joka oli löydetty 150 vuotta sitten jostain (jäi epäselväksi mistä) autiomaasta. Koska se oli nikkeliä, se oli melkoisen painava.

Retki oli kerrassaan mahtava, illalla kyllä oli jo niin kylmä, että lapasia tuli taas ikävä. Tuo meidän mukava oppaamme heitti meidät vielä autollaan bussipysäkille, jonne meidän olisi pitänyt  matkata  ensin yhdellä bussilla.

Lauantaiaamuna laitettiinkin sitten kamat laukkuun ja oltiin valmiina kohti uusia seikkailuja PAITSI: jo perjantaina ennen patikkaretkelle lähtöä keittiön allas meni tukkoon. Vesi jäi lillimään sekä pesu- että jätemyllyaltaaseen. Aikamme sitä ronkimme ilman tulosta ja sitten löysimme  kaapista ”kodin putkimiestä” jota laitoimme viemäriin vaikuttamaan patikoinnin ajaksi. No, illalla ei ollut tapahtunut mitään ja laitoimmekin viestiä Esmeraldan veljelle, että hommaa tänne lauantaiaamuksi putkimiehen. Aamulla ei ollut viemäri yhtään sen avoimempi kuin illallakaan, menin ja pesin tiskimme vessan hanan alla. Ja sitten alkoi keittiössä altaat tulvimaan lattialle….. Hitsi, että me ollaan kyllä hirmu nopeita, kun on tarvis. Pyyhkeitä lensi kaaressa tulvaa kuivaamaan, ja kattiloilla sitten kannoimme vettä altaista vessan pönttöön. Siinä vaiheessa otimme yhteyttä talon huoltoyhtiöön, joka lupasi putkimiehen asap (as soon as possible). Meillä kun ei ollut kovin paljoa aikaa odotella koska meidän oli jatkettava matkaa ja kerettävä bussille. Taloyhtiön huoltomiehet tulivat paikalle juuri ajoissa kun meidän piti lähteä, ja sinne ne jäivät putkihommiin lähdettyämme. Tietysti viestimme asiasta Esmeraldan veljeä ja häntä itseään. Huh huh, olipa sekin sessio!

Mutta nyt ollaan tosiaan jo matkalla kohti uusia seikkailuja, me mennään bussilla huitsin Nevadaan!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin Los Angeles vaikenee 🙂