Phnom Penhistä Sihanoukvilleen kastumaan

Kun varasimme Phnom Penhistä hotellihuoneen, halusimme taas sellaisen hotellin, jossa olisi ravintola ja jossa aamiainen kuuluisi huoneen hintaan. Meillä kulkee pikapuurohiutaleet kyllä mukana, mutta välillä sitä haluaa syödä aamulla jotain muutakin kuin vaan kaurapuuroa. Ja kun aamiainen kuuluu jo huoneen hintaan, voi luottaa siihen, että ainakin jotakin saa aamulla syödäkseen. Tämä hotelli sijaitsi hieman syrjempänä, mutta oli oikein siisti ja mukavan oloinen. Kun olimme asettuneet taloksi, päätimme käydä syömässä hotellin ravintolassa, seitsemän tunnin matkustamisen jälkeen emme jaksaneet lähteä katselemaan muita ruokapaikkoja. Menimme siis ravintolaan, joka oli ihan tyhjä, siellä ei ollut edes valoja (hotelliin sisäänkirjautuessa respan mies kertoi, että illallista saa ravintolasta klo 22 asti). Tarjoilijatyttö tuli meitä ovella vastaan, kumarteli ja kysyessämme saadaanko jotain ruokaa, nyökytteli ja kumarteli, laittoi ravintolaan valot ja ohjasi meidät pöytään. Vähän aikaa hän pyöri keskellä ravintolan salia kuin pyörimään juuttunut hyrrä, kävi siinä välillä keittiössäkin ja tuli sitten hetken päästä pahoittelemaan meille, ettei ruoka nyt millään onnistuisikaan. Syy siihen jäi kyllä meille epäselväksi.

 

Hotellimme Good Luck Day Hotel

 

Hienoja orkideoita hotellin seinustalla

 

No, respan mies neuvoi meille sitten kaupan, josta voisimme käydä ostamassa jotain evästä huoneeseen. Ei pitäisi olla kaukana. Kymmenen minuutin kävelymatka. Suoraan hotellista oikealle. Ja eihän me sitä putiikkia tietenkään löydetty, ei ollut kaupasta merkkiäkään sillä suunnalla, mihin hän meidät neuvoi. Ei muuta kuin käännös takaisin päin ja sitten sattumalta osuimme paikalliseen kuppilaan, ja ajattelimme, että sieltä nyt ainakin saisi sapuskaa. Tässä ravintolassa kukaan tarjoilijoista ei osannut kuitenkaan sanaakaan englantia (eikä myöskään suomea, kokeiltiin kyllä), eikä heillä ollut minkäänlaista ruokalistaa, josta tilata. Mutta elekielellä näytti tarjoilijapoika, että ruokaa saa, kunhan ilmineeraisimme hänelle jollain tyylillä, mitä haluaisimme. Pikkuisen vaikeaa on tilata sellaiselta ihmiseltä ruokaa, jonka kanssa ei ole ollenkaan yhteistä kieltä eikä ole myöskään mitään ruokalistaa mistä tilata (täälläpäin monissa ravintoloissa ruoka-annoksista on kuva ruokalistassa). Kirjoittaja näytti puhelimestaan kevätkääryleiden kuvia, mutta poika puisteli päätään ja jatkoi kysymysmerkkinä olemista. Siinä vaiheessa kirjoittaja luovutti ja tyytyi vain sitten juomapuoleen. Miespuolinen matkaaja sai kuin saikin elekielellä tilattua kanaa ja riisiä. Kanaa ja riisiä tuli kyllä, mutta annoksen seassa oli niin paljon jänteitä ja kanan luita, että oli varmempaa ja ehkä turvallisempaa jättää annos syömättä. Matkalla hotellille ostimme eräältä vanhalta naiselta tertullisen banaaneja, ne saivat kelvata sitten matkustuspäivän (ainoaksi) ruuaksi.

 

Tässä ravintolassa oli vaikeaa ( miltei mahdotonta) saada ruokaa, vaikeaa olisi laulaa myös noita karaokebiisejä, listalla ei ole varmaan ”päivänsädettä ja menninkäistä”

 

Hotellin aamiainen ei ollutkaan sitten buffetti, kuten huoneen esitteessä ilmoitettiin, mutta kelpasi meille oikein hyvin. Seuraavana aamuna olikin se luvattu buffetti, varmaankin siksi, kun hotellissa oli vieraita tänä aamuna enemmän. Palveluhenkisyys oli kyllä hotellissa huipussaan, tarjoilija oli jopa niin avulias, että oli jo sokeroinut aamukahvimmekin valmiiksi. Ja kun pyysimme saada vaihtaa kahvimme sokerittomaan, oli hän ”virheestään” niin kauhistunut, että sitä alkoi jo itsekin olemaan kauhistunut siitä toisen kauhistumisesta. Rauhoittui kuitenkin, naisparka, noin kolmenkymmenenkuuden kumarruksen jälkeen.

Yksi päivä tuolla pääkaupungissa kului käydessämme surullisen kuuluisilla kuoleman kentillä ja vankilamuseossa, näistä olikin postaus jo aiemmin. Toisen päivän vietimme käymällä Royal Palacessa ja himmailemalla vaan kaupungilla. Tuolla kuninkaan palatsin alueella on monia rakennuksia, mutta vain muutamaan pääsi käymään sisällä. Täällä ei olla säästelty hopeaa, kultaa eikä muitakaan krumeluureja, ja vastakohta muutoin köyhään ja kurjaan tavaväestön elämiseen ja asumiseen on siis sangen raju. Pukeutuminen tuonne palatsialueelle tuli olla samanlainen kuin temppeleihinkin, onneksi kirjoittaja oli laittanut päällensä varulta jotain säädyllistä eli pitkät housut ja paidan.

 

Silver Pagodan lattia on päällystetty hopeisilla levyillä

 

Harvinainen kuva, kun ei ole yhtäkään kiinalaista tullut kuvaan mukaan

 

Kuninkaallista rakennusta

 

Palatsissa käynnin jälkeen käppäilimme pitkin River Roadia, hätistelimme noin miljoona tuk tuk -kuskia pois kimpustamme, kävimme jokivarsikuppilassa ottamassa kylmät ja sahasimme sitten päämäärättömästi pitkin Phnom Penhin katuja. Täällä ei olla, niin kuin ei näköjään muuallakaan Kampodzassa, niin nökönuukia, mihin ne roskat nakataan, kaikkialla oli roskaa ja jätettä. Ja nyt, kun on tässä maassa parissa kaupungissa käynyt, voi kyllä sanoa, että ei ne turistit yksinomaan tätä maata roskaa.

 

Joen varrella yksinäinen kalastaja

 

Paperikartta on hyvä olla matkassa puhelinäpeistä huolimatta

 

Törmäsimme tuossa päättömässä vaeltamisessamme yllätys, yllätys, isoon temppelialueeseen ja sinnehän sitä oli sitten mentävä. Tämä Wat Phnom temppeli-alue on tosiaan suuri aidattu puistomainen alue, dolluska vaadittiin maksuksi portilla ja sitten sisään vaikuttumaan. Itse temppeli sijaitsi mäen päällä, jonne joutui kiipeämään muutaman portaan. Koko aluetta pääsi kiertelemään kapeita teitä pitkin välillä varjoisan puun alla istahtaen. Kaunista ja rauhaisaa oli. Sitten tulikin jo nälkä ja piti saada taas kerran jotain murkinaa. Lähellä olevan ostoskeskuksen pizzapaikassa päätimme sitten käydä oikein pizzoilla. Kirjoittaja sai täällä kyllä ihan oikeasti maailman pienimmän pizzan, hieman riisikakkua suuremman. Sillä ei kyllä nälkä lähtenyt, ei edes siirtynyt. Alakerran pullapaikasta piti siis hakea vielä suhteellisen kookas käntty matkaan.

 

Wat Phnom

 

Seuraavana päivänä vaihdettiinkin taas piirikuntaa, suuntana Sihanoukville, kaupunki Siaminlahden rannalla. Kuusituntinen matka taittui mini-bussilla ja meillä oli ”hulppeat” tilat takapenkillä, kun oli neljä penkkiä vain meille ja meidän reppusille. Eli ei ollut minibussi täynnä. Mitä lähemmäksi Sihanoukvilleä pääsimme, sen yhtenäisemmiksi sateet kävivät, ja kun saavuimme perille, olivat taivaan hanat kaikki auki. Ja ne pysyivät auki koko kaupungissa vierailumme ajan. Yhtenä aamuna sateessa oli sen verran taukoa, että pääsimme käymään rannalla ja kastelemaan itsemme omaehtoisesti, meressä. Muutoin vettä tuli taas kun Esteristä itsestään  ja me kököttelimme hotellilla, joko huoneessa pötkötellen tai baarissa syöden ja juoden (liikaa nautittuna nämä kaikki ovat pidemmän päälle verraten haitallisia niin kehollisesti kuin mielellisestikin).

 

 

Tämä poika kyllä kastuu

 

Kyllä se kastuu tämäkin

 

Yhtenä iltana myöhään (siis myöhään meille, kello oli pikkuisen yli yhdeksän) mekin kävimme kuuntelemassa ravintolassa soittavaa livebändiä. Bändi koostui länsimaalaisista nuorista miehistä ja heistä kaikista lähti hurjan paljon ääntä. Naapuripöydässä istui vietnamilainen nuori pariskunta, jonka kanssa aloimme bändin väliajalla juttusille. Kun he kuulivat meidän seuraavan matkakohteemme, lupasivat he mieluusti ja innokkaasti opastaa meitä Vietnamissa, sitten kun sinne saavumme. Tosin olivat melko päissään, kun olivat tilanneet ämpärillisen kaljaa pöytään ja sen melkein jo kietaisseet.  He eivät asuneet samassa hotellissa, vaan olivat poikenneet  ravintolaan ihan sattumalta. Saimme me kuitenkin seuraavana aamuna heiltä facebook-vilkutuksen (taas uusi asia somemaailmasta: facessa voi vilkuttaa toiselle, oikeesti).

 

Nämä pojat osasivat jammailla, isolla volyymilla

 

Kolmen päivän sadekelit riittivät meille ja seuraavaksi olikin sitten vuorossa arvonta, mennäkö seuraavaksi Kampotiin vai suoraan Kepiin. Arvonnan voitti: suoraan Kepiin! Ja niin tungimme taas itsemme ja omaisuutemme minibussiin(omaisuuden tunki bussiin bussin kuljettaja) ja matka kohti Kepiä, kaupunkia miltei Vietnamin rajalla, alkoi. Bussimatkasta, Kepistä ja monesta muusta sitten seuraavassa postauksessa.

Rauhallista ja turvallista elokuun loppupuolta kaikille maailman ihmisille, missä sitten ikinä olettekin!

Peace and love e-ve-ry sin-gle day

2 ajatusta aiheesta “Phnom Penhistä Sihanoukvilleen kastumaan”

  1. Irene Partanen

    Ompa teilä sisältörikasta elämää matkallanne. Mutta varmaankin mielenkiintoista, josta saa erilaisia elämänkokemuksia.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *