Goooodmorning Vietnaaaaaaam!

Kuka muistaa edesmenneen Robin Williamsin aamutervehdyksen (otsikossa) elokuvassa Goodmorning Vietnam (vuodelta 1987). Ei varmaan monikaan, onhan se jo melko vanha leffa, mutta ihan katsottava, edelleenkin. Youtubesta tuon voi käydä kuuntelemassa, jos kiinnostaa. Näin siis meidänkin teki mieli kiljua, kun saavuimme rajatarkastusten jälkeen Ha Tieniin. Vaikkakin rajatarkastukset menivät erittäin hyvin, niissä ei ollut puolin eikä toisin mitään valittamista. Kambodžan puolella bussin kuljettaja keräsi kaikilta bussimme matkustajilta passit viisumeineen ja kävi näyttämässä ne Kambodžan rajavartijoille. Sen jälkeen käppäilimme Vietnamin puolelle rajavartijan luo, joka täytätti meillä tulokaavakkeet, mittasi ruumiin lämmön (osoitteli jonkinlaisella mittarilla ) ja otti sitten jokaiselta vielä dolluskan maksuksi. Mistä hyvästä, sitä ei meille kukaan kertonut. Bussikuskimme toimitti passimme ja viisumimme edelleen Vietnamin rajavartijoille, jotka löivät leimat passeihin ja asia oli sillä selvä. Netistä tilaamamme viisumit kävivät oikein hyvin eikä kukaan ihmetellyt niitä sen enempää. Ketään ei kiinnostanut myöskään se, ettei meillä ollut mitään maasta poistumissuunnitelmaa. Netistä tilasimme siis 30 päivän viisumit, nämä maksoivat 25 dollaria/matkaaja. Netin kautta olisi saanut ostettua myös kolmen kuukauden viisumin, jos olisi halunnut kauemmin näitä seutuja katsastella. Mietimme, että kuukausi riittäisi meille ainakin tällä kertaa oikein hyvin.

 

Siellä se taustalla häämöttää, Vietnam

 

Olimme ostaneet bussiliput vain Ha Tieniin, kaupunkiin ihan siihen Vietnamin rajalle (Kepistä Ha Tieniin oli vain tunnin ajomatka). Tuumimme, että matkaamme ensin sinne, ja jos näyttäisi siltä, että kannattaisi jatkaa saman tien matkaa, niin jatkaisimme. Ja kyllähän se siltä sitten näytti. Ostimmekin bussiliput heti samalle päivällä Ho Chi Minhiin eli entiseen Saigoniin, liput maksoivat 6,5 dollaria kpl. Täällä Vietnamissa tosin emme voineetkaan enää maksella dollareilla, täällä huolitaan vain paikallista valuuttaa eli dongeja. Yksi dollari on 22 000 dongia,  joten meidän piti pankkiautomaatista käydä heti nostamassa miljoonatolkulla dongeja. Melkein pystyi kuulemaan, miten ottoautomaatti kysyi: Haluatko kenties miljonääriksi? Ennen matkan jatkamista kerkesimme käydä vielä syömässä ja hommaamassa taas uuden prepaid-kortin hotspottiimme. Tähän pieni vertailu noista pre-paid korttien taksoista: jenkeissä 5 gigaa maksoi 40 dollaria, täällä 19 gigaa maksoi 5 dollaria. Että silleen.

 

Pienen hetken miljonääri

 

Bussimatka Ho Chi Minhiin kesti himpun yli yhdeksän tuntia. Onneksi bussi oli sellainen, jossa istuimet olivat vaakatasossa (kahdessa kerroksessa, kuin kerrossängyt), joten matkaa pääsi taittamaan mukavasti pötkötellen. Toki selkänojia pystyi säätämään halutessaan myös istuma-asentoon. Matka taittui siis mukavan rattoisasti makoillen, vaikkakin tiet olivat niin kovasti kuoppaisia, ettei siinä vähänkään huonouninen päässyt kyllä nukahtamaan. Lisäksi, koska täällä on tapana tööttäillä ohitettaville ja varmaan vaan tööttäämisen ilosta, niin kuski ajoi koko matkan suurin piirtein nojaamalla tööttinamiskaan. Ja tuossa bussissa oli muuten maailman rumaäänisin töötti 🙁  Kahdesti pidettiin matkan varrella taukoa ja perillä Ho Chi Minhissa olimme hiukan yli puolen yön. Bussiasemalta oli otettava vielä taksi hotellille ja vihdoinkin pääsimme sitten ihan oikeasti sänkyyn nukkumaan. Tasainen oli kyyti höyhensaarille, ei ollut tuolla matkalla ainakaan töyssyjä.

 

Sleeping bus, muunlaisella linkillä ei haluaisi enää matkustaakaan

 

Ruoka-/juoma-/vessa-/tupakkitauko

 

Hotellimme sijaitsi melko lähellä kaupungin keskustaa. Ei ollut kovinkaan suuri tämäkään hotelli, ehkä juuri siksi ihan kelvollinen. Aamiainen sisältyi täälläkin huoneen hintaan ja oli ihan ok. Ja mikä parasta, yhden vaatekerran per vieras sai pesettää hotellin pesulassa päivittäin ihan ILMAISEKSI! Kun laittoi likaiset vaatteet pyykkikoriin aamulla, niin jo iltapäivällä oli puhtaat, viikatut vaatteet huoneessa odottamassa ilman erillistä maksua. Tämä oli kyllä enemmän kuin mahtavaa! Lisäksi hotelli oli erittäin siisti. Henkilökunta puhui sujuvaa englantia, kaikki olivat erittäin ystävällisiä ja kohteliaita. Ainut miinus  hotellissa oli (ja tämä melkein kumoaa kaikki nuo mahtavat asiat) jatkuva mekkalointi yöaikaan. Melko tarkkaan kymmeneltä illalla alkoi raivokas huonekalujen siirtely (hotellin kaikki huonekalut olivat massiivisia ja painavia) jossain päin rakennusta sekä vasarointi ja nikkarointi, joka jatkui pitkälle aamuyöhön. Lisäksi muutama kova ääninen vietnamilainen, jota ei yhtään nukuttanut yöaikaan, siihen vielä sekaan kälättämään. Joka ikinen yö. Siitä respassa kerroimme ja vaihdoimme kertaalleen jo huonettakin, mutta mikään ei auttanut, mekkalointi kuului edelleen. Hmph.

 

Mainoksilla kyllästetty hotellimme sisäänkäynti

 

Ho Chi Minhissa piti taas hetken aikaa äimistellä paikallista liikennettä. Kadut ja myös kävelykadut olivat niin täynnä liikennettä (mopoja) ettei sinne kyllä sekaan tahtonut mahtua. Mopoja tuli ja meni kaikkialla, kävelykaduillakaan ei tahtonut olla turvassa. Ihan oikeasti tuolla piti olla tosi varuillaan, vihreät valotkaan eivät taanneet mitenkään turvallisempaa kadun ylitystä. Mopoja tuli ja meni, oli valot minkä väriset hyvänsä. Pienellä riskillä piti aina olla liikenteessä, jokainen kadun ylitys olisi voinut olla melkeinpä se viimeinen. Mopomääristä kuulimme yhdeltä paikalliselta, että täällä Ho Chi Minhissä on yksi mopo kahta asukasta kohden eli kun asukkaita on 12 miljoonaa, pyörii liikenteessä kuusi miljoona mopoa. Melkoinen määrä yhteen kaupunkiin, ei ihme että pitää ottaa kävelykadutkin ajokäyttöön.

 

Mopoarmada tulee, pois tieltä oksat ja männynkävyt

 

Useat naismopoilijat olivat täysin huputettuja

 

Pari päivää kiertelimme jalan pitkin ja poikin Ho Chi Minhin katuja, ihmettelimme sen elämää ja ihmeellisyyksiä (ja sitä, että olimme selviytyneet katujen ylityksistä hengissä). Syömässä kävimme aika usein suuressa Street Food-marketissa, josta sai ihan kelvollista ja suhteellisen halpaa ruokaa. Jännä erikoisuus täällä Vietnamissa on se, että kun menee kuppilaan, ravintolaan tai kahvilaan syömään, kahville tai vaan oluelle, niin aina tuodaan ensin pöytään teetä. Joissakin paikoissa Kambodžan puolellakin teetä saimme, mutta vain parissa paikassa. Täällä näköjään tuodaan kaikkialla. Paikallinen kahvi ei ole oikein meihin uponnut, on se sen verran vahvaa tönkköä ja lisäksi jotenkin makeaa. Olemmekin aika paljon kahvitelleet hotellihuoneessa omalla Nescafe-murukahvilla, eihän sekään parasta mahdollista ole, mutta ei siitä ainakaan mene varpaiden kynnet kippuralle. Enää. Sen verran olemme tuohon vahvempaan kahviin kuitenkin jo tottuneet, että kahvikupponen Juhlamokasta keitettynä saattaisi tuntua jo melkoisen pliisulta.

 

Street Food Market: monista ruokakojuista sai valita mieleistään syötävää

 

Starbucksista mr. Yuka puolisoineen sai ihan kelvollista kahvia

 

Osallistuimme yhtenä päivänä Mekong joelle tehtävälle päivän retkelle. Mini-bussi haki meidät hotellilta puoli kahdeksan aamulla, retkueessamme oli noin 20 ihmistä. Ajomatka kesti joelle parisen tuntia, tuo matka oli kyllä heti aamuseltaan melko puuduttava. Onneksi siinä matkan varrella pysähdyimme tervehtimään hyvin suurta ja onnellista buddha-patsasta ja samalla pääsi halutessaan tutustumaan viereiseen temppeliin ja sen alueeseen. Mekong-joella ajelimme jokea pitkin moottoriveneillä sekä pienillä soutuveneillä pienempiä joen haaroja pitkin. Joella oli muutama muukin turisti eli pikkuisen pääsi ruuhkaa välillä muodostumaan mutta paikalliset melojat hoitivat hyvin hommansa. Poikkesimme retken aikana myös mehiläistarhalla, jossa meille tarjoiltiiin jotain erityistä hunajateetä. Miljoonittain mehiläisiä lenteli miltei iholle tuon teehetken aikana, ja se oli erityisen vaikeaa aikaa niinkin kovasti mehiläiskammoiselle kuin kirjoittaja on. Mutta siitäkin selvittiin. Retkeen kuului lisäksi käynti kookoskarkkitehtaalla (käsinvalmistus), hevoskärryllä ajelua, sekä vietnamilainen lounas (riisiä, sikaa, vihannesta, juuresvesikeittoa). Saimme ruokailun jälkeen vielä nauttia hetken aikaa paikallisista musiikkiesityksistä. Hotellille takaisin palailimme viiden, kuuden tietämillä. Mukava retki kaikinpuolin ja oppaanamme toimi ehkä paras mahdollinen. Nim oli hän nimeltään.

 

Happy Buddha

 

Temppelialuetta

 

Videon pätkää  Mekong-retkeltä

 

Meillä oli alkujaan suunnitelmissa edetä Vietnamia ylöspäin pitkin rannikkoa ja kävimmekin jo matkalippuja kyselemässä yhdestä bussifirmasta. Tuolla lipunmyynnissä meitä opasti mukava naishenkilö, joka antoi hyviä neuvoja, millä alueilla tuota rannikkoa kannattaa viivähtää jonkin aikaa, ja missä ei taas kannata kuin pysähtyä hetkeksi (kertoi näissä paikoissa olevan liiankin kanssa kiinalaisia ja venäläisiä turisteja). Onneksi emme kuitenkaan vielä bussilippuja hankkineet, sillä samana päivänä tapasimme eräässä kahvilassa paikallisen nuoren miehen, jonka kanssa aloimme juttusille. Tämä nuori mies sai sitten meidät tekemään pienen lisäyksen matkasuunnitelmaamme. Hän nimittäin oli sitä mieltä, että meidän olisi ehdottomasti käytävä kaupungissa nimeltä Da Lat koska siellä olisi yksinkertaisesti niin kaunista. Viileämpää toki hieman, koska kaupunki on vuoristossa, mutta ihan kuitenkin meidän suomalaisten kesäsäätä (toivotaan, että ei sitä huonoa, Suomessahan on kaksi kesäsäätyyppiä: huono ja ei ihan niin huono). Läppäristään hän esitteli kuvia tuosta kaupungista ja olivat ne sen verran hienoja, että seuraavana päivänä meillä olikin bussiliput Da Latiin takataskussa. Tällainen muutos onnistuu hyvin, kun ei ole sitä tiukkaa matkustusaikataulua tai jo lukkoon lyötyä pitkän tähtäimen matkasuunnitelmaa. Ja tämänkaltainen vapaus tekee tästä reissaamisesta niin ainutlaatuista.

 

Ystävällinen nuori mies etsii meille läppäristä lisää kuvia Da Latista

 

Oli Ho Chi Minhissäkin kauniita paikkoja, tässä puistossa tien vieruksia koristaa joulutähdet

 

Eli siis lähdimmekin sitten Da Latiin. Bussifirma lupasi tulla hakemaan meidät hotellilta erillisellä kyydillä aamulla kello 9.20 bussiasemalle, bussi lähtisi kello 10. Odottelimme jo hyvissä ajoin matkapaakaseinemme hotellin edustalla mutta luvattua kyytiä ei vaan kuulunut vaikka kello alkoi olla jo yli puoli kymmenen. Respasta jo soittivatkin bussifirmaan ja sieltä kerrottiin, että kyyti olisi kohta siellä. Hotellin eteen kaarsikin hetikohta taksi, pysähtyi ja osoitteli meitä ja laukkujamme. Ajattelimme, että tämän täytyy olla se meidän kyytimme (vähän kyllä ihmettelimme, että ihan oikein taksi, mutta miksei), näytimme vielä lipustamme noutoaikaa: ”oletko meidän tilattu kyytimme ”ja kuski nyökytteli: jees, jees. Vielä varmistelimme:” kyytihän on jo sitten maksettu, rahaa emme sinulle enää anna”, siihen taas kuski: jees, jees. Ja ei kun matkaan. Aikansa kuljettaja pyöri keskustassa eikä osannut bussiasemalle. Mieliimme heräsi epäilys, kun mittarikin näytti raksuttavan, ettei kyyti ollutkaan varmaan se meidän tilattu. Kysyttäessä kuskilta uudestaan asian laitaa, kuski vastasi vaan: jees, jees ja hymyili leveästi. Ei löytänyt kuski oikeaa bussiasemaa ja hän ajoikin meidät sitten lopulta sen lippufirman eteen, josta olimme liput ostaneet. Siinä vaiheessa tälle kuskillekin sitten vihon viimein selvisi se, mitä olimme oikein häneltä kyselleet  ja leveä hymy hyytyi samantien. Firman henkilö selvitti kuskin kanssa maksuasian ja me myöhästyimme tietysti siitä bussistamme. Onneksi seuraava bussi lähti tuntia myöhemmin, joten meille tuli sitten vaan ylimääräinen kahvipaussi ennen matkaan lähtöä. Se oikea kyytimme oli tullut kuulema hotellille heti kun taksin takavalot olivat häipyneet Ho Chi Minhin liikennevirtaan. Maailma on sitten pullollaan näitä jees, jees-miehiä!

 

Jees, jees

Seuraava postaus tuleekin sitten kauniiksi kehutusta Da Latista, kannattiko koukata vuoriston kautta rannikolle?

Mukavaa syyskuun alkua kaikille, tasapuolisesti!

Btw: yhteen ainokaiseen suomalaiseen emme ole edelleenkään reissullamme törmänneet. Lähimmät mahdolliset ”sukua liippaavat kansalaiset” tapasimme tuolla Mekong-retkellä, nimittäin kolme tanskalaista reppureissaajaa. Tänään meni jo vielä lähemmäksi, kun kuulimme ravintolassa yhden perheen puhuvan ruotsia. Se kuulosti melkein jo kotimaiselta.

 

6 Replies to “Goooodmorning Vietnaaaaaaam!”

  • Hienoa lukea taas matkastanne. Luin juuri, että Vietnamissa syö 10:llä eurolla päivässä kuin kuningas.
    Vietnamin pohjoisosassa sijaitseva Halonginlahti on lehden mukaan kerrassaan upea kohde, eikä risteily ole hinnalla pilattu.
    Turvallista matkaa teille jatkossakin.

    • Kiitokset sinne itä-rajan tuntumaan! Tuo Halonginlahti on kyllä ollutkin suunnitelmissa, saimme siitäkin tuolta paikalliselta nuorelta mieheltä kattavan esitelmän kuvineen päivineen. Eli kohti Hanoita suuntaamme!

  • Kyllä ovat huippuja nämä teidän postaukset. Onneksi ei joka päivä tule törmättyä ”jees, jees” kavereihin 😀

    • Kiitos Heli kovasti! Täällä matkan edetessä olemme kyllä tavanneet päivittäin näitä jees-ihmisiä. Tänäänkin kyselimme ravintolassa tarjoilijalta: puhutko englantia – vastaus: jees ja valloittava hymy. Seuraava kysymys: onko tässä ruuassa kanaa vai kalaa – vastaus: jees ja valloittava hymy. Että näin ?

  • Ihme,ettette ole törmänneet Suomalaisiin,olen kuullut tuttavilta,että heidän porukoita reissaa samoilla seuduilla,mutta sehän olisi jo lottovoitto!Kauniita kuvia ja mahtava postaus kiitos teille!

    • Kyllähän maailmalla muitakin suomalaisia toki reissaa mutta eivät vain ole osuneet kohdalle. Da Latissakin yksi mopomies kertoi edellisenä päivänä kuskanneensa suomalaista pariskuntaa. Olisi se kyllä tosi mukavaa tavata omaa heimoa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *