Donkey Dreamland, Mijaksen pelastetut aasit

Fuengirolasta vajaan 20 kilometrin päässä Mijakseen päin sijaitsee aasien pelastuskeskus, Donkey Dreamland. Keskus on melko uusi, se on perustettu viime vuoden elokuussa erään aaseille sydämensä menettäneen naisen, Amaya Isertin, toimesta. Amayan itsensä lisäksi keskuksessa työskentelee sekalukuinen joukko vapaaehtoisia ja tulonsa keskus saa lahjoituksista ja vapaaehtoisista pääsymaksuista. Tällä hetkellä keskuksessa on yhdeksäntoista eri tavoin kaltoinkohdeltua aasia kuntoutumassa niin ruumiillisista kuin henkisistäkin vammoista. Yhdeksäntoista aasia, joita kukaan ei halunnut eikä kukaan rakastanut. Paitsi Amaya.

Donkey Dreamland, here we come

Me saimme joko netistä väärää tietoa tai sitten vain ymmärsimme väärin (mikä ei ole ollenkaan meille harvinaista), sillä pakkasimme itsemme tuonne aasihoitolaan tietysti vääränä päivänä eli keskus ei ollut sinä päivänä lainkaan avoinna kävijöille. Ihmettelimmekin, kun tienoo oli autoista ja ihmisistä tyhjä, mutta ajattelimme, että tokihan kaikkialla on näin korona-aikaan tyhjää ja väljää. Jätimme vuokra-automme tien laitaan hieman kauemmaksi sisäänkäyntiportista ja jalkauduimme ihmettelemään miten pääsisimme ainakin nappaamaan muutaman kuvan kauempana näkyvistä aaseista.

Kävellessämme tietä pitkin meitä jolkotteli vastaan lammaskarvainen, julmetunmoisen paksu koira, joka oli vallan pakahtua ilosta nähdessään meidät. Häntä heilui ympyrää ja arvelin sen kyllä sillä pyörimisellä nyrjähtävän vielä sijoiltaan. Jos tämä koira olisi osannut ihmistä, olisi se kertonut meille, miten oli jo pitkän, pitkän aikaa odottanut juuri meitä ja miten se oli ihan suunnattoman iloinen ja onnellinen meidät nyt viimein tavatessaan. ”Lähtekää vaan mukaani meille, saatte vaikka jäädä meille asumaan, mutta ensin annatte minulle kyllä tuhat seitsemänsataa rapsutusta ja suuren saavillisen hellyyttä, nyt ja tässä. Heti.” Oletimme tietysti koiran kuuluvan aasifarmille, mutta hellyttelyhetken jälkeen se viilettikin häntä pitkänä suoraan vastapäisen talon pihaan jossa pyylevä emäntä sitä jo huutelikin. Sitten se jäi pihaan hölmön näköisenä istumaan ja ihmettelemään, että ettekö te tulleetkaan meille?

Koukkasimme tieltä pienelle kärrytielle, joka kulki aasikeskuksen ja viereisen talon välistä alas laaksoon, missä näimme muutaman aasin laiduntamassa. Kun olimme kulkeneet jonkin matkaa tietä alaspäin, viereisen talon isäntä huuteli talonsa nurkalta meille jotain espanjaksi ja huitoi käsillään kohti tietä. Vapaasti suomennettuna ukkeli taisi huudella, että suksikaahan nyt hyvän sään aikana muualle toisten ihmisten yksityismannuilta tahikka minä tulen ja survon heinähankoa sinne minne ei päivä paista! Sillei ystävällissävytteisesti kuitenkin. Heilautimme kättämme takaisin, että uhkailu ymmärretty ja käännyimme takaisin tielle.

Sen enempiä pohtimatta päätimme sitten kuitenkin pistäytyä aasikeskuksessa, vaikka se ei nyt auki ollutkaan. Ihan vaan muina turisteina. Porttia kiinni pitävä haka kun oli helposti nostettavissa pois paikoiltaan.

Hello, donkeys

Farmilla sen perustaja Amaya ja yksi vapaaehtoisista työntekijöistä olivat tiiviissä työn touhussa. Amaya otti meidät kuitenkin ystävällisesti ja ilolla vastaan, vaikka keskus ei auki ollutkaan, ja kertoili meille siinä yhtä aasia hoitaessaan keskuksen toiminnasta ja siellä asuvista aaseista. Sen jälkeen saimme kierrellä moikkaamassa aaseja ,jotka eivät olleet meistä kyllä ihan yhtä innoissaan kuin naapurin koira, tai sitten ne olivat iloisia sellaisella aasimaisen pidättyväisellä tavalla. Rapsutuksista ne kuitenkin pitivät yhtälailla. Kaikki keskuksessa asuvat aasit ja niiden taustalla olevat tarinat olivat mieltä liikuttavia mutta esittelen seuraavaksi muutaman aivan erityisesti mieleen jääneen aasin.

Flor, surusilmä

Flor oli saapunut keskukseen parisen kuukautta sitten todella huonossa kunnossa. Se oli kaiken lisäksi juuri menettänyt syntymättömän varsansa huonokuntoisuutensa takia. Pikkuhiljaa hyvällä hoidolla, kunnollisella ravinnolla ja rakkaudella Flor on alkanut kuntoutumaan ja sen pelokkuus ja arkuus ihmisiä kohtaan hälvenemään. Vielä on kuitenkin paljon tehtävää ennenkuin luottamus ihmisiin palaa, ja palaako täysin koskaan, se jää vain nähtäväksi.

Israel,aasi joka ei luovuttanut

Tämä aasi oli ollut keskukseen tullessaan todella pelokas ja niin pettynyt ihmisiin, ettei siihen kukaan tahtonut saada minkäänlaista yhteyttä. Vieraillessamme yhteys oli jo saatu ja muodostettu lujaksi, Israelin luottamus oli voitettu. Aitauksessa tönötti tällä hetkellä hyvin onnellisen oloinen aasi.

Pepe, eläkeläinen

Pepe on onnellisista aaseista kaikkein vanhin ja on siten ihan oikeutetusti eläkkeellä. Se saa olla itsekseen omassa aitauksessaan rauhassa nuorempien aasien tunteenpurkauksilta. Välillä kuitenkin vanhus pääsee nuorten joukkoon vaihtamaan kuulumisia ja pyörittelemään silmiään nuorempien aasien kaikenlaiselle vouhkaamiselle. Kyllä sai Pepe mahtavat eläkepäivät ja ihan varmasti ansaitut sellaiset.

Esperanza, tuore äiti

Esperanza oli tullut keskukseen myös hyvin huonoista olosuhteista. Se oli fyysisesti ja henkisesti huonossa kunnossa sekä kaiken lisäksi tiineenä. Vierailumme aikaan aasivauvaa odotettiin syntyväksi hetkenä minä hyvänsä. Esperanza olikin tosi paksuna, se möllötti ison masunsa kanssa vaan paikoillaan ja oli melko surullisen ja lohduttoman näköinen. Ei varmaan ollut kovinkaan mukavat oltavat sillä masu oli tosi iso.

Muutama päivä vierailumme jälkeen synnytys oli alkanut ja se ei ollut mennyt odotetunlaisesti. Aasit saavat kuulema harvoin kaksosia ja vielä harvemmin molemmat varsoista jäävät eloon. Nyt Esperanza siis synnytti kaksoset, joista toinen varsoista ei selvinnyt ja toinenkin oli jouduttu toimittamaan sairaalaan huonon kuntonsa vuoksi. Sairaalassa pikkuvarsa on saanut lisähappea, ravintoliuosta ja vertakin on emo joutunut luovuttamaan pojalleen. Tänään saimme kuulla, että Luz-varsa voi jo paremmin ja on ollut jopa jalkeillakin. Jospa se siitä, pienen aasipojan elämä.

Tämä kuva on Donkey Dreamlandin instasta

Cielo, väsynyt äiti ja viikaripoikansa Muñeco

Eräässä pilttuussa odotteli laitumelle pääsyä aasiäiti seitsenkuisen poikansa kanssa. Mitään niin hellyyttävää ei ole tullut nähtyä pitkään aikaan, vai mitä tuumaatte kuvien perusteella. Pikkuaasi halusi rapsutuksia ja hellyyttä niin, että siltä meinasi silmät ihan pullistua päästä, äitiaasi pysytteli taustalla tarkkailemassa.

Kun Amay lähti viemään tätä pientä aasiperhettä aitaukseen, pyysi hän meitä siirtymään kauemmaksi koska pikkuaasi saattaisi hyvinkin potkia. Ja niinhän se sitten tekikin. Amayan taluttaessa Cieloa pikkuvarsa seurasi perässä ja nakkeli takajalkojaan kohti taivasta minkä kerkesi. Välillä se pomppi kuin pallo pitkin piennarta ja sitten viimein heittäytyi hiekkaan peuhaamaan. Ja sen jälkeen sille tuli kova kiire emoa kiusaamaan.

Pikku aasi tunsi jatkuvaa tarvetta kiehnätä emonsa kimpussa ja ihan oikeasti näykki tätä hampaillaan. Äitiaasi katsoi minua silmiin, huokaisi ja kysyi äänettömästi, että haluaisinko ehkä adoptoida yhden aasivarsan. Tokikaan se ei olisi lastaan antanut mutta aasiäiditkin saattavat olla välillä lievästi väsyneitä jälkikasvunsa koikkelointiin ja kipeisiin hellyydenosoituksiin.

Amaya kertoi, että varsa pidetään emon kanssa samassa pilttuussa vuoden ikäiseksi, sitten vähitellen se erotetaan emostaan. Toivottelin jaksamisia Cielolle ja annoin sille vielä ekstrarapsutuksen.

Näiden edellä mainittujen aasien lisäksi keskuksessa oli muitakin ihan erityistä hoitoa tarvitsevia asukkeja. Omiin tarhoihinsa oli esimerkiksi eroteltu liikalihavat aasit, eli paksukaiset, jotka olivat laihdutuskuurilla sekä ne aasit, joilla oli menossa jokin muu ruokavaliodieetti esim.sairauden tai allergian takia.

Hee Haw

Aasithan mielletään melko itsepäisiksi tönöttäjiksi mutta aina ei tule ajateltua miten paljon niillä on teetetty, ja yhäkin teetetään raskaita töitä. Ne kantavat selässään valtavia taakkoja tai jököttävät päiväkaupalla taksitolpalla saadakseen vedettäväksi lauman ylipainoisia turisteja. Ei ihme, että niille tulee tarve vetää välillä kunnon Hee Haawt ja vielä kovaan ääneen. Tosin tuo aasin Hee Haw kuulostaa minusta siltä kuin aasi olisi vetänyt hyvän kokoisen karvapallon tai heinänökkösen suoraan henkitorveloonsa.

Meillä oli ihan mahtava vierailu tuolla aasikeskuksessa ja kiitollisina näistä pelastetuista aaseista lähdimme kotimatkalle. Minulla oli varattu pussillinen porkkanoita annettavaksi aaseille, mutta niitä ei saanut antaa suoraan niille, vaan ne piti jättää annettavaksi aaseille myöhemmin. Vähän häpeillen jätin Amaylle pienen porkkanapussini, sillä en osaanut olettaa, että aaseja olisi niin paljon. Ja mielellämme maksoimme kympin sisäänpääsymaksun, vaikka se olikin vapaaehtoinen.

Näiden aasien elämää pääsee seuraamaan facebookissa tai instagramissa @donkeydreamlandmijas. Netin kautta voi halutessaan tehdä pelastuskeskukselle lahjoituksen tai alkaa jonkun aasin ”kummiksi”. Sivut nettiin ovat kuulema työn alla ja ne julkaistaan pian.

16.4. pikkuaasi oli jo jalkeilla ja päässyt eroon letkuista. Se joutuu kuitenkin vielä pari päivää olemaan sairaalassa mutta nyt näyttää siltä että se selviää. Pieni superaasi. (kuva DD:n instasivuilta)

4 ajatusta aiheesta “Donkey Dreamland, Mijaksen pelastetut aasit”

    1. Vilukissat

      Voisi Nemi pysytellä turvallisen välimatkan päässä moisesta kinttujen nakkelijasta 🙂

  1. Oli mukavaa luettavaa taas pitkästä aikaa. Näillä aaseilla näyttää olevan hyvät oltavat verrattuina niihin, jotka nököttävät naruun sidottuna odottaen kyytiä. Kaikesta päättäen teillä menee hyvin( miten jumien kanssa),joko siellä rajoja avataan,että pääsee liikkumaan vapaammin ?Täälläkin on koronna vähän vähentynyt joten, rajoituksia puretaan pikkuhiljaa. Mukavia aurinkoisia päiviä ja pysykäähän terveenä.

    1. Vilukissat

      Kyllä näillä aaseilla on käynyt onnenkantamoinen kun ovat päässeet tuonne keskukseen. Meillä on täällä kaikki hyvin, rintarinnan rauhaiseloa tupajumien kanssa . Oikeastaan olen ihan hyvilläni näistä meidän jumeista, kun joillakin on ollut asunnollaan niin paljon torakoita, että on sen vuoksi joutunut vaihtamaan asuntoa. Jumit ovat kuitenkin meille harmittomia. Juttusille en ole kuitenkaan niitten kanssa ruvennut. Kotiinlähtö lähenee, ja jos rehellisiä ollaan, niin kyllä täältä pikkuhiljaa jo joutaakin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.