Meille syntyi siinä vaiheessa pientä dilemman poikasta, kun piti tehdä päätöstä siitä, minnepäin jatkamme matkaa seuraavaksi. Paista olimme lukeneet ja kuulleet pelkkää hyvää, monet reissaajat jatkavatkin Chiang Maista juuri Paihin, joka on noin 130 kilometrin päässä. Chiang Raista tiesimme vain temppelin, joka olisi vitivalkoinen. Kartasta katsoimme, että se olisi noin 150 kilsan päästä Chiang Maista pohjoiseen.
Siispä muutaman ”entten-tentten-teelika-mentten” -session jälkeen valitsimme Chiang Rain ja valkoisen temppelin. Netistä varasimme liput seuraavan päivän bussiin ja nuo bittiliput saimme muutettua aineelliseen olomuotoon hotellin respan tulostimella.
.
Linikan kyydissä
Green Bus -yhtiön sivut löytyvät siis netistä ja sieltä on helppo bussiliput ostaa. Lippujen hinnaksi tuli yhteensä 447 bahtia eli 13 euroa. Bussimatka kesti osapuilleen kolme ja puoli tuntia. Muuten matka meni mukavasti mutta minun penkkini selkänoja valui koko ajan siihen nojatessa hiljalleen taaksepäin ja sitä piti tuontuostakin palauttaa istuma-asentoon. Loppumatkasta hokasin, että kun nojasin vain kevyesti taaksepäin oikealla lapaluulla ihan selkänojan oikeaan nurkkaan, pysyi selkänoja miltei paikallaan. Mutta siinä oli kyllä melko kehno asento matkustaa, onneksi olimme jo hetken päästä perillä.
Matkan aikana maisemat vaihtelivat riisipelloista banaani- ja ananasviljelmiin. Muutamia pieniä kyliä ohitettiin matkan varrella ja noin puolessa välin pidettiin noin kymmenen minuutin vessa/tupakka/jaloittelu/ostosten teko tauko. Minä kävin vessassa, kolme bahtia pyysi ukkeli vessan suulla. Vessat olivat kaikki kyykkyvessoja, mutta onnistuihan tuo asiointi tuollaisessakin vessassa. Näissä julkisissa eriöissä vessapaperia on harvoin tarjolla, joten olen jo oppinut pitämään moista hyödykeasiaa aina mukanani repussa.
Chiang Raissa on kaksi bussiterminaalia, ykkösterminaali keskustassa ja kakkonen vähän matkan päässä ennen keskustaa. Matkalla huomasimmekin, että hotellimme sijaitsi ihan tuon kakkosaseman vieressä, siispä bussin pysähtyessä tuolla asemalla jäimme siinä pois. Kuski luuli, että jäämme erehdyksessä väärällä asemalla pois ja selvensi, että lippumme olivat kyllä ihan ykkösterminaalille asti. Selitettyämme asian hänelle elekieli/englanti/siansaksa/suomi-yhdistelmällä, suostui hän antamaan viimein laukkumme. Me siihen, että kho phun kap (eli tänksistä tai jotain sinnepäin) vaan kovasti.
Bussiasemalla hätistelimme taas kimpustamme sadat kyydintarjoajat ja käppäilimme noin puolen kilsan matkan hotellille.
Super outo hotellimme
Hotellihuoneen olimme varanneet taas Hotels.comista (voi olla, että kohta tämä menee vaihtoon). Saavuttuamme hotellin respaan, lähti sieltä tyttö näyttämään meille heti huonettamme. Huone oli kolkko ja siellä haisi pahalle, mutta ajattelimme, että haju ilmastoinnilla ja tuulettamisella häipyy. Kolkoissa huoneissa olemme toki yöpyneet ennenkin. Ei häipynyt haju tuulettamalla ja illalla huomasimme, että huone olikin ihan homeessa. Seuraavana aamuna pyysimme saada toisen huoneen ja sen myös saimme.
Hotelli oli kyllä kaikkinensa pitkästä aikaa ihan oikeasti oudoin hotelli jossa olemme asustelleet ja mehän olemme majoittuneet reissuissamme vaikka minkälaisissa murjuissa. Rakennus oli kuin rivi betonisia autotalleja, kahdeksan ”autotallia” molemmin puolin asfalttipihaa jota halkoi pienten puiden rivistö. Missään huoneessa ei ollut ikkunaa. Hotelli mainostaa sivuillaan omaa puutarhaa ja spata, puutarhaa ei tontilla ole varmaan koskaan ollutkaan ja spana toimi joka huoneessa oleva kylpyamme.
Tämä toinen huoneemme ei ollut homeessa eikä siellä haissut pahalle, mutta muuten se oli samankaltaisesti outo. Kaikki oli betonista, jopa sänkynä toimiva patja oli betonista valetun korokkeen päällä (eikä varmaan tarvitse erikseen mainita, mikä oli patjan pehmeysaste). Huoneessa oleva kylpyamme oli upotettu niinikään betonikorokkeeseen. Valot olivat ihmeellisen sinisenkalmeat (me oltiin siinä valossa ihan sinisiä ei kuitenkaan ihan smurffisinisiä) ja seinillä oli vähäpukeisten naisten kuvia. Ihan oikeasti! Peittoja ei ollut ollenkaan ja kun niitä pyysimme, saimme kaksi isoa pyyhettä. Kyllähän niittenkin alla olisi varmaan ihan hyvin nukkunut, jos aamukolmen jälkeen ei olisi alkanut miltei joka öiset reivit. Mutta suomalaisella sisulla, varatut neljä yötä, vaikka sitten päällä seisten.
Lälläripyörällä jälleen liikenteeseen
Läheltä bussiterminaalia saimme vuokrattua skootterin pariksi päiväksi. Majoituksemme oli kuitenkin sen verran syrjässä keskustassa, että jonkinlainen menopeli oli välttämätön, jos ei halunnut Grabilla suhailla kaiken aikaa. Skootteri maksoi 400 bahtia/ kaksi päivää, kypäriä oli valittavana joko 50 bahtia/vrk maksava, 30 bahtia/vrk tai ihan ilmaiseksi saatava potta. No, me valitsimme kaksi pottaa, sillä kaikki nuo kypärät ovat kolaritilanteessa sellaisia, että niistä on kyllä enemmän haittaa kuin hyötyä.
Ihan skootterivuokraamon vieressä olevassa kahvilassa kävimme kahvilla ja ihastelemassa siellä ihan vaan sisustuselementteinä olevia harrikoita. Ja en ole ihan varma, mutta ihan kuin olisin kuullut miesmatkaajan niitä tiiraillessa nielaisevan pari ylimääräistä kertaa.
Sadunhohtoinen valkoinen temppeli
Heti kun olimme saaneet skootterin allemme ja siihen tankattua vielä tankin täyteen bensaa, otimme suuntiman kohti valkoista temppeliä. Keli oli verraten mukava ja tie oli mukava ajella (sekä istuskella vaan kyydissä).
Tuo valkoinen temppeli, White Temple eli Wat Rong Khun, on taiteilija Chalermchai Kositpipatin aikaansaannos, sen rakentamisen aloitus ajoittuu 1990-luvulle. Valkoisella kipsillä ja pienillä peilinpalasilla kuorrutettu temppelirakennus on kuin sädehtivä, pitsisomisteinen kermakakku. Mutta kertakaikkisen vaikuttava sellainen.
Pääsyliput maksoivat temppelialueelle 50 bahtia per nenä, mennessämme porteista sisään saimme pienet muovipussit käteemme. Se mitä teimme noilla muovipusseilla, selvisi meille myöhemmin. Temppelirakennukselle vei suuri, samoin krumeluurein koristeltu silta jonka alkumetreillä oli ylöspäin kurotteliva, anovia käsiä, luita ja pääkalloja. Silta itsessään oli täynnä mitä erilaisempia patsaita, kaiverruksia ja kohokuvioita.
Kun pääsimme temppelin sisäänkäyntiin, selvisi meille viimein portilla annettujen muovipussin käyttötarkoitus: niihin laitetiin kengät, kun mentiin sisälle temppeliin. Lisäksi ihan jokaisen kävijän piti riisua hattunsa (mikä oli muuten kiva juttu sinänsä, kun tukka oli saanut ihan rauhassa liiskaantua lippiksen ja kypäränä toimivan potan alla viimeiset pari tuntia). Temppelin lattiat olivat pientä mosaiikkia ja seinät olivat täynnä maalauksia ja nyt tulee se tämän rakennuksen suurin yllätys: noiden buddhatyylisten maalausten seasta löytyy ihan oikeita supersankareita. On Hämistä, Teräsmiestä, Mustista, Matrixin Nemoa, Angry Birdsiä, avaruusaluksia ym. Temppelin sisällä ei saanut valokuvata lainkaan mutta tästä pääset katsomaan sieltä otettuja valokuvia (kaikki eivät kieltoja noudata), niin uskot.
Temppelialueella oli muitakin, paljon pienempiä, mutta yhtä pitsisiä rakennelmia. Lisäksi alueella oli kullanhohtoinen temppeli, johon oli koottu taiteilijan uransa varrella työstämiä taideteoksia. Ja kaikenlaisia kauniita ja osin hyvin omituisiakin yksityiskohtia oli pitkin aluetta. Jos ikinä kukaan käy täällä päin, tämä temppeli on kyllä nähtävä ihan livenä!
Kaupungin keskustassa tönöttää suuri krumeluurinen ja kullanhohtoinen kellotorni, joka on tämän samaisen taiteilijan suunnittelema. Eipä ollut suunnittelija yllätys, kun kellotornin näki.
Tiikkipuisto ja -museo
Valkoisesta temppelistä hurmioituneina päätimme jatkaa toiseen kauniiksi mainostettuun paikkaan, nimittäin ihan kaupungin laidalla sijaitsevaan tiikkipuistoon ja -museoon. Puistoon oli sadan bahtin pääsymaksu ja koska miesmatkaajan lompuukki ammotti tyhjyyttään, täytyi meidän ajella ensin automaatille nostamaan muutama sata bahtia. Siinä vieressä oli Seven Eleven ja koska mahanahka alkoi olla hälyyttävän lähellä selkärankaa, keksimme käydä sieltä ostamassa lämmitetyt leivät, jotka sitten pistelimme kaupan edessä olevalla penkillä huiveliin kera soijamaidon ja muutaman ohikulkijan silmäyksen. Ja sitten masut lepytettyinä lähdimme tarpomaan tiikkipuistoon.
Tiikkipuisto on iso ja laaja puistoalue johon on istutettu paljon erilaisia tiikkipuita. Keskellä puistoa on lampi, joka ympäristöineen on uskomattoman kaunis. Alueella sijaitsee myös tiikkimuseo, jossa on esillä tiikistä kautta aikain valmistettuja esineitä. Koska alue oli kunnostuksen alla ja muutamiin rakennuksiin ei päässyt sisälle, oli tuonne alueelle liputkin puolta halvemmat. Oikeasti lippujen hinnat olisivat olleet 200 bahtia kipale. Mutta puisto oli hyvin kaunis ja museossa oli paljon kiinnostavaa katsottavaa.
Yötorilla prinsessakin on prinssi
Illalla ajelimme vielä tämän kaupungin Night Marketille. Täällä oli mielestämme paljon mukavampi ja viihtyisämpi yötori kuin Chiang Maissa. Tunnelma oli leppoisaa, kaikkea kiinakrääsää sai katsella rauhassa ja ihmisillä oli silminnähden mukavaa. Turisteja mahtuu tähänkin kaupunkiin paljon ja torilla olikin heitä (meitä länsimaalaisia) runsaslukuisesti.
Erään ravintolan yhteydessä olevalla lavalla seurasimme jonkin aikaa laulu- ja tanssiesityksiä, joita esittivät nuoret, kauniit naiset kimaltelevissa prinsessapuvuisaan. Laulu ja musiikki tuli toki pleipäkkinä, mutta esitykset olivat kauniita ja viihdyttäviä.
Kierrellessämme edelleen torilla, törmäsimme näihin prinsessoihin erään myyntikojun siimeksessä, jossa he olivat vaihtamasssa esiintymispukujaan. Ja siinä paikan päällä selvisikin, ettei nämä prinsessat mitään prinsessoja ollut vaan prinssejä. Urospuolisia. Siis miehiä. Ei ole kyllä mikään ihme, että täällä moni turistimies haksahtaa noihin ladypoikiin, niin kauniita ja naisellisia he ovat. Sitten kun oikein kolahtaa, yllätys voikin illan lopuksi olla melko traumaattinen.
Smaragdi-buddhan koti ei ole täällä
Miltei Chiang Rain keskustassa sijaitsee Wat Phra Kaeo-temppeli, joka on tullut kuuluisaksi sieltä löytyneestä Smaragdi-Buddhasta. Tarinan mukaan salaman isku temppeliin 1400-luvulla paljasti sinne kätketyn buddha-patsaan, jolla uskottiin olevan maagisia voimia. Historian kuluessa tuosta maagisesta, vihreästä jadepatsaasta ovat taistelleet niin Thaimaa kuin naapurivaltiotkin, nykyään tuo jumalallinen riitakapula (patsasta pidetään Thaimaassa erittäin tärkeänä, sillä siinä otaksutaan asuvan koko Thaimaan sielun) on sijoittunut Bangkokiin. Täällä Chiang Rain temppelissä on tuosta patsaasta täydellinen kopio, tosin tarkoituksella muutaman millin pienempi alkuperäisestä.
Kävimme ihmettelemässä tuota kuuluisan patsaan kopiota joka tönötti temppelin keskellä vihreiden lasitiilien suodattamassa päivänvalossa. Pelkistettynä, ilman noita krumeluureja yllään, patsas olisi melko vaatimattoman näköinen. Temppelin seinillä olevista maalauksista pystyi helposti päättelemään, millä kansalla patsas aina oli hallussaan ja millä ei.
Temppelialueella sijaitsee myös museo, jossa on esillä niin henkistä kuin vähän maallisempaakin vanhaa esineistöä. Munkkeja kierteli pitkin temppelialuetta ja yksi heitti niin tuttavallisen ja iloisen helloun, että siinä tällaista maallista uskomusta edustava matkaaja ihan hölmistyi.
Baan Dam, musta museo
Chiang Raista noin kymmenkunta kilometriä pohjoiseen sijaitsee suuri sysimusta museotalo, Baan Dam. Museoalueella on kymmenittäin muitakin pienempiä tiikkisiä, mustiksi maalattuja rakennuksia täynnä mitä ihmeellisempiä taideteoksia tai sellaiseksi ainakin luokiteltuja esineitä.
Liput museoon maksoi 80 bahtia kappale. Aloitimme alueen kiertämisen juuri tuosta isosta talosta, joka oli yksi suuri tila ja jossa oli suurista puista veistettyjä massiivisia pöytiä ja tuoleja. Pöytien päälle oli levitelty krokotiilien ja käärmeiden nahkoja, seinillä roikkui sarvia, luita ja eläinten pääkalloja. Tunnelma talossa ja oikeastaan koko museoalueella oli jotenkin pahan taian omaista, ja päättelimmekin taiteilijan olleen joku shamaani. Tai ainakin sellaisten erityisten (päänsekoittaja) sienten syöjä.
Käppäilimme jonkin aikaa pitkin laajaa museoaluetta ja kummastelimme näytteille asetettuja esineitä ja teoksia. Moni esillä oleva taiteeksi luokiteltu työ oli niin rivo, että tällaista vanhaa, jo monenlaista vitkutinta nähnyttä matkaajaakin ihan häkellytti.
Mutta näkemisen arvoinen paikkahan tuo oli jo siinäkin mielessä, että se oli niin vastakohta tuolle kauniille, sadunomaiselle valkoiselle temppelille. Joku onkin viisaasti sanonut, että nämä rakennukset edustavat Chiang Rain Yiniä ja Yangia. Hyvässä ja pahassa.
Ja taas tuli siirtymisen aika
Eräänä iltana päätimme sitten, että eikös tämä kaupunki jo ole niin nähty, että voisimme siirtyä taas eteenpäin. Tämä Chiang Rai ei mielestämme ole kyllä kovinkaan ihmeellinen eikä kovin kauniskaan, kaupungiksi. Niinpä päätimme siirtyä ylemmäs Mae Saihin, ihan Thaimaan ja Myanmarin rajalle.
Aamulla heitimme sitten kahvit ja kaurapuurot huiveliin ja suhautimme Grabilla bussiasemalle. Sinne ykköselle. Sieltä olikin juuri lähdössä paikallinen onnikka Mae Saihin, joten päätimme hypätä kyytiin. Pikkuisen taas sitä mahdollista extriimiä matkan tekoon. Ja verraten alkeellinen mutta mukava matka pohjoisrajalle alkoi. Tuosta matkasta sitten enemmän seuraavassa postauksessa.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin….. Chiang Rai vaikenee.
Olipa taas hauskaa lukea matkakertomustanne, pääsee kuin pikkuisen matkalle mukaan, niin elävästi oli jälleen kuvailtu näkymiä ja tunnelmia.
Kiitos Jaana kommentistasi. Yritämme parhaamme, tämän matkablogin tarkoitushan on, että voitaisiin jakaa näitä meidän reissukokemuksia niin hyvin kuin vain taidamme. Mukavaa, kun matkaat kanssamme!
Hyvää huomenta Chiang Raihin taiMae Saihin missä sitten olettekaan. Kyllä siellä nämä vastakohdat ovat räikeät niinkuin meilläkin mikäli vaivaudumme näkemään.pintaa syvemmälle.Mutta kaikkineensa eripuolella maailmaa erilaista.se valkoisen temppelin alue on varmmaan aivan omaa luokkaansa .ajattelen nyt omien silmieni näkemystä.Se koko aluehan näyttää aivan taideteokselta ja vielä kun niissä puistikoissa pääsee tuota kauneutta ihastelemaan.Kokonaisuudessaan pidin taas mukaansa tempaavasta kerronnasta ja huikaisevan kauniista kuvista Siis kiitos Päivi ja Jukka
Juuri näinhän se on, vastakohdat täydentävät toisiaan. Tuo valkoinen temppeli oli kaikessa sadunomaisuudessaan viehättävä, toisaalta mustassa museossa oli kuitenkin jotain maagisen kiehtovaa, ainakin osittain. Molemmat käymisen arvoisia paikkoja. Kiitos kommentista, on tosi mukavaa aina saada palautetta! Siitä tiedetään, että joku ainakin näitä lukee!