Vang Vieng on pieni kaupunki Luang Prabangista vähän alle 200 kilometriä etelään päin. Tämä kaupunki on kuuluisa varsinkin nuorten reppureissaajien keskuudessa mahtavana juhlinta- ja biletyspaikkana. Sinne siis oli meidänkin päästävä, vaikka ei olla enää reppureissaajia eikä edes mitenkään nuoria. Bilettäjistä nyt puhumattakaan.
Etenkin jokea alaspäin lasketteleminen ilmatäytteisellä traktorin sisäkumilla, välillä nesteytystä hakien joenrantaravintoloista, on täällä hyvin suosittu/suorastaan pakollinen ajanviete. Tätä vesiurheilua on nykyään supistettu aiemmin sattuneiden varsin monien hukkumisonnettomuuksien jälkeen ja näinä päivinä joen rannassa toimii vain rajoitetusti noita anniskeluliikkeitä. Mutta kyllähän täällä pään saa sekaisin ilman noita joen varren ravintoloitakin. Kaikkea miltei on tarjolla. Kuulema.
Me tykästyimme Vang Viengin ilmapiiriin. Kaupunki on sopivan rento, pieni ja kompakti. Hyvää ruokaa on tarjolla monentasoisissa ravintoloissa hyvin edulliseen hintaan, täällä saa myös älyttömän hyviä täytettyjä patonkeja miltei puoli-ilmaiseksi. Missään ei tavattu mitään häiriköintiä tai mekkalaa, puoleen yöhön mennessä kaikki ravintolatkin sulkivat ovensa. Päätimme, että täällähän meidän oli hyvä hyggeillä muutama päivä ennen matkaamistamme Laosin pääkaupunkiin Vientianeen.
Bussimatkailua melkein extriiminä
Matka Vang Viengiin pikku-bussilla kesti himpun alle neljä tuntia. Tuo bussimatka ei ollut kyllä niitä miellyttävimpiä kokemuksia, sillä pieni bussi tuli tupaten täyteen ihmisistä + rinkoista + kaikenkokoisista muista reppusista sekä sokerina pohjalla: meidän paksukaislaukkumme. Bussissa oltiin siis niin kuin ne kuuluisat sillit suolassa tai jos mahdollista, vieläkin tiiviimmin.
Ylitimme matkalla melko korkean vuoriston, korkeutta oli miltei 1900 metriä, ja koska teiden reunoilla ei ollut mitään kaiteita, alkoi siinä bussin ikkunasta alaspäin katsoessa hieman hirvittämään. Lisäksi tie oli sortunut monin paikoin juuri sieltä jyrkänteen puolelta ja vastaan pukkasi tulemaan tuolla kapealla vuoristotiellä kaiken kokoista ajoneuvoa. Onneksi kuljettajamme oli järkevä ajaja ja otti kaikki mutkat ja ajoneuvot vastaan hiljentäen, huolella.
Matkan varrella pysähdyimme pari kertaa, ensin pidettiin ihan tavallinen vessa/tupakkitauko ja toisella kertaa pysähdyimme ihan oikealle näköalapaikalle, josta oli tosi kauniit näköalat. Tai olisi varmaan ollut, jos ei olisi ollut niin pilvistä. Ja tuolla ylhäällä oli tosi viileä kiekkua miniatyyrivaatteissa, joten melko nopsaan oli maisemat kuvattu ja hilpaistu takaisin bussin lämpöiseen ”suolattu silli” -moodiin.
Matkan loppupuolella pysähdyimme vielä kerran, jolloin kuljettaja toimitti vain omia asioitaan eli kävi ostamassa tien viereltä vartaassa paistettuja rapuja ja pullollisen jotain ”ruokaisaa” viiniä (pullossa oli kasveja enemmän kuin nestettä). Varmaankin emännälle tuliaisia. Täällä ei ole lainkaan kummallista, että nämä kuljettajat toimittavat kesken kyydin omia asioitaan, eräänlainen työsuhde-etu lienee tämäkin.
Hotellimme Vang Vieng Boutique, hinta-laatusuhde kohdillaan
Varasimme etukäteen hotellihuoneen täältä kolmeksi yöksi. Ja näilläkin huudeilla tuo varaaminen on kuin avaamaton suklaarasia, koskaan et voi tietää, mitä saat, kaikista hyvistä arvosteluita ja mahtavista kuvista huolimatta. Tällä kertaa meitä kuitenkin onnisti, huoneemme osoittautui, jos ei nyt loistavaksi, niin kuitenkin vähintäänkin kelvolliseksi.
Huoneen hintaan kuului täälläkin aamupala, joka oli myös kelvollinen. Henkilökunta oli äärimmäisen ystävällistä ja palvelualtista, ja etenkin respassa työskentelevä nainen puhui hyvää englantia. Hotellissa toimi pesulapalvelu, joten päätimme pesettää pyykkimme siinä euron kilohintaan. Tuohon hintaan ei saanut vielä silitystä, mutta kuivauksen sai. Ja sehän on jo luksusta meille.
Kastumisen jälkeen kannattaa syödä nutellapannaria, kohtuudella
Hyggeilyn tai nykyään paremminkin nikseilynä tunnetun lorvimisen lisäksi teimme pieniä skootterireissuja kaupungin ulkopuolelle. Aivan ensimmäisenä päätimme käydä tutkimassa lähellä sijaitsevan luolaston, Jang Caven. Tie luolille oli todella kuoppainen ja mutkikas. Täällä Laosissa teiden kunto on todella huonolla tolalla ja varsinkin pienet sivutiet ovat niin kuoppaisia, että jos kärsii teitä ajellessa esim. suolisolmusta, siinä kyllä tiukimmatkin solmut ihan varmasti aukeaa.
Luolille oli euron sisäänpääsymaksu ja mahtava nousu. Tosin sinne pääsi nousemaan kiviportaita pitkin, mikä teki tuosta ylös könyämisestä helppoa. Luola oli sisältä tarpeeksi suuri ja korkea, joten minäkin uskaltauduin ahtaanpaikankammoisena sinne sisälle. Ja olihan se ihan komea, mutta ei kauhean laaja, joten se oli verraten nopsaan kierretty ja ihasteltu. Vaikka minua ei noissa suurissa luolissa ihan kauheasti hirvitä, niin en kuitenkaan jää niihin himmailemaan sen kauempaa kuin on noin pakollisesti tarvis.
Luolilta jatkoimme vielä ajeluamme Blue Lagonille, jossa pystyi käydä uimassa ja hyppelemässä veteen kaikenlaisista köysistä ja puun oksilta. Me ei kylläkään käyty uimassa eikä hyppelemässä puun oksilta, vaan tyydyimme kiertelemään aluetta ihan vaan jalkaisin. Hotellille takaisin ajellessamme kastuimme sitten melko messevästi ihan luonnon armosta, vettä tuli melko mukavasti ja sade kesti pitkälle iltapäivään. Tuosta hyvästä kävimme vetäisemässä vaatteiden vaihdon jälkeen kamalan suuret nutellapannarit läheisessä kahvilassa ja voimme hetken aikaa hieman huonosti.
Näköalapaikka number one
Sade päättikin lakata sitten myöhemmin iltapäivällä ja mehän lähdimme taas skootterilla liikenteeseen. Lähellä kaupunkia sijaitsi kaksi näköalapaikkaa, joissa ajattelimme vielä ennen iltaa käydä. Ensimmäiselle vei niin huono tie, että oikein ihmettelimme, että sitä pystyi edes ajamaan. Eikä tuonne näköalapaikalle ollut mitään tunkua, itsekseen saimme ajella koko matkan ja tuota vähän ihmettelimme, kun ei ketään muita maisemien ihailijaa ollut sinnepäin liikkeellä. Kyllähän se myöhemmin selvisi, miksei muita ollut.
Lähellä näköalapaikkaa tien vieressä oli koju ja kojussa istui ukkeli, joka halusi euron/nenä pääsymaksua. No, me maksoimme ukkelin pyytämän hinnan ja jatkoimme skootterilla määränpäähän, josta jatkui sitten jalkaisin meno varsinaiselle näköalapaikalle. Nousun alkupäässä oli kiviportaat jotka sitten noin parinkymmenen metrin päässä yhtäkkiä loppuivat ja edessä oli vain mutainen ryteikkö. Vähän siinä funtsimme, että mitä tehdään, ja päätimme sitten laskeutua takaisin alas. Ylöspäin meno olisi vaatinut varusteiksi ainakin kumpparit, kumipuvun ja raivaussahan. Ajaessamme lippuja myyneen ukkelin hökkelin ohi, veteli hän sikeästi hirsiä hökkelinsä lavitsalla. Mielessäni nakkasin ukkelille sen tunnetuimman kansainvälisen käsimerkin.
Näköalapaikka number two
Toiselle näköalapaikalle vei pikkuisen parempi tie ajella. Perille päästyämme täälläkään ei ollut ketään muuta ihmistä kuin lipun myyjä + muutama parkissa oleva skootteri. Euron maksoi tännekin pääsy per könyäjä ja kyltti kertoi karusti, että könyämistä olisi noin 250 metriä miltei kohtisuoraan ylöspäin. Ilman portaita, ainoastaan kivikkoinen polku. No, eihän siinä auttanut muu kuin lähteä kiipeämään, jos mieli nähdä kauniita maisemia ylhäältä käsin.
Polku osoittautui tosi inhaksi nousta ylöspäin, sillä se oli erittäin kivikkoinen ja päivällisestä sateesta johtuen erittäin mutainen eli siis äärimmäisen liukas. Polun vierelle asetetut kaiteet (näitä ei ollut läheskään koko matkalla) auttoivat hieman nousemista koska niistä pystyi ottamaan tukea. Mitä ylemmäs kiipesimme sen huonommaksi ja hankalammaksi polku kävi. Puolivälissä meitä tuli vastaan alaspäin laskeutuva pariskunta kahden pienen lapsen kanssa. Ja kylläpä he olivat mutaisia, ja ihmettelen vielä tänäkin päivänä, kuinka ne pienet olivat päässeet polkua ylös.
Maisemat ylhäältä olivatkin sitten kaiken kiipeämisen arvoiset. Kyllä oli kaunista ja kyllä oltiin muuten KORKEALLA. Ihan ylähuipulla oli pieni näköalatasanne, jonka lattiaan ”naulasin” itseni kiinni ennen maisemien ihastelua. Ylösvievällä polulla ei ollenkaan tajunnut kuinka korkealle loppupeleissä kiipesimme koska ympärillä oli puustoa ja kivikkoa. Aivan mahtava, Nam Xay. Todellakin the näköalapaikka.
Kauaa emme voineet kuitenkaan maisemia ihastella, sillä aurinko alkoi painua maillensa ja pimeä tulee täällä varsin nopeasti. Ja hyvään aikaan lähdimmekin, sillä kun pääsimme alas, oli jo lähes pimeää. Tuo alas laskeutuminen oli vielä hitaampaa kuin nouseminen, sillä polku ja poluilla olevat kivet olivat mudasta johtuen todella liukkaat, sitä joutui ihan oikeasti taiteilemaan, ettei jalka kiveltä livennyt. Alas päästyämme huomasimme olevamme itsekin ihan mutaisia. Kyllä oli muuten hyvä idea laittaa tuollaiselle patikoinnille jalkaansa valkoiset shortsit ja sandaalit! Shortsimme olivat aivan ruskean mudan viiruttamat ja sandaalit lähtivät puhtaiksi vain hotellimme edessä mopoja pesevien poikien painepesurilla.
Beerlaota ja kookoskakkusia
Kävimme vielä seuraavana päivänä kuikuilemassa paikkaa, johon jokea renkailla laskevat lopettelevat noin kahden kilsan jokivalumisensa, mutta täälläkään emme nähneet ensimmäistäkään tubeilijaa. Paikka oli kuitenkin ihan näkemisen arvoinen sillä se oli kuin suoraan seitkytluvun hippiajoilta. Psykedeelinen musiikki soi suuresta kaiuttimesta nappulat kaakossa ja joen varteen oli pystytetty lavitsoja joissa loikoili muutamia auringonpalvojia. Alueelle mennessämme sinne vievällä polulla istui nainen, joka ei ollut lainkaan tässä maailmassa vaan lentelemässä jossain ihan toisella kiertoradalla. Matkalla jossain vähän pitemmällä.
Viimeisenä iltana Vang Viengissä kävimme kiertelemässä kävelykadulle pystytetyillä iltamarkkinoilla ja nauttimassa tölkköset Beerlaota, joka on muuten verraten hyvää paikallista olutta. Markkinoilla oli mukava ja sangen letkeä meininki, vaikkakin ihmisiä oli paljon. Kippurahännätkin olivat kokoontuneet markkina-alueella sankoin joukoin tuijottamaan ruokailijoita ja evästelijöitä silmiin ruskeilla nappisilmillään. Ja näyttipä joskus tiukka tuijotus tuottavan jopa tulosta.
Rentoutumispaikkana Vang Vieng on aivan mahtava. Paikan kiireettömyys ja leppoisuus tarttuvat helposti matkailijaan joten kaikkinainen joutenolo ja lorviminen on täällä yllättävän helppoa. Nähtävyyksiä ei ole paljon mutta kun ottaa skootterin alleen ja ajelee pois kaupungista, nähtävyyttä riittää heti silmänkantamattomiin. Nimittäin Laosin kaunis luonto, sen vehreät riisipellot ja jylhän korkeat karstikalliot. Ei sen nähtävyyden tarvitse olla aina sen kummempaa.
Mukavaa alkanutta marraskuuta!
JUKKA ,HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ TÄÄLTÄ UIMOLASTA! TERKUT PÄIVILLE.
Kiitos kaikille kollektiivisesti !
Kiitos Eila kommentista, kyllä on kivaa saada palautetta! Olemme pahoillamme, jos mudattiin sinunkin lahkeet, keli vaan oli niin kurja! Ihanaa, kun olet käynyt blogillamme, mukava on laittaa kuvia ja tarinaa, kun tietää, että joku niitä katselee! Ihan mahtista marraskuuta sinne tuntureille, toivottavasti teillä on jo lunta siellä. Voikaa hyvin ja suuret halit sinne pohjoiseen, kumpaisellekin!
Kaunista katselemista ja hyvin värikästä lukemista. Mukana om kiva olla ja nauttia matkan vauhdista, tuoksuista ja monenlaisista yllätyksistä. Niin olin lukemisen lumoissa että unohtui aamiainen ja huomasin että housunlahkeet ovat rapaantuneet. Hyvää matkan jatkoa. Halit sumuiselta tunturilta.
Hieno matkakertomus ja huippuhyviä kuvia. Kiitos, kun jaoitte ne tännekin.
Kiitos itsellesi kommentista, mukava on laittaa kuvia ja kertomusta täältä maailmalta. Hyvää syksyn jatkoa sinne itäiseen Suomeen!
Kauniita kuvia ja mukaavaa luettavaa!
Kiitokset Päijänteen rantaan! Mukavaa, kun on matkaseuraa Muuramesta, hyvää syksyn jatkoa myös sinne!
Erittäin kauniita maisemia!
Kiitos Harri! Täällä tosiaan kauniita maisemia riittää, niinkuin riittää Suomessa ja Ruotsissakin. Täällä ne ovat vaan hieman erilaisia. Mukavaa syksyn jatkoa, mahtavaa kun olet käynyt blogillamme!