Sri Lanka – Kandyn kautta Ellaan

Sri Lanka, aiemmin Ceylon, on pikkuruinen saari Intian eteläpuolella. Saari on kooltaan vain viidennes Suomen pinta-alasta mutta silti siellä asuu viisi kertaa enemmän väkeä. Maata ovat sen historian aikana isännöineet niin portugalilaiset, hollantilaiset kuin englantilaistetkin mutta 1940-luvun loppupuolella Britannia myönsi sille viimein itsenäisyyden. Kaikenlaista sisäistä kahinaa on vuosien saatossa ollut paikallisten singaleesien ja tamilien välillä, maassa käyty verinen sisällisota on monella asukkaalla vielä tuoreessa muistissa.

Vuonna 2022 Sri Lanka ajautui talouskriisiin koronan, vallitsevan kuivuuden ja Ukrainan sodan vuoksi. Poliittinen jännite aiheutti maassa levottomuutta jonka vuoksi silloisen presidentin oli otettava jalat alleen ja paettava ulkomaille (en kyllä tiedä minne). Poliittinen jännite kuitenkin jatkuu edelleen, korruptio kukoistaa ja monella sri lankalaisella katseet ovat toiveikkaina suuntautuneet vuoden päästä pidettäviin vaaleihin.

Sri Lanka tunnetaan etenkin teestä mutta myös kanelista. Ennen teen viljelyn yleistymistä maassa yritettiin viljellä kahvia ja kaakaota melko laihoin tuloksin. Tuohon aikaan maahan saapui briteistä herra nimeltä Thomas Lipton joka päätti ostaa nämä huonot kahviviljelmät ja tuumasi, että kokkeillaanpa, josko teen viljely onnistuisi. Ja onnistuihan se, jokainen meistä lienee nauttinut ainakin yhdet liptonit.

Junalla Negombosta Kandyyn

Sri Lankassa on hyvät juna-ja bussiyhteydet kaupungista toiseen ja näitähän mekin täällä hyödynsimme. Useat turistit palkkaavat Sri Lankan kiertelyä varten itselleen kuskin autoineen, joka sitten ajeluttaa turisteja pitkin maata ja yöpyy joko samoissa tai lähettyvillä olevissa hotelleissa matkan aikana. Mehän ei ihan noin helppoon kulkemiseen lähdetty vaan valittiin tuo toiseksi helpoin tapa liikkua eli juna. Tosin se on myös paljon halvempi.

Niinpä hiissasimme itsemme Negombon juna-asemalle jossa ostimme junaliput ensin Colomboon ja sieltä Kandyyn. Lippujen hintaa en muista mutta paljoa ei noista junalipuista köyhdytty, olisiko ollut jotain puolisentoista euroa. Junaan sai ostaa joko ykkös-, kakkos- tai kolmosluokan liput, me valitsimme keskeltä, ja saimme liput kakkosvaunuun, jossa ei ollut paikkalippuja eikä ilmastointia mutta ikkunat sai kuitenkin auki. Lisäksi vaunun katossa pyörivät vauhdilla tuulettimien tapaiset himmelit jotka saivat lämpimän ilmavirran sekoittamaan jakauksen pahanpäiväisesti.

Junamatka meni oikein rattoisasti maisemia seuraten ja mekin saimme istumapaikat vaikka juna olikin täynnä. Sellainen klonksujunahan se oli ja fillarilla olisi päässyt varmaan perille nopeammin mutta mihinkäs meillä olisi ollut kiire- Vaunuissa kierteli tuon tuostakin kaikenlaisia myyjiä tarjoten ostettavaksi erilaisia ruokanyyttejä, -rinkuloita ja hedelmiä, myös muutama kerjäläinen kerkesi siinä ojentelemaan kättään.

Näitä kerjäläisiä täällä on muuten paljon. He tulevat seisomaan eteen käsi ojossa ja vain tuijottavat. Vaikka käännät pääsi ja katselet muualle, niin vähän ajan päästä toteat, että kerjäläinen seisoo siinä edelleen käsi ojossa. Usein ollaankin sanottu tälle kerjäläiselle, ettei meillä ole rahaa, on vain kortti. Tuohan toimii vain siihen asti kun tulee se pelätty hetki jolloin kerjäläinen ilmoittaa, että Visa is OK, ja vetää esiin kortinlukijan riepujensa kätköistä.

Junamatka kesti noin kolme tuntia ja kaikilla pikkuasemilla pysähtymisten jälkeen saavuimme viimein Kandyyn. Kandy sijaitsi jo hieman ylempänä vuoristossa eli sekin hidasti vauhtia, kun veturipoloinen joutui huhkimaan ylämäkeen. Ihan oikeasti se huokaisi syvään, kun pääsimme perille.

Kandy

Meillä ei ollut mitään sen suurempia odotuksia tämän kaupungin suhteen, lähinnä se oli meille vain kauttakulkuetappi matkalla Ellaan. Olimme kuitenkin päättäneet viipyä kaupungissa pari-kolme päivää, jospa se vaikka yllättäisi meidät positiivisesti.

Asemalle saavuttuamme hätistelimme taas kimpustamme sen kymmenen tuktuk-ukkelia ja tilasimme uberin kuskaamaan meidät hotellille. Hotellin olimme varanneet Agodan kautta ja emme huomanneet huonetta varatessa, ettei tällä hotellilla ollut yhtäkään arvostelua. Kun pääsimme hotellin (tai siis googlemapsin osoittaman rakennuksen) pihaan, kieputtelimme päitämme niskat väärinä nähdäksemme, että oliko rakennus edes oikea. Hotellilta se näytti mutta missään ei lukenut hotellin nimeä. Menimme kuitenkin rakennukseen sisään ja olihan se oikea hotelli mutta koska omistaja ja hotellin nimi oli juuri vaihtunut niin kylttiä ei oltu saatu vielä paikoilleen.

Vastaanotossa häärivät kolme miestä olivat hetken aikaa ihan kysymysmerkkeinä, miten heidän tulisi toimia kun nyt asiakkaita pukkasi ja huonekin oli laittamatta. Yksi heistä pyyhälsi samantien pesuainepullon kanssa yläkertaan siivoamaan ja toiset saivat kirjattua meidät jotenkuten sisään. Hotellissa toimi ravintola ja tila toimi myös juhlapaikkana joten sen vuoksi kaiketi siellä oli tuota henkilökuntaa, muita hotellivieraita ei tuntunut olevan. Hetken odottelun jälkeen siivoamaan lähtenyt mies tuli ilmoittamaan, että huone olisi valmis.

Huone osottautui hintaansa nähden alkeellisemmaksi ikinä. Huone oli kylläkin suuri, mutta siellä ei ollut yhtään mitään muuta kuin sänky, työpytä ja tuoli. Ja postimerkin kokoinen telkkari seinällä. Sängyssä oli kyllä lakana ja tyynyissä tyynyliinat mutta ei ollut peittoa, ei vessapaperia, ei saippuaa, eikä vähän ajan päästä ollut valojakaan, sillä sähköt menivät poikki. Mistään en huomannut, että siellä olisi käyty juuri siivoamassa, niin likainen ja tunkkainen huone oli. Onneksi sähköt sentään palautuivat reilun tunnin päästä.

Päätimme kuitenkin nukkua sen varaamamme yön huoneessa ja kävimme illalla hotellin ravintolassa syömässä. Matkalla ravintolaan näimme kaksi ihan älyttömän suurta torakkaa jotka pelästyivät meitä yhtä paljon kuin me niitä. Ruoka oli ravintolassa kuitenkin hyvää ja pyynnöstä saimme huoneeseen pari lakanaa peitoiksi, tosin nekin olivat vasta puolittain kuivat. Näillä mentiin, yön nukuimme äärimmäisen huonosti ja ankean aamiaisen jälkeen vaihdoimme hotellia. Agodaan laitoimme ihan totuudenmukaisen arvostelun kyseisestä hotellista mutta vielä tänä päivänäkään ei arvostelua hotellin sivuilta löydy.

Seuraava hotelli sijaitsi Kandyn keskustassa ja oli oikein kelvollinen, siisti ja mukava. Parvekkeen lasissa oli nootti, jossa kehoitettiin pitämään parvekkeen ovi kiinni apinoiden varalta. Siinä levätessämme ja toipuessamme edellisen hotellin koettelemuksista huomasimme, että parvekkeellemme ilmestyi apina, sitten toinen ja lopulta niitä oli ilmaantunut kuusi. Parilla apinalla oli hyppysissään vesimelonilohkoja joita ne asettuivat tyytyväisinä parvekkeen kaiteelle natustelemaan. Tuumasimme, että ilmeisesti naapuri huoneen asukas syötti apinoita, mikä ei ollut kylläkään kauhean viisasta.

Kun parvekkeelle alkoi apinoiden mukana kulkeutumaan kahvi- ja teepusseja, tajusimme, että apinathan olivat olleet varkaissa. Ja niinhän siinä oli käynyt, että naapurihuoneen asukas oli ulos lähtiessään jättänyt parvekkeen oven auki joten apinat käyttivät heti sen huomattuaan tilaisuutta hyväkseen. Kauhean sotkun olivat huoneeseen jättäneet, muistanee naapuri seuraavan kerran sulkea kunnolla ovensa. No, hotellin siistijälle tuli lisähommia kun joutui käydä siivoamassa apinoiden sotkut naapurihuoneesta ja meidän parvekkeelta.

Iltapäivällä päätimme lähteä käppäilemään keskustassa sijaitsevan pienen Kandy-järven ympäri. Sää oli pilvinen ja sateen uhka suuri mutta lämmintä oli miltei 30 plussaa. Järven ympärys olikin ihan mukavan rauhallinen, jos ei oteta lukuun äärimmäisen aktiivista tuktuk-ajureitten tykitystä. Joka viiden metrin päästä oltiin tarjoamassa kyytiä jos jollekin nähtävyydelle parhaaseen hintaan. Siinä piti alkaa miltei tylyksi kun eivät muuten uskoneet, että joku haluaa ihan oikeasti vain käppäillä rauhassa.

Se ikävä puoli oli tuossa rantaraitilla, että katu oli päällystynyt tykkänään linnun kakkaan. Muualla kun on tottunut näkemään paljon puluja niin täällä pulujen sijasta oli tolkuton määrä variksia. Kaikkialla. Siellä ne istuivat puiden oksilla paskomassa ihmisten niskaan ja kyttäämässä, josko jostain heruisi apetta. Eikä näitä variksia ollut vain Kandyssa, niitä oli ihan kaikkialla. Onneksi näimme paljon muitakin lintuja käppäilyreissullamme sekä bongasimme myös muutaman kilpikonnan ja liskon. Tämä lisko köllötteli tyytyväisenä rannalta kaatuneen puunrungon päällä ja sen masu oli todella pullea, sellainen kilpikonnan muotoinen.

Ihan järven vieressä sijaitsi suuri temppelialue, Pyhän hampaan temppeli, jonka uumenissa säilytetään tarun mukaan itse Buddhan kulmahammasta. Hammas on pakattuna kullalla ja jalokivillä koristellussa astiassa lukittujen luukkujen takana, jotka sitten avataan päivittäisten rukoushetkien ajaksi. Itse hammasta ei tuolloin kuitenkaan voi nähdä mutta tapahtuma on lukemani mukaan melko seremoniallinen. Paikka on suosittu pyhiinvaelluskohde ja ohi kävellessämme siellä oli niin paljon ihmisiä, että skippasimme suosiolla tämän(kin) temppelin.

Muinaismuiston ikäinen ukkeli liimaantui kylkeen siinä temppelin ulkopuolella, alkoi ensin puhelemaan niitä näitä kunnes rupesi mainostamaan jotain sen iltaista tanssiesitystä. Kieltäydyimme tilaisuudesta kohteliaasti ja kun ei meinattu ukkelista eroon päästä vaan hän seurasi koko ajan vanavedessä, sanoimme ukkelille heipat ja istahdimme puun varjoon muka huilaamaan. Ukkeli jatkoi matkaansa ja hetken istuttuamme mekin lähdimme käppimään kohti hotellia. Kauaa ei kävelty kun se samainen ukkeli ilmestyi vierelle kuin taivaasta pudonneena ja sama myyntipuhe jatkui. Taas piti heittäytyä hieman tylyksi, että uskoi, ettei meitä kiinnostanut iltainen tanssiesitys pätkääkään. Kumma, kun nämä eivät vaan kerralla usko.

Seuraavana aamuna tihuutteli vettä ja näytti ihan sisällä olo-päivältä. Puolen päivän aikaan sade kuitenkin lakkasi ja päätimme kavuta läheiselle kukkulalle, jossa kökötti suuri Buddha-patsas. Kukkulalle oli melkoinen nousu, mutta olihan sieltä ihan mukavat näköalat alas kaupunkiin ja kyllähän se patsaskin oli hieno. Patsasalueelle mentäessä piti kengät jättää säilöön, Pasasen riisua lippis ja köyhtyä pari sataa rupiaa. Patsasta lukuunottamatta alue oli varsin pliisu eikä kovinkaan iso. No, tottakai alueelle päästyämme taivaan hanat avautuivat ja vettä alkoi tulla ihan solkenaan. Pidettyämme jonkin aikaa sadetta Buddhan armollisessa suojassa päätimme ottaa patsasalueen ulkopuolella norkoilevan tuktukin ja ajella sillä takaisin hotellille. Loppupäivä satoikin vettä ja me kökötimme hotellilla.

Ella

Kandy ei meitä sen enempää kiinnostanut vaan seuraavana päivänä jatkoimme junalla Ellaan. Moni on kehunut tuota tunnelmallista junamatkaa ja sen varrella olevia kauniita maisemia. Junamatka kesti seitsemän tuntia ja koska me halusimme saada matkasta samanlaisen autenttisen kokemuksen kuin muut matkaajat ovat blogeissaan kertoneet, niin varasimme liput kakkosluokasta. Eli ei paikkalippuja eikä ilmastointia sillä tyypillisesti tämä reissu pitäisi tehdä junan ikkunoista ja oviaukoista roikkuen kaverin näpsiessä kuvia.

No, me ei tietenkään olisi ikkunoista ja ovista muutenkaan roikuttu, mutta tällä kertaa se ei olisi ollut mahdollistakaan. Juna tuli nimittäin niin täyteen, että ensimmäiset kaksi ja puoli tuntia jouduimme seisomaan junan käytävällä niin tiiviisti, että liikkumavaraa ei ollut yhtään. Siinä sai seisoskella poski lyttääntyneenä vieressä seisovan reppua vasten. Nyt saatan tietää, miltä suolakurkusta tuntuu täydessä lasipurkissa. Loppumatkasta saimme jo vähän istua ja lepuuttaa jalkoja istuvien matkustajien tarjotessa hieman penkkinsä kulmaa. Olipa matka, maisemat olivat toki hienot mutta eipä noista juuri muistoiksi kuvia saanut otettua.

Olimme varanneet majoituksen sellaisesta perhemajoituksesta, homestaysta, jonne oli juna-asemalta vain lyhyt käppäilymatka. Ellaan saavuttuamme ilta oli jo pitkällä ja pimeäkin tullut eikä majapaikkaan ihan perille asti ollut valoja, joten loppumatkan kuljimme kännyköiden taskulampun valossa. Tässä perhemajoituksessa oli vain kolme huonetta yläkerrassa, perhe itse asui alakerrassa. Huone oli siisti ja niin söpö, että piti ihan henkäistä ihastuksesta. Huoneeseen kuului oma vessa ja kylppäri ja huoneiden vieressä oli terassi jolla tarjoiltiin ihan paras aamiainen miltei koko reissumme aikana. Perhe oli ystävällinen ja avulias, tässä majoituksessa olimme kaksi yötä ja olisimme varanneet öitä lisääkin, jos siellä olisi ollut vaan tilaa.

Aamulla lähdimme aamiaisen jälkeen käppäilemään kohti kuuluisaa junasiltaa, Nine Arch Bridgeä. Meidän majapaikastamme oli sinne noin parin kilometrin kävelymatka ja koska taivas oli pilvessä niin matkan jaksoi hyvin kävellä vaikka lämmin olikin. Hieman oli opasteet kiven alla tuonne sillalle ja pari kertaa käpeksimme harhaan kunnes lyöttäydimme myös eksyksissä olevan turistiseurueen vanaveteen. Tämä turistiseurue oli kuitenkin maan kieltä osaava, joten he kyselivät tien vieressä asuvilta reittiohjeita ja me tassuttelimme sitten kuuliaisesti heidän perässään sillalle.

Olihan se silta komea eikä aamutuimaan siellä ollut edes kovasti vielä väkeä. Muutaman kuvaussession jälkeen tuumasimme jatkaa matkaa vielä edempänä sijaitsevalle Little Adams Peakille, joka olisi hienoisen kapuamisen päässä mutta josta olisi komeat näköalat. Koska Ella sijaitsee noin 1200 metrin korkeudella merenpinnasta ja päivä oli pilvinen, joten ennenkuin pääsimme edes tuolle näköalapaikalle kapuamaan, olimme jo täysin pilviverhon hunnuttamia. Siispä ei ollut mitään järkeä jatkaa ylöspäin vaan puolimatkassa käännyimme takaisin, joimme tienvarressa ihan tupakantumpille maistuvat kahvit ja käppäilimme takaisin kaupunkiin. Iltapäivällä alkoi satamaan joten me notkuimme baarissa syömässä ja juomassa.

Seuraavana päivänä aikomuksenamme oli käydä luolatemppelissä mutta sekin matka tyssäsi lyhyeen, koska alkoi satamaan kaatamalla vettä. Samoin kävi suunnittelemamme patikkareissun kanssa Ellas Rockiin. Olimme jo kerenneet kävellä melkein pari kilometriä mutta koska meillä ei ollut mitään sadevaatetukseen viittaavaakaan, jouduimme ottamaan tuktuk-kyydin takaisin majapaikkaan. Loppupäivän satoi kaatamalla joten jouduimme taas notkumaan baarissa syömässä ja juomassa.

Ella tuntui oikein mukavalta ja molemmat tykästyimme tähän vuoristokaupunkiin. Kaunis luonto on siellä niin lähellä ja vaikka kaupungissa oli samaan aikaan paljon turisteja niin ei se haitannut. Toki baareja, kuppiloita, ravintoloita ja kaiken maailman myyjiä oli tien vierukset pullollaan mutta sekään ei vähentänyt Ellan viehättävyyttä. Jos vain olisi ollut yhtään paremmat kelit, olisimme viipyneet Ellassa paljon pidempään.

Koska perhemajoituksessa ei ollut meille enää tilaa seuraavaksi yöksi, otimme viereisestä hotellista huoneen yhdeksi yöksi mutta sovimme tämän perhemajoituksen isännän kanssa, että saisimme käydä siellä aamiaisella vaikkei enää heillä asuttukaan. Isäntä pyysi aamiaisesta vain 300 rupiaa per nenä eli 75 senttiä mutta vaadimme maksaa puolet enemmän, niin hyvä tuo aamiainen oli. Olisi voinut maksaa enemmänkin.

Koska vettä sateli yhtenään, päätimme jatkaa matkaa jo heti aamiaisen jälkeen. Mentyämme takaisin hotellihuoneeseen Pasanen huomasi, että hänen housunsa ovat ihan veressä. Tilannetta paremmin tutkailtuamme löytyi nivusesta iilimato. Kyllä, ihan ehta limanuljaska! Täällä sateet tuovat iilimadot teiden pintaan, varsinkin mutaisille ja märille poluille, ja sieltä ne tarraantuvat sitten kulkijan kinttuihin. Hyi ällöä, mitenkä lie tehnyt matkaa kinttua pitkin nivuseen! No, Pasanen sai kiskaistua illiäisen irti, mutta veren vuoto jatkui aika kauan tuon irroittamisen jälkeen. Siinä sitten odottelimme verenvuodon tyrehtymistä ja kun vuotelu pikkuhiljaa laantui, pakkasimme kamamme rinkkaan ja lähdimme käpeksimään kohti juna-asemaa josta ostimme tiketit seuraavaan kaupunkiin. Pasanen matkasi kalsarit täynnä vessapaperia, ihan varmuuden vuoksi.