Niagaran putouksilla

Vesisade saatteli meidät matkaan Washingtonista, ja koska keli oli kurja ja vettä tuli solkenaan koko päivän, ajoimme tuon 600 kilsaa päivän aikana ja illan suussa olimme perillä täällä Buffalossa. Sitä mukaan kun kilometrit jäivät taakse niin lämpömittarissa lukemat alenivat, ja kun saavuimme perille, ei täällä ollut kuin kymmenisen astetta lämmintä. Siinä hamekinttuisella kävi melkoiset vilunväristykset kun autosta joutui poistumaan.

Tuossa matkan kuluessa kameraan taltioitui muutaman epämääräisen poliisiautokuvan lisäksi melkoisen upea lintu, nimittäin valkopäämerikotka. Tuo lintu tunnetaan Yhdysvaltain kansallislintuna ja on melko yleinen täällä pohjoispuolella Amerikkaa.

 

 

Majoitumme täällä Bostonissa Best Western Hotelliin, johon tykästyimme jo Houstonissa, ja täällä olot ovatkin ihan odotusten mukaiset. Siisti ja mukava hotelli, huoneet ovat tilavia ja viihtyisiä. Jännä yksityiskohta tässä huoneessa on, että jacuzzi on huoneen puolella. Käytössä ei meillä ole tuo kapine ollut koska emme ole ollenkaan vedessä lillittäjiä, mutta näköjään joku tykkää. Aamiainen kuuluu tämänkin huoneen hintaan ja on ihan peruskunnollinen. Ravintolaahan tässä hotellissa ei ole lainkaan, aamiaistilana on muutaman pöydän sali tuloaulan vieressä. Se, mikä on samaa noiden halvempien motellien kanssa, niin käytössä on kertakäyttöastiat ja -välineet.

 

 

Viikon odottelun jälkeen saimme jonkun ryökäleen matkaan lähteneen lämpömittarin tilalle uuden. Mittari oli tilattu paikallisen FedExin toimipisteeseen, mutta kun mittarin toimittaja oli sen lähettänyt UPS:lla, niin siitä sitten aiheutui vähän ylimääräistä ajelua. Kilpailija rahtari kun ei voinut toimittaa sitä muka perille asti FedExille.

UPS:in täti oli todella nuiva asian suhteen, ja kohtuullisen ripityksen jälkeen viskasi paketin tiskiin.

Tuon uuden lämpömittarin suhteen on jo mietitty erilaisia naamiointisuunnitelmia, mutta lopullinen toteutus on vielä kesken. Ei noita 60 euron vehkeitä viitsi joka viikko varkaille antaa.

 

Keskiviikko iltapäivällä ajattelimme käydä ajelemassa putousten suunnalla vähän niinkuin alustavasti katsomassa missäpäin ne sijaitsevat. No pari kolme tuntia siellä sitten vierähti. Keli oli vielä kuitenkin koleahko ja koska loppuviikkoon luvattiin lämmintä, siirsimme varsinaisen vierailun putouksille sinne.

Perjantaina lähdimme sitten uudestaan eväiden ja paremman kameravarustuksen kanssa. Väkeä oli putouksilla heti aamusta paljon, ilmeisesti kohde on suosittu koululaisten kohteena ennen kesäloman alkua, kun eri-ikäisiä ryhmiä kulki samanvärisissä paidoissaan. Jostain syystä kiinnittyi huomio suureen intialaisten määrään, olisko lomalennot Intia – Buffalo ollut tarjouksessa? Japanilaisia ja kiinalaisiahan on aina joka paikka täynnä.

Paikalla oli myös Amisseja, heillä sitä riitti ihmeteltävää nykyajan tekniikassa, muun muassa wc:n käsienkuivauspuhaltimen kanssa 🙂  Nykyajan hapatukset ovat saanet valtaansa myös heidät, parilla teiniamissilla oli viimeistä huutoa olevat aurinkolasit päässään.

 

Itse suuntasimme heti tultuamme laivoille, jotka kuljettavat turisteja putouksen lähelle. Lippujen oston(paattireissu 18,90 taalaa/kasteltu nenä) ja pienen jonottelun jälkeen saimme siniset sadetakit niskaamme, koska olimme Amerikan puolella. Kanadan puolella laitetaan punaiset takit. Risteily ei sinänsä ollut kovin pitkä, noin 15 minuuttia, mutta sitäkin märempi. Laiva seilasi kohtuullisen lähelle ja vettä roiskui suunnilleen kuin oikein kunnon sadekuurossa. Hyvin vaikuttavaa on kokea, kun 2,8 miljoonaa litraa vettä sekunnissa kaadetaan viereen. Tämän voi kyllä helposti laittaa noihin TOP 10- kokemusten joukkoon.

 

 

Risteilyn jälkeen suuntasimme aurinkoon kuivattelemaan kastuneita housunlahkeita ja sukkia sekä nautiskelemaan eväitä. Aurinko kuivattikin nopeasti vaatteemme ja kuljeskelimme vielä loppupäivän putousten liepeillä. Tuo Amerikan ja Kanadan rajahan kulkee osimmoilleen keskellä noita putouksia, joten tämän lähemmäksi Kanadaa tuskin koskaan tulemme enää menemään.

 

 

Täällä Buffalossa naispuolisen matkaajan oli sitten viimein tehtävä se mitä naisen tulee aina silloin tällöin tehdä. Eli mentävä kampaajalle. Ei muuta kuin etsimään netistä kampaamoa hakusanalla ”best hairdresser in Buffalo” ja siitä sitten valitsemaan ihan randomina hyvä kampaaja. Lista kampaamoista olikin pitkä, joten melkein oli valittava tyyliin entten, tentten…. Aika järjestyikin seuraavalle päivälle (nettiajanvarauksella) ja kyllähän tuo jänskätti mennä omalla enkun osaamisella kertomaan, millaista loistokkuutta kutreilleen haluaisi. Vähän oli järjestettävä painetta myös kampaamonkin suuntaan, erityistoiveisiin oli ihan pakko laittaa: ”My English is very bad, maybe you can Finnish?”

Hiukset leikkasi ja värjäsi Emily, nuori tyttö, joka hieman muistutti Suomeen jäänyttä ”hovikampaajaani”. Tulos oli odotetunlainen ja puhekin luisti huonosta englannin ja kampaajan vielä huonommasta suomen kielestä huolimatta. Hintaa uudistuneelle hiuspehkolle tuli 95 dolluskaa. Outia on kuitenkin ikävä. Eroja suomalaiseen kampaamokulttuuriin näkyi siten, että siinä kampaamotuolin edessä ei ollut mitään pöytää, ainoastaan iso peili. Kampaajilla ei ollut tuolia ollenkaan vaan he seisoivat koko ajan. Pesupaikalla hiukset pestiin sivulta eikä takaa (siis kampaaja seisoi sivulla), mutta tässä voi olla suomalaisissakin kampaamoissa eroja, riippuen tilajärjestyksistä, kai? Tämä kampaamo oli melko suuri, olisikohan ollut noin kymmenen työntekijän paikka. Kaiken kaikkiaan tuolla oli sellainen välitön ja viihtyisä tunnelma, paljon puhetta, iloa ja mukavia ihmisiä. Hyvä kokemus, ai am häpi, häpi, häpi 🙂

 

 

Me olemme täällä ollessa alkaneet nyt sitten ihan oikeasti kuntoilla. Olemme käyttäneet hotellin piskuista fitness centeriä niin innokkaasti, että nyt on lihakset sitten himputin kipeet ? Ei auta vaikka kuinka varovasti alat itseäsi kohentamaan, kipeäksi tulee joka tapauksessa. No, täytynee ajatella modernisti: No pain, no gain (ei tuskaa, ei kasvua). Tässä hotellissa on myös sisäuima-allas, mutta siinä ei kyllä kaksi uimaria mahdu uintiliikkeitä samanaikaisesti tekemään, kellumaan ehkä kyllä.

 

Viimeisenä Buffalo-päivänä kävimme keskustassa järjestetyillä taidefestivaaleilla. Itse emme olisi tuosta tapahtumasta mitään tienneet, yksi respan naisista meille siitä kertoi ja suositteli käymään. Tuo festivaali oli iso taide- ja käsityötapahtuma, pitkiä katuja oli telttoja täynnä ja niissä mitä hienoimpia töitä. Nämä markkinat olivat kaksipäiväiset ja paikalle oli saapunut taiteilijoita ja käsityöläisiä ympäri Amerikkaa. Keli suosi tapahtumaa, siitä kun tänne Buffaloon saavuimme, sää on lämmennyt päivä päivältä ja tänään kyllä lämppäri meni yli hellerajan. Kova tuuli tänään kylläkin kävi. Tuuli oli niin kova, että kun meinasimme käydä aamusta piipparoimassa läheisellä rannalla, ei sinne voinut mennä, koska tuuli pöllytti hiekkaa kuin isommassakin hiekkamyrskyssä.

 

 

 

Kaiken kaikkiaan Buffalo oli hieno paikka kokea, tietenkin putoukset pääasiassa, mutta kaikki muukin: ympäristö, kaupunki ja ihmiset, erinomaisen mieleenpainuvaa on ollut kaikki.

Joten, kiitos Buffalo ❤️❤️

Huomisesta alkaen Nissanin etupelti sojottaa 700 kilometrin matkan kohti New Yorkia. Jäähyväiset joudumme sitten jättämään Nissan ystävällemme torstaina. Eli meillä alkaa taas autoton elämä ja nyt tarvinnee viimeistään alkaa miettimään, miten saamme turvonneista matkalaukuistamme liikakilot laihdutettua!

 

Loppuun arvoitus:

Mikä liikkuu pienissä tai jopa noin 30 yksilön parvissa, pitää kovaa meteliä ja ääntä alkuillasta, sekä mölähtelee ja koputtelee aikaisin aamulla. Yksin liikkuessaan ovat suhteellisen äänettömiä. Näitä tavataan ympäri maailmaa. Ominaista näyttäisi olevan myös täydellinen empatian puuttuminen muita lajeja kohtaan.

Oikein arvanneiden kesken ei arvota mitään palkintoja. Oikea vastaus paljastetaan seuraavassa postauksessa 🙂