Tuohon artikkelisarjan ensimmäiseen osaan laittelin havaintoja Amerikasta kuukauden oleskelun jälkeen ja nyt lähes kahden kuukauden lorvailun jälkeen laittelen vähän lisää.
Tuon ykkösosan kirjoittelin, kun olimme New Orleansissa, ja siitä sitten jatkoimme eteenpäin Nashvilleen, Washingtoniin, Buffaloon ja lopuksi tänne New Yorkiin. Nyt kun auto on palautettu takaisin Budgettiin, niin loppusaldoksi kilometrien suhteen tuli noin 4000 mailia eli vajaat kuusituhatta kilometriä.
Auton suhteen ei tullut mitään ongelmia, halpaa bensaa tankkiin säännöllisin väliajoin ja baanalle. Ajelu täällä on todella vaivatonta tuon navigaattorin kanssa, tosin pari kertaa harhailtiin, kun navi ei saanut yhteyttä, mutta se johtui mokkulasta, kun kenttää ei löytynyt. Tuota 3 ja 4 g verkon puutetta ihmettelin alussa, ja syyksi selvisi, että Euroopassa on noille g- voimille vähän eri taajuudet kuin täällä USA:ssa. Rahalla selvittiin tuostakin, T-mobilen kaupasta paikallinen hotspotti ja johan alkoi megatavut (ja dollarit) vilisemään vauhdilla. Applen kartat syö aika paljon dataa, ja ilmeisesti vielä liikennetietojen päivitys ottaa omansa.
Washington oli ensimmäinen paikka jossa sai kokea todellisen liikenteen ja ruuhkat, mutta kun ei ole muuta kuin aikaa, niin eipä se paljon stressannut.
Buffalo puolestaan yllätti vähäisellä liikenteellään ja sillä, että siellä oli maksuttomia parkkipaikkoja kadun varsilla. Muutenhan tuo on vähän vanhahtava kaupunki ja heti keskustan reunoilla oli isoja hylättyjä ja huonossa kunnossa olevia tehtaita.
New York on sitten em. kaupunkien osalta, kuskin kannalta katsottuna ihan omaa luokkaansa. Kaupungin sisääntuloväylien kartta näytti välillä kuin spagetilta lautasella, kaistoja ja liittymiä oli riittävästi joka suuntaan.
Ensimmäisenä päivänä kävimme bussilla Manhattanilla ja samalla totesin, että turha tunkea Nissania enää sekaan. Tosin ”sisäänpääsymaksu” eli siltamaksukin on 15 dollaria, niin sekin vähensi intoa ajella sinne. Kyllä Manhattanille pääsee ilman tullejakin, mutta matkamittariin tulee lisäkilometrejä n 400.
Kertaakaan en päässyt esittelemään paperista ajokorttiani vaikka noita sheriffejä oli matkan varrella säännöllisesti, politiikkana on ilmeisesti ottaa vain räikeimmät tapaukset pois. Itsekin ajelin liikennevirran mukana, vähän yli rajoitusten.
Toisen vietetyn kuukauden aikana on vahvistunut, että Amerikan keskiluokalla taitaa mennä kohtuu hyvin.Töitä on tarjolla, eikä Trumpin toilailut näytä jokapäiväistä elämään pahemmin heiluttelevan. ”Hiring” ilmoituksia näkyi edelleen aika paljon kauppojen ikkunoissa ja rekkojen ahtereissa.
Hintataso maaseudulla saattaa olla hiukan halvempi kuin Suomessa ja paikallinen ”Prisma” eli Walmart pitää näköjään hintansa myös kohtuullisena. Sen sijaan suuret kaupungit; Washington ja varsinkin New York ovat todella kalliita kaupunkeja. Savukkeiden hinnat ovat 10 dollarin molemmin puolin ja tänään kun kävimme tuossa paikallisessa kiinalaisten H-Martissa täällä NY:ssä niin kylläpä kotimaan hintataso tuntui halvalta.
Vaikka täällä palkat ovat ehkä hiukan korkeammat ja palkkaverot alemmat kuin Suomessa, niin toisaalta koulutus ja terveydenhuolto maksavat huomattavasti enemmän. Loppupäätelmä on, että tavalliselta kansalaiselta nyhdetään kaikki tulot kyllä pois tavalla tai toisella, maasta riippumatta.
Silmiinpistävää täällä on omakotitalojen pihojen siisteys, vaikka tontit ovat suuria, arviolta 4-5000 neliötä niin nurmikot on ajeltu ”vimosen päälle” siistiksi. Eikä mitään romukasoja ole talojen nurkilla.
Muutamana viimepäivänä on taas tv ollut auki ja politiikan osalta täällä junnataan paikallaan; uutisten mukaan täällä ei ole muuta kuin Trump vs Foley. Suomessa näköjään riittää tällä hetkellä (14.6.) vauhdikkaita käänteitä.
Tähän väliin varmaa sisäpiirin tietoa suoraan Pentagonista; Trumpin hallinto kaatuu ennen ensi lokakuun loppua. Siihen mennessä kaikki halukkaat ovat kokeilleet mahtuvatko he samaan huoneeseen Trumpin valtavan egon kanssa.
Ennen New Yorkiin tuloa, kävimme tapaamassa yhtä piipparontikaveriamme. Hänellä on oma elektroniikka-alan yritys, noin 10 miljoonan liikevaihto ja 50 työntekijää. Ainakin hänellä bisnekset tuntuivat rullaavan. Muuten, facessa ollut kuva mustasta Dodge Viperistä oli hänen pihaltaan. Samalla pihalla parkkeerasi vielä pari uudenkarheaa Jeeppiä, kaikilla varusteilla.
Kaikenkaikkiaan USAsta jäi ihan positiivinen kuva, vielä kun saisivat vaihdettua nuo 60-luvun mallia olevat pistorasiat kunnollisiin, ettei tarvitsisi adaptereita joka kerta jesarilla teippailla seinään kiinni.
Tämä artikkelisarja päättyy tähän amerikan osalta.