Mukavasti jumissa Tuy Hoassa

Tuy Hoa on pieni, vielä suurimmalta osin turistivapaa kaunis merenrantakaupunki. Kaupungissa on  kuitenkin rakenteilla parhaillaan paljon lisää isoja hotelleja ja kauppakeskuksia, uusia leveitä teitäkin on syntymässä kilometritolkulla. Miehet rakennuksilla tekevät töitä vähintään auringon noususta pimeän koittoon eli reippaasti kellon ympäri. Kaupunkia on aloitettu kunnostamaan ja siistimään hallituksen määräyksestä jo noin seitsemän vuotta sitten ja nyt kaupunkikuva onkin siisti ja rannat roskattomia. Kaupunki varustautuu siis kovalla vauhdilla tulevaisuuteen ja turistimassojen saapumiseen muualtakin kuin Venäjältä ja Kiinasta.

 

 

 

Me ajauduimme siis tuohon kaupunkiin ihan sen vuoksi että se oli suunnilleen puolivälissä Da Latista Da Nangiin. Tuumimme, että vain yöpyisimme siellä ja jatkaisimme seuraavana päivänä matkaa. Tähän kaupunkiin eivät Futan bussit liikennöineet lainkaan, joten matkasimme matkan hieman huonommalla bussilla, en muista edes bussifirman nimeä. Bussi ei ollut siis kovinkaan hyväkuntoinen, ja vielä epäonneksemme jouduimme ihan sinne bussin takaosaan, jossa oli viisi makuupenkkiä ihan kylki kyljessä ja tilaa ei ollut pään yläpuolella juuri ollenkaan. Eli siellä piti olla miltei köllöllään koko matkan ajan. Lisäksi viereisiin penkkeihin tuli kaksi paikallista naishenkilöä, joista toinen heitti siinä matkan aikana melko lahjakkaasti laattaa. Seitsemän tunnin bussimatka pötköllään bussin takaosassa, vieressä oksenteleva kanssamatkustaja ja koko matkan ajan soiva paikallinen ranteidenviiltely-karaokemusiikki ei ollut kovin mieltä ylentävää. Oli ehkä niitä kurjimpia bussimatkoja ikinä. Matkan aikana pidettiin yksi ruokailutauko ja pari kertaa bussi pysähtyi ihan vaan tien varteen, jolloin bussin sisältö purkautui kuin yhteisestä sopimuksesta pissille. Monikaan naismatkustaja ei mennyt kovinkaan kauas bussin luota kyykistelemään, ei liene niin häveliästä täällä.

 

 

 

Kyllä oli mukavaa kun tuo bussimatka oli ohi, mutta kuitenkin tuumasimme, että jos saisimme samalle päivälle liput Da Nagiin menevään bussiin, niin jatkaisimme matkaa samantien pienen levähtämisen jälkeen. Busseja Da Nagiin lähti täältä Tuy Hoasta aamuin illoin mutta tuo seuraava iltabussi oli ikäväksemme jo ihan täynnä.  Samoiten olivat bussit täynnä matkaajia pari seuraavaakin päivää. Eli juutuimme siis tykkänään pariksi päiväksi Tuy Hoahan. Siihen parin päivän päästä lähtevään bussiinkaan ei ollut vapaina kuin juuri nuo ikävät takapenkin paikat. No, ei auttanut muu kuin varata nuo liput ja alkaa etsiä majapaikkaa paikan päältä. Hotels. com antoi vain viisi hotellivaihotehtoa, joista halvimmillaan nuo kaksi yötä saisi 54 dollarilla. Momondossa oli enemmän vaihtoehtoja, sieltä sitten etsimme sopivan hotellin ja huoneen varasimme hotellilla paikan päällä, kaksi yötä 34 dollaria. Tämäkin oli halvimmasta päästä, eli majoittuminen tässä kaupungissa oli melko hintavaa.

 

 

Varaamamme hotelli oli vain pienen kävelymatkan päässä meren rannasta.  Ranta oli todella upea, hiekkarantaa silmänkantamattomiin ja me olimme sillä rannalla vissiinkin ainoat sini/vihreä/harmaasilmäiset. Jestas, miten kaunis tuo paikka olikin. Päätimme siltä seisomalta ansainneemme muutaman rantalomapäivän ja seuraavana päivänä kävimme vaihtamassa bussilippumme parilla päivällä eteenpäin (saimme sitten jo hyvät paikat bussista) ja huonevaraustamme jatkoimme myöskin. Ja ei kun rantalomaa viettämään.

 

 

 

 

Loppujen lopuksi ei me siellä rannalla sitten maltettu kovinkaan usein loikoilla, vaan otimme muutaman kerran skootterin taas allemme ja lähdimme tutkiskelemaan lähitienoota. Kiertelimme skootterilla sekä kaupunkia että maaseutua ristiin rastiin. Kerran ajelimme läheiselle vuorelle menevää tietä ylös ja sieltä oli kyllä messevät näköalat alas kaupunkiin. Tosin ihan ylhäällä oli portti ja tiedote: Military Area, joten laskettelimme sitten hyvinkin joutuisaan takaisin alas vuoren juurelle. Eikä meitä siis onneksi keretty pidättämään sotilasalueelle tunkeutumisesta tai vakoilusta.

 

 

 

 

 

Yhtenä päivänä ajelimme katsastamassa hyvin erikoiset rantakalliot noin 30 kilsan päässä kaupungista. Nuo kivetykset ja kalliot olivat muodostuneet pienistä kivilohkareista, jotka olivat pinoutuneet päällekkäin. Sitten aikojen saatossa luonto (tai joku Juhan Af Grannin kavereista) on muovannut niistä tuhansia yhteen nivoutuneita pilareita ja näistä pilareista nuo kalliot muodostuivat. Hienot ja erikoiset olivat tosiaan. Kalliot sijaitsivat osana luonnonpuistoa, jonka pääsi kiertämään käppäillen ja arvatkaa muuten taas, tuliko kuuma ja hiki. Aurinko porotti kuin erämaassa konsanaan, merikin oli tällä kertaa  hyvin nuukana vilvoittavista tuulahduksistaan. Onneksi tuo alue ei ollut kovinkaan suuri, niinpä selvisimme tuostakin pelkällä lämpöhalvauksen, nestehukan ja auringonpistoksen uhkailulla. Ja minun henkeni pelasti ihan oikeasti hattu, jonka vihdoin ja viimein sain hommattua itselleni taannoisella Mekong-joki reissullamme.

 

 

 

 

Täälläkin paikalliset ihmiset olivat hyvin iloisia, ystävällisiä ja avuliaita. Jotkut englannintaitoiset jäivät juttelemaan kanssamme rannalla ollessamme, monet tervehtivät ja vilkuttelivat ohi mennessään. Eräs nuori mies kertoi, että kaupungissa asui muutamia perheitä Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta osan vuotta ja heillä oli täällä oikein oma skandinaaviyhdistyksensäkin. Erityisesti tämä nuori mies kertoi pitävänsä ruotsalaisista. Me paljastimme hänelle, ettei me suomalaiset kauheesti tykätä ruotsalaisista, koska ne hakkaavat meidät aina jääkiekossa. Muuten ruotsalaiset ovat ihan ok, jos vain lopettaisivat tuon jääkiekon pelaamisen. Nuori mies tuntui ymmärtävän, ainakin hän sanoi jees.

 

 

Ruoka on ollut täällä Vietnamissa ihan kohtuullista, muutaman kerran olemme saaneet ihan huippuruokaa, joskus taas ei niin huippua. Miltei jokaisessa ruuassa on mausteena jokin yrtti, joka ei oikein maistu kyllä suuhun hyvälle, olisiko korianteri. Ongelmana täällä on ollut löytää ravintola, jossa joku puhuisi englantia tai olisi englanninkielinen ruokalista. Tai edes kuvat ruoka-annoksista. Minä olen melko tykkänään siirtynyt vegetaariseen ruokailuun sen jälkeen, kun tulimme huomanneeksi, ettei täällä ole kulkukoiria ollenkaan, kuten oli Thaimaassa ja Kambodžassa. Täällä nuo kulkurikippurahännät oikeesti syödään! Lemmikkikoirat ovat sitten tiukassa valvonnassa, etteivät joudu myös pataan. Muutoinkin noilla ruokalistoilla on kuvia ruoka-annoksista, jotka tekevät tuosta kasvisruokailuun siirtymisestä yllättävän helppoa. Pulla on (ikävä kyllä) täällä hyvää, samoiten joistain kojuista saa erinomaisen hyviä täytettyjä sämpylöitä, itse saa valita niihin mieleisensä täytteet.

 

 

 

 

Englantia täällä osataan yleensäkin melkoisen huonosti. Eli tänne voi tulla matkailemaan ihan surutta itsekin huonolla englannin kielen taidolla, kukaan ei ymmärrä sinua kuitenkaan. Taksit eivät osaa englantia juuri yhtään, paitsi jees-sanan, samoin myös ravintoloiden tarjoilijat. Kerran tarjoilijalta kysyimme yhdessä ravintolassa puhutko englantia, vastaus: jees. Ruokalistaa tutkiessa tiedustelimme samaiselta tarjoilijalta eräästä ruoka-annoksesta, oliko annoksessa sikaa, kanaa vai kalaa, vastaus: jees. Tilasimme sitten lopulta ruoka-annokset, jotka olivat selvästi kasvisruokaa. Onneksi useiden hotelleiden respassa joku henkilökunnasta osaa englantia ainakin auttavasti. Ja monesti olemme  puolin ja toisin turvautuneet Googlen kääntäjään.

 

 

 

Karaokea täälläpäin harrastetaan ahkerasti, monessa kuppilassa ja ravintolassa pääsee halutessaan esittämään laulutaitoaan. Jopa tuolla merenrannalla muutamalla nuorisoporukalla oli omat karaokevehkeet mukanaan. Meren ranta ja sen vierellä oleva kävelykatu olikin monen paikallisen ajanvietto- ja kokoontumispaikka aina iltaisin. Pimeän tultua monet, monet valot valaisivat niin rantatietä kuin ravintoloiden ja hotellien edustojakin. Useassa kohtaa katujen ylikin meni valokoristeita, välillä ehkä vähän liian överistikin näin suomalaiseen makuun. Mutta kaunistahan tuo oli ja vielä kun illalla oli lämmin (ei enää pakahduttavan kuuma), niin istuskelu rannalla tai käppäily kaduilla noissa puitteissa oli kyllä melkoista hengen ja mielen ravintoa. Toki piti ensin vielä sulkea korvansa jatkuvasti kuuluvilta ajoneuvojen tööttäyksiltä.  Näitä tööttäilijöitä täällä ei pääse pakoon millään, oli kaupunki sitten iso tai pieni.

 

Mukavaa syyskuun jatkoa itsekullekin!

YOLO