Meksikossa se matkaväsymys viimein voitti

Meksikon Cancuniin lensimme siis Atlantan kautta, lentoaikaa tuli yhteensä reilut yhdeksän tuntia + lentokoneen vaihtoa odotellessa Atlantassa kului kaksi tuntia. Lentoyhtiönä toimi molemmilla lennoilla Delta, eikä ole tuosta lentoyhtiöstä yhtään moitteen sanaa antaa, kaikki sujui niinkuin pitikin. Tietysti taas lensimme yön yli, joten perillä Cancunissa olimme aamulla, ja taas oli takana uneton yö. Kassithan ne olivat taas ilmestyneet silmien alle, niinkuin aina yön yli lennettäessä. Onneksi ne aina katoavat seuraavaan hyvin nukuttuun yöhön.  Ei tuolla lentokoneessa saa vaan nukuttua, tiedä sitten olisiko business-luokassa paremmat mahdollisuudet höyhensaarille. Kalliimmat ainakin.

Olimme varanneet Cancunista taas Airbnb-huoneiston viikoksi ja sitä kohtihan lähdimme ajelemaan heti, kun saimme lentoasemalta taksin allemme. Onneksi Airbnb-emäntämme oli laittanut meille hieman ohjeistusta tulosta ja mm. siitä, kuinka paljon taksikyyti kämpille noin suurin piirtein maksaisi, joten ei tarvinnut alkaa taksikuskin kanssa hinnasta vääntämään. Perillä olimme hieman ennen kymmentä, mutta koska edellinen asukas ei ollut vielä huoneesta poistunut, ohjattiin meidät talon uima-altaalle odottelemaan. Ja kuinkas ollakaan, siellähän tuli varjon alla istuessa melkoisen makea uni meille molemmille hetkeksi. Kahden tietämillä iltapäivällä pääsimme sitten huoneeseemme ja vaihtamaan hieman kevyempää asua ylle, sillä meillähän oli vielä San Franciscon jäljiltä pitkähihaista päällä, maiharitkin vielä jalassa. Oli kintut jo tuossa vaiheessa hieman kosteet.

Asumuksemme oli huone asunnosta, jossa oli vierailijoita kolmessa huoneessa, yhteinen keittiö, olkkari ja parveke. Se mikä oli erittäin mukavaa, niin kaikilla oli kuitenkin huoneessaan oma kylppäri ja vessa. Melko hiljaisia olivat muut asukkaat, tosin viikon aikana kerkesi muissa huoneissa vieraat pari kertaa jo vaihtumaan. Asustelipa naapurihuoneessa pari päivää toinen suomalainen pariskuntakin, olivat Meksikossa häämatkareissulla. Talo oli suuri kerrostalo ja näitä samanlaisia taloja oli muutama ihan vieri vieressä. Alhaalla sisääntuloaulassa oli vartija kaiken aikaa ja huoneiston sekä huoneiden ovissa oli kaikissa turvalukot, eli suhteellisen turvassa olimme. Huoneisto oli 16 kerroksessa, joten minä juuri ja juuri uskalsin mennä parvekkeelle, mutta ihan seinän viereen, sinne sisäseinän puolelle.

Kuitenkin turvatoimista huolimatta huoneistossamme joku pääsi tekemään kiusaa muille asukkaille ja emännällemme, sillä keittiöstä löytyi kalan päitä mitä ihmeellisimmistä paikoista. Ihan oikeesti, kalan päitä! Yhtenä päivänä kämpille tullessamme haistelimme, että joku outo haisee, arvauksemme poukkoilivat navetasta muurauslaastin kautta raatoon. Hieman myöhemmin emäntämme oli sitten asunnolla siivoamassa ja löysi keittiöstä uunin pohjalta suuren kalan pään. Kyseli meiltä, että onko se meidän sapuska. No, ei ollut, hiemanhan tuo oli jo mädäntynyt ja haju oli luukun auetessa melkoisen karsea. Päättelimme, että siitä siis tuo navetan/laastin/raadon haju. Toinen kalan pää löytyi vielä samana päivänä piilotettuna ruokakomeroon. Seuraavana päivänä emäntämme tuli taas käymään ja jutustelimme, että vielä ei haju ollut aivan kokonaan kadonnut. Ja sitten vielä löytyikin yksi kalan pää jääkaapin takaa! Joku oli nähnyt kyllä kovasti vaivaa hakemalla ensin kalan perkkeitä ja sitten piilottelemalla niitä pitkin keittiötä. Ihan selvää kiusantekoa, arvauksemme kohdistui erääseen jo huoneistosta poistuneeseen asukkaaseen, joka yksi yö ei päässyt avaimellaan sisälle, koska joku oli laittanut ulko-oven takalukkoon. Mahtavan messun hän piti sitten emännälle silloin yöllä, kun oli soittanut ensin tämän ovea aukaisemaan. Että kaikenlaisia ihmisiä sitä maa päällään kannatteleekaan. Mutta siihen loppuivat kalanpäälöydöt ja paha hajukin pikkuhiljaa huoneistosta kaikkosi.

Koko tuon viikon ajan, jonka Cancunissa vietimme, venyimme miltei kokonaan vaan asuntomme läheisyydessä. Vähän matkan päässä oli ranta, tosin ei mikään biitsi, vaan ihan vaan rantabulevardi, joka olisi ollut tosi hieno, jos sitä olisi edes hieman huollettu ja hoidettu. Siellä oli kuitenkin ihan mukava käydä käppäilemässä, kovin pitkähän tuo bulevardi ei ollut, eikä se oikeastaan vienyt minnekään, vaan oli sellainen käppäilypätkä.  Asuntomme vieressä oli myös suuri ostoskeskus, jossa oli vaikka minkälaista ravintolaa, kauppaa ja putiikkia. Tuollakin saimme aikamme hyvin kulumaan, lähinnä ihmetellessämme Meksikon halpoja hintoja. Sillä halpaa oli, miltei sielusta otti, kun piti jättää se kaikki halpa tavara sinne hyllyille. Ruoka oli myös halpaa, usein kävimme syömässä kuitenkin Mc Donaldsissa tai Subwayssa. Itse emme kämpillä ruokaa tehneet, paitsi tietysti aamiaisen eli kaurapuuron ja kahvia.

Tuo turvallisuusasia oli ainakin meillä hieman epäilyksen alla kun saavuimme Meksikoon. Kuitenkin pian huomasimme, ettei ainakaan Cancunin tapaisessa turistikaupungissa tarvitse oikeastaan muita pelätä kuin taskuvarkaita ja huijaavia takseja. Tietysti pitää kulkea maalaisjärjellä, eli pimeällä ei pahemmin kannata yksikseen liikuskella, räkäposkikännejä kannattaa välttää ja isommat rahatukut, timantit ja passit on syytä jättää hotellin tallelokeroon. Kaupungilla ajeli melko paljon poliisien avolava-autoja, joissa kussakin seisoskeli muutama poliisi lavalla täysi rynkkyvarustus valmiusasemissa. Luonnollisestikaan noista ei ole yhtään kuvaa, koska päättelin, että on melko viisasta olla osoittelematta heitä kameroin. Miesmatkaaja komppasi päätöstäni.

Tässä vaiheessa tuo lomailu, vain oleminen ja ainainen lähteminen alkoivat sen verran ihan oikeasti puuduttamaan meitä molempia, että yhteisymmärryksessä päätimme lähteä joksikin aikaa takaisin Suomeen. Kuitenkin vielä hetken mietimme matkan jatkamista ainakin Peruun, koska Machu Picchu olisi pakko päästä näkemään. Mutta sitten totesimme, että tuolla käynti menisi pian tällaisella mielenlaadulla hukkaan, joten skippasimme ajatuksen, ja päätimme matkata sinne toisella kertaa. Ja ei muuta kuin  etsimään sopivia ja edukkaita lentolippuja Suomeen. Ja edullisimmat lentoliput löytyivät reitiltä Cancun-Dusseldorf Condorilla ja siitä edelleen Finnairilla Helsinkiin. Tosin yhdeksän tunnin lennon jälkeen olisi tuolla Dusseldorfissa yhdeksän tunnin odotus, mutta tuotahan olemme tehneet pitkin reissuamme, eli odotelleet, joten se ei kauheasti meitä haitannut. Ja heti tuon päätöksen jälkeen maistui loppuaika Meksikossakin paljon paremmalle ja saimme siten laajennettua tutustumista tienooseen hieman pidemmällekin kuin vain viereiseen ostoskeskukseen.

Hotellialueelle ja uimarannoille oli majapaikastamme noin kymmenen kilometrin matka. Sen kuljimme linikalla, jonka löysimme erinäisten etsimisvaiheiden jälkeen. Oikeaa pysäkkiä etsiessämme meidät ohjattiin muutaman kerran ihan vastakkaisiin suuntiin, paikalliset eivät puhu täällä englantia juuri ollenkaan, varsinkaan vanhempi väestö. Mutta viimein päädyimme oikealle pysäkille ja pääsimme ”nauttimaan” Meksikon halvasta joukkoliikenteestä. Kuljettajat olivat kyllä ystävällisiä, huutelivat aina, missä meidän  piti jäädä pois, mutta kalusto oli vanhaa ja niin meksikolaista. Ja ihmisiähän oli aina linikka kukkuroillaan. Mutta päämäärän saavutimme, eli pari kertaa ajelimme bussilla rannalle nauttimaan todella puuterisesta, lumenvalkeasta hiekasta ja ah niin lämpimästä merivedestä. Sekä miljoonista muista ihmisistä.

Yksi päivä suuntasimme lähellä olevalle saarelle, Isla Mujerekselle, jonne pääsi satamasta lautalla. Merimatka kesti puolisen tuntia ja hetken olin kyllä jo huolissani, koska juuri sinä aamuna tuuli oli aika kovaa ja aallot sen vuoksi melkoisen suuret. Mutta huoleni osoittautui kuitenkin täysin aiheettomaksi, sillä lautta oli niin suuri, ettei sitä pahemmin aallot keikutelleet. Tuon merimatkan aikana meitä kävi kannella viihdyttämässä jonkinlainen caballero kitaroineen ja lauluineen ja täytyy sanoa, etten ole mies/naismuistiin tuntenut sellaista myötähäpeää kuin silloin. Voihan kanaballero!

Saarella oli ihan hirveästi turisteja, kaikenmaailman kuppiloita ja erilaisia krääsäputiikkeja. Paikka osoittautuikin melkoiseksi turistirysäksi. Rannat olivat kuitenkin suuria ja hienoja ja hiekka oli kuin lunta. Kävimme rannoilla käppäilemässä ja kuvailemassa, eräässä kuppilassa nautimme mangosmoothiet baaritiskillä istuen lautakeinuissa. Erikoista. Muutoin kiersimme putiikit ja ravintelit kaukaa ja melko pian menimmekin jonottamaan takaisin lautalle ja suuntasimme takaisin mantereen puolelle. Ja taas sama caballero tuli esittämään ne samat biisit lautan kannelle, minä katselin nyt vain merimaisemia ja ajattelin, että saispa kesäkeittoa.

Meksikolaiset ovat hirvittävän pieniä ihmisiä, kuten minä ja Putouksen Tanhupallo. Ihmisten ystävällisyys ei yllä mielestämme ihan aasialaisten tasolle, monesti saimme melko tylyä kohtelua kaupoissa ja ravintoloissa. Kassa tai leivän myyjä ei pahemmin hymyillyt saati sitten sanonut mitään mukavaa lähtiessämme. Tai itse asiassa puhuivat vaan espanjaa, joten tiedä sitten miten mukavia jatkoja meille toivottivat, ilmeettömät. Veikkaan, että Meksikossa ei turistit ole kamalan korkeassa kurssissa ja varsinkin usalaiset turistit  lienevät vielä kurjemmalla kurssitasolla. Kukaan paikallisista ei tullut meille juttelemaan rannoilla tai kaduilla niinkuin aasiassa, kukaan ei tervehtinyt vastaantullessa eikä kellään yltänyt hymy silmiin asti. Eli kovin erilaisia ovat ihmiset täällä verrattuna aasiaan, ja vain puoli maapalloa on välissä.

Loppuajan Meksikossa kulutimme sitten vain venymällä asuntomme läheisyydessä tai hengailemalla ostarilla ja talon uima-altaalla. Kelit olivat kertakaikkisen upeat, aurinko möllötti miltei joka päivä pilvettömältä taivaalta ja lämmintä oli melkein 30 astetta. Eli todella mukavat ranta- ja lomakelit, mutta me lymyilimme vain ostarilla ihmettelemässä miten voi Heikki (Heineken) olla niin halpaa. Eli hyvinkin jousimme sieltä hintoja töllistelemästä Suomen pakkasiin.

Viimein koitti lähtöpäivä, molemmat olimme ihan täpinöissämme tulevasta kotimatkasta, lähdimme lentoasemallekin hyvissä ajoin. Hyvä, ettei vastaantuleville huudeltu, että mepäs tässä matkataan Suomeen! Taksimatka lentoasemalle maksoi taas miltei puolet vähemmän kuin sieltä tullessamme. On se vaan perin kummallista, miten tuo taksimatka on niin paljon kalliimpi lentoasemalta otettaessa, kuitenkin on pituudeltaan ihan sama matka. Ettei meitä vaan oltu taas huijattu? No, se olisi kuitenkin kohta pienin murheemme, sillä meille selvisi lentoasemalla melko pian, että koneemme Dusseldorfiin olisi seitsemän tuntia myöhässä. Siinä kerkesi jo hetken sanomaan muutaman hmph:in ennen kuin saimme tietoomme, että meidät kaikki matkustajat kärrättäisiin bussilla all in clusive- hotelliin odottelemaan koneen lähtöä. Jestas sentään, että päästiinkin hienoon paikkaan. Upea, suuri hotelli, jossa sai syödä ja juoda niin paljon kuin sielu sieti, kaikki lentoyhtiön piikkiin. Ja meille vanhemmille ihmisille järjestettiin vielä oikein hienot huoneet lepäilyä varten. Kylläpä meidän taas kelpasi! Kymmenen aikaan illalla siirryimme sitten masut pinkeinä takaisin lentoasemalle, josta sitten vielä KUUDEN tunnin lisäodotuksen jälkeen pääsimme matkaan. Tuon myöhässä lähdön lisäksi lentoyhtiö saa meiltä suuren miinuksen siitä, ettei koneessa tarjoiltu ollenkaan kahvia. Lentoemäntä kertoi syytä kysyttäessä että, koneessa ei ollut kuumaa vettä. Oikeesti? Pikkuisen messevä jysäri oli päällä sitten siinä vaiheessa, kun laskeuduimme viimein Dusseldorfiin, reilut kolmetoista tuntia myöhässä.

Koska emme kerenneet Helsingin koneeseen, järjesti Condorin lentoyhtiö meille yöpaikan Dusseldorfin lentokenttähotellista ja varauksen seuraavan päivän koneeseen Helsinkiin. Lisäksi saimme ilmaisen illallisen hotellin ravintolasta ja seuraavana aamuna aamiaisen. Tai siis olisimme saaneet illallisen, jos olisimme jaksaneet illalliselle lähteä. Olimme kuitenkin niin väsyneitä, että pötkähdimme heti hotellille päästyämme miltei suoraan sänkyyn. Condorille täytyy kyllä antaa kaikki pisteet siitä, kuinka se hoiti kaikki nuo odotusajat. Lisäksi Suomessa teimme vielä reklamaation Condorille tuosta myöhästymisistä ja lentoyhtiö korvasi meille vielä molemmille 600 euroa rahaa. Näin toimii lentoyhtiö, joka toivoo lennätettäviä olevan myös tulevaisuudessa. Seuraavana päivänä pääsimme sitten vihdoinkin puolilta päivin nousemaan Helsingin koneeseen ja parin tunnin kuluttua olimmekin sitten jo tutuksi tulleella kentällä Vantaalla. Olipa mukavaa jo koneessa kuulla ympärillä puhuttavan suomea ja kyllähän Finnairillla tuo kahvitarjoilu pelaa yleensä aina.

Talvi viipyili iholla jo lentokenttäjunaa odotellessamme ja Tampereella se viimein kaappasi meidät kokonaan hyytävään syleilyynsä. Se, miksi jäimme matkallamme Tampereelle, selviää sinulle seuraavassa postauksessa.

Nyt olemme hyvinkin jo telakoituneet Suomeen, iho hilseilee lattioille ja silmät ovat kuivuneet päähän. Täällä meinaamme kuitenkin nyt ainakin jonkin aikaa olla. Kauanko sitten on tuo jonkin aikaa, jääpi nähtäväksi.

Joka tapauksessa tai juuri siksi, mukavaa maaliskuuta juuri sinulle, missä ikinä sitten hiihteletkin!