Khanom, varpaat hiekassa

Hupsis sentään, miten onkin vierähtänyt aikaa edellisestä blogipostauksesta. Ja meillähän ei pitäisi olla muuta kuin aikaa kirjoitella kuulumisia mutta jotenkin vaan olemme olleet viime aikoina kovin saamattomia. Tosin tässä välissä olemme ennättäneet kokea jälleen yhden Bangkok-kooman sekä matkata jo tyystin toiseen maahankin.

No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan eli matkataanpa seuraavaksi Khanomiin, ehkä Thaimaan reissumme kauneimpaan ja rauhallisimpaan paikkaan. Sitä ennen meidän täytyy kuitenkin tehdä vielä lyhyt piipahdus Surat Thaniin.

Aamiainen Surat Thanissa

Viime postaushan päättyi siihen, kun olimme saapuneet Chumponista junalla Surat Thaniin, jossa sitten heti meinasimme joutua paikallisen kyyditysyrittäjän huijaamiksi. Ja niinkuin olemme noita paikallisia taksisuhareita yrittäneet aina vältellä. Yritykseksihän tuo meidän onneksemme päättyi, mutta aina tuollaisesta jää perin ikävä maku suuhun.

Surat Thanissa majoittuimme yön yli Lee hotellissa joka oli erittäin siisti, hinta-laatusuhde oli enemmän kuin kohdillaan ja aamiainenkin sisältyi huoneen hintaan. En nyt yhtään muista millainen tuo aamiainen oli, mutta ehkä se oli jotain tyyliin paahtoleipä+paistettu muna+kahvi+hedelmäkombo, niinkuin täällä Thaimaassa aika monessa hotellissa on ollut. Aamiaisen syötyämme istahdimme hotellin kuistille pohtimaan (eli googlettamaan), että mitäpäs sitten, jatkosuunnitelmia kun oli tasan nolla. Surat Thaniin emme sen pidemmäksi aikaa halunneet jäädä.

Aiemmin oli eräs instakaverimme kertonut matkaavansa joulun alla Khanomiin, joka olisi pieni merenrantakaupunki vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Surat Thanista. Guuggelin avulla löysimme myös matkabloggaajien sivustoilta varsin mairittelevia matkakertomuksia tuosta paikasta joten asia oli sitten sillä selvä: matkaisimme seuraavaksi Khanomiin. Ja tuon muutaman kymmenen kilometrin matkan taitoimme Grabilla koska emme jaksaneet alkaa etsimään mitään onnikkakyytejä eikä junaratakaan yltänyt enää Khanomiin asti.

Stellan vaaleansininen hotelli

Netistä olimme varanneet taas hotellihuoneen vain yhdeksi yöksi sillä ajatuksella, että voisimme sen yön yli nukkumisen jälkeen tarvittaessa vaihtaa. No, vaihtoonhan se sitten meni. Tämä hotelli oli jälleen kerran suhteellisen pieni ja vaatimaton. Ja kun aiemmin kirjoittelin Chumponin sieluttomista hotelleista oli tämä hotelli ehkä jo hieman liiankin sielullinen.

Hotelli sijaitsi parin kilometrin päässä meren rannasta ja oli hieman syrjässä kaikesta. Omistajanainen, nimeltään Stella, oli meitä pihalla vastassa kun saavuimme ja ilman mitään sisäänkirjautumisia saimme huoneemme avaimen. Huone oli pieni ja kaiken puolin koruton, juuri sellainen missä nukutaan vain yö.

Hotellin pihassa loikoili muutamia koiria ja kissoja ja Stella kertoi, että lähellä sijaitsevalla temppelialueella hänellä on huolehdittavanaan satakunta katukoiraa ja kissaa. Lahjoitusten turvin hän ruokkii niitä ja hankkii tarpeen tullen eläinlääkäriapua, lähinnä sterilointiin. Melko vaikuttavaa, etten sanoisi. Stellan rupattelusta ei tahtonut tulla loppua millään ja aika pian olimme kuulleet osimmoilleen koko hänen elämäntarinansa.

Hotelli vaikutti olevan tyhjillään, siellä ei näyttänyt olevan muita vieraita meidän lisäksemme. Kun olimme saaneet kamamme huoneeseen, vuokrasimme Stellalta skootterin ja lähdimme kyselemään seuraavaksi päiväksi majoitusta hieman lähempää meren rannasta. Muutaman hotellikyselyn jälkeen löysimmekin oikein mukavan oloisen ja hintaisen resortin ihan meren rannan tuntumasta ja varasimmekin sieltä mökin heti viikoksi eteenpäin. Tämän Phuphat resortin omistaja tarjoutui vielä ystävällisesti noutamaan meidät seuraavana aamuna. Paikka vaikutti niin mukavalta, että oli pikkuisen kurjaa palata Stella hotellille takaisin. Ennen hotellille paluuta hurnuttelimme vielä kuitenkin skootterilla ristiin rastiin Khanomin katuja.

Illan istuskelimme kirjoittelemassa blogia hotellin pihassa olevassa katoksessa kaskaiden elämöidessä ympärillä. Koirat ja kissat maleksivat pihapiirissä ja kävivät välillä nuuskaisemassa shortsin lahjetta ja vaatimassa rapsutuksia. Hotellissa ei ollut baaria tai ravintolaa, mutta kuivin suin ei meidän tarvinnut blogia kirjoitella sillä Stella hyppäsi vielä siinä iltasella skootterinsa selkään ja haki meille pari Singhaa Seven Eleven kaupasta.

Kun kello läheni ilta kahdeksaa, kävi Stella kertomassa lähtevänsä kotiin ja että paikalle saapuisi ihan hetken päästä joku yövartija. Sinne me jäimme sitten kahdestaan koirien, kissojen ja Singha-oluiden kanssa toivoen, ettei nyt tuona aikana sattuisi pihamaalle mitään rosvoryökäleitä ilmaantumaan. Noin parin tunnin päästä hotellille ajeli mopolla miespuolinen yövartija, samaan syssyyn pihaan pörhälsi myös pieni ryhmä hollantilaisia matkailijoita.

Aamulla herätessämme Stella oli jo täydessä työn touhussa hotellin pihamaalla. Koirat ja kissat saivat aamuruokansa ja siinä samalla tekaisi hän meillekin aamiaista, joka oli yllätys yllätys: paistettua kananmunaa, paahtista, joku outo makkara ja hedelmiä. Hollantilaisseurue tuli samaan aikaan aamiaiselle ja vaihdoimme heidän kanssaan siinä ne pakolliset kuulumiset.

Aamiaisen jälkeen kokosimme kamamme kasaan ja jäimme odottelemaan sovittua kyytiä joka saapuikin vain pienen odottelun jälkeen. Hyvästelimme Stellan elukoineen ja ajelimme lava-autolla meren rantaan piskuiseen mökkiimme.

Huilailua Phuphat resortissa

Tämä meidän seuraavaksi viikoksi varaamamme majoitus oli siis ihan meren rannassa. Koko resortalueeseen kuului noin kymmenkunta isompaa ja vähän pienempää mökkiä sekä ravintola. Meille oli varattu sellainen vähän pienempi mökki jossa oli vain yksi huone ja kylppäri. Muut mökit olivat miltei tyhjillään paitsi kahdessa viereisessä mökissä asusteli saksalaisia, toinen näistä pariskunnista kertoi asuvansa mökissään koko Saksan talven yli. Paikka oli siis täydellinen viikon loikoilemiseen ja matkaväsymyksen nollaamiseen. Tai ei siis ihan täydellisen täydellinen kuten tuolla loppupuolella selviää.

Täälläkin hääräili paikan päällä resortin omistajapariskunta oletettuine tyttärineen. Kaikki olivat kovasti ystävällisiä ja auttavaisia (niikuin näillä huudeilla yleensäkin on tapana), yksi siistijätyttö jopa lainasi meille mopoaan, että pääsimme käymään kaupassa. Resortilta oli kuitenkin sen verran matkaa keskustaan ja kaupoille ettei ihan käppäillen matkaan ollut järkevää lähteä.

Mökkiin kuului päivittäinen siivous, jota emme todellakaan tarvinneet joka päivä, mutta luvatut ilmaiset pullovedet ja vessapaperirulla ilmestyivät aamuisin mökin verannalle kuin Manulle illallinen. Joissakin hotelleissahan nämä ilmaiset pullovedet eivät koske kuin ensimmäistä yötä, sen jälkeen niiden perään on ollut turha haikailla.

Resortin edessä oleva hienohiekkainen ranta jatkui molempiin suuntiin miltei silmän kantamattomiin. Ranta oli siisti eikä satunnaisia uijia tai rannalla käppäilijöitä lukuunottamatta siellä ollut aamuisin muita kuin me. Paitsi olihan siellä rannan omat asukkaat eli vikkeläkinttuiset hiekkaravut jotka piipersivät kauhealla hopulla pitkin hiekkarantaa ja sitten suitsait yhtäkkiä hävisivät pyöreisiin koloihinsa.

Hotelleja/resortteja ravintoloineen ja baareineen oli rannan vierukset täynnään mutta lomailijat puuttuivat. Liekö ollut nyt sitten low season turismin suhteen mutta tämähän sopi meille rauhaa rakastaville paremmin kuin hyvin.

Aamiainen kuului myös täällä majoituksen hintaan ja se mukaili hyvin pitkälti muissakin hotelleissa saamiamme aamiaisia: paistettua kananmunaa, pari paahtista ja banaani. Pasanen sai lautaselleen myös paistettua pekonia. Niin ja tietysti kahvia, Nescafe-kahvia sai lipitellä päivän mittaan ravintolassa ihan ilmaiseksi.

Suurimmaksi osaksi söimme muutkin ruoat Phuphatin ravintolassa jossa ruoka oli niin hyvää, että kerran piti oikein erikseen käydä kiittämässä kokkia erinomaisesta dinneristä. Muutaman kerran kävimme syömässä suosituksia saaneessa CC-ravintolassa joka sijaitsi ihan resorttimme naapurissa. Täälläkin ruoka oli toki hyvää mutta vuorossa olleelle tarjoilijalle oli jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeaa edes yrittää esittää ystävällistä asiakaspalvelua.

Yksi juttu pitää vielä mainita tuosta CC-baarista. Viimeisenä päivänä Khanomissa meillä sattui olemaan hääpäivä ja päätimme käydä illalla ottamassa tuolla CC-baarissa drinksut, siellä kun oli drinksuissa enemmän valinnan varaa kuin oman resortin ravintolassa. Kun olimme tilanneet juomat, kävi silloinen tarjoilija tiedustelemassa, että mistä päin olemme kotoisin. Ja ei aikaakaan, kun saimme kippistellä juomiamme suomalaisen musiikin soidessa taustalla. Eli kyseisessä baarissa lienee ollut muutama suomalainen drinksuttelija ennen meitä. Kuulimme myös myöhemmin, että lähellä sijaitseva Aava hotelli on suomalaisomisteinen.

Viikonloppuna resortin mökit täyttyivät paikallisista lomailijoista ja silloin elämisen ääniäkin oli pitkälle iltaan enemmän. Viereisen hotellin vieraat olivat keksineet raahata ämyrit rannalle, eikä täällä kaiketi tunneta muuta ilmansuuntaa namiskoille kuin kaakko. Niinpä saimme kuunnella sellaista basson jytkettä pitkään yöhön, että meinasi siinä sydänrytmi mennä ihan flimmerin puolelle.

Pinkkejä delfiineitä, onko heitä?

Netin pohjattomista tietolähteistä bongasimme maininnan Khanomin edustalla uiskentelevista vaaleanpunaisista delfiineistä. Tästähän innostuneina selvitimme mikä olisi paras tapa niitä nähdä. Hotelleilta olisi saanut varata delfiinin katseluretkiä pakettina ja kalastajat tarjosivat myös omilla veneillään näitä reissuja mutta takuutahan ei tietenkään delfiinien näkemisestä näillä ollut. Jotkut kertoivat, että niitä saattoi nähdä joskus myös ihan rannalta.

Koska minä en ole ollut koskaan kauhean innoissani noista veneretkistä päätimme ajella yhtenä päivänä rantaan, jossa voisi kaikista todennäköisimmin noita delfiinejä nähdä. No, eipä ollut meillä tuossa asiassa onnea. Vaikka silmän valkuaiset kuivina tihrustimme edessä avautuvan merenlahden pintaa niin minkäänlaista eväkästä ei näkynyt loikkivan pinnan yläpuolella. Eli emme saaneet näköyhteyttä kyseisiin meren eläviin mutta uskomme, että niitä on varmemmin olemassa kuin esimerkiksi vaaleanpunaisia elefantteja. Joita emme ole siis myöskään nähneet.

Aurinkorytmi

Tällaisissa monen päivän majoituksissa on se hyvä puoli, ettei kellon ajoilla eikä viikon päivällä ole mitään merkitystä. Ei tarvitse ehtiä eikä kiiruhtaa mihinkään, ei junalle, ei lentoasemalle eikä hikiselle linikkamatkalle. Voi vain olla ja möllötellä. Päivärytmimme kiersi suurin piirtein samaa rataa auringon kanssa, heräsimme kun aurinko nousi, ja kun oli auringon aika laskea, me vetäydyimme piskuiseen mökkiimme katselemaan Yle Areenasta kotimaisia sarjoja. Muutamana iltana toki olimme vielä ravintolan terassilla lipittämässä Singha olutta tai mangosmoothieta auringon laskun jälkeenkin mutta osimmoilleen päivärytmimme mukaili aurinkoa.

Resortin edustalla meren rannassa ei ollut minkäänlaisia aurinkotuoleja mutta se ei meitä pahemmin haitannut, sillä tässä iässä ei enää aurinkoa kyllä jaksa ottamalla ottaa. Hotellin terassilla varjossa oli kuitenkin muutamia rantatuoleja joissa oli mukava lojua ja lueskella uutta Kepleriä (mikä oli kyllä suuri pettymys). Lojumisessa se aika suurin piirtein menikin. Uimassa emme käyneet kertaakaan, ja siihen selitys löytyy kunhan jaksat jatkaa lukemista. Toki oli käytävä dippaamassa varpaita merivedessä ja todeta, että lämpöiseltähän se merivesi tuntui. Tosin ei niin lämpöiseltä kuin Kiinan meressä, joten ei ollut yhtään ikävää siirtää uimista Da Nangin rantaveteen.

Aamuisin, kun ei ollut vielä niin kuuma, kävimme usein käppäilemässä meren rannalla ja seuraamassa hiekkarapujen loputonta hoppua.(En tiedä, ovatko nämä ravut oikeasti hiekkarapuja vai mitä, mutta varmaan jokainen etelässä käynyt tietää, mitä viipottajia tässä tarkoitan).

Skootterilla pitkin poikin Khanomia

Loikoilemiseen otimme yhden päivän tauon ja vuokrasimme resortilta skootterin jolla hurnuuttelimme pitkin poikin lähiseutuja. Pasanen puikoissa ja minä ritsillä koputtelemassa Pasasta kypärään, että pysähdytäänpäs välillä kuvailemaan. Jostain syystä Pasasesta ei ole ollenkaan ollut hyvä ajatus, että vaihdettaisiin paikkoja. Tosin minulta ei ylettyisi jalat pitämään skootteria edes pystyssä. No, siellä takana on ihan hyvä istua ja ihailla ohikiitäviä maisemia. Kyllähän Khanomissa on parasta se luonnon kauneus, upeat rannat sekä vielä ihan kosketeltavissa oleva turismineitsyys.

Ig-kavereiden vinkkaamina tiesimme poiketa läheisellä vuorella sijaitsevalla näköalapaikalla jonne olikin rakennettu oikein hulppean oloinen näköalakeskus, Naern Thae Wada. Tuollahan aikaa kului runsaasti kun piti käydä ihastelemassa kaikkia alueen kauniita asetelmia ja kuvailemassa hienoja maisemia. Olemme pyrkineet ottamaan nykyään myös jokaisessa käymisen arvoisessa paikassa pariselfiet(ihan vaan itsellemme muistoksi), ja täytyy vaan ihmetellä, miten jotkut onnistuvat niin hyvin siinä. Me ei edelleenkään saada harjoittelusta huolimatta hyviä selfiekuvia, jos ei ole toisella silmät kierossa, niin ainakin toisella ne on aina kummallisesti sirrillään. Miten toiset sen tekee? No, eniwei, hieno paikka, johon oli satsattu ihan kunnolla ja pääsyliputkin olivat vain jotain euron luokkaa. Ja siellä ottamassamme selfiessä on molemmilla silmät kierosti sirrillään.

Kävimme myös kiertelemässä kaupungin katumarketilla joka oli auki keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Tavaramäärä siellä oli ihan uskomaton, mitään emme kuitenkaan ostaneet vaikka esimerkiksi vaatteita olisi saanut hävyttömän halvalla. Se jäi vähän harmittamaan mutta rinkka on jo valmiiksi niin täynnä, että sen saumat huutelee jo välillä hoosiannaa. Mutta oli ihan kiva käydä ”jos ei olisi rinkka niin täynnä, niin ostaisin”-kierroksella.

Mikä sitten ei ollut täydellistä

Meidän molempien mentaaliterveyttä koettelivat koko Khanomissa oloajan moskiitot, purevat muurahaiset sekä muut illiäiset. Jo heti ensimmäisen päivän jälkeen alkoi iholle nousta ihan kunnon pahkuroita. Pahkuroita oli kolmen tyyppistä: pientä pahkuraa, suurta mollukkaa ja sitten vielä pahkuroita, joista muotoutui parin päivän päästä vesikellukoita. Joihinkin pahkuroihin alkoi muodostua ihan mätää sisälle, kutina ja polttelu oli jotain sellaista, mitä ei ole ennen kyllä millään aikaisemmalla reissulla ollut. Ei auttanut hydrokortisoni, ei suun kautta otettu allergialääke eikä paikallisesta apteekista hankittu salva. Piti vain kärsiä. Vaikka kuinka yritti olla raapimatta, niin nukkuessa tuli sen varran ottaneeksi pahkuroihin kosketusta, että muutamat pahkurat menivät rikki.

Kesällä ollessani töissä kirran polilla tuli vastaan parikin tapausta jossa ihan vaan paarman puremasta lähtenyt tulehdus aiheutti pitkän ajan hoidon. Pahempi tapaus oli, jossa ihoa jouduttiin loppupeleissä korjaamaan ihosiirteellä. Eipä siis tehnyt mieli mennä uimaan moisten pallukoiden kanssa, olisi saattanu jopa hieman kirvellä.

Vielä päiviä Khanomista poistumisen jälkeenkin jotkut pahkurat aktivoituivat kutiamaan mutta hiljalleen alkoi kutka helpottamaan. Kunnes sitten saavuimme Vietnamiin.