Kampotin pieni paratiisikupla

Kaoottisesta Phnom Penhistä oli suorastaan helpotus hypätä minibussiin joka kyyditsi meidät vajaassa kolmessa tunnissa Kampotiin, noin 150 km Phnom Penhistä etelään olevaan kaupunkiin. Kampotissa emme viime Kambodžan reissullamme käyneetkään koska tuolloin arvoimme Kampotin ja Kepin välillä entten tentten teelika mentten-menetelmää käyttäen kumpaan kaupunkiin menemme. Tuolloin voiton vei lähempänä Vietnamin rajaa sijaitseva Kep.

Hintaa bussimatkalle välille Phnom Penh – Kampot tuli 9 dollaria per matkustaja. Tuktuk-taksi nouti meidät sovittuun aikaan hotelliltamme ja kyyditsi bussiasemalle josta bussimatka alkoi. Samaan kyytiin kanssamme nousi amerikkalainen, noin seitsemissä kymmenissä oleva miekkonen, joka kertoi tällä hetkellä asuvansa Kampotissa uuden 27-vuotiaan kampodžalaisen nuorikkonsa kanssa. Vanha emäntä oli jäänyt jenkkilään. Näyttää olevan täällä Aasian maissa melko yleistä, että kypsään, usein jo ylikypsään ehtineen vaaleaihoisen miehen käsipuolessa oleva nuori tyttö ei suinkaan ole tytär tai tyttärentytär.

Kolmetuntinen matka mennä vilahti suhteellisen nopeasti maisemia seuraillen, puolessa välin matkaa pidettiin kymmenen minuutin mittainen vessa/kahvi/tupakki/lonkkien oikomistauko. Hitaastihan tuo bussi pääsi etenemään kun 150 kilometrin matkaan meni kolme tuntia mutta näillä huudeilla kun liikenteessä ollaan, niin eteneminen ei ole yhtä nopeaa kuin kotimaassa. Liikenteessä on yhtäaikaa määrällisesti paljon menijöitä ja välillä tiet ovat aika surkeassa kunnossa. Lisäksi matkan varrella bussista/bussiin siirtyi kaikenlaista nyssäkkää ja laatikkoa.

Phnom Penhin hotellifiaskosta viisastuneina olimme varanneet Kampotissa asuinpaikan aluksi vain yhdeksi yöksi. Näin voisimme seuraavana aamuna vaihtaa majapaikkaa, jos paikka ei miellyttäisi. Tosin kuvien ja arvostelujen perusteella päätyisimme taas puhtaaseen ja kaikin puolin mukavaan huoneeseen mutta kuten edellisessä postauksessa Pasanen mainitsikin, niin noihin kuviin eikä arvosteluihin ole paljoa luottamista. Lisäksi huoneen hintaan kuuluisi aamiainen, mutta sen jo arvelimme/tiesimme melko suurella varmuudella olevan jonkinlaista nuudelisoppaa tai patongin puolikasta erittäin vahvan kahvin kera. Yllätys olikin siis melkoinen kun pääsimme perille.

Varaamamme huone oli Montange Guesthousesta, joka sijaitsi lähellä Kampotin keskustaa. Se oli osa samannimistä hotellia ja guesthousen asukkaiden käytössä oli kaikki hotellin palvelut. Koko hotellialue oli uusi ja vielä osin rakenteilla. Huone oli tilava ja mikä parasta: siisti ja PUHDAS. Ja aamiainen ei todellakaan ollut vain patonkia tai nuudelisoppaa vaan ihan kunnon buffee-aamiainen. Joskus on vain niin ihanaa olla väärässä! Henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja vieraanvaraista, kaikilla ylsi hymy silmiin asti. Nappasimme oitis muutaman lisäpäivän kyseiseen majapaikkaan, viimeinkin matkamme alkoi tuntua ihan oikealta lomalta.

Respasta saimme varattua skootterin jolla pääsimme näppärästi liikkumaan kaupungilla ja tutustumaan Kampotin seutuun. Skootteri maksoi 6 dollaria per päivä eikä täällä kyselty mitään kansainvälistä ajokorttia, passi riitti oikein hyvin. Liikenne ei ole Kampotissa ihan yhtä kaoottista kuin Phnom Penhissä missä ei tullut mieleenkään lähteä skootterilla liikenteen sekaan. Mutta varovainen sai yhtä kaikki olla Kampotinkin liikenteessä, kulki sitten jalan tai skootterilla. Mopoilijat huristelevat jalkakäytävillä sekä vastaantulevien kaistalla, punainen liikennevalo tarkoittaa aika monelle samaa kuin vihreä. Suojatien merkki jalankulkijoille on lähinnä vitsi.

Kampot on tunnettu pippureistaan ja suola-altaistaan. Tällä reissulla emme kuitenkaan kummassakaan käyneet sillä pippuriterttusia tuli ihmeteltyä ja rutisteltua jo aiemmin Kepissä käydessämme. Pippurit eivät liene tuosta juurikaan muuttuneen. Kovin paljoa erikoista nähtävää ei Kampot sinällään tarjoa muutaman temppelin ja maamerkin jälkeen, joten ensimmäisenä skootterin vuokrauspäivänä ajelimme vain päämäärättömästi pitkin Kampotin kaupunkia ja maaseutua.

Ruokaronkelille, joka olen muuten minä, ei Kampotista tahtonut löytyä millään hyvää ruokapaikkaa. Pasasellehan kelpaa mikä vaan syötäväksi mutta minusta tulee jostain syystä täällä Aasiassa aina miltei totaalinen kasvissyöjä. Lopulta löytyi hyvä pizzeria josta saimme salami- ja vegepizzat, vähän pullahtavaa toki, mutta syötävää. Vege green curry on täällä erinomaista, jos saa lisukkeeksi riisiä jossa ei ole seassa kovin montaa kuoriaista. Kerran jäi riisit syömättä ihan sen takia, että kuoriaisia oli miltei enemmän kuin itse riisiä. Sen verran olen lipsunut tuosta kasvisruuasta, että yhtenä päivänä kävimme hampurilaisilla, ja ne olivat kyllä parhaimmat mies/naismuistiin. Mutta eihän täälläkään voi pelkillä hampurilaisilla ja pizzalla elää, sitä ei kestä vatsa, ei verisuonet eikä liioin BMI.

Katukeittiöitä pienine muovituoleineen on katujen varret pullollaan mutta niissä ruokailu on sen verran extream-lajia, että melko varmasti pääsee viettämään seuraavan päivän vessan pytyllä istuen.

Täällä Kampodžassa monessa kaupassa ja hotellissa on ovella käsidesiautomaatti jossa on samalla lämmön mittauslaite ja maskeja on toki käytettävä aina sisätiloissa. Missään vaiheessa lentokentälle saapumisen jälkeen meiltä ei ole kuitenkaan kyselty rokotustodistuksia, ei hotelleilla eikä ravintoloissakaan. Siksi olikin suuri ihmetyksen aihe, kun ajelimme skootterilla yksi päivä Kampotin lähellä sijaitsevaan luonnonpuistoon, Bokor National Parkiin, ja matkamme tyssääntyi kiukkuisen vartijan toimesta heti puiston portille.

Kyseinen vartija ei puhunut ollenkaan englantia vaan tivasi meiltä khmeerin kielellä jotain samalla hetkuttaen kaulassaan roikkuvaa muovilaattaa. Sen verran ymmärsimme, että hän haluaa meiltä jotain passia. Puistopassiako? Kaikkialla luki, ettei puistoon ollut sisäänpääsymaksua mutta joku passi siis pitäisi olla? Koska emme ymmärtäneet yhtään, mitä vartija halusi, alkoi hän sitten kiukkuisena osoitella kädellään, että kääntykäähän takaisin. No, ajelimme vieressä olevaan kahvilaan ja siellä myyjä kertoi huonolla englannillaan ettei puistoon mitään passia tarvitse ostaa. Mutta ei ollut siitä varma. No, sehän ei meitä paljoa auttanut. Seuraavaksi iskimme kyntemme ihan sivulliseen nuoreen herrasmieheen joka osasikin yllättäen hyvin englantia. Hän tuumaili, jospa me tarvitsisimme hotellilta jonkinlaisen lupaläpykkään puistoa varten.

Eihän siinä auttanut muu kuin ajella takaisin hotellille kyselemään sen jonkinlaisen lupaläpykkään perään. Hotellilla respan tyttö oli aivan pihalla mitä häneltä kyselimme ja hän soitti paikalle hyvin englantia osaavan johtajahenkilön. Asiamme selitettyämme tämä henkilö kertoi, ettei ollut kuullutkaan, että puiston portilla kyseltäisiin jonkun passin perään, varmistuakseen asiasta soitteli siinä vielä jonnekin. Siinä sitten mietimme ketä uskoa, takaisin kiukkuisen vartijan luo ei ollut kuitenkaan mitään asiaa tyhjin käsin. Päätimme ajella vielä turisti-infoon kyselemään josko siellä olisi tietoa asiasta. Siellä meille sitten selvisi, että puistoon päästäkseen piti olla mukana voimassa oleva rokotuspassi. Niinpä niin, kappas kun ei tuota tajuttu.

Siispä ajelimme hotellille hakemaan rokotustodistukset mukaan matkaan ja sen jälkeen takaisin puiston portille. Siinä virkailija vilkaisi todistuksiamme ja hätisteli meidät sitten skoottereinemme puiston näkymiä nauttimaan. Olisi kyllä tehnyt mieli opettaa vartijalle kaksi aika tähdellistä sanaa: Vaccination certificate is required. Oho, niitä olikin neljä.

Bokor National Park on noin 1500 neliökilometriä laaja luonnonsuojelualue. Sen voi hyvin kiertää skootterilla tai autolla sillä ajotiet siellä ovat hyvät. Tietä pitkin pääsee Bokor- vuorelle noin 1000 metrin korkeuteen ja mitä ylemmäs menee, sen viileämmäksi käy ilma. Netistä luimme, että alueella elää norsuja, tiikereitä, apinoita kettuja ja käärmeitä. Tiikerit ovat kuitenkin tänä päivänä harvinaisia eikä me ainakaan nähty retkemme aikana ainuttakaan tiikeriä (onneksi) norsuista puhumattakaan. Apinoita sen sijaan vilisteli runsaslukuisasti pitkin ajoteitä ja muutamia istuskeli sillan kaiteilla ohikulkijoita pällistelemässä.

Ylhäällä Bokor -vuorella sijaitsee ranskalaisten aikanaan hylkäämä aavekaupunki suurine rakennuksineen ja raunioineen. Lisäksi vuoren laella on vanha temppeli sekä katolinen kirkko 1900-luvun alusta. Hotelleja niinikään näytti tien varsilla olevan muutama jo valmiina ja lisää oli rakenteilla, vanhasta kuninkaan asumuksestakin oli tuunattu viiden tähden hotelli. Ajellessa ohitimme vuoren laella erityisen hienon rakennuksen, siitä ei ollut missään mainintaa, kenen rakennus oli, tuskin kuitenkaan tavatallaajan, niin hieno se oli. Rakennuksen takana oli vuorijärvi ja sen rannassa leirintäalue joka oli siis tuon hienon rakennuksen takapihalla. Perin outo yhtälö. Jos minulla olisi noin hieno rakennus, tuskin ottaisin leiripoppoota takapihalleni.

Köröttelimme myös tienviitoin merkitylle vesiputoukselle mutta näin kuivan kauden aikana ei tuo putous järin häävi ollut. Maksu vesiputoukselle oli molemmilta yhteensä dollari, joten eipä tuosta käynnistä liiemmin köyhdytty. Maisemat olivat toki putouksella hienot ja itse asiassa koko puistoajelumme ajan.

Viimeiset päivät Kampotissa nautimme vain ihanan asuinpaikkamme miljööstä, venyimme uima-altaalla ja tulihan siinä nautittua muutama kylmä Campodiakin. Pian tuli kuitenkin aika taas miettiä jäätäisiinkö pikku paratiisikuplaamme pidemmäksi aikaa vai jatkettaisiinko sittenkin jo matkaa. Päätimme jatkaa matkaa.