Da Nangissa sateli vettä miltei koko seuraavan kuukauden. Sääkartalta seurasimme harmistuneina, kuinka pieni mutta sitäkin paksumpi sadelaatta jumahti päivittäin Da Nangin ylle kun melkein kaikkialla muualla Vietnamissa paisteli aurinko. Lämpötilakin putosi pikkuisen reiluun kahteenkymmeneen asteeseen ja piti alkaa etsimään päälleen hihallista ja lahkeellista vaatetta. Ohuesti siis harmitti, ja olisimmekin vaihtaneet maakuntaa välittömästi, jos meitä ei olisi pitänyt paikoillaan kuukaudeksi maksettu vuokra-asunto. Sellaista se on sadekausi näillä huudeilla, voi sataa tahi olla satamati.
No, mahtuihan tuohon kuukauteen pari sateetonta ja melkein jopa aurinkoistakin päivää. Noina päivinä, kun äkkäsimme aamulla auringon kurkistelevan pilvien takaa, vuokrasimme skootterin ja ajelimme vielä kertaalleen Hoi Anissa ja vielä yhden kerran yritimme Apinavuorelle mutta puolivälisssä meidät torpattiin yhtä ynseästi kuin aikaisemmillakin yrityskerroilla. Rankkasateiden aiheuttamien maanvyörymien raivaus jatkui siellä edelleen.
Näinä sateettomina päivinä pääsimme myös käpeksimään sekä rannalla että kaupungilla. Niin lämmintä ei kuitenkaan ollut sateettominakaan päivinä, että olisimme säntäilleet mereen rantavesiin ilakoimaan vaan venyimme ihan vaan rannan tuntumassa usean muun turistin lailla. Turisteja Da Nangissa oli kyllä sadekaudesta huolimatta ihan riittämiin, etupäässä venäläisiä ja saksalaisia, yhteenkään suomalaiseen matkailijaan emme koko reissumme aikana törmänneet.
Vähän sapuskasta
Vietnamilainen ruoka ei mielestämme voita thaimaalaisen keittiön antimia joten olimmekin enemmän kuin mielissämme bongatessamme thai-ravintolan ihan vähän matkan päästä majapaikastamme. Ruoka ravintolassa oli erityisen hyvää ja lisäksi vielä halpaa, Vege Green Curry tai Massaman Chicken riisineen maksoivat vain parisen euroa, salaatit ja keitot vielä vähemmän. Tässä ravintolassa tulikin käytyä syömässä monen monituista kertaa.
Monet kerrat kävimme syömässä myös Bros Cafessa jossa omistajaveljekset ja koko henkilökunta olivat meille jo edellisiltä reissuiltamme tuttuja. Tässä ravintolassa sai myös erittäin hyvää ruokaa ja kaiken lisäksi annokset oli tehty terveellisiksi kaikkine runsaine kasvislisukkeineen. Paikan smoothiet olivat myös vertaansa vailla.
Erillisen maininnan saa myös Taco Ngon:in taco-poika. Tämä iloinen nuorimies otti meidät aina vastaan leveän hymyn kera ja höpötteli englantia minkä taisi eikä hämmentynyt vaikka aina ei ymmärrys mennyt ihan nappiin. Tacot olivat tässä paikassa kertakaikkisen herkullisia, sekoitus meksikolaista ja vietnamilaista sopivasti keskenään. Pasanen pisteli useimmiten tacoja kanalla tai fisulla ja oman taconi väliin sain kasvisten lisäksi tofua.
Vielä yksi ravintola, joka jäi erityisesti mieleen, on Kenta ravintola. Täällä sai koko kaupungin parhaan kana-riisiannoksen, Pasaselle just niin tujua kuin pitikin. Omistajarouva oli hyvin ystävällinen, tarjosipa meille kerran viiniäkin maistijaisiksi. Oli jotain Da Latin kotipolttoista. Yleensä ravintolassa vietti iltaisin aikaa koko omistajaperhe ja iloinen vietnamin kielinen höpöttely säesti meitä koko ruokailumme ajan. Tuo vietnamin kieli kuulostaa muuten pingiksen peluulta: boing, boing, boing, booo-ing, boing,….
Kala ja äyriäsiravintoloita kaupungissa on paljon, nämä kuitenkin skippasimme yhteistuumin, sillä kumpikaan meistä ei ole perso meren antimille. Eikä minusta ole edelleenkään tullut korianterin ystävä koska mielestäni se maistuu ihan saippualle. Olen yrittänyt siedättää itseni kyseiselle yrtille mutta ei korianterista ole tullut yhtään sen vähemmän saippuaista, joten nykyään yritän noukkia ne ruoan seasta pois tai muistaa sanoa ruokaa tilatessa, että by the way, olen korianterille allerginen (en siis oikeasti ole mutta en halua ruokani maistuvan saippualle.) Täällähän tuota korianteria käytetään miltei joka sapuskassa.
Vietnamissa tuodaan melkein aina ennen ruokaa lasillinen teetä. Tuo tapa ei meille oikein avautunut. Ehkä teetä tuodaan siksi, että nälkäisillä olisi edes jotain suuhun pantavaa ruoka-annostaan odotellessa eivätkä kävisi kovin kärttyisiksi. En tiedä, usein meillä tuo tee jäi juomatta, eikä me siltikään kovin kärttyisiksi tultu.
Tekemistä
Sateen vuoksi sisätiloissa kökkiminen alkoi pikku hiljaa tympiä, ravintoloissakaan ei viitsinyt koko aikaa luuhata. Päätimmekin ottaa lähellä sijaitsevalle kuntosalille kuukausikortit ja pääsääntöisesti kävimme siellä miltei joka päivä, paitsi Pasanen oli tässä suhteessa ahkerampi. Voi vitsi, että tuli paikat ensimmäisen käyntikerran jälkeen kipeiksi, ainut kivuton paikka kehossa oli suurinpiirtein silmämunat.
Kirjoja kului kiivaaseen tahtiin ja lukulaitetta oli ladattava tuon tuostakin. Jälleen kerran kiittelin tuota lukulaitteen olemassa oloa, on niin kätevää ostaa siihen lukemista netistä olipa sitten missä päin maailmaa tahansa. Äänikirjoja en jostain syystä ole oppinut kuuntelemaan.
Pasasella riitti aika ajoin hommia kaikenlaisten koneiden suunnittelussa ja kuvien piirtämisessä ja silloin hänellä kului tunti jos toinenkin tietokoneen ääressä. Minä säestin taustalla Pasasen työntekoa huokailemalla ja hohhailemalla, ja mitä syvempään ja pitempään huokailin, sen nopeammin sain itselleni kahvi – ja juttuseuraa.
Joulu Vietnamissa
Vietnamissa joulu ei poikennut oikeastaan yhtään millään lailla tavallisesta arjesta. Toki joulukoristeita näkyi ravintoloissa ja hotellien auloissa sekä joululaulut raikuivat kaupoissa mutta muutoin tavallinen arki soljui siinä vierellä entiseen tapaan. Töitä ei tauotettu edes jouluksi, asuntomme viereinen rakennustyömaa oli täydessä työn touhussa kaikki joulun pyhät.
Itsellemmekään ei laskeutunut oikeastaan minkäänlaista harrasta joulumieltä. Koristeita emme asunnollemme hankkineet koska kätevänä emäntänä tuumasin leikellä itse muutaman paperijoulutähden asuntoamme koristamaan. No, pakko tunnustaa, ettei paperitähtien leikkely ollutkaan niin helppoa edes kätevälle emännälle ja koska paperia joutui raatelemaan huonoilla saksilla kehnoin tuloksin, niin meillä ei ollut sitten viime kädessä alkeellisintakaan tähteä ikkunassa. Mutta roskiksessa oli.
Jouluaattona päätimme, että koska täällä ei lanttulaatikkoa eikä joulutorttuja ollut tarjolla niin ainakin suklaata piti saada. Niinpä otimme Grab- taksin allemme ja ajelimme muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan markettiin joulunamusia hankkimaan. Marketin ovella meitä tervehti tummanpuhuva vinosilmäinen ja laiha joulupukki jolla viikset sojottivat terävinä ylöspäin. Heti arvattiin noista viiksistä, ettei voinut olla mitenkään oikea joulupukki, sillä kaikkihan sen tietävät, että aidolla pukilla roikkuu viikset vain ja ainoastaan alaspäin.
Makeisosastolla ei kauhean paljon ollut valinnan varaa ja suklaatakin oli tarjolla vain jotain perin outoa lajiketta. Ostimme kuitenkin tuota outoa lajiketta pari lootaa. Onneksemme hokasimme kaupasta poislähtiessämme irtokarkkilaarit joista sai ihan oikeita paperipäällysteisiä suklaakonvehteja. Niitä sitten kauhoimme vielä suuren pussillisen mukaan ja suut maireina ajelimme taksilla takaisin kämpille. No, ilo oli noitten suhteen ihan liian lyhykäinen, sillä unohdin nuo suklaakonvehdit sitten taksin takapenkille.
Muutoin aaton venyimme asunnollamme ja katsoimme Yle Areenasta jouluelokuvan. Aattoillallisen, eli kanasalaatin, kävimme syömässä Bros Cafessa ja sen jälkeen vain käppäilimme kaduilla nauttimassa paikallisten jouluvaloista ja -koristeista. Sydämissämme olimme kuitenkin läheistemme luona, joulukuusen valossa ja piparin tuoksussa.
Lääkärissä
Jo pitkään jatkuneet vatsavaivani ajoivat viimein lääkärin pakeille. Vuokraisäntämme opastamina ajelimme jouluviikonlopun jälkeen Da Nangin keskustassa sijaitsevaan Family Hospitaliin. Siellä ilmoittauduimme sairaalan kansainväliselle puolelle passia näyttämällä. Ennen lääkärin pakeille pääsyä mitattiin verenpaine, paino sekä pituus. Vastaanottotiskillä työnsin käsivarteni pöydällä olevan tötterön sisään ja se tötterö mittasi verenpaineen ja sylkäisi tuloksesta printin. Seuraavaksi vastaanottoihminen pyysi minua asettumaan puntarille jossa samanaikaisesti lasersäde mittasi pituuteni. Ja samoiten tämä masiina suolsi valmiin printin vietäväksi tohtorille. Olipas jännät mittaukset, hoitoihmistä ei noihin mittauksiin tarvinnut ollenkaan. Kuinka kätevää!
Lyhyen odottamisen jälkeen pääsimme sitten lääkärin vastaaotolle. Lääkäri oli amerikkalainen ja oikein mukava tyyppi. Tutkimisen ja haastattelun jälkeen hän määräsi lääkkeitä ja ohjasi jatkotutkimuksiin, joihin en kuitenkaan Vietnamissa halunnut, vaan sovimme, että hakeudun noihin jatkotutkimuksiin Suomeen palattuani. Lääkkeineen käynti tuli maksamaan 23 euroa ja nämäkin vaivaiset eurot sain vakuutuksesta takaisin sen suurimmitta väännöittä. Tosin tohtorin määräämän toisen lääkkeen ostimme apteekista, koska sairaalassa sitä ei ollut, ja se toi laskuun vielä puolet lisää.
Molemmat sairastuimme myös heti joulun jälkeen flunssaan. Koronatesti näytti negatiivista joten lienee ollut sitten tavaflunssa. Tosin melko pitkään kestävä, nuha meni kyllä suhteellisen nopeasti ohi mutta yskä vaivasi Pasasta vielä monta viikkoa eteenpäin.
Vuoden vaihtuessa
Koska olimme jo niin tympääntyneitä alati harmaaseen ja sateiseen Vietnamiin, päätimme matkata ottamaan uutta vuotta vastaan Bangkokiin. Tosin jo viikon päästä olisi viisumiemmekin päättymispäivä käsillä mutta emme jääneet odottamaan sitä, vaan uuden vuoden aattona lensimme Thaimaan aurinkoiseen pääkaupunkiin tervehtimään tulevaa vuotta 2023.