Kun illat alkavat pimentyä ja koivujen lehdet osin jo kellastua on Vilukissojen eli siis meidän aika matkata taas kohti valoisampia ja lämpöisempiä tienoita. Juuri sopivasti elokuun lopussa päättyi Toivakalta työt Novassa ja Pasaselta Onslow’n rooli kesäteatterissa. Koska tämän syksyinen aarteiden etsintäreissu Englannissa ajoittuu lokakuun puoleen väliin emme ryntää heti alkuun tropiikin lämpöön vaan himmailemme ennen piipprarointia jossain päin Eurooppaa. Eli päätimme matkata ihan alkajaisiksi bussilla Tallinnaan jossa olemme viimeksi käyneet melko tarkkaan 30 vuotta sitten. Ja nyt sitten heti uudestaan!
Matkaan lähdimme viime vuoden tapaan vain rinkat selässä. Tosin nyt saimme tungettua niihin yli yhdeksän kiloa tavaraa per rinkka sen kahdeksan kilon sijaan joka on sallittu useassa lentoyhtiössä käsimatkatavarapainoksi. Jonnekin täytyy sitten hupeloida nuo ylimääräiset kaksi kiloa kun lentämään lähdemme. Täynnä ovat reput , saumat nitisevät ja huokailevat ja Toivakkakin meinasi kiepsahtaa aluksi rinkan kanssa pyrstölleen ennenkuin ymmärsi laittaa lantiovyön kiinni. Etsintäkamat laitoimme postin kuljettamana menemään Englantiin jo valmiiksi joten niitä kamoja ei onneksi tarvitse raahata nyt mukana.

Matkailussa eri matkustusvaihtoehtojen miettiminen alkaa hyvissä ajoin ennen päätettyä matkan alkamispäivää eli jotain viikkoa ennen lähtöä. Tämän matkan varsinainen matkasuunnitelma lyötiin lukkoon jo pari kolme viikkoa ennen lähtöpäivää. Eli plan oli seuraava: mennään ensin Eurooppaan, lähtö 30.8. sieltä sitten 15.10. Englantiin aarteita etsiskelemään mutta sen jälkeen 30.10.mihinkä?
Toivakalta kyselin mielipiteitä ja suunnitelma vahvistuikin nopeasti. ”Voitais mennä Englannin jälkeen vaikka *********.” ”Tämä ok.”
Näin, ei tämä talven matkojen suunnittelu tämän vaikeampaa ole. Seuraavaksi tuli mietintään, että milläs sinne Eurooppaan oikein voisi mennä? Vaihtoehtoina on lentämällä, junalla, laivalla tai bussilla. Puheliminen näpyttely antoikin Toivakan näytölle mielenkiintoisen vaihtoehdon: Flixbus. Tähän Flixbus-yhtiöön olemme aikaisemmilla matkoilla törmänneet mutta nyt kyseinen yhtiö on laajentanut tarjontaansa myös Suomeen ja Suomesta Eurooppaan. Kyseinen firma on ollut Suomen markkinoilla vasta vuodesta 2023. Yksi mielenkiintoinen reitti Flixbusin aplikaatioista oli Rovaniemi – Varsova. Jossain vaiheessa oli nimittäin puhetta Toivakan kanssa, että Puola on maa joka on jäänyt meiltä aika vähälle huomiolle.

Kyseinen reitti Rovaniemeltä kulki kotikaupunkimme läpi Tallinnaan jonne voisimme jäädä päiväksi pariksi ja miettiä sitten jatkoa Puolan suuntaan. Tämä Flixbus valikoitui meidän ensimmäiseksi kulkuneuvoksi paristakin eri syystä: ensinnäkin aikataulu sopi mainiosti, päivällä lähtö klo 13:30 ja illalla Tallinnassa 21:30. Toiseksi hinta oli todellakin edullinen. Bussilippu Jyväskylästä Tallinnan satamaan maksoi ainoastaan 42 euroa sisältäen Tallink laivalipun. Lisäksi teimme toisenkin mainion huomion, Flixbus kulkee Jyväskylästä suoraan Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja päinvastoin. Tähän asti olemme käyttäneet paljolti junaa mennessämme lentokentälle, ei sekään huono vaihtoehto ole, mutta yksi junan vaihto Tikkurilassa ja hieman korkeammat hinnat saattavat pudottaa VR:n jatkossa pois, valitettavasti.
Itse matka Flixbusin kyydissä Jkl-Tallinna sujui vaivattomasti, bussi lähti täsmälleen aikataulussa ja oli Helsingin satamassa myös luvattuun aikaan. Kuski ja apukuski olivat ulkomaalaistaustaisia, aluksi veikkailimme kavereita vietnamilaisiksi, mutta sen verran olemme reissuilla kuulleet vietnamia että todennäköisesti olivat ehkä filippiinoja. Joka tapauksessa kohteliaita kavereita ja englantikin sujui sen verran että toimeen tultiin. Tosin reitissä olleet viisi kappaletta 5-10 minuutin pysähdykset supistuivat 1-3 minuutin stoppeihin. Sen verran nopeita pysähdyksiä, ettei viitsinyt lähteä haukkaamaan happea filtterin läpi. No, laitetaan se sateisen ja sumuisen sään piikkiin.
Laivamatkakin Tallinkilla sujui leppoisasti, meri oli suht tyyni ja paatti kulki tasaisesti Suomenlahden yli ollen Tallinnan satamassa täsmälleen 21:30.

Tallinnaan saavuttuamme käppäilimme puolentoista kilometrin matkan hotellille joka sijaitsi Tallinnan vanhassa kaupungissa. Ilta oli lämmin ja sade oli vain sellaista tuhnua, joka ei kastele mutta saa hiukset pörrööntymään, joten oli ihan mukava käppäillä pitkän istumisen jälkeen. Hotellimme, Three Crown Hotel, on vanha rakennus jossa huoneet sijaitsevat kapeiden koukeroisten käytävien varsilla. Huoneemme oli pieni ja ikkunaton, sänky ja pieni pöytä oli sinne saatu mahtumaan ja tiukkaa teki että sinne mahduimme myös me rinkkoinemme. Mutta eniwei, yöpymiseen huone ajoi asiansa, toki emme olisi pistäneet pahaksemme vaikka viemärin haju olisi ollut hieman laimeampi. Aamupala kuului huoneen hintaan ja se oli hyvinkin kelvollinen.

Viemärin hajusta huolimatta tai sen ansiosta nukuimme yön kohtuullisen hyvin ja aamupalan jälkeen suuntasimme tutkiskelemaan vanhaa kaupunkia. Tallinna ei sinänsä ollut meidän ykköskohteemme, enemmänkin sellainen läpimenokaupunki, joten yhteistuumin päätimme ottaa rennosti ilman mitään orjallista nähtävyyksillä juoksemista. Eli lompsimme vain pitkin katuja, ihastelimme vanhoja rakennuksia, kirkkoja ja linnoituksen muureja ja suuntasimme lompsottelun jälkeen hotellille päiväunille.
Huomenna jatkamme bussimatkailua kohti Pärnuuta joten näihin kuviin, näihin tunnelmiin loppuu raporttimme Tallinnasta.












Ekat postaukset menikin ohi ilmoitusten puuttuessa, otetaanpa käyttöön.
Mukavaa matkan jatkoa teille.
Mielenkiintoista matkailua teille. Mukava lukea kuulumisianne.
Ihana alku pitkälle matkallle. Kaikkea mukavaa ja yllättävää eteenpäin..