Englanti syksy 2024

Vihdoin ja viimein koitti taas se päivä jolloin pääsimme tekemään ”nuuskamuikkuset” ja suuntaamaan talveksi kohti etelää. Ennen etelän lämpöjä piipahdimme kuitenkin tavanomaisella metallinetsintäreissulla Englannissa. Tällä kertaa majoituimme historialliseen kylään, Odihamiin, joka sijaitsee Lontoosta n. 60 kilometriä lounaaseen. Etsintäreissun isännöivät tuttuun tapaan Peter ja Sarah. Ryhmäämme kuului meidän lisäksemme kuusi jenkkiläistä sekä pakollinen paikallinen eli Andy.

Hei, me lennetään !

Ensimmäinen etsintäpäivämme alkoi vähän kehnosti, sillä olimme vielä Jyväskylässä istumassa aamukahvilla, kun Peter Englannista soitti, ja kyseli missä olemme kun muu porukka on jo aamiaisella ja kohta lähdössä pellolle. Ihmettelimme kovin asiaa koska meille oli annettu saapumispäiväksi 27 syyskuuta. Puhelimessa selvisi, että jenkit olivat saapuneet hotellille Odihamiin jo edellisenä eli 26. päivänä. Mitäänhän asialle ei ollut enää tehtävissä sillä lentoliput oli varattu jo aikoja sitten joten ilmoitin, että ilmestymme hotellille johonkin aikaan illalla.

Lennot sinällään menivät mukavasti, mutta hinnoittelun algoritmit ovat kyllä täysin käsittämättömiä. Kun etsiskelin lippuja Lontooseen, ajatuksena meillä oli mennä junalla Helsinkiin ja sitten lentämällä Helsinki – Lontoo. Sopivan hintainen lippu löytyikin, hintaan n. 165 euroa / nenä, sis. matkalaukun. Seuraavaksi aloimme etsiä junalippuja Jyväskylä – Helsinki, kun silmääni pisti skyscannerin lento Jyväskylä- Helsinki-Lontoo, hintaan n. 165 euroa / nenä, sis matkalaukun. Siis mitä? Käytännössä tuo JKL- HEL väli oli ”ilmainen” joten nopeasti varasimme liput siihen toivoen, ettei Finnairilla ollut mitään sellaista hinnoitteluvirhettä tuossa joka aiheuttaisi jotain ylimääräistä säätöä. Onneksi ei ollut.

Lento Jyväskylästä Helsinkiin kesti n. 40 minuttia, ja koska lennettiin röpelikoneella, oli lento yhtä kuoppainen kuin Toivakan mahanahka leikkausten jälkeen. Helsingistä Lontooseen lento olikin sitten jo vakaampaa, tosin lentoon lähtöä jouduttiin odottelemaan koneessa reilut puoli tuntia koska lennonjohto ei antanut nousulupaa kovan trafiikin vuoksi. Heathrowin kentän yläpuolella venailtiin myös muutaman silmukan verran. Kapteeni kuulutti, että porukkaa on taivaalla kuin Sysmän torilla joten jouduttiin odottelemaan jonkin aikaa laskeutumisvuoroa. Kuinka paljon nyt Sysmän torilla kokonaisuudessaan tuota porukkaa sitten on, tiedä häntä.

Seuraavana aamuna tuota etsintäreissun alkamisaikaa puitiin porukalla ja jostain syystä Peter oli antanut meille väärät päivät. Jenkkien mukaan mitään ei oltu menetetty koska heidän ensimmäisen etsintäpäivän löytösaldo oli totaalinen nolla.

Bel & the Dragon

Majoituimme hotellissa, Bel & the Dragon, joka on alunperin rakennettu jo vuonna 1540. 15 huonetta käsittävä hotelli on suloinen sekoitus nykyaikaa ja historiaa, osa huoneista on rakennettu vanhaan tallirakennukseen. Jotkut huoneista ovat tosi pieniä, ryhmämme jenkkipariskunta valitti, etteivät saaneet kunnolla matkalaukkuaan edes aukaistua. Meidän huoneemme oli sen sijaan niin tilava, että siinä oltaisi voitu molemmat tanssia keskilattialla ripaskaa, eikä silti olisi nilkat vielä kolisseet huonekaluihin.

Hotellin ympäristöä emme kerenneet juurikaan tutkimaan koska lähdimme pelloille päivittäin heti aamiaisen jälkeen, ja kun saavuimme takaisin hotellille, oli jo pimeää.Yleensä olimme niin uuvuksissa päivän jälkeen, ettemme monenakaan iltana jaksaneet lähteä etsimään ravintolasta syötävää, vaan tyydyimme päivän eväiden jämiin. Yleensä siis iltaruoaksi oli sipsiä ja Digestive-keksiä, joskus löytyi repun pohjalta jopa liiskautunut mutta ihan syötävä Mars-patukka.

Meitä kerettiin jo jenkkien taholta varoittelemaan hotellin aamiaistarjoilun hitaudesta mutta emme osanneet odottaa ihan niin verkkaista touhuamista mitä se todellisuudessa sitten oli. Kahvinkeittimessä ei ollut kuin yksi pannu, ja koska jenkit ovat ehkä kovempia juomaan kahvia kuin me suomalaiset, niin kahvi loppui aina alta aikayksikön. Tarjoilija oli kyllä aidosti pahoillaan ja yritti ripeästi keitellä sillä yhdellä pannulla kahvia koko sakille mutta odottamiseksihan se meni. Jenkit tuumasivatkin jo jossain vaiheessa, että voitaisiin keräyksellä hankkia hotellille kaksiosainen kahvinkeitin.

Kokillakaan ei mennyt sen paremmin keittiön puolella sillä pelkkää munakokkelia sai odottaa miltei 45 minuuttia. Lienee kokki odottanut, että kana saa munasensa jossain vaiheessa aamua munittua. Joka aamu saimme kuitenkin aamiaisemme vaikka tuo odottaminen tuntuikin välillä niin turhauttavalta koska meidän lisäksemme aamupalalla ei juurikaan ruuhkaksi asti asiakkaita ollut.

Odihamissa olisi ollut kyllä paljon nähtävää. Alle 2 kilometrin päässä hotellilta sijaitsee Odiham Castle, jonka kuningas John rakennutti vuosina 1207-1214. Kuvien perusteella linnasta on jäljellä vain jykevät rauniot eli linna ei ole kovinkaan linnan näköinen enää mutta hieno. Kylän keskusta on täynnä vanhoja, kauniita rakennuksia joissa monessa on joko ravintola, pubi tai pieni putiikki. Lähellä keskustaa soljuu kapea joki jota pitkin voi seilailla jokiveneellä vaikka nyt tuonne linnan raunioille.

Aarteita maan alta

Piippailupäivät alkoivat normaaliin tapaan Co-op kauppakäynnillä, josta haettiin eväät pellolle; kolmioleipää, suklaapatukat, energiajuomaa jne. Muutamana päivän tuo aamurutiini rikkoutui, kun ajoimmekin läheiseen Tescoon* hakemaan täsmälleen samat eväät kuin Co-Opista. Seuraavaksi aamiaiselle, jännityksellä odottamaan onko aamiainen yhtä hidas kuten aina.

* Tescon parkkipaikalla ihmettelimme vartijan näköistä kaveria joka pyöri siellä ilmeisesti jakelemassa parkkisakkoja, ilmaisella pysäköintipaikalla? Kävimme asiaa tideustelemassa ja ilmeni että kaveri oli ”tupakkapoliisi” eli kirjoitteli 35 punnan sakkoja jos joku erehtyi polttamaan tupakkaa tai sähkösavuketta alueella.

Etsintäpeltomme olivat vajaan tunnin ajomatkan päässä hotellilta paikallisen maanomistajan mailla. Ensimmäiset etsintäpäivät olivat suotuisia sään suhteen, vain parina päivänä oli pientä tihkusateen tapaista, mutta sadevarusteita ei tarvinnut päälle laittaa. Säätyyppi alkoi muuttua retken loppua kohti ja toiseksi viimeinen etsintäpäivä sitten rämmitiinkin sadetakit ja -housut päällä mutapelloilla. Lämpötila oli kuitenkin kohtuullinen eli kun sadevarusteet pitivät vaatteet kuivana taivaalta tulevalta vedeltä niin hikoilu oli sitten sitä luokkaa, että kaikki vaattet olivat hiestä märkänä joka tapauksessa.

Piippailureissun pari ensimmäistä päivää alkoi kaikenkaikkiaan vaatimattomilla löydöillä, käytännössä roskaa sekä uskomattoman paljon haulikon hylsyjä. Toivakan kelan alle jäi pari sormustinta ja yksi vähän hienompi nappi. Jenkeillä sentään kävi vähän parempi tuuri; yksi harvinainen sceat (n. 700-1066 ad), pari hammeredia (n.1100-1600 ad) ja muutamia roomalaisia kolikoita (n.100-400 ad).

Pari seuraavaakin päivää Suomi -kaksikolla meni aika alakuloisissa merkeissä.

Kolmantena etsintäpäivänä matkasimme edelleen samoille suunnille, mutta Pete opasti meitä kartalta menemään vähän kauemmas pellon takalaitaan jossa pitäisi olla vanha roomalainen tie. Tämä kohde osottautuikin lopulta ihan hyväksi paikaksi, tien viereltä alkoi nousemaan tasaiseen tahtiin roomalaisia kolikoita. Allekirjoittaneen kelan alle jäikin kolmen yhteen liimautuneen roomalaiskolikon nippu. Tämän kolikkonipun löytyminen aiheutti pientä liikenhdintää ja porukan kesken alettiin puhumaan mahdollisesti paikalla olevasta isommasta kätköstä. Tiiviin haravoinnin jälkeen kätköä ei kuitenkaan löytynyt. Löydön ansiosta Pasanen sai uuden lisänimen ”Stack” (nippu, pino). Tämähän oli jo toinen löytämäni kolikkopino (ks. creslow). Kaikenkaikkiaan Toivakka-Pasanen kaksikko löysi 6+7 roomalaista ja jenkit lienee löytäneet parikymmentä lisää.

Olisikohan tässä tienvarressa ollut roomanaikainen ”ABC” tieliikenneasema ?

Seuraavana päivänä jatkoimme roomalaista tietä eteenpäin ja Toivakka avasi aamun mukavalla Henrik 1 n.1100 ad hyväkuntoisella hammeredilla. Loppupäivä oli vähän vaisumpaa, mutta seuraavana päivänä jatkaisimme taas roomalaista tietä eteenpäin seuraavalle pellolle.

Viides päivä oli edelleen nousuvoittoinen löytöjen suhteen. Siirryimme roomalaista tietä eteenpäin tasaisesti haulikonhylsyjä keräillen. Pellon reunaan päästyä Toivakka kaiveli monttuaan ja minä omaani muutaman metrin päässä. ”Hei Pasanen, voiskohan tämä olla kultaa?” Meikäläisen montun kaivuu jäi siihen paikkaan ja singahdin katsomaan Toivakan löytöä. Kyllä vaan, kultainen Victorian half sovereign vuodelta 1845 kimalteli kauniisti auringossa. ”Ei se varmaan kultaa ole, messinkiä tai joku feikkikolikko se kuitenkin on”, Toivakka mietiskeli. Laitoin kuvan kolikosta Peterille ja isäntämme soitti innosta hihkuen ja onnitteli todella komeasta löydöstä. Kulta on todella harvinaista herkkua näissä hommissa.

Parin päivän päästä palasin vielä kultakolikon löytäpaikan lähelle piippailemaan ja löysin kivan kilikellon montusta, jonka kaivuu jäi kesken tuon kultakolikkolöydön takia.

Eikä tässä vielä kaikki, tarina jatkuu…

Aikamme pyörimme kultakolikon löytöpaikan lähellä, mutta kun mitään ei oikein löytynyt, totesin Toivakalle lähteväni pellon toiseen päähän leiriimme kahville. Jonkun ajan päästä Toivakka tuli perässä ja isolla porukalla ihastelimme kolikkoa ja Toivakalle sateli onnitteluja.

”Ai niin löysin tuosta matkalta vielä tämmöisen, mikähän se mahtaa olla?” Toivakka kaiveli taskujaan. Peterin ja Sarahin ilme oli kyllä melkoinen, hyvä etteivät pyllähtäneet peltoon, kun näkivät esineen.

Toivakan löytämä esine oli nimittäin sen verran harvinainen, että Peterinkin piti muutama tovi googletella, ennenkuin arvioi mikä se mahtaisi olla. Todennäköisesti se on jonkun henkilön kävelysauvan pää, myöhäistä saxon- tai varhaista keskiaikaa. Joka tapauksessa esine on yksi tämän reissun parhaita löytöjä.

Seuraavana päivänä Toivakka nappasi aivan Henrik 1 hammeredin löytöpaikan vierestä Elisabeth 1 six pencen vuodelta 1851. Itsellä tuossa oli vähän sellainen heikompi hetki, kun kolmeen päivään en ollut löytänyt käytännössä mitään mainitsemisen arvoista.

Loppupäivät tällä reissulla kuluivat tasaiseen tahtiin, mitään mullistavia löytöjä emme enää tehneet. Muutamia roomalaisia kolikoita sekä erilaisia härpäkkeitä kaivelimme vielä pelloilta ja näistä valikoimme mielenkiintoisimmat museolle meneväksi. Museoon lähti yhteensä 27 kpl esineitä.

Kokonaissaldona oli: 1 kultakolikko, 1 kävelysauvan nuppi, 2 hopeista hammeredia, 39 roomalaista kolikkoa, 3 hopeista modernia kolikkoa, 12 greeniä (nykyaikaisia, vihreäksi muutuneita kolikoita) ja 7 jetonia (rahake n.1300-1800) sekä muutama ”ei tietoa mikä” härpäke. Lisäksi kourallinen nappeja sekä n. miljoona haulikon hylsyä. Eli ihan tyytyväisiä voidaan olla löytösaaliiseemme.

Viimeisen etsintäpäivän sääennuste oli sen verran surkea, että jäimme suosiolla hotellille kirjoittelemaan blogia ja palautumaan 10 päivän kaiveluista.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin päätämme metallinetsintäreissumme armon vuonna 2024.