Me siis piipahdimme kaupungissa nimeltä Krung Thep Mahanakhon Amon Rattanakosin Mahinthara Ayuthaya Mahadilok Phop Noppharat Ratchathani Burirom Udomratchaniwet Mahasathan Amon Piman Awatan Sathit Sakkathattiya Witsanukam Prasit.
Elikäs tutummin Bangkok.
Olimme varanneet tuolla Bangokokissa kiertelyyn kaksi päivää ennen siirtymistä Phuketin turistirysiin, mutta nuo kaksi päivää menivät kyllä ihan harakoille. Harakoille sen vuoksi, että meillä painoi vielä pahasti päälle jetlaakiväsymys ja millään ei jaksettu innostua Bangkokin nähtävyyksistä eikä ostosparatiiseista. Sen verran väkisin kampesimme itsemme liikkeelle, että kävisimme Grand Palacella, joka on suuri temppelialue, tuolla alueella on muinoin asunut myös kuningas hovinsa kanssa. Sinne siis, ensin Skytrainilla (jääkaappikylmä juna, joka kulkee korkealla katujen yläpuolella) ja taksilla sitten loppumatka. Mutta, mutta. Ennen temppelialueelle pääsyä olikin poliisien suorittama henkilöllisyyspapereiden tarkistus, eli olisi pitänyt olla jotkut henkkarit mukana. Ja passit olivat hyvässä säilössä hotellin tallelokerossa. Eikä muuten päästy sitten temppelialueelle. V-käyrähän siinä nousi kummasti, vähän aikaa siinä puhistiin ja eikun takaisin hotellille päin.
Kun käppäilimme hotellille päin, ohitimme pari hienoa temppelirakennusta sekä pääsimme kipuamaan Golden Mountille, kukkulalle, jolle oli rakennettu melko suuri temppeli. Se olikin varsin ihmeellinen ja kiehtova paikka. Ylhäältä oli hienot näköalat ja olihan siellä buddhapatsasta jos jonkinlaista. Ihmiset polvistelivat niiden edessä ja sytyttelivät suitsukkeita ja jotain kukkien nuppuja (?). Oranssikaapuisia, kaljupäisiä munkkeja käyskenteli siellä täällä, jotkut pitivät aurinkosuojan alla jonkinlaista ”vastaanottoa”. Ainakin siltä se näytti. Paljon oli myös kaupan erilaisia uskonnollisaiheisia tuotteita, liekö munkit itse noita tuunanneet. Ylhäällä oli ”kelloseiniä”, rivissä monia sellaisia isoja ja pieniä ”kilikelloja”, syytä emme noille kelloseinille saaneet selville.
Tuon temppelillä käynnin jälkeen otimme lennosta mopotaksin ja sillä hurautimme skytrainasemalle ja tuolla taivasjunalla sitten pääsimmekin lähelle hotelliamme. Yllättävän huonosti osaavat taksikuskit ja muutkin asiakaspalvelussa olevat englantia, vai heittäytyvätkö sitten kielitaidottomiksi ihan tarkoituksella? Who knows? No, mopotaksi oli verraten kätevä menopeli, himputin lujaa nekin mokomat ajavat tuolla muutenkin niin kaoottisen liikenteen seassa. Mopoja, takseja, tuktukeja, pyörätakseja, katukeittiöitä, autoja, kuorma-autoja, minibusseja, ja sitten siihen sekaan vielä jalankulkija, joka ihan henkensä kaupalla yrittää päästä kadun toiselle puolelle. Liikenne täällä on tosiaan aivan kamalaa, ainakin näin vieraan silmin. Kyllä sitä välillä oikein ihmetteli, että oli tuolta kaaoksesta ehjänä selvinnyt.
Netistä lueskelimme noista Bangkokin pakko nähdä- nähtävyyksistä, on paljon temppeleitä ja isoja buddhapatsaita joko istuallaan tai pötköllään, täyskultaa tai kullattua….. Jotenkin melko hurjalta tuntuu, että jossain pötköttelee iso kullattu buddha (46 metriä pitkä) ja toisaalla taas istuskelee reilun viiden tonnin painoinen, täyttä kultaa oleva patsas, kun väestöstä suurin osa elää äärimmäisessä köyhyydessä. No, maan väestö ei varmasti ihmettele tai kyseenalaista tätä asiaa, tuo buddhan palvominen näyttää menevän kaiken maallisen yli. Sen näkee esimerkiksi kaikkien uhrilahjojen määrästä, mitä noiden katujen varsillakin olevien alttareiden ja patsaiden eteen on tuotu: avattuja limsapulloja pillin kanssa, vesilaseja,keksejä, hedelmiä, pieniä esineitä ym. Niinhän se menee, että köyhä antaa vähästäänkin.
No, kuitenkaan me ei lähdetty sen enempää metsästelemään noita nähtävyyksiä (kummallakin edelleen jetlaakista johtuva totaalinen EVVK = ei vähempää voisi kiinnostaa meininki), tyydyimme kiertelemään (haahuilemaan) randomina kaupungilla ja siinä sivussa käymään parissa suuressa ostoskeskuksessa shoppailemassa ei mitään. Että sen verran kiinnosti myös osteleminen tällä kertaa.
Bangkokissa hotellihuone oli siisti ja mukavanoloinen, sellainen thaimaalainen. Henkilökunta oli perin ystävällistä, etenkin yksi nainen, joka kertoi siskonsa asuvan Helsingissä. Oli oikein innoissaan suomalaisista asukkaista. Hieman rauhaa häiritsi remppatyöt, joita hotellilla oli parhaillaan menossa, mutta muutoin hotelli oli rauhallinen, kadun äänetkään eivät huoneeseen kuuluneet. Liekö johtunut tuosta meidän hyvin mollivoittoisesta henkisestä tilasta, ei tuo Bangkok meitä juuri sytyttänyt. Tietenkin siellä oloaika oli todella liian lyhyt saamaan oikein minkäänlaista käsitystä kaupungista. Ja ehkä kulttuurierot ovat niin häiritsevän suuret verrattuna Jamaikaan, josta juuri tulimme, että ei ennättänyt vielä Karibian menosta tokenemaan. Siinä missä Jamaikan suunnassa elämisen tahti on viipyilevää, hidastempoista, no problems-asennetta, Bangkokissa vastaavasti tuntui elämällä ja ihmisillä olevan koko ajan hoppu: go,go,go-come,come,come-hop-hop-hop…….
”Valkoihoisia” näkyi katukuvassa jonkin verran, yleensä nuorempia pariskuntia tai sitten vanhempi, jo tukka takana oleva mies käsipuolessaan nuori kaunis thaimaalaistyttö. Eli toisinpäin kuin Jamaikalla, jossa vanhemmalla naisella oli sykyttäjänä nuori jamaikalainen uros. Mikäs siinä, jokainen sen onnensa jostain ottaa. Kirjoittajallakin oli syytä olla hiukan onnellinen syystä, että täällä Thaimaassa suurin osa ihmisistä on myöskin ”hobitteja”. Löytynee, sitten kun on taas ostelukunnossa, varmaan hyvin vaatetta koon puolesta! ?
Sitten se moninainen, hajunystyröitä (vai mitä adaptereita ne on) kiusaava hajumaailma. Yrttisen mausteisesta likaviemäriin sekunnin nano-osassa, ja sitten kaikkea siltä väliltä. Ei tottunut hajuaisti kahdessa päivässä hyväksymään niin suuria muutoksia, eli dominoivana oli paha haju miltei kaiken aikaa. Siis ulkona, esimerkiksi noissa ostoskeskuksissa ja monissa kaupoissa oli kiiltävän puhdasta ja neutraalin hajuista, jatkuvastihan nuo olivat siivouksen alla.
Taksikuskit mokomat yrittivät huijata meitä turistireppuleita, peräämme yksi taksikusiki huuteli, kun olimme menossa eräälle temppelille, ettei se ole auki, hän veisi meidät kauempana olevalle seisovalle buddhalle. Jatkoimme kuitenkin vaan temppelialueelle ja sinne oli aivan vapaa pääsy. Hmph. Lentokentälle vievän taksin kanssa hotellin respan nainen oli sopinut matkan hinnan jo valmiiksi, mutta niin vaan kuski tahtoi satasta lisää. Ei annettu, koska hinta oli ennakkoon sovittu. Olisi saanut antaa itse alennusta, koska taksissa ei ollut takana turvavöitä. Mutta tuota huijausyritystä tapahtuu jossain määrin kaikissa maailman kolkissa, se alkaa olemaan jo tuttua mutta aina se jaksaa vaan ärsyttää.
Eli anteeksi, Bangkok, ettemme antaneet Sinulle mahdollisuutta näyttää, miten upea ja ikimuistoinen kaupunki olet. Ehkäpä palaamme vielä joskus takaisin, ลาก่อน.
Nyt olemme jo Phuketissa, lähellä Patong Beachia, joka on kyllä melkoinen turistirysä. Mutta meneillään on onneksi low season eli täällä ei ole ihan tupaten täynnä porukkaa. Ja meillä alkaa onneksi tuo jetlaaki pikkuhiljaa helpottamaan niin, että positiiviset ajatukset valtaavat taas mielemme. Mutta, kun eilen kuulimme kaupustelijan huutelevan melko hyvällä suomenkielellä ”hyvää päivää” varmistuimme, ettei Phuket ole oikein meidän paikkamme. Siitä ja jostain muustakin sitten lisää seuraavassa postauksessa.
Mukavaa loppuviikkoa ja hymyä silmänurkkaan kaikille teille kanssamme matkaaville, missä sitten taasen lienettekään ?
Ps: Ilta-Sanomien sivuilta luimme juuri, että lähellä olevalla Kata Beach:lla on sattunut parasailing onnettomuus, jossa on menehtynyt australialainen mies. Läheisille täten ilmoitamme, että meillä ei ole ollut aikomustakaan kokeilla kyseistä lajia (kirjoittaja nyt ei ainakaan, kun siinä joutuu korkealle), joten ainakin ÄIDIT: olkaa siltä osin rauhassa!