Adios Fuengirola

Espanjan reissumme alkaa olla pikkuhiljaa taputeltu ja on aika siirtyä taas eteenpäin. Kuten jo aiemmassa postauksessa kerroin, olemme olleet varsin tyytyväisiä oloomme täällä Fuengirolassa alun vilpoisista keleistä huolimatta. Paitsi, että täälläkin olemme suurimman osan ajasta vain hohhailleet.

Vaikka olemme puuhailleet täällä ihan mukaviakin juttuja, olemme kuitenkin kaivanneet välillä jotain ihan oikeaa tekemistä, ihan oikeaa duunia. Jotain muuta kuin ketjun vääntämistä hopeapyörylöistä tai heittelemistä metallipalloa kohti pikkuista puupalloa. Mikä minusta tuntuu aika julmalta, kun ajattelee, miltä siitä pienestä pallosta mahtaa ihan oikeasti siellä hietikolla tuntua.

Olemmekin siis tosi iloisia siitä, että seuraavat kaksi viikkoa pääsemme könyämään englantilaisten peltoja päivät pitkät. Iloisia siitä, että olemme iltaisin tuosta könyämisestä niin väsyneitä, ettemme ankkaa jaksa sanoa. Käsivarsia jomottaa jo heti parin ensimmäisen päivän jälkeen, kintut huutavat kumppareissa hoosiannaa ja lehmänpaska kirvelee silmiä. Todennäköisesti vettäkin sataa vaakatasossa seuraavat kaksi viikkoa ja Englannissa koetaan kylmin ajanjakso moneen vuosisataan. Silti olemme rili rili häpi!

Suomesta tulla tupsahti vieraita

Loppuajan täällä Fuengirolassa olemme siis käyneet harrastamassa erinäisiä juttuja Suomelan tiloissa ja käppäilleet tuhansia, jos ei miljoonia, kilometrejä pitkin merenrantaa ja kaupunkia. Kelit ovat lämmenneet ollen välillä jo jopa melkoisen kesäiset, paitsi näinä viimeisinä päivinä on ollut jälleen hieman kylmempää. Tuuli on yltynyt taas melkoisen kovaksi ja vettäkin sateli välillä, mutta onneksi lähinnä vain öisin. Ja tietysti vettä satoi juuri sinä yönä, kun päätin tavallisuudesta poiketen jättää pyykit ulos yöksi, vaikka olisivat varmaan olleet jo illalla kuivia. Niin tyypillistä.

Saimme Suomesta vieraita viime viikonloppuna. Tosin heidän vierailuaan lyhensi se, että lento Helsingistä Malagaan lähti 12 tuntia myöhässä sen yhden viallisen lentokonemallin vuoksi. Sen, joka ei ole viime aikoina tahtonut pysyä ilmassa. Onneksi vieraamme olivat saaneet viestin tuosta myöhästymisestä hyvissä ajoin jo kotiin, niin ei tarvinnut lentoasemalla sitten turhaan lähtöä venailla. Kurjia ovat aina nuo lentojen viivästymiset, ihan on omakohtaista kokemusta muutamasta ihan kunnon odottelusta. Ja yleensä aina tuollainen turha odottelu syö todella miestä/naista/sukupuoletonta henkilöä.

Ihan pakko kertoa tähän väliin tuosta sukupuolettomuudesta eli kun ei saisi enää kauheasti sanoa mies tai nainen vaan nykyään pitäisi puhua sukupuolineutraalisti henkilöstä. Ismo Leikolaa lainatakseni: jos korvattaisiin esimerkiksi mies sanalla henkilö, niin esimies olisi esihenkilö, nimismies nimishenkilö ja talon pihoja siivoaisi talonhenkilö. Ja ihmisiä pelastelisi teräshenkilö. Pitäisiköhän silloin myös levottomasta ihmisestä sanoa, että tuokin tuossa heiluu kuin heinähenkilö. Miltäs nämä niinkuin yleisesti ottaen korvaan kuulostaisi?

No, sitten taas asiaan. Vuokrasimme auton muutamaksi päiväksi ja aikaisin perjantaiaamuna haimme väsyneet vieraamme Malagan lentoasemalta ja kyöräsimme heidät heti kämpille saavuttuamme nukkumaan. Annoimme ensin toki aamupalaa, ja sen lisäksi kahvia, etteivät nyt koko päivää nukkuisi. Parin tunnin tirsojen jälkeen vieraamme olivatkin sitten yllättävän virkeitä kokemaan kanssamme Fuengirolan ihmeitä.

Mijas vielä kerran

Ajelimme Mijaksen suloiseen valkoiseen kylään vielä uudestaan, sillä meillä jäi mielestämme vielä jotain näkemättä edelliseltä reissultamme, esimerkkinä nyt vaikka se maailman pienin suklaatehdas, jotain tässä nyt mainitakseni. Ja tietysti halusimme viedä Mijaksen kauniiseen kylään myös vieraamme.

Olihan se tosi mukavaa niin kauniin kylän kujilla toistamiseenkin käppäillä, ihastella valkoisia rakennuksia ja upeita maisemia, jotka levittyivät alas merelle sekä Fuengirolan kaupunkiin. Keli oli hieno, aurinko mollotti pilvettömältä taivaalta ja tuuli oli asettunut vienoon kevättuulimoodiin. Aasireppanat seisoskelivat edelleen tönkköinä puomiensa edessä odottamassa kyytiläisiä, mitä lie liikkui mutruturpien mielessä siinä tönöttäessä.

Pääsimme käymään tällä reissulla siinä maailman pienimmässä suklaatehtaassa, joka on siis tosi pieni. Myymälöitä sillä on kaksi, toinen siinä tehtaan tiloissa ja toinen hieman kauempana. Tehtaaseen pääsee valmistamaan itsekin suklaata, saa sitten ihan sellaista suklaatia kuin haluaa. Me emme lähteneet suklaan valmistukseen vaan tyydyimme nopsaan käpäisemään sisällä (siis ihan tehdassaliin ei päästy) ja napsimaan siellä valokuvia. Paljon oli erilaista suklaalaatua tarjolla niin levyinä kuin nappeinakin. Me emme tosin ostaneet yhtään suklaata, mitä voi pitää jo ihan oikeasti pienenä ihmeenä.

Mijaksen reissun kruunasi auringonvarjon alla syödyt maittavat pizzat ja kylmä huurteinen. Kuski eli miesmatkaaja sai pizzansa kanssa luonnollisesti vain kuplavettä, mutta oli sitten siihenkin ihan tyytyväinen.

Kirpparilla

Täällä Fuengirolassa on lauantaisin suuri ulkokirppari lähellä Mercadonan kauppaa ja sinnehän mekin lauantaiaamuna käppäilimme. Tiistaisin kirpparin yhteydessä on suuri hedelmä- ja vihannestori josta voi ostaa taatusti tuoreita tuotteita melko edukkaasti. Kirppari oli levittäytynyt niin laajalle alueelle, ettemme sitä jaksaneet auringon paahteessa kokonaan kierrellä, mutta pienelläkin alueella oli paljon katseltavaa.

Paljon näyttää olevan espanjalaisillakin turhaa tavaraa. Konmarit on näköjään luettu täälläkin. Joku kertoi Hopeasepissä, että täällä on tietty paikka, johon ihmiset voivat viedä tarpeettomaksi käynyttä tavaraansa ja se myydään sitten tuolla kirpparilla jonkin hyväntekeväisyystahon toimesta.

Muutenkin kierrätys tuntuu toimivan täällä hyvin. Meidänkin huoneiston edessä kadun varrella on kierrätysastiat lasille, muoville, pahville sekä sapuskan jämille, ja näitä pönttöjä on tasaisin välimatkoin pitkin rantatietä. Metallille en ole vielä löytänyt boxia, joten ananaspeltipurkki meni tavajätteisiin, kun en parempaakaan keksinyt. Joku näppärä ekoihminenhän olisi tuostakin purkista tuunannut itselleen käsilaukun tai kuukupin.

Pikainen pyrähdys Nerjaan

Moni on kehunut Nerjan rannikkokaupunkia ja kehoittanut meitä siellä käymään. Joten sunnuntaiaamuna istutimme vieraamme vuokrauton penkeille ja suuntasimme auton etuvalot kohti kyseistä kaupunkia. Matkaa Fuengirolasta Nerjaan on noin sata kilometriä, joten reilun tunnin ajomatkan jälkeen parkkeerasimme automme isolle parkkipaikalle ja jalkauduimme kaupungille.

Kahviteltuamme ensin sievässä pienessä kahvilassa suuntasimme kulkumme kohti Balcón de Europaa, joka on Nerjan hieno rantabulevardi. Bulevardin päässä on rakennettu uloke meren päälle, ikäänkuin parveke, josta on hienot näköalat merelle ja lähellä oleville rannoille. Balcón de Europa tarkoittaakin Euroopan parveketta ja kyllä se on ihan parvekkeen näköinen.

Bulevardi, itse näköalapaikka ja maisemat olivat hienot, mutta paikalla oli melko julmetusti väkeä. Bulevardilla oli juuri alkamassa tapahtuma, jonkin sortin hyväntekeväisyyskävely, joka oli vetänyt paikalle ihan runsaslukuisesti väkeä. Meteli oli tästä johtuen ihan omaa luokkaansa ja päätimmekin melko sukkelaan hinautua rauhallisemmille seutuville. Vielä ennen lähtöä lipastelimme jäätelöt siinä aukiolla istuskellen, tosin istumapaikkaa ilman linnun kakkaa oli vähän haastavaa löytää. Jäätelöt olivat muuten koko reissumme toiset, vaikka olemmekin tiettävästi varsinaisia herkkuper… ööö… peppuja.

Käppäilimme autolle takaisin ja pidimme pienen äänestyksen mennäkkö Nerjan tippukiviluolille vai ei. Täällähän on kuuleman mukaan vallan upea tippukiviluolasto, joka levittäytyy miltei viiden kilometrin laajuudelle. Luolasto on niin suuri, että yhdessä sen osassa järjestetään jopa musiikkikonsertteja kesäisin. Minun kantanihan yleensäkin luolille menon suhteen on miltei jokaisella tiedossa, mutta sain tuekseni nyt pari ääntä. Eli ännestystulos oli murskaava, luoliin menon puolesta äänesti yksi, vastaan oli kolme äänestäjää. Ei siis menty luolille.

Vuoriston maisemia

Luolien sijasta päätimme ajella vuoriston kautta takaisin Fuengirolaan. Ajelimme läpi upeiden maisemien ja päädyimme Comaresin, korkealla vuorella sijaitsevan kylän, liepeille. Täällähän ajelimme muutama viikko sitten ja silloin ei ollut tienoo läheskään niin vihreää kuin nyt oli. Avocado-puut olivat nyt täydessä kukassa (puun laatu tarkistettiin googlettamalla) ja puihin oli tullut monin paikoin jo suuret lehdet. Maisemat olivat kyllä uskomattoman kauniit.

Vuoristoa alaspäin ajellessa kiemuraiset tiet ja uuden auton haju (automme oli kuusi päivää vanha, eikä uuden auton haju ole kovinkaan hyvä ) saivat aikaan hieman huonoa oloa ja loppumatkan olikin hyvä pitää katse horisontissa ettei tarvinnut alkaa laattaa heittämään. Hyvin harvoin enää tulee autossa huonoa oloa, lapsenahan ei tarvinnut muuta kuin istahtaa auton kyytiin, kun yrjö jo lensi. Niinä harvoina kertoina, kun auton kyytiin ylipäätään silloin pääsi. Tosi reilua.

Sitten liikenteestä

Saattelimme vieraamme Malagan lentokentälle maanantaiaamuna, kovin nopeastihan meni tuo viikonloppu. Olimme kuitenkin iloisia siitä pienestäkin ajasta, jonka saimme viettää yhdessä. Palautimme samantien lentokentältä tullessamme auton takaisin Budgetille. Hieman helpotuksesta huokaisten sen vuoksi, ettei onneksi sattunut mitään materiaalivahinkoja, olihan kyseessä kuitenkin tuore kapine. Ja täällä autovuokraamon kertoman mukaan paikallisille autoilijoille ei ole niin nökönuukaa, jos toisen autoa hieman hipaisee. Hipaisusta kun ei pidetä.

Tuosta liikenteestä vielä muutama sananen. Jo aiemmin kerroin, kuinka kohteliasta täällä on autoilijoiden käyttäytyminen jalankulkijoita kohtaan. MELKEIN kaikki autoilijat pysähtyvät suojatien kohdalle, nyt olemme huomanneet, etteivät läheskään kaikki. Lehdestä olemme saaneet lukea vaaratilanteista joita syntyy, kun esimerkiksi suojatielle pysähtyneen auton viereisellä kaistalla ajava auto ei ole pysähtynytkään.

Auto täällä saatetaan pysäköidä hieman hassuun paikkaan näin suomalaisen silmin ja parkkeeraaminen tapahtuu melko leveästi. Varsinkaan teiden varsilla ei ole minkäänlaisia parkkiruutuja, joten monesti jätetään sellaisia hehtovälejä toiseen autoon. Ei ole sitten mikään ihme, että parkkipaikat ovat aina hakusessa. Monet tienvarsipaikat ovat vielä kaiken lisäksi ilmaisia, joten niihin parkkeeraa myös paljon asuntoautoja.

Jäähyväiset edessä

Enää on siis jäljellä vain pari päivää Espanjaa, Fuengirolaa, merituulta ja Andalusian aurinkoa. Vaikka kuinka onkin mukavaa taas lähteä ja jatkaa matkaa, jää silti pieni haikeus viipymään mieliimme joksikin aikaa. Täällä olemme viettäneet kuitenkin jo jonkin aikaa, tutustuneet ihmisiin ja paikkoihin, tämä paikka alkoi tuntumaan jo kovin tutulta ja ehkä turvalliseltakin. Meitä ei ole edelleenkään ryöstetty kertaakaan reissujemme aikana (paitsi yksi lämpömittari Losissa). Tänään eräs pariskunta kertoi, että tämä on ihan hyvä paikka asua ja elellä. Ehkä niin.

Suomelan toimintaan osallistuminen oli täällä mukavaa ja antoisaa, vaikkakin sitä ihan oikeaa tekemistä olemme täällä(kin) kaivanneet. Meillä molemmilla on hieman samat fiilikset, kuin viime vuonna Meksikossa, jolloin turhauduimme joutenoloon ja läksimme Meksikon lämmöstä Suomen pakkasiin, ihan vapaaehtoisesti. Eli hyvin todennäköiseltä näyttää, että jo Englannin jälkeen palaamme takaisin Suomeen. Matkustaminen vielä jonnekin muualle ennen Suomen kesää ei kiinnosta enää kumpaakaan. Tosin ei olla vielä keksitty minne asettuisimme, koska jostain ihmeen syystä satumme taas olemaan ilman kotia.

Fuengirola vaikenee siis ja totisesti toivoisin seuraavina viikkoina uutisten sisältävän tiedotteen mahtavasta aarrelöydöstä, joka olisi tehty Englannin Bridgestonessa. Ja löydön olisivat tehneet jotkut suomalaiset Jyväskylästä….

Ihan mahtavaa kevään jatkoa kaikille tasapuolisesti!

Pakko laittaa tähän loppuun vielä yksi Suomelan huutokaupassa kuultu Reinikaisvitsi:

”Tua noi oltiin kaverin kanssa viettämässä juhannusehtoota tualla Näsijärven rannassa ja katteltiin, ku surffarit veteli aalloilla. No, yks surffari siinä sitte kaatu ja vajos pinnan alle. Kaveri siinä lähti sitä pelastelee ja raahas surffarin rantaan. Miä siinä sanoin, että alas antaan suusta suuhun tekohenkitystä että tokenee. Parin puhalluksen jälkeen kaveri huus, että tuus sää jatkaan välillä, kun tän henki haisee nin pahalle. Noo, miä siihen totesin, et eihän tuo o ihmekkää, tää o ihan eri kaveri ku täl on vielä luistimetkin jalassa!”

Olemme tosi iloisia kaikista kommenteista!