Aarteenetsintä Englanti syksy 2022

Niin me taas pakkasimme matkalaukkumme, rinkkamme ja reppumme ja suuntasimme maailmalle. Ensimmäinen etappimme oli Englanti ja siellä huiskimme joka syksyisissä ”peltohommeleissa” ensimmäiset parisen viikkoa. Kun peltotyöt olivat paketissa, jatkoimme matkaa eteenpäin, näillä näkymin seuraava määränpää tulisi olemaan Vietnamissa, Ho Chin Minh Cityssä(suunnitelmat muuttuivat, toim huom 12.10 18:50). Matkalaukku etsintävermeineen jäi Englantiin odottelemaan ensi kevään piippailureissua, vain rinkka ja reppu selässä jatkoimme siis matkaa.

Kyllähän nuo piippailupäivät mukailivat taas niin Päiväni murmelina- elokuvaa, jokainen päivä mentiin suurinpiirtein samalla kaavalla: nuku, syö, etsi. Samaa kaavaa uudelleen ja uudelleen. Ainoan poikkeavuuden toi päivään se, että kelan alle osui jotain mukavampaa kuin lyijyköntsä, alumiinpaperi tai haulikon hylsy.

Päivä 1

Tämänkertainen etsintäreissumme oli tutussa Stony Stratfodin ympäristössä lähellä Milton Keynesiä, hotellikin oli vuosien takaa tuttu Cock Hotel. Tulimme edellisenä päivänä hyvissä ajoin hotellille überilla suoraan Gatwickin lentokentältä. Edellisen yön puuttuvat unet yritimme nukkua pois torstaipäivän aikana, mutta parin tunnin päiväunilla niitä ei vielä kuitattu. Illalla kävimme vielä pikaisesti tervehtimässä muita ryhmän jäseniä ravintolassa. Ryhmä oli kutistunut aika pieneksi, koska Tom jenkeistä oli loukannut olkapäänsä ja sen myötä myös Tomin poika TJ jäi pois. Eli kokoonpano oli seuraavanlainen: me kaksi suomalaista, Jack, Chris ja Marko USA:sta. Edellisen kevään uusi paikallinen tuttavuus, Colin sekä Peten kaveri Andy olivat mukana. Ja luonnollisesti isäntäpariskunta Pete ja Sarah sekä heidän koiransa Poppy.

Perjantai aamuna herätyskello soi puoli seitsemältä ja aamupalalle painelimme tasan seitsemäksi. Edellisen vuosien hitaasta aamiaistarjoilusta viisastuneina tilasimme aamupuurot jo edellisenä iltana tarjoiltavaksi meille puoli kahdeksan aikaan aamulla. Niinpä puurot tulivakin kohtuullisesti vain noin kymmenen minuuttia myöhässä.

Tälle syksylle Pete oli järjestänyt muutamia satoja hehtaareja uusia peltoja Throntonista, noin vartin ajon päästä hotellista ja toiveet olivatkin jälleen kerran korkealla löytöjen suhteen. Perjantaille oli luvattu iltapäiväksi kohtalaisen kovaa sadetta ja teimmekin kollektiivisen päätöksen, että sateen alkaessa poistuisimme pellolta ja menisimme paikalliseen museoon, jossa olisi näytillä osa Peten ryhmän vuonna 2016 löytämästä yli 5000 hopeakolikon aarteesta. Jostain syystä tämä museoreissu kuitenkin peruuntui (meille ei kerrottu syytä) mutta sen sijaan kävimme Tescon supermarketissa hakemassa parin päivän peltoeväät.

Perjantai oli siis tynkä etsintäpäivä mutta tyngäksi jäivät myös löydöt: kasa nappeja, muutama solki, lampaan kello sekä muuta erilaista roinaa.

Illalla kävimme vielä syömässä ryhmän kanssa ja siitä voikin muutaman sanasen mainita. Ravintolan toimintaa voi kuvailla vain yhdellä sanalla: hitaus. Tosin siellä oli samaan aikaan häät mutta tilaisuushan tiedetään varmasti jo kuukausia aikaisemmin, joten tämän ei luulisi vaikuttavan tuohon hidasteluun.

Ruokalistat piti itse etsiä jostakin, tarjoilija piti käydä hakemassa paikalle, kun ei tajunnut itse tulla, ja ruokatilaustenkin kanssa oli kaikenlaista. Tilasimme kaksi Tikka Masalaa, vartin päästä kokki itse tuli kertomaan, että vain yksi Tikka Masala onnistuu. Eipä mitään, vaihdettiin siinä toinen Tikka kanakoriin. Vartin päästä kokki tuli jälleen kertomaan, että nyt ei onnistu tehdä enää yhtäkään Masalan Tikkaa. No, vaihdettiin kanakoriin sekin. Loppujen lopuksi pitkällinen odotus palkittiin ja saimme kuin saimmekin ruokaa eteemme. Näyttäisi olevan sellainen reilun parin tunnin projekti tuo normi-illallinen.

Päivä 2

Lauantai aamu alkoi rutiinilla aamupalalla, paitsi että jatkuva aamupuurotilauksemme toimiikin jostain syystä vain arkipäivisin. Siispä kahvia, paahtoleipää, ”rapeaa” pekonia ja munakokkelia vähän isommasti masuun. Päivän pellot olivat samalla suunnalla kuin edellispäivänäkin, keli suosi ja viihdyimme peltohommissa iltaan saakka. Löydötkin paranivat hiukan: kilikello, viktoriaaninen meripihkakoru ja yksi kolminkerroin taipunut hammered, löytötrendi oli siis ylöspäin. Loppuillan vietimme lopen uupuneina hotellihuoneessa, söimme repun pohjalle jääneet peltoeväiden rippeet ja suihkun jälkeen sammuimme kuin saunalyhdyt.

Päivä 3

Viikonloppuisin aamupala alkoi vasta kahdeksalta joten tuolloin saimme nukkua tunnin pidemmät yöunet. Sunnuntain aamupalatilaus munakokkeli, rapeaa pekonia, ilman paahtoleipää tuli kohtuullisen nopeasti pöytään muodossa hyvin vähän munakokkelia, lötköä pekonia, herkkusieniä sekä kolmionmuotoinen friteerattu löllykkä,(luulimme sen olevan kalaa). Tämä löllykkä osottautui myöhemmin friteeratuksi perunamuussiksi.

Tänään oli jälleen uudet pellot tiedossa ja Toivakka nappasikin heti rinteestä pari kappaletta huonokuntoisia roomalaisia ja päivän aikana vielä muutaman lisää. Jenkkivahvistus Jack kunnostautui löytämällä tasaiseen tahtiin roomalaisia kolikoita sekä hopeisen denariuksen. Allekirjoittaneen löydöiksi jäi kolme roomalaista sekä yksi Elisabeth I hammered. Päivä alkoi jo kääntyä illan puolelle kun isäntämme Pete alkoi juosta ja hyppiä pitkin peltoa. Tämähän tiesi vain yhtä asiaa, ja kyllä, pellosta nousi ylös kultainen quater stater, ennen ajanlaskun alkua. Tämä ei olekaan mitään jokapäiväistä herkkua, nimittän Pete kertoi tämän olevan hänen ensimmäinen tällainen kolikko. Ja kaveri on sentään työkseen 30 vuotta haravoinut näitä maita. Löytö aiheutti ansaittua kohinaa ryhmän keskuudessa, löytäjää kehuttiin ja löytöä kuvattiin. Loppupäivän vietimmekin haravoimassa lähiympäristöä lisälöytöjen toivossa. Ei napannut tällä kertaa.

Päivä 4

Tässä päivässä ei ole jälkipolville paljoa kerrottavaa. Yön aikana alkanut allekirjoittaneen flunssa varmistettiin ihan perusflunssaksi negatiivisella korona pikatestillä. Sen jälkeen pellolle etsintöihin iltaan saakka ja takaisin hotellille ilman mitään mainittavampia löytöjä. Yksi huonokuntoinen roomalainen, token, mörssärinkuulia, yksi roomalaisen sandaalin naula. Jenkkivahvistustenkin löydöt olivat aika vaatimattomia: pari hammeredia, muutama huonokuntoinen roomalainen ja jotain sälää. Edellinen hieno päivä nollautui totaalisesti ja suunta voi olla nyt ainoastaan ylöspäin.

Päivät 5-8

Päivät ovat kuluneet tasaiseen tahtiin peltohommissa, pientä turnausväsymystä on ehkä jo havaittavissa. Johtunee siitä ettei oikein kunnon löytöjä ole kellään. Perus roomalalaisia kolikoita ryhmä nostelee tasaiseen tahtiin mutta jotain vähän parempaa tekisi mieli kyllä löytää.

Seitsemäntenä päivänä toiveet olivat korkealla, olimmehan menossa The Creslowiin, paikkaan josta viime keväänä allekirjoittanut löysi ihka oikean virallisen aarteen. Tästä aarteesta ei ole tätä kirjoittaessa kuulunut muuta kuin sähköpostiin kilahtanut virallinen tiedote Britih Museumilta, että löytö on kirjattu aarteeksi ja sen tutkimukset jatkuvat. Mukava oli kuitenkin nousta roomalaisen kukkulan päälle ja muistella viime kevään iloa ja hyppimistä aarteen löydettyäni.

Tällä kertaa Roman Hill ei kuitenkaan suonut samankaltaista ilotulitusta löytöjen muodossa mutta ryhmän kokonaissaldo oli kuitenkin noin 30 kipaletta kohtuu hyväkuntoisia roomalaisia ja vähän muutakin rooman ajan tavaraa. Kävimme vielä päivän päätteeksi katsastamassa farmin takana olleen toisen pellon, sieltä löydöt olivat tasan nolla.

Kahdeksannen päivän vietimme Leckhampsteadissa, paikallisen ”pienviljelijän” mailla. Michaelilla on viljeltävää sellaiset 2000 eekkeriä eli rapiat 800 hehtaaria. Näilläkin pelloilla olemme aikaisemmin olleet. Syksyllä 2018 samaisilta pelloilta löysimme ainakin yhden sceatin ja yhden hammeredin. Pelloilla kävi mieletön tuuli koko päivän ja kun neljän aikaan alkoi vielä tulemaan vettä vaakatasossa, päätimme yhteistuumin ajella jo hyvissä ajoin takaisin hotellille. Suomi ryhmän löydöt olivat käytännössä pyöreä nolla eivätkä jenkitkään laittaneet paljoa paremmaksi. Ainut mainittava löytö oli isäntämme Peten löytämä hopeinen sceat.

Päivä 9

Nyt Toivakkakin sairastui flunssaan ja jäi suosiolla lepäämään ja parantelemaan oloaan hotellille muiden lähtiessä ihan uusille pelloille. Yhden etsijän vajauksella menimme Biertoniin, puolen tunnin ajomatkan päässä hotellilta. Ensimmäinen pelto osottautui aika kuivaksi, Pete ja Colin kävivät tekemässä pienen patikkaretken viereiselle pellolle ja toivat tulleessaan muutamia roomalaisia ruukunkappaleita sekä viiniruukun kannen. Todella lupaavaa, porukka siirtyikin sinne marssivauhdilla etsimet ojossa. Markon kelan alle napahti heti hopeinen lehden muotoinen kaulariipus ja ei aikaakaan kun allekirjoittanut löysi keskeltä peltoa hopeisen denariuksen. Kolikko oli aivan pellon pinnassa, edes etsintä ei tarvittu sen löytämiseen.

Loppupäivä oli hiukan hiljaisempaa, vaikkakin ryhmä napsi erilaista rooman-ajan tavaraa pellosta tasaiseen tahtiin. Kolikoita, rintaneuloja, lampunjalka, roomalainen sormus ja muuta pikkuesineistöä. Peten arvio oli, että paikalla on mahdollisesti ollut roomalainen temppeli ja hauta. Yksi neljännes hammered jäi Pasasen kelan alle.

Päivä 10

Edellisen päivän pelto oli sen verran lupaava että palasimme takaisin. Eikä paikka pettänyt tälläkään kertaa; Toivakan 7 roomalaista ja Pasasen 3 roomalaista olivat ihan hyvää tasoa. Paikallisvahvistukset Colin ja Andrew putsasivat peltoa kiitettävästi.

Päivä 11

Uusi päivä, uudet pellot. Muutaman kilometrin päässä Creslowista. Päivä opetti meille taas nöyryyttä. Ei löydön löytöä. Nothing. None. Zero. Koko reissun heikoin päivä löytöjen suhteen. Jos jotain positiivista voi päivästä sanoa, niin aurinko sentään paistoi.

Päivä 12

Kaikki päättyy aikanaan, niin tämäkin etsintäreissu syksyllä vuonna 2022. Palasimme vielä takaisin Biertonin pelloille, mitään suuria odotuksia ei enää ollut. Päivä oli ehkä reissun lämpöisin ja aurinkoisin päivä. Hissukseen heiluttelimme etsimiä päivän mittaan ja pelto soi meillä vielä muutamia roomalaisia kolikoita, mutta ei oikein muuta.

Kahvitauolla selailin kirjaa jossa oli erilaisia löytöjä ja iloinen yllätys oli, että Toivakan vuonna 2014 löytämä ja British Museumiin päätynyt pronssikautinen helmi oli päässyt kirjan sivuille.

Päivän lopettelimme jo klo 4 aikaan iltapäivällä, koska maanomistaja tuli ruiskuttamaan pellot. Toisaalta hyvä lopetus, meillä oli vielä illaksi riittävästi puuhaa. Etsintävaatteiden pesua, kuivausta, pakkaamista, löytöjen perkaamista jne.

Meitä oli tosiaan erityisen pieni porukka tänä syksynä, mutta paikallisen etsintäclubin jäsenet täydensivät hieman osallistujen lukumäärää. Viime keväästä tutut Colin ja Andy piippailivat päivittäin mukana sekä muutamana päivänä remmissä oli myös ranskalaissyntyinen Bridget.

Sen verran pitää mainita tuosta Bridgetistä, että kun me muut lähdimme pelloille kuin farmarit konsanaan kuraisine saappainemme ja haisevine vaatteinemme, oli ranskattarella päällään huoliteltu etsintäasu, hiukset kauniisti sykeröllä, aavistus Chanelia korvan takana ja huulissa pinkki sävy.

Kuten edellä tuli mainittua, päivät toistivat samaa kaavaa herätys, tukka jakaukselle, aamiaiselle, kauppaan eväitä ostamaan ja sitten kamat kiiruusti reppuun ja pellolle. Onneksi Budgens kauppa sijaitsi lähellä hotellia niin sieltä saimme aamuisin haettua nopeasti eväät. Eväiksi valikoitui miltei aina kolmioleipää tai wrappeja, keksiä, hedelmiä (aika harvoin), jogurttia ja joka ikinen päivä piti ostaa muutama Snickers. Ja McCoy’s sipsejä, jos niitä sattui olemaan. Ovat muuten maailman parhaita. Eli kaiken kaikkiaan valtimot marmattavat taas tästäkin ahtautumiskokemuksesta.

Peltopäivälle tuli pituutta päivittäin noin 8-9 tuntia. Kovaa hommaa, iltaisin usea meistä voivotteli kipeytyneitä käsivarsia, linkkuuntuneita lonkkia tai kippuraksi jumahtunutta selkää. Vakiolause kuuluikin olevan ”Everything hurts”, ibuxinille ja Piroxin geelille oli iltaisin käyttöä. Tuo kivun kohde vaihteli ihan löytöjen mukaan, jos ei pellosta tullut signaaleja eikä ollut mitä kaivella, kipeytyivät jalat tarpomisesta. Jos taas oli paljon signaaleja ja paljon lapiohommia, kipeytyi selkä. Käsivarret olivat sitten jatkuvasti kipeinä.

Löytöjen suhteen reissu oli varmasti kaikista Englannin reissuista surkein. Vaikka löytyikin muutamia roomalaisia kolikoita ja hämppyjä, niin niitäkin niukasti. Koskaan aikaisemmin ei ole Toivakan museolle arviointiin lähtevien pussi ollut tyhjä, nyt oli. Pussin pohjalla loisti absoluuttinen tyhjyys.

Kaiken kaikkiaan useimpien löytöpussi oli paljon laihempi kuin edelliskertoina. Syynä tähän saattoi olla, että piiparoimme pelloilla joilla ei ole  aikoinaan käpeksinyt montaakaan roomalaishemmoa, saxi tai kelttiheeboloista puhumattakaan. Myös koko kesän sateettomuudesta kärsineet pellot olivat rutikuivia ja sekin saattoi hankaloittaa signaalien kuulumista.

Reissusta jäi vähän sellainen vaisu olo, ehkä odotukset olivat liian korkealla viime kevään huikean lopetuksen vuoksi. Aina ei voi voittaa, eikä läheskään joka kerta. Ensi vuonna uudestaan.