Phu Quoc

Phu Quoc kuuluu Vietnamiin, vaikka se maantieteellisesti sijaitseekin ihan Kampodzan alapuolella. Tämä paratiisisaareksi tituleerattu saari ei ole ollut turistien matkailukohteena vielä kovinkaan kauaa, vielä 1990 -luvun puolivälissä saarella toimi ainoastaan kaksi vaatimatonta hotellia, joista vain toinen sai ottaa vastaan ulkomaalaisia turisteja.

Nyt hotelleja on saarella pilvin pimein kuten on myös turistejakin. Ja rakenteilla on lisää yhä suurempia ja yhä massiivisempia turistinieluja. Saari on siis kasvanut äärimmäisen nopeasti supersuosituksi turistikohteeksi ja täytyy vain toivoa, että ymmärretään pitää turismi, tuo saarelle kuitenkin tuiki tärkeä tulon lähde, ja luonnon säilyttäminen tasapainossa.

Ettei käy kuten Thaimaan kauniille Phiphi-saarelle, jossa liiallista turismia ei kestänyt saaren floora eikä fauna.

Hiiohoi, saari horisontissa

Me matkasimme saarelle Ha Tienistä siis lautalla, tuo lauttamatka kesti vain tunnin ja 15 minuuttia ja maksoi 230 000 dongia/matkaaja. Hieman halvemmalla saarelle olisi päässyt lautalla, joka puksutteli saarelle kolme tuntia, mutta nuo merimatkat eivät ole koskaan kuuluneet suosikkeihini, joten mitä nopeammin merimatka olisi ohi, sen parempi. Onneksi aallokko merellä oli tuona päivänä miltei olematonta. Lautan sisällä oli molemmin puolin penkkirivistöt ihan niinkuin lentokoneessa, mutta lautalla pääsi myös istuskelemaan sen ulkokannelle.

Superdongilla nopsaan perille
Matkalla ohitettiin kalastajaveneitä

Tuolla ulkokannella oleilussa oli se hyvä puoli, ettei tarvinnut kuunnella vietnamilaisia musiikkiesityksiä, joita on tullut kuunneltua lukuisilla bussimatkoilla ihan jo kylliksi asti. Tosin täällä lautan äänentoistolaitteista irtosi melko iloista musiikkia, kun taas busseissa esitettävät biisit olivat kaikki järestään niin pohjattoman surullisia ja sellaista loputonta tuskaa täynnä, että siinä meinasi tuskastua ja ajautua pohjamutiin myös kuulijakin. Lautan ulkokannella oli siis mukava istuskella vain tuuli korvissa humisten, vaikkakaan lippis ei tahtonut pysyä päässä sitten millään.

Murkkuja, murkkuja, aina vaan murkkuja

Satamasta ajelimme pikkubussilla hotellille, matkan alussa sovimme kuskin kanssa kyydin hinnaksi 50 000 per nuppi. Bussi tuli ihan täyteen matkaajia ja matkan varrella kyydistä jäi matkalaisia aina omien hotelliensa kohdilla pois. Kun saavuimme meidän hotellillemme, ei kuski kyydinnyt meitä edes ihan perille hotellin eteen, vaan jätti meidät kadun varteen josta oli vielä ihan hyvä kävelymatka perille. Siitä huolimatta mokoma oli haluamassa vielä 20 000 dongia enemmän kuin mitä oli sovittu. Ei muuten maksettu, sovittu mikä sovittu.

Hotellihuoneen olimme varanneet kolmeksi yöksi ja tässä hotellissa oli taas kovimmat patjat mies/naismuistiin. Pieniä, vikkeliä muurahaisia asusteli huoneessa paljon, niitä vilisteli jopa sängyssä. Miesmatkaaja kävi illalla kertomassa respan naiselle, ettemme tahtoisi jakaa vuodettamme murkkujen kanssa ja pyysi saada jotain suihketta, jolla saisimme hieman murkkukantaa pienemmäksi. Tästä pyynnöstä alkoi sitten pieni episodi.

Tämä respan nainen tuli hetken päästä tuohtuneena huoneeseemme siivoushuiskan ja uusien petivaatteiden kanssa, purki sänkymme pohjalautoja myöten ja alkoi pöllyttämään sieltä pois pölyjä. Sen jälkeen hän vielä luuttusi sängyn alusen, vaihtoi kaikki petivaatteet ja motkotti (kirjoitti Google- kääntäjällä), että oli kyllä juuri tänä aamuna siivonnut huoneen ihan meitä varten. Rivien välistä luin, etteikö mikään kelpaa teille turistikermaperseille.

Pikkuisen olin nolona, mutta onneksi muurahaiset sängystä hävisivät. Eli oli siitä uudelleen siivoamisesta jotain hyötyä eikä tarvittu myrkkyä. Kaikkialla muualla murkkukanta pysyi entisellään eli runsaana, mutta eivät tulleet sänkyyn. Kolme yötä kestettiin nukkua sillä kovalla patjalla, sitten vaihdettiin jo kämppää. Kaiken kaikkiaan saarella oloaikana majailimme kolmessa eri hotellissa, yhdessä niistä oli kelpo patja nukkua, siinä keskimmäisessä.

Pieni hetki yhdessä

Syy siihen miksi tulimme Phu Quocille ennen Vietnamista poistumistamme oli se, että vanhin poikamme perheineen saapui tänne Suomesta kahden viikon lomalle.

Ensimmäisen viikon perhe asusteli saaren länsirannikolla ja toisen itärannikolla. Meidän kaikki kolme hotelliamme sijaitsivat länsirannalla, koska siellä hotellihuoneet olivat paljon halvempia. Ajelimme sitten moposella viikon ajan päivittäin itärannikolle jonne ajomatka kesti vain puolisen tuntia.

Pienet ihanat..
ja vähän isommat

Mopon vuokraus

Kahdessa ensimmäisessä hotellissa, joissa majoituimme, skootterin vuokraaminen onnistui hyvin, vaihdettiin vain rahat (150 000 dongia/vrk) skootterin avaimeen ja kahteen pottakypärään. Ei siinä sen enempiä kyselty eikä ihmetelty.

Saarella oli kauniita punahiekkaisia teitä ajella

Kolmannessa hotellissa respan tyttö vaatikin sitten nähtäväkseen kansainvälisen ajokortin, jota meillä ei siis ole. Syyksi tyttö selitti, että jos hän vuokraisi meille skootterin ilman tuota ajokorttia ja poliisit pysäyttäisivät meidät (Mui Nen poliisimies Shun lupa ei siis yltänyt enää tänne asti), saisimme me tietysti sakot, mutta sen lisäksi poliisit takavarikoisivat mopon kuukauden ajaksi. Eli siinä kärsisi myös hotelli. Ymmärsimmehän me sen.

Niinpä respan tyttö ohjasi meidät lopulta sellaiseen mopovuokraamoon, joilla oli joku sentapainen ”lisenssi”, että poliisit eivät takavarikoisi ajopeliä vaan ainoastaan kortitta ajavia kuritettaisiin sakoilla. No, me ajoimme taksilla tällaiselle skootterivuokraamolle ja taasen kohta oli moponen alla, sakkojenkin uhalla.

Kaapelirata, pisin ever

Pojan perhettä kuritti vatsaflunssa ikävästi loppuloman ajan, mutta viimeisenä heidän saarella olopäivänään, kun kukaan heistä ei enää suuremmin oksentanut, päätimme käydä sillä kuuluisalla pitkällä kaapeliradalla. Meidän tuurilla siellä olikin juuri sinä päivänä huoltopäivä eli paikka oli totaalisen suljettu.

Miesmatkaaja joutuikin sitten parin päivän päästä kokemaan tuon kaapeliradan ihan yksinään sillä minä jäin suosiolla odottelemaa An Thoin asemalle, josta kaapelirata lähti kohti Hon Thomin saarta. Edestakainen kyyti korkeuksissa maksoi 300 000 dongia , buffeeruoan kanssa lippu olisi maksanut 200 000 enemmän.

Tämä An Thoinin asema oli rakennettu muistuttamaan entisaikaista roomalaisajan linnoitusta ja etuovella käyskentelikin pari roomalaiseksi sotilaaksi pukeutunutta hemmoa miekkojensa kanssa. Ihan tarkalleen ottaen en saanut selville mikä näiden solttujen agenda täällä oli, lienee selfiekuvaan työntyneet kohtuullisesta dongimäärästä.

An Thoin, Phu Quoc
Komeat puitteet, An Thoin
An Thoin
Miesmatkaajaa odotellessa

Onneksi jäin asemalle, sillä tuo kaapeliratahan on maailman pisin kolmekaapelinen, ja nuo kondolikupolit menevät vielä ihan tajuttoman korkealla! Pituutta radalla on pikkuista vajaa kahdeksan kilometriä ja korkeimmillaan se kondoli menee jossain 175 metrissä. Hui himpula!

Phu Quocin roskaiset rannat

Mitään erikoisen järisyttävän ihania rantoja emme saarella nähneet tai kokeneet. Toki jotkin rannat olivat kovinkin kauniita, mutta se järjetön roskan määrä hävitti kyllä nopeasti viimeisetkin ihastuksen tunteet.

Long Beachilla kävimme vain kerran käppäilemässä ja ihmettelemässä sen kapeutta sekä sitä aivan valtavaa resortti- ja ihmismäärää. Tämä Long Beach on nimensä mukaisesti pitkä eli pituutta sillä on noin 20 kilometriä. Tällä rannalla sain reissun ensimmäisen reiän anturaani astumalla kalan ?? luiden päälle.

Hiilijalanjäljet?

Sao Beach on kaunis puuterihiekkainen ranta saaren eteläpäässä. Täälläkin ikävä kyllä näkyi roskaläjiä kaikkialla. Rannan palveluilla oli myös aivan järjettömät hinnat, esimerkiksi yksi aurinkotuoli päiväksi maksoi 150 000 dongia (vertauksena Da Nangin My Khe Beach: 40 000 dongia), 10 minuutin ajelu vesijetillä olisi maksanut 400 0000. Mutta eihän se ole hullu joka pyytää…

Sao Beach
Sao Beachilla
Itärannikon rantaa

Skootterilla ajelimme saaren pohjoisosassa ja sattumalta pysähdyimme Friendly Beach- nimiselle rannalle, jossa ajattelimme juoda kupposet kahvia. Ranta oli aivan autio niinkuin oli rantaravintolakin. Mielessä jo kävi, että millaistakohan sumppia täällä saisi, mutta koska ravintolan mies oli tullut jo siihen kyselemään, emme kehdanneet enää poiskaan lähteä, vaan tilasimme kahvit. Ennen kahvin saapumista käppäilimme rannalla, joka oli kyllä kovasti nätti, mutta ihan hirveän roskainen. Olisi tehnyt mieli pyytää mieheltä harava ja alkaa siistimään tuota kaunista rantaa. Ei olisi loppupeleissä kummoinen homma pitää nämä rannat siisteinä.

Phu Quoc
Friendly Beach

Kun saimme kahvimme, paljastui se miltei parhaimmaksi kahviksi, mitä olimme tällä saarella saaneet. Jestas, että olikin hyvää kahvia! Siinä sitten suut sirmakalla nautimme kahvimme ja jatkoimme hyvillä mielen mopolla loppumatkan ympäri saarta.

Starfish Beachilla oli nimensä mukaisesti meritähtiä, punaisia sellaisia. Tokikaan niitä ei ollut massoittain rannalla, niinkuin joissakin esitekuvissa, vaan joitakin turistien syvemmältä kuljettamia yksilöitä lojui rantavedessä. Niillä turistit sitten kopittelivat ja ottivat ne naamataulussa kiinni kaveriselfieitä. Mietimme vain, että mitähän mahtoivat tähdet tuosta selfiehommasta noin niinkuin ylipäätään tykätä.

Punainen meritähti, päässyt varmaan moneen kaveriselfieen
Samaisella rannalla punainen joulutähti

Turistikadulla

Duong Dongissa, saaren pääkaupungissa ja sen varsinaisella turistikadulla, ajelimme oikeastaan vaan pari kertaa syömässä ja yksi aamupäivä etsittiin kissojen ja koirien kanssa vihreää Marlboroa.

Kaupungissa oli vaikea löytää hyvää (ruokaronkelille) ja kohtuuhintaista (hintaronkelille) ruokaa, viimeisenä iltana eksyimme sitten sattumalta salaattipaikkaan nimeltä Poke ja siellä saimme erittäin hyvät salaatit, tofulla ja kanalla. Ihan pitää tässä kehua! Paikkaa pitää slovakialainen nuorimies paikallisen tyttöystävänsä kanssa. Tämä nuorimies oli kotoisin Bratislavasta ja miten ollakaan, puhe kääntyikin melko nopeasti jääkiekkoon.

Duong Dongiin toimme myös pari kertaa pyykkimme pesulaan pestäväksi. Pesuloissa oli halvempaa pesettää pyykki kuin hotellilla, kilo pyykkiä maksoi 25 000 dongia, ja vaatteet sai takaisin puhtaina, kuivina ja viikattuina.

Hintatasoltaan Phu Quoc on selvästi kalliimpi verrattuna manner Vietnamiin. Hinnat ovat suurinpiirtein kolmannes muuta maata kalliimpia, vaikkakin vielä Suomen hintatasoon nähden tosi halpaa.

Huvipuistoa ja iltamarkkinoita

Phu Quocillakin on oma Vinpearlinsa eli saaren pohjoisosassa sijaitsee huvi- ja vesipuisto sekä meriakvaario. Lähellä niitä sijaitsee myös eläinsafaripuisto. Liput koko combolle maksaa 900 000 dongia (noin 34 euroa) aikuiset ja lapset 750 000 dongia (noin 28 euroa). Me emme tuolla käyneet, pojan perhe kävi ja kovasti kehuivat saaneensa rahoilleen vastinetta, varsinkin pienet tytöt olivat tykänneet kovin. Iltaisin siellä esitetään myös hyvin kaunis suihkulähdeshow, kuuleman mukaan.

Saarella oleva Suoi Tranhin vesiputous ei ollut oikeastaan vesiputous vaan suuren kivilohkareen päältä vieri alaspäin pikkusen enemmän vettä kuin esimerkiksi hanasta saisi vierimään. Mutta vesiputoukselle oli ihan kiva käppäillä. Ihan heti lippuluukun jälkeen (liput maksoivat 10 000 dongia per nenä) avautui puistoalue, jolla oli paljon kauniita kasvi- ja kukkaistutuksia. Polku vesiputoukselle oli helppokulkuista ja polun vieruksille sinne tänne oli aseteltu oikean kokoisia tekovillieläimiä.

Suoi Tranh waterfall
Vettä kuitenkin putoo
Norsuja
(Teko)ronsulauma viidakossa
Phu Quoc
Kauniita istutuksia

Toiselle mainostetulle vesiputoukselle emme päässeet, sillä tien yli oli vedetty puomit.

Saarella on myös sota-aikainen vankilamuseo, Coconut Prison, jossa jenkit pitivät aikoinaan pohjois-vietnamilaisia vankeja. Ketä tällaisen näkeminen sattuu sitten kiinnostamaan. Meille Phnom Phenin sotamuseon aiheuttama ahdistus oli niin suurta, että sen jälkeen emme ole näissä sota-aiheisissa museoissa pahemmin vierailleet.

Iltamarkkinat täällä olivat kyllä parhaimmat missä olemme käyneet pitkään aikaan. Paljon kaikkea kivaa katseltavaa ja tilaa oli liikkua vaikka ihmisiä oli paljon. Ja osteltavaa olisi ollut tarjolla yllinkyllin, jos vain matkalaukussa olisi edes yksi neliösentti tyhjää tilaa/100 g painovaraa. Vaan kun ei ole, halvaksi tulee meille nämä markkinakierrokset yleensäkin.

Night Market Phu Quoc
Iltamarkkinat

Markkina-alueella oli paljon ravintoloita ja katukeittiöitä joista olisi varmaan saanut ihan hyvääkin ruokaa, jos esimerkiksi tykkää kalasapuskasta. Meissä herätti kuitenkin enemmänkin sääliä kuin ruokahalua ravintoloiden edessä laatikoissaan olevat sammakot, ravut ja muut hengissä olevat meren elävät, jotka suurilla, kosteilla mulkosilmillään tuijottelivat lasiseinän läpi ja anelivat: please, dont eat me!

Nämä eivät kyllä anele enää mitään

Markkinoilla oli paljon näitä kojuja, jossa sai seurata erikoista jäätelön tekoa, alla valmistuu mango-passionhedelmäjäätelöä. Ja kyllä oli muuten hyvvvvvääää!

Meille Phu Quoc ei oikein auennut emmekä siihen erikoisemmin tykästyneet, vaikka moni sitä paratiisisaareksi kutsuukin. Lähinnä saari herätti pienoisia säälin ja surun kaltaisia tunteita, niin alati kasvavan massaturismin kuin jäteongelmankin suhteen. Eikä täälläkään tätä saarta lomailevat turistit pilaa ja roskaa, ainakaan kokonaan, kyllä se on paikallisten asukkaiden asenteessa tapahduttava myös suuri muutos.

Toivottavasti tulevaisuus on saarelle hyvä
Phu Quocissa oli miltei kaunein auringonlasku mitä ollaan nähty

Nyt Phu Quoc ja Vietnam ovat jääneet taakse ja olemme viipottaneet jo kohti uusia seikkailuja. Seuraavassa postauksessa kerron, kuinka kävimme Portugalissa vain hampurilaisella!

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *