Aurinko. Mitäpä sitä pohjoisen ihminen voisi muuta kaivata pakkasukon ja hämärähyssyn hätyytellessä kotinurkkia ja seinän pieliä. No, tietysti voi kaivata lapasia ja villasukkia, varsinkaan jos ei niitä omista, mutta suurin osa pohjoisen ihmisistä ne kuitenkin omistaa.
Baanalle on siis Suomen ilmaston mukaan päästävä, ainakin kerran vuodessa, ja oltava siellä melkein vuosi kerrallaan, jos meinaa kylmyyttä vältellä. Tällä kertaa me matkasimme Aasiaan ns. syventävälle matkalle. Thaimaa, Myanmar, Laos ja nyt Vietnam. Kesäksi meinaamme tulla takaisin. Viimeistään.
Celsiukset ovat meille tärkeitä, niiden mukaan valitaan aina se matkakohde. Mitä enemmän C:tä, sen parempi, ei kuitenkaan liikaa. Sillei sopivasti. Täällä Aasian mantereella on ollut nyt himppusen liian kuuma, fressinä ei tahdo pysyä sitten millään.
Deodorantit eivät tahdo täällä lämpimissä maissa pitää. Vähän harmittaa, kun paikalliset eivät näytä hikoilevan ollenkaan. Monesti aamuisin ovat toppatakit päällä kun meillä on jo kaikki hanat auki. Miten ne sen tekee?
Ekologisesti pitäisi tänä päivänä matkustaa ja jättää mahdollisimman pieni hiilijalanjälki. Lentää ei pahemmin saisi, tai ainakin tarkkaan pitää laskea päästöt ja niiden vaikutus maapallolle. Anteeksi, kun matkailemme ja tuhoamme maailman. Eilen jätettiin kyllä kaupassa ottamatta yksi muovikassi ja yhden kerran olemme vuokranneet skootterin sijasta pyörän. Auttaakse?
Fahrenheitit, nämä on niitä hölmöjä asteikkoja, joita ei sitten kukaan tavallinen ihminen ymmärrä. Miksiköhän ne on edes keksitty. Celsiukset ovat paljon helpommin ymmärrettävissä. Sama on mailien kanssa, miksi ihmeessä niitä pitää olla, kun meillä on jo kerran kilometrit. Kysynpähän vaan.
Germaanit. Meitä on luultu matkoillamme usein saksalaisiksi puheemme vuoksi, koska se kuulostaa kuulema niin ihmeelliseltä molotukselta. Onko tuo nyt sitten loukkaus vai kohteliaisuus, ja kelle, mene ja tiedä?
Hello, where are you come from? Tätä kuulee paljon maailmalla, ja melko tarkkaan voi tietää, että kyselijä ei vain uteliaisuuttaan moista kysele, vaan liimautuu samantien kylkeen kiinni ja myyntipuhe alkaa. Täällä Vietnamissa ei ihan kamalan järeää tykitystä noiden kaupustelijoiden puolelta ole tullut, ensimmäisen ein jälkeen ymmärtävät jättää rauhaan. Kaikki muut paitsi lento-, bussi- ja juna-asemien taksimiehet. Tämä sakki on sitkeää lajia.
Iloisia olemme olleet siitä, ettemme ole reissumme aikana juurikaan sairastelleet eikä meitä ole ryöstetty kertaakaan. Iloisia olemme olleet myös kaikista yhteydenotoista ja Suomesta lähetetyistä kuvista, niitä ei voi koskaan saada liikaa.
Juutas, että näitä aakkosia onkin hirveästi!
Kaksi suomalaisryhmää olemme tavanneet tämän Aasian matkamme aikana. Laosin Vientianessa satuimme samaan lavataksiin kahden suomalaisen tytön kanssa. Jännä tunne, kun vieruskaveri yhtäkkiä kysyy, että oletteko olleet täällä Laosissa kauankin. Suomeksi! Sitä ensin vähän häkeltyy ja miettii kuumeisesti, millaista keskustelua oman matkakumppaninsa kanssa juuri äsken kävi. Ettei vaan tullut puhuttua mitään sopimatonta. Don Detissä sitten tapasimme myös mukavan nuoren parin, joka jatkoi sieltä matkaansa Kampodzaan meidän otettua suuntiman kohti Vietnamia. Ihanaa oli tavata omaa lajia.
Laosissa viihdyimme miltei kuukauden. Matkasimme ensin jokiristeilyllä Luang Prabangiin, sieltä Vang Viengin kautta Vientianeen, josta siirryimme Pakseen. Paksessa ollessamme teimme kolmen päivän retken kauniille Don Detin saarelle ennen Vietnamiin saapumista. Laos yllätti meidät positiivisesti ihan kympillä, siellä on todella kaunis luonto ja maa pullollaan ihania ihmisiä.
Matkalaukkumme on pyöristynyt viime aikoina kovasti. Matkaamme lähti vain yksi matkalaukku joka painoi alkumatkasta vain 20 kiloa. Nyt tuo paksukainen painaa miltei kolmekymmentä kiloa, ja mitään uutta emme ole sinne hankkineet, jotain aivan pientä vain. Todella kummallista.
Netflix kulkee mukanamme ja viihdyttää meitä usein iltaisin. Jos olemme löytäneet sieltä hyvän sarjan, voimme ihan huoletta katsoa tuota sarjaa tuntikaupalla putkeen, tunkien samalla itseemme kaiken maailman herkkuja. Nähtävyyksistä ja paratiisirannoista silloin viis.
Olemme saaneet tänne kauas myös suruviestejä. Ne koskettavat täällä vielä kipeämmin koska olemme kaukana, emmekä voi lohduttaa/hakea lohdutusta emmekä olla tukena siinä lähellä. Tuolloin kaipaa niitä rakkaitaan kaikkein eniten. Niin paljon, että sydämeen sattuu. Kovasti.
Putous on aina ihan pakko katsoa, ollaan me sitten missä päin maailmaa tahansa. Viime vuonnakin katsoimme sitä Meksikossa ja liputimme Tanhupalloa kympillä. Tänä vuonna paras hahmo on ilman muuta se người máy.
Quu, siis suomalaisittain kuu, on täällä pikkuisen eri asennossa kuin Suomessa. Täällä kuun sirppi on kuin naurava tai mököttävä hymiö, missä vaiheessa se kuu sattuu olemaan juuri sillä hetkellä kypsymässä. Täysikuu on samannäköinen kuin Suomessakin, pyöreä siis.
Riisiä syödään täällä Aasiassa paljon. Riisiä kanalla, kasviksilla, possulla, lehmällä, merenelävällä, munalla, tönkkönä tai irtona. Joskus voi hakea elämäänsä vaihtelua ja vaihtaa riisin nuudeliin. Ja jos oikein vielä haluaa tajuntansa räjäyttää joku kerta, voi ruokansa ottaa spaicyna.
Somea ilman emme enää pärjäisi sitten millään. Ennen edellistä matkaamme emme edes tienneet mitään Instasta, Facesta tai Twitteristä. Nyt siellä luuhataan kaiken aikaa. #klikkaa #meitä #ja #seuraa #tai #ainakin #edes #tykkää. Että, me ollaan kipeitä.
Tekemistä näillä reissuilla pitäisi välillä olla. Sitä ihan oikeaa tekemistä. Tekemättömyys väsyttää ja uuvuttaa pitemmän päälle enemmän kuin uskoisikaan. Jossain vaiheessa sitä alkaa kyttäämään himokkaana jopa siivoojien moppeja, josko voisi vaikka käytävän pesaista. Juuri tämä maallinen ilmiö, tekemisen puute, ajoi meidät viime vuonna Meksikon lämmöstä Suomen pakkasiin. Sitten tehtiin, mutta paleltiin.
Ufoja emme ole vielä reissuillamme tavanneet, melkein kaiken muunmaalaisia kylläkin. Eniten olemme törmänneet kiinalaisiin. Ne tunnistaa siitä, että ne kulkevat rypäleenä ja kaikilla on selfietikut ja naisilla suuri aurinkovarjolippis. Ja kuvatessa jotain kohdetta saa kuvaansa mukaan ainakin kolme kiinalaista, ihan niinkuin kaupan päällisiksi.
Vietnamissa majailemme siis parhaillaan. Tänne oli hyvä tulla uudelleen, nyt kolmen kuukauden viisumilla. Asustelemme jonkin aikaa pienessä huoneistossa Da Nangissa ja tutustumme paikalliseen elämän menoon. Ja tykkäämme kovasti. Paria asiaa osataan jo sanoa vietnamiksi: sin tsao on terve ja kam un on kiitos!
Whaaaat, onko Joulu jo noin lähellä? Me emme yhtään tiedä, miten täällä Vietnamissa joulua vietetään vai vietetäänkö ollenkaan. Tietääköhän Joulupukkikaan missä koko Vietnami sijaitsee? Pitäisiköhän lähettää Korvatunturille ihan telefaxi ja antaa matkaohjeet? Ettei vaan sujahda pukki ohi poroineen, lahjoineen, päivineen.
XS-vaatteita täältä saa ostettua garderoobinsa täyteen. Kaikki paikalliset naiset ovat hyvin pieniä ja lintuluisia eivätkä miehetkään kovin kookkaita ole. Koska vaatteet ovat kaiken lisäksi vielä hävyttömän halpoja, tämä on kaikkien pienikokoisten matkaajien ostosparatiisi. Välillä on vaan niin ihanaa olla pieni! Myös vaatteiden teettäminen ihan omien mittojen mukaan on edukasta. Vielä on meillä kuitenkin iltapuku ja saketti teettämättä.
Yleiset vessat ovat täällä joskus melko erikoisia. Matkan varrella on tullut vastaan kaikennäköisiä eriöitä, mutta kummallisin tuli eteen matkatessamme bussilla Paksesta Vietnamiin. Vessassa ei ollut pyttyä eikä ollut mitään reikääkään lattiassa. Siihen vaan kaakelilattialle pissille ja toimituksen jälkeen lattia huuhdeltiin viskaamalla kauhalla vettä päälle jolloin vesi valui seinien raoista pihalle. Toivottavasti tämä yleensäkin oli siis vessa……
Zalama-sivustot ovat muuten yhä toiminnassa netissä antaen Suomen säätietoja vaikka itse olemme aivan muualla. Eli zalama.net sivuilla kannattaa käydä katsomassa sääennusteet ja varautua keliennusteeseen sopivin varustein. Eli toppatakki vai kumpparit, useimmin näihin aikoihin tarvitsee nämä molemmat. Pipohan on päässä suurimman osan vuotta jo muutenkin.
Ååå-å (suomeksi: vau) saatamme huudahtaa joskus, kun upean temppelin edustalla haluamme kuulostaa hieman enemmän tärkeiltä ja kirjanoppineilta. Eli suomenruotsalaisilta.
Äitiä näillä reissuilla tulee kyllä aika usein ikävä. Ja muita sukulaisia, etenkin niitä kaikkein pienimpiä. Ja tietysti Teuvoa.
Öhöm, nyt ne aakkoset sitten loppuivat.
Mukavaa viikonloppua!