Kun Da Nangissa hammas halkesi

Matkustaminen on erittäin mukavaa ja antoisaa varsinkin silloin, kun kaikki menee hyvin. Mutta aina silloin tällöin eteen tulee kuitenkin väistämättä ikäviäkin tilanteita, jolloin toivoisi, että olisi ollut viisainta pysytellä ihan vaan kotona Suomessa. Esimerkiksi vaikka silloin, kun sairastuu tai kun hammas halkeaa.

Me, onnekkaat 

Olemme olleet erittäin onnekkaita matkaajia sen vuoksi, ettemme ole juurikaan reissuillamme sairastelleet. Mahapöpöihinkään emme ole kovin montaa kertaa tehneet tuttavuutta. Joitakin pakki sekaisin- päiviä olemme toki silloin tällöin viettäneet, mutta mitään varsinaista oksennusrupeamaa meillä ei ole koskaan matkoillammme ollut. Tässä kohden on kyllä ihan pakko koputtaa läppärin alla olevaa puista pöytää: KOP KOP.

Reissuillamme minä olen joutunut kahdesti käyttämään paikallisen lääkärin palveluja, tulehdukseen jouduin hakemaan antibioottikuurin West Palm Beachilla Floridassa ja pitkään jatkuneeseen flunssaan koetin saada apua Serbian Belgradissa (lääkärin ohje oli tuohon, että rouva kärsii vaan flunssansa). Ja rouva kärsi ja parani, vaikkakin siihen paranemiseen meni tuosta vielä parisen viikkoa. 

Miesmatkaaja on välttynyt lääkäreiltä, mutta hammaslääkärin pakeilla joutui hänkin Sydneyssä käymään lohjenneen hampaan vuoksi. Muuten olemme pärjänneet matka-apteekillamme, johon on sitten hankittu tarpeen mukaan täydennystä. Lääkkeitä olemme saaneet hankittua paikallisista apteekeista ihan hyvin.

Minun, joka olen mitä suurimmissa määrin hammaslääkärikammoinen, ei ole siis onneksi tarvinnut näillä vierailla mailla hammaslääkärin palveluihin turvautua, kunnes sitten eilen menin ja söin…….. vohvelin. 

Eikä se vohveli ollut edes kauhean hyvää

Tuona epäonnen iltana päätimme miesmatkaajan kanssa keitellä iltasella vielä kahvit, kun oli tullut ostettua kaupasta niitä vohveleitakin. Heti ensimmäistä vohvelia mutustaessani tunsin, että jotain ikävää taphtui ja tulin hyvinkin tietoiseksi siitä, että etuhampaan naapurihampaalla ei ollut nyt asiat hyvin. Eikä sillä ollut.

Loppu vohveli jäi syömättä ja hammas päätyi suurennuspeilin avulla läheisempään tutkailuun. Ja tutkailun tulos oli karmea (oikein niskavillat nousivat pystyyn), hampaassa oli oikea halkeama miltei alakulmasta vastakkaiseen yläkulmaan. Voihan hitsinpimpula! Kyllä alkaa olemaan leegorivistö huonossa jamassa, kun pehmeä vohvelikin hampaan halkaisee. Pitäisiköhän alkaa miettimään jo tekareita?

Hammaslääkäriin, mutta minne, minne?

Seuraavana aamuna syöminen onnistui sitten vain toisen puolen leukaparilla. Zumbatunnille oli kuitenkin heti aamusta mentävä ja siellä sainkin korealaiselta tanssikaverilta udeltua tietoa paikallisista hammaslääkäriasemista, joissa palveltaisiin myös englanniksi. Yllätyksekseni täällä toimiikin melko monta hammaslääkäriasemaa, joissa työskentelee hyvinkin kielitaitoista henkilökuntaa.

Nämä zumbaryhmämme korealaisnaiset ovat muuten asuneet täällä Da Nangissa jo vuoden joten heiltä saa kaikenlaisia hyviä vinkkejä ja arvokasta tietoa, kuten nyt vaikka hammaslääkäriin menoa varten.  Seuraavaksi utelen heiltä hyvän kampaajan, sillä en ole Suomesta lähdön jälkeen kampaajalla käynyt. Lanttulaatikon perään on luultavammin kuitenkin ihan turha kysellä.

Koska täällä on satanut jo kolme päivää miltei yhtenäisesti vettä, jätimme skootterin talliin ja lähdimme hammaslääkäriasemalle Grab-taksilla. Vettä on tullut tosiaan rajusti näinä päivinä. Paikalliset kertovat, ettei viiteen vuoteen ole satanut näin paljoa vettä yhtä mittaisesti. Täällä on ollut tuon sateen vuoksi liikennekin välillä poikki, poikki on ollut myös tietoliikenne. Kaikki paikalliset ovat tuskailleet sadetta ja me kun luulimme tällaista sadetta täällä päin ihan normaaliksi.

IDC, kansainvälinen hammaslääkäriasema

Koska meillä ei ole puhelimissa vietnamilaista kännynumeroa, emme voineet alkaa noille hammaslääkäriasemille soittelemaan, joten päätimme käydä ihan kyselemässä vaan ovilta, saisiko minnekään niistä sellaista akuutti aikaa. Ensimmäisenä suuntasimme  IDC:hen eli International Dentistry Companyyn, jota korealaistyttö suositteli ensimmäiseksi vaihtoehdoksi.

Rakennukseen sisään astuessamme päädyimme suureen vitivalkoiseen aulaan, jonka perällä, ovelta katsottuna noin kymmenen kilometrin päässä, oli valtava, korkea vastaanottotiski, jonka takaa näkyi vain kaksi mustaa päälakea. Päälaet kuuluivat aulapojille, jotka pomppasivat molemmat seisomaan kuin armeijassa meidän saapuessamme tiskille. Näille pojille esitimme asiamme ja he kertoivat lääkärin tulevan tunnin kuluttua, joten ”tulkaahan silloin uudestaan”…ja muuntautuivat samantien jälleen kahdeksi mustaksi päälaeksi.

Me käppäilimme läheiseen kuppilaan kahville, ja koska minä en uskaltanut tuossa vaiheessa pistää enää mitään suuhuni, otti miesmatkaajakin sitten vain pelkän kahvin. Tunnin kuluttua harpoimme sitten taas sen valtavan kokoisen valkoisen aulan poikki istumaan muhkeille valkoisille sohville ja odottamaan tohtoria. Mustat päälaet nyökkäilivät hyväksyvästi meidät nähdessään.

Hammaslääkärin huone toi mieleen kuntosalin

Odotettuamme reilun puoli tuntia paikalle pörhälsi nainen, joka kyseli miten voipi meitä auttaa. Hän ei ollut kuitenkaan hammaslääkäri vaan firman toimistoapulainen. Kerrottuamme asiamme (tämä hammastragedia oli siis ihan meidän molempien yhteinen asia) pyysi tämä nainen meidät mukaansa ja siirryimme hissillä pari kerrosta ylöspäin.

Tässä vaiheessa päädyimme sitten ihan oikeaan hammaslääkärin odotustilaan. Minä sain toimistoapulaiselta täytettäväksi kyselylomakkeen, samanlaisen, millaisen joutuu täyttämään Suomessakin, henkilötiedot ja että olenko raskaana ym. minulle niin mahdollista. Lomakkeen täytön jälkeen minut tuli aulasta noutamaan tyttö, jonka perässä siirryin hammaslääkärin huoneeseen. Huone oli pikkuisen erilaisempi hammaslääkärin huone mihin olin tottunut.

Huoneessa oli kolme hammaslääkärin tuolia vierekkäin, ja aivan kuin joissakin kuntosaleissa juoksumatot ovat ikkunoiden edessä, olivat nämä tuolitkin sijoitettu siten. Tuoliin istahtamisen jälkeen seurailin siinä vähän aikaa ikkunoiden antamaa näkymää, lähinnä liikennettä alapuolella ja vastapäisen ravintolan katolla istuvia puluja. Pian tyttö tuli kuitenkin takaisin, keikautti tuolini pötkölleen ja alkoi tutkia hampaan tilannetta. Muutaman koputtelun ja raapimisen jälkeen ilmoitti, että odotapa taas hetki, ja lähti hakemaan paikalle hammaslääkäriä.

Kuvauksen kohteena, en minä vaan hammas

Hammaslääkäri saapui paikalle pienen odottelun jälkeen. Nuori vietnamilainen mies joka esitteli itsensä sujuvalla englannin kielellä Khongigsi ja/tai Fongiksi, ei se kuitenkaan King Kong ollut. Koputteli ja keikutteli haljennutta hammasta ja tokaisi sitten, että laitetaanpa hammas samantien kuntoon. Ja minä sain heti kymmenen senttiä lisää pituutta (pituutta tulee ihan väkisin tuossa tuolissa, sillä jännitän niin kovasti. Tosin pienenen heti takaisin pieneksi minäksi, kun hampaat on hoidettu).

Turhaan olin ollut huolissani paikallisten hammaslääkäriasemien laadusta, sillä ainakin tällä asemalla näytti asioiden olevan siten niinkuin tällaisella asemalla pitääkin. Henkilökunta käytti suojaimia ja työskenteli (mitä nyt siinä tuolissa pysytin huomioimaan) aseptisesti. Hammaslääkäriä avustava nainenkin oli pukeutunut kuin meillä Suomessa leikkaussalihoitaja. Toki varmaan näissä hammaslääkäriasemissa on eroja, nämä kansainväliset asemat ovat laadukkaita mutta toki sitten kalliimpia.

Kun olin saanut mustat lasit silmilleni, oli kuvausten aika. Hampaasta ei otettu suinkaan röntgenkuvaa vaan ihan tavalliset valokuvat. Valokuvia otettiin myös poraamisen välillä,  hampaan täytön jälkeen ja sitten vielä ihan vihonviimeiset kuvat, kun hammas oli valmis. Eli neljästi irvistin kameralle, ne eivät olleet todellakaan mitään hymypotretteja.

Kun kuvia otettiin, hammaslääkäri oli pääni puolella pitelemässä ylähuulta ylhäällä, jotta rikkoutuneesta hampaasta saataisiin mahdollisimman hyvä kuva. Minusta tuntui tuolloin kyllä ihan metsästäjän saaliilta (siis jos se olisi elossa), tilanne oli minusta jotenkin ihan samanlainen, kun metsästäjä ikuistetaan kaatonsa kanssa valokuvaan. Tietysti sillä erotuksella, että tämä ”saalis” oli mitä suurimmassa määrin elossa. Peukuttikohan tohtori kuvassa siellä takana?

Ei ihan niin liki, olen suomalainen!

Hyvin erikoiselta tuntui tapa, jolla tämä henkilökunta työsti potilastaan. He tulivat niin lähelle. Hammaslääkäri korjasi hammastani miltei nenä kiinni minun nenässäni ja usein siihen samanlailla liki työntyi myös tämä leikkaussali-ihminen. Ja jotenkin siihen keskelle mahdutti itsensä myös valokuvaaja. Olisi tehnyt mieli huomauttaa että, haloo, minä olen suomalainen ja minulla on puolen metrin reviiri, hammaslääkärissäkin! Jossain vaiheessa toimistoapulainenkin kävi siinä silmien edessä lappuineen ilmoittamassa, paljonko hampaan korjaus tulee maksamaan. Is that okey? Paha mennä tuossa vaiheessa sanomaan, ettei ole, kun hampaasta on ikenessä kiinni enää osimmoilleen puolet.

Hampaan korjaaminen ei tehnyt kipeää vaikka ei puudutettu. Kotimaassa hammaslääkärini kyllä tietää, ettei minun suuhuni suurin piirtein katsotakaan ilman kunnollista puudutusta. Monenlaista poraa suussani kävi, välillä tohtorin apulainen lähti hakemaan uusia välineitä vissiin toiselta puolen taloa. Melko kauan tämä hammaslääkäri käytti aikaa hampaan korjaamiseen ja viimeistely hipoi jo mielestäni taidetta. Välillä hammasta hangattiin sideharsotaitoksilla, sitten taas tasoiteltiin ja kiilloteltiin. Ja taas hangattiin.

Kiitollinen hammaspotilas

Viimein hammaslääkäri ilmoitti, että valmista on ja tohtorin pikku apulainen (se ensimmäinen tyttö, joka tarkasti hampaan) kiikutti minulle peilin, ja jäi kysymysmerkkinä odottamaan, olenko tyytyväinen tulokseen. Ja kyllä, hammas näytti ja tuntui oikein hyvältä. Kaikkinensa koko hampaan korjaus  oli erittäin positiivinen kokemus (jos nyt hammaslääkärillä käyntiä voi yleensäkään positiiviseksi kokemukseksi sanoa) ihan alusta loppuun.

Ja sitten se hinta, jota toimistoapulainen kävi minulle hieman anteeksipyydellen näyttämässä. Hampaan korjaus tuli maksamaan 1 850 000 dongia eli 73 euroa. Tuolla rahalla ei Suomessa vielä hammaslääkärin pora pahemmin heilahda, ainakaan yksityisellä puolella. Ja kun meillä on matkavakuutus, joka toivon mukaan kattaa tämänkin kaltaisen harmituksen, ei siis hampaan korjaus maksane meille mitään. Tosin kukaan ei korvaa niitä henkisiä kärsimyksiä (trauman aiheuttama kriisi, pelko, ahdistus, painajaiset), joita tällainen hammastrauma minulle aina aiheuttaa. 

Mutta nyt olen niin huojentunut ja erittäin onnellinen, kun tämä episodi on ohi ja hammas jälleen kunnossa. Olen kyllä jälleen itseni kokoinen, eli 150 senttiä, ne kymmenen senttiä valuivat varmaan hikipisaroina taas sinne hammslääkärin tuolille. Korjattu hammas tuntuu hyvältä ja muidenkin hampaiden PITÄISI olla tällä hetkellä kohtuullisessa kunnossa. Ehkä en vielä niitä tekareita lähdekään hankkimaan, tosin ne voisi täällä teettää varmaan halvalla. 

Ihanaa huomista Lucian päivää ja muutenkin mukavaa loppuviikkoa!

8 Replies to “Kun Da Nangissa hammas halkesi”

  • Hienoa, että sait purukaluston kuntoon!
    Paha sitä on olla ja matkata rikkinäisellä kalustolla.

    Mihinkäs ne kuvat?
    Ilmestyvätköhän kuvat ko. lekurin netti-sivuille esimerkiksi siitä miten he pelastivat poloisen länsimaalaisen turistin pälkähästä 😉

    • Ei kyllä mitään tietoa siitä, minne ne otetut kuvat päätyivät! Varmaankin mappi- ööhön eli neveragain-potilaat. Oikein rauhaisaa Joulun aikaa sinulle ja perheellesi! Mahtavaa, kun saitte sinne ihan oikean valkean joulun!

  • Olipa tosi hauskasti ja elävästi kirjoitettu raportti.
    Päivi, sinähän olet kirjailija.

    • Kiitos, mukavaahan tuosta oli jälkeenpäin kirjoitella! Oikein mukavaa joulunalusaikaa sinne itärajan tuntumaan!

  • Kun loppu hyvin, niin kaikki hyvin. Olipa harmillisesta asiasta mukava tarina.Voit taas syödä vohveleita,kun leegorivistö on kunnossa.

    • Hampaan rikkoontuminen on ihan aina iso harmitus ja sitten kun se tapahtuu vielä vieraassa maassa, on harmituksen määrä vielä moninkertainen. Mutta tuostakin selvittiin! Leppoisaa joulun alusaikaa Päijänteen kupeeseen!

  • Ihana juttu. Hampaat paikalla ja kaikki hyvin! Varo hyvä sisko niitä vohveleita!

    • Tänksistä, Eila, sen teen! Minulla on myös Marianne-karkeista hyvin karu kokemus, kun vetäisin mokoman mellin henkitorveen. Sen jälkeen en ole pystynyt Marianne karkkia suuhuni pistämään. Toivottavasti näin käy myös noiden vohveleiden kanssa, nekinhän kun menevät vain suoraan lanteille. Mukavaa joulukuun jatkoa tuntureille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *