Bussilla Da Nangista Ha Tieniin alle viikossa

Viimein koitti se haikea päivä, jolloin piti hyvästellä jo varsin tutuksi käynyt Da Nang ja siirtyä jälleen tien päälle. Seuraavaksi matkaisimme Phu Quocin saarelle, joka sijaitsee aivan Vietnamin eteläpäässä. Ja milläpä muulla me matkaisimmekaan Vietnamia alaspäin kuin bussilla. Tietenkin.

Hankimme bussimatkaa varten open bus -liput välille Da Nang – Nha Trang – Mui Ne – Saigon (Ho Chi Minh). Eli tällaisilla avoimilla lipuilla pääsi jatkamaan aina kaupungista toiseen, riippumatta siitä, kuinka kauan noissa kaupungissa viihtyisi.

Suunnitelmissamme oli, että tuo matka tehtäisiin vajaassa viikossa eli bussissa istumista tulisi riittämään melkein jokaiselle päivälle, Da Nangista Saigoniin on nimittäin matkaa lähemmäs 1000 kilometriä. Lisäksi Saigonista vielä Ha Tieniin olisi 300 kilometrin matka. Eli pitäkäähän karvahatuistanne kiinni, sillä nyt lähdetään melkoista hurukyytiä kohti Ha Tienia.

Ensimmäinen etappimme: Nha Trang

Bussi Da Nangista lähti neljältä iltapäivällä ja matka ensimmäiseen kaupunkiin, Nha Trangiin, kesti puuduttavat 13 tuntia. Jostain kumman syystä taas ajattelimme ostaessamme lippuja, että nukkuisimme bussissa yön ja aamulla olisimme virkeinä Nha Trangissa valmiina ottamaan kaupunki haltuun. Tokihan totuus oli se, että milloinkas me oltaisiin muka yleensäkään kulkuneuvoissa nukuttu? Onneksi olimme varanneet kaupungissa oloon pari päivää, noin niin kuin jo varulta.

Bussireitti Da Nang-Ha Tien
Bussireittimme

Eli ei siis nukuttu nytkään, pieniä lyhyitä torkkuja lukuunottamatta. Perillä Nha Trangissa olimme noin puoli kuuden aikaan aamulla. Koska varaamamme hotelli oli kävelymatkan päässä, tallustelimme hotellille ja koputtelimme respan pojan aulan sohvalta hereille. Onneksi saimme huoneen heti käyttöömme, keittelimme siinä pikaisesti kahvit ja köllähdimme samantien nukkumaan.

Parin tunnin kooman kaltaisen olotilan jälkeen lähdimme käppäilemään kaupungille. Oikeastaan kaupungille oli pakko lähteä siksi, että mahanahka hätyytteli taas uhkaavasti selkärankaa eli oli aivan kauhea nälkä. Pienen kävelymatkan jälkeen päädyimme pieneen kahvilaan nauttimaan kahvit ja täytetyt sämpylät. Paitsi, että tässä kahvilassa ei saanut kahvia ollenkaan mikä on minusta varsin erikoista, varsinkin kun ollaan kahvilassa. Mehuiksi sitten meni, se aamukahvi.

Ruokaa
Kahvitta jäätiin, mutta sämpylät oli ihan ok

Goottikatedraali ja muutama venäläinen

Kun olimme saaneet masumme rauhoiteltua sämpylöillä ja mehulla, päätimme käppäillä vierailemaan rautatieaseman vieressä sijaitsevassa goottihenkisessä katedraalissa, jollainen näillä huudeilla on melko erikoinen. Tämä kirkko on rakennettu 1920-luvun lopulla eli ei ole sinällään kovin vanha. Liput tännekin oli lunastettava, 20 000 (alle euro)/nuppi. Katedraali oli kyllä kaunis, sinne pääsi myös ihan sisätiloihin ja siellä pidettäviin messuihinkin turistit ovat tervetulleita. Nyt vaan ei kukaan tuolla katedraalissa messunnut, kovin oli hiljaista ja niin hiljennyimme mekin hetkeksi, ehkä siksi, että väsytti ihan vietävästi.

Katedraali Nha Trang
Kaunis katedraali

Tässä kaupungissa riitti kyllä venäläisiä vaikka muille jakaa. Luulisin, että miltei jokainen vastaan tuleva turisti oli venäläinen. Ja niin luulivat varmaan hekin, koska yksi seurue alkoi meiltä kyselemään jotain venäjäksi, jolloin meidän piti vain levitellä käsiämme: no russian, rastuita vaan.

Nha Trang
Sivukatu, eli siis sivujuoni koko tarinassa

Etsiskelimme ruokapaikkaa läheltä hotelliamme ja löysimmekin sellaisen, josta sai melko kelvollista sapuskaa kelpo hintaan. Täällä näytti nuo ruokalistatkin olevan myös venäjänkielisinä eli saavat kyllä hyvää palvelua, venäläiset turistimassat. Syömisen jälkeen saapastelimme takaisin hotellille, katselimme yhden mitäänsanomattoman Netflix-elokuvan ja kävimme hyvillä mielin nukkumaan. Unta riittikin sitten seuraavat 11 tuntia.

Postitoimiston jälkeen vasemmalle

Seuraavana päivänä vuokrasimme skootterin 100 000 dongilla eli neljällä eurolla. Ajattelimme moposella ajella katselemassa hieman lähitienoita, jossain piti olla hieno vesiputouskin. Matkan varrella kävimme pomppimassa muutaman kiinalaisen kanssa meren rannalla sijaitsevalla kivikeskittymällä, en nyt ihan tarkkaan ottaen osaa sanoa, mitä nuo kivet olivat ja miksi ne ylipäätään olivat siellä. Mutta siellä kuitenkin pompittiin, kiveltä toiselle.

Chong Rocks
Chong Rocks
Chong Rocks
Isoja kiviä

Kivillä pomppimisen jälkeen suuntasimme vesiputoukselle. Kun olimme ajelleet jo hyvän matkaa, aloin kyselemään (niinkuin ennen vanhaan meidän miniatyyrimme takapenkiltä), että milloin oltaisiin perillä. ”Ei ole enää kaukana, tästä ajellaan suoraan, sitten vaan postitoimistolta vasemmalle.” Niinpä, niin. Miesmatkaaja, meidän karttaäppimme, vie varmasti perille.

Kalliokiipeilyä Bo Ho:n vesiputoukselle

Vesiputoukselle maksoi pääsyliput 50 000 dongia/ nenä eli parisen euroa. Miltei koko alue oli vielä rakentamisen alla ja aikanaan, kun se on valmis, on se kyllä mahtavan hieno puistoalue. Varsinaiselle vesiputoukselle oli ihan mukava käppäilymatka, aluksi ihan kunnollista valmista tietä pitkin. Kun tie loppui alkoi polku ja kun polku loppui alkoi kivitaival. Ja kaiken kaikkiaan tuonne vesiputoukselle asti pääsi vain miltei kalliokiipeilemällä kivien ylitse eli ei ole huonokuntoisen eikä -jalkaisen katseltavaksi tarkoitettu tämä vesiputous.

Lautasilta
Vesiputoukselle ensin lautasillan yli…

Siinä meinasi välillä tällaiselta hobittikinttuiseltakin usko ja voima loppua, kun piti kavuta isojen kivien päälle ja sieltä laskeutua vastaavasti taas alas. Muutamiin paikkoihin oli laitettu köysiä, joiden avulla sai kiskottua itseään ylöspäin. Ja jarruteltua vastaavasti alaspäin kavutessa.

Bo Ho waterfall
..ja sitten kiivettiin
Bo Ho waterfall
Joku joutui välillä odottelemaan

Putous ei ollut kovinkaan suuri, mutta kaunis. Sekä putouksen ylätasanteella että alapuolella pystyi halukkaat pulahtamaan ja vedessä lillikin paljon nuoria uimareita. Me tyydyimme tavanomaiseen tapaamme vain ihastelemaan ja kuvaamaan vesiputousta, en edes kokeillut oliko vesi minkä lämpöistä, varmaankin ainakin minulle liian kylmää. Nesteytystuokion jälkeen kiipesimme/könysimme/laskeuduimme kivikkojen yli ja lomitse takaisin polulle, polulta lompsottelimme tietä myöten takaisin skootterille. Matkalla ohittelimme työmiehiä, jotka moikkailivat iloisesti ”hellouta”!

Bo Ho waterfall
Bo Ho Waterfall

Rantabulevardia ja Vinpearl kaukaa katsottuna

Nha Trangin ranta on kuutisen kilometriä pitkä ja kaupunki on oikeastaan rakennettu kokonaan rannan vierukselle. Rannan ja hotellien välissä kulkee vilkasliikenteinen tie, tien ja rannan välissä on kävelybulevardi käppäilijöille. Kaikki on rakennettu tosi tiiviisti toisiinsa kiinni, kaikkea on paljon ja kun turisteja ja paikallisia ihmisiäkin on runsaslukuisasti, tämä saattaa joistakin lomailijoista vaikuttaa hieman ahdistavalta. Kuten esimerkiksi meistä.

Nha Trangin ranta
Nha Trangin ranta

Nha Trangin edustalla on saari, Hon Tre, jonne on pykätty tähänkin kaupunkiin oma ”Disneyland” eli Vinpearlin huvipistoalue. Saarella sijaitsee kolmen viihdykkeen combo: huvipuisto, vesipuisto ja meriakvaario. Me emme tuolla saarella käyneet vaan tyydyimme toteamaan sen olemassaolo vain sieltä vastarannalta käsin. Saarelle pääsi joko lautalla tai kaapelihissillä, matkaa tuonne oli mantereelta pari kolme kilometriä.

Vinpearl huvipuisto Nha Trang
Vinpearl huvittaa vastapäisellä saarella

Täysin venäläisten Mui Ne

Nha Trangista seuraavaan etappiimme, Mui Nehen, kesti bussimatka vain noin neljä tuntia. Hotellimme oli kilometrin päästä bussiasemalta, joten ajelimme sinne tavataksilla, grabeja ei täällä ollut saatavilla. Varaamamme hotellihuone oli vähän eriskummallinen, sillä se oli optikkoliikkeen yläkerrassa. Täältä olimme varanneet vain yhden yön, seuraavana päivänä matka jatkuisi Saigoniin.

Mui Ne
Mui Nessa riitti hiekkaa…
Mui Ne
…ja kalastusaluksia

Tänne saapuessamme tuli tunne, että tultiin vihdoinkin syksyn harmaudesta kesään. Vielä Nha Trangissakin nimittäin tuhnutteli vettä jonkin verran ja oli harmaata. Täällä paistoi aurinko täydeltä terältä, puut ja pensaat kukkivat valtavina kukkaryppäinä. Kylläpä meidän taas kelpasi.

Kesä Mui Ne
Kesäää

Täällä Mui Nessäkin kaikki on miltei yhden kadun varrella. Eli kaikki sadat ravintolat, hotellit, resortit ja hostellit. Ja jos haluaa kokea kuuluvansa venäläiseen yhteisöön ilman, että olisi Venäjällä, täällä se onnistuu oikein hyvin. Kaikkialla oli venäläisiä, vielä paljon enemmän kuin Nha Trangissa.

Pitkän rannan olivat kansoittaneet lukuisat vanhemmat venäläismiehet rehevien rouviensa kanssa. Jotkut näistä vanhemmista miehistä olivat saapuneet lomalle kauniin tyttärensä tai tyttärentyttärensä kanssa rouvan ollessa ilmeisesti estynyt lomailemaan. Ranta-asut näillä miehillä olivat yhteneväiset noudattaen linjaa: mitä isompi maha, sen pienemmät ja tiukemmat speedot. Hmmm.

Mui Ne
Venäläisten ja suomalaisten lisäksi kaupungissa oli myös lehmiä

Mutta oli kaupungissa suomalaisiakin. Kun päivällä menimme erääseen ravintolaan syömään, kolme ravintolassa olevaa seuruetta oli suomalaisia. Ja kun jatkoimme seuraavana päivänä bussilla matkaamme kohti Saigonia, tapasimme asemalla vielä yhden suomalaisen tyttöseurueen. Pääsi taas vähän kälättämään, suomeksi.

The Moon Mui Ne
Ravintola The Moon: paras kasviscurry pitkään aikaan

Saatiin sitten sakot

Olimme lukeneet, että täällä Mui Nessa olisi hienot hiekkadyynit. Sinne siis oli päästävä, joten vuokrasimme taas päiväksi skootterin allemme, täällä jo hieman kalliimmalla hinnalla, eli moponen maksoi 150 000 dongia / päivä. Ja eikun kypärät päähän ja kohti hiekkadyynejä.

Lähellä dyynejä meitä vastaan tuli pari poliisia mopollaan ja he viittoilivat meitä pysähtymään tien laitaan. Olivat vailla kansainvälistä ajokorttia, mitä meillä ei ole ollut millään reissullamme. Ei siis ollut nytkään, joten poliisimies pyysi seuraamaan heitä poliisiasemalle, jossa ilmeisesti emme torumisella selviäisi.

Mui Ne
Tässä me ajetaan takaa poliiseja

Koska meillä ei ole tuota kansainvälistä ajokorttia, poliisi selitti asemalla, että nyt rapsahtaa sitten kahden miljoonaan dongin sakot. Maksaa täytyisi tai mopo jäisi pihaan. Kun miesmatkaaja ilmoitti, ettei meillä ollut niin paljon rahaa, poliisimies kysyi, että paljonkos teillä on sitten sitä rahaa ja halusi samantien itse näköyhteyden miesmatkaajan lompakkoon.

Lopulta tämä poliisimies tyytyi yhteen miljoonaan dongiin, mutta sitä vastaan emme saaneet mitään kuittia, vaan vain tämän poliisimiehen sanan, ettei meitä enää pysäytettäisi. Nimittäin kun täällä kerran maksaa sakot, niin saa ajella kuulema vapaasti ilman tuota kansainvälistä ajokorttia. Ja tämä poliisimies (joka todellisuudessa muistutti lähinnä metriheikkiä) oli omasta mielestään vielä niin vaikutusvaltainen, että vielä Saigonissakin saisimme ajella tällä hänen suullisella luvallaan. Sanoisimme vaan, jos poliisi pysäyttäisi, että Shu lupasi. Joopajoo.

Maksoimme siis millin sakot ja tämä poliisimies Shu hyvästeli meidät erittäin veltolla kädenpuristuksella. Ei millään jämäkällä poliisipuristuksella vaan lähinnä tuo käden puristus tuntui kuin olisi pitänyt kädessään kuollutta lahnaa.

Kun sitten lähdimme ajelemaan poliisiasemalta takaisin kohti hiekkadyynejä, ajoi vastaamme toinen poliisipartio, joka viittoili samantien meitä pysähtymään tien laitaan. Kun olimme melkein pysähtyneet, alkoivat he huitomaan, että menkää vaan, jatkakaa matkaa. Shun luvalla.

Luimme jälkeenpäin jonkun matkabloggaajan sivuilta, että täällä poliisit ihan kyttäävät turisteja noilla hiekkadyynien liepeillä ja yleisesti sakottavat 40-50 euroa.

Hiekkadyynit

Täällä Mui Nessa on kahdenlaisia hiekkadyynejä, valkoisia ja punaisia. Me ajelimme noille valkoisille, vaikka minun mielestäni hiekka oli siellä kyllä enemmänkin keltaista. Kun käppäilimme dyyneille, niiden edustalla oli tyttöjä kauppaamassa pitkiä, kiiltäviä ja taipuisia levyjä, joiden päissä oli narulenkit. Meillekin yksi tyttö tuli kauppaamaan moista, ja minä olin ihan kysymysmerkkinä, että mitä ihmettä me niillä tehtäisiin. Kunnes tajusin, ja kylläpä mokoma alkoi jo ajatuksenakin huvittamaan. Sanoin tytölle, että ”we are tooooooo old for that”, eli me ollaan kyllä ihan liian vanhoja moiseen ilakointiin. Levyt oli siis tarkoitettu hiekkamäenlaskuun!

Käppäilimme hiekkadyyneillä ja mielikuvittelimme olevamme Saharassa. Se onnistui melko hyvin siihen saakka kunnes bussilastillinen kiinalaisia riensi dyyneille myös mielikuvittelemaan. Ihanan näköinen paikka, mutta ei niin hieno, että oltaisi enää toisille dyyneille ajeltu vaan ajelimme takaisin kämpille huilaamaan.

Mui Ne hiekkadyynit
Hienot hiekkadyynit
Mui Ne hiekkadyynit
Melkein kuin Saharassa (ei olla kyllä käyty)
Mui Ne hiekkadyynit
Hiekkaa
Mui Ne auringonlasku
Mui Nen upea auringonlasku

Aamulla ajelimme vielä meren rannalle, jonne oli tosi vaikea päästä, vaikka se oli siinä, ihan tien vieressä. Pitkään kiertelimme katua ja etsimme reikää, josta pääsisi rantaan. Ranta oli niin täynnä resortteja ja ravintoloita, että tuon kulkureitin löytäminen oli varsin haastavaa. Viimein löysimme reitin ja pääsimme ajelemaan rantaan. Meren ranta-aallokot täyttyivät kymmenistä liitovarjosurffaajista, jotka ratsastivat aaltojen päällä. Me jäimme vaan ihmettelemään sitä, miten ne onnistuivat olemaan törmäilemättä toisiinsa ja sotkeutumatta niihin liitovarjoihin, joko omiinsa tai toisten.

Morsiuspari
Täällä ei missään rannalla voi välttyä törmäämästä hääkuvauksiin

Jos minulta kysyttäisiin näiden käytyjen kaupunkien jälkeen mukavaa, leppoisaa ja suhteellisen rauhaisaa rantalomakohdetta Vietnamissa, suosittelisin edelleenkin joko Da Nangia tai Tuy Hoata.

Yksi yö Saigonissa

Bussimme Mui Nesta Saigoniin starttasi yhden aikaan päivällä. Ehdimme siis siinä aamulla hyvinkin vielä ajella skootterilla, konstaapeli Shun luvalla.

Kaupassa kävimme hakemassa hieman matkaevästä (herkkuja) ja kyllähän nuo Mui Nen pikkumarketit olivat hinnoitelleet tuotteensa ihan kunnon turistihinnoiksi. Pieni pullo vettäkin maksoi saman verran kuin puolentoista litran pullo muualla.

Saigoniin matkasimme neljä-viisi tuntia, pysähtymättä. Tai pysähtyihän bussi muutamalla pysäkillä ottaakseen/jättääkseen jonkin lootan tai nyssykän. Ilta-aurinko otti meidät sitten vastaan kuuman nihkeässä Saigonissa. Hotellimme oli taas käppäilymatkan päässä asemalta joten ei tarvinnut alkaa metstämään taksia. Tai siis eihän noita olisi tarvinnut metsästämään alkaa muutenkaan, paremminkin nytkin jouduimme varistelemaan innokkaammat taksikyydin tyrkyttäjät pois kimpustamme. Eivät meinaa millään uskoa, että joku haluaa pitkän bussissa istumisen jälkeen hieman kävellä ja avata lukkiutuneita lonkkiaan.

Saigon
Ilta-aurinko hyvästelee Saigonin

Kun olimme viskanneet matkakamppeet hotellihuoneen puolelle lähdimme samantien etsimään syömistä, oli mennyt taas sekin päivä pelkillä herkuilla. Löysimmekin heti hotellin vierestä ravintolan josta saimme kelvolliset kevätrullat ja hampurilaisen. Ihan siinä hotellin vieressä oli myös toimisto, josta saimme ostettua vielä jatkobussiliput Ha Tieniin, tämä olisi vihon viimeinen bussimatka Vietnamin maaperällä vähään aikaan.

Ha Tieniin menevä bussi lähti jo aikaisin seuraavana aamuna. Kun olimme lähdössä aamulla hotellilta, alkoi respan tyttö kyselemään huoneesta kadonneen hiustenkuivaajan perään. No, me avasimme matkalaukkumme ja tyttö alkoi etsiä ”varastettua” fööniä. No, eihän sitä meidän tavaroista löytynyt, matkalaukkuumme ei toista fööniä edes mahtuisi. Anteeksi pyydellen toivotti tyttö meille hyvää päivän jatkoa.

Ha Tien, tuppukylä Kambotsan rajalla

Ha Tienissä olimme illalla seitsemän kieppeillä. Bussimatka Saigonista kesti kahdeksan tuntia, mutta bussi pääsi lähtemään melkein neljä tuntia myöhässä. HMPH.

Mopo
Odotellessa tulee kuvattua kaikenlaista, esim. mopoja

Bussiasemalta meillä oli sitten ”ilmainen” kyyditys bussifirman toimesta hotellille. Tämä Ha Tien osoittautuikin varsinaiseksi tuppukyläksi, ja olimme kyllä iloisia siitä, ettemme olleet ajatelleet jäädä tänne se pidemmäksi aikaa kuin yhdeksi yöksi. Illalla yritimme löytää ruokapaikkaa ja sekin meinasi olla työn ja tuskan takana (katukeittiöitä oli kyllä tarjolla, mutta emme halunneet näin viimeisinä päivinä Vietnamissa enää mitään ruokamyrkytystä itsellemme tieten tahtoen). Viimein löysimme pikaruokapaikan josta saimme tilattua ihan syömäkelpoista pizzaa.

Ha Tien
Ha Tien
Ha Tien
Ha Tienissä voi ostaa kukkia….
Ha Tien
…kanoja tai ankan…
Ha Tien
..tai banaaneja. Valmista ruokaa on vaikea löytää

Aamulla kävimme ostamassa liput Phu Quockin saarelle menevään lauttaan, nopeakulkuinen alus saarelle (1 tunti 15 min.) kustansi 230 000 dongia/matkaaja.

Tuosta lauttamatkasta ja ensitunnelmia itse Phu Quocista tulossa sitten seuraavassa postauksessa.

Phu Quoc
Parhaillaan olemme Phu Quocissa

Nyt mukavaa viikonloppua sinne, missä sitten ikinä lienetkin!


2 Replies to “Bussilla Da Nangista Ha Tieniin alle viikossa”

  • Kiitos jälleen kerran huikeista valokuvista ja aivan mahtavasta kerronnasta!!! Kyllä täytyy sanoa että luonnon kauneutta ja värikkyyttä löytyy kaikkialta mailmassa.Myöskin erilaisia ihmisiä erilaisine kulttuureineen tapoineen ja käyttäytymisineen olette saanut matkallanne kohdata. Isosti elämän rikkautta ja viisautta on sisimpäänne kertynyt meille muillekin jakaa. Suurella mielenkiinnolla aina täällä ”mäelläkin”matkan kulkuanne seuraamme.Matkanne taas jatkuessa toivotamme teille terveyttä ja mukaan reipasta reppureissaajan mieltä.Lämpimin terveisin tunturituulien ystävät

    • Kiitos Putaalle kommentista! Kyllä täytyy olla kiitollinen tästä mahdollisuudesta nähdä ja kokea erilaisia asioita ja tutustua erilaisiin kulttuureihin. Avaa kummasti silmiä ja laajentaa ajattelutapaa niin monista asioista. Mukavaa talven jatkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *