Xin chào, Saigon!

Kaksiviikkoisen etsintäreissumme jälkeen meillä oli suunnitelmissa matkata talvehtimaan taas vaihteeksi Kaakkois-Aasiaan ja koska edullisimmat lennot näyttivät löytyvän Vietnamin Ho Chi Minh Cityyn eli Saigoniin niin sinnepä siis. Yritimme jo viikkoa aikaisemmin tehdä netissä viisumihakemukset Vietnamiin, hakemusten tekeminen kyllä onnistui, mutta aina kun tuli maksun aika, järjestelmä kaatui. Joten oli siis mentävä ilman viisumia, Suomen kansalainenhan voi matkustella Vietnamissa nykyään 45 päivää ilman viisumia kunhan on osoittaa joku dokumentti, että olet poistumassa maasta ennen kuin tuo 45 päivää ylittyy.

Tuo paluulipun puuttuminen on pienoinen ongelma tällaisille reppumatkailijoille joiden matkasuunnitelma ulottuu maksimissaan muutaman päivän päähän. Tämä paluulippu vaatimus on kyllä ollut voimassa jo pidemmän aikaa mutta ainakin Aasian maissa sitä on kyselty rajamuodollisuuksien yhteydessä hyvin harvoin, eikä lentoyhtiöitä asia ole paljoa kiinnostanut.

Nykyään useat maat ovat alkaneet vaatia lentoyhtiöitä varmistamaan check-innissä tuon paluulipun, tietenkin suurten sanktioiden uhalla. Toki ongelman voi poistaa ostamalla esim. lentolipun maasta pois ja perumalla sen, mutta tuntien lentoyhtiöiden käytännöt rahanpalautus saattaa kestää ja joillakin verukkeilla voivat jopa tykkänään hylätä sen. Onneksi tähänkin ongelmaan on ihminen keksinyt ratkaisun. Tekoälyltä kyselemällä löytyi nettisivusto, joka tekee virallisen lippuvarauksen kaikkien lentoyhtiöiden käyttämään GDS järjestelmään.

Käytimme tuota bestonwardtickets.com sivustoa ja hommasimme varauksen 40 päivän päähän maahantulosta lennolle Ho Chi Minh – Bangkok. Sivusto toimii todella nopeasti ja aidot lippuvaraukset tulivat sähköpostiin muutamassa minuutissa. Varaus on voimassa 48 tuntia ja poistuu GDS järjestelmästä automaattisesti. Eli lippuvaraus pitää tehdä noin 24 tuntia ennen lentoa. Ilmaista lounasta maailmassa ei tietenkään ole eli nuo varaukset maksoivat 14 dollaria / lippu. Netistä löytyy myös sivustoja jotka tekevät aidon näköisiä varauksia, mutta eivät siis ole missään järjestelmässä.

Meillä oli vakaa aikomus matkata New Alresfordista Gatwickin lentokentälle bussi-junakombolla mutta se olisi tullut melkein yhtä kalliiksi kuin uber-kyyti ja kaikkien kulkuneuvojen vaihtamisten ja odottelujen sijasta me kermapyllyt päädyimme aika nopean kalkuloinnin jälkeen sitten uberin kyyditettäviksi. Siksipä meillä ei ollut lähtöaamuna mikään kiire vaan söimme ihan rauhassa aamiaisen ja vielä siinä kerettiin jopa tehdä viimekäden vatvomista tavaroiden kanssa eli mitä voi ottaa vielä rinkkaan mukaan lentoyhtiön painorajan (8kg) rajoissa. Kahdeksan kiloa ei ole paljoa, joten vain tarpeelliseksi katsomamme tavarat lähtivät mukaan, loput kamppeet jäivät Englantiin odottelemaan kevättä. Maailma on tavaraa täynnä eli jos jotain puuttuu tai jostain tulee tarve, sen voi hankkia matkalta. Kunhan vain on passi ja luottokortti mukana.

Paitsi minun luottokortillani ei tehdä enää tällä reissulla yhtäkään ostosta sillä Englannissa ollessamme pankilta tuli tieto, että korttia oli yritetty väärin käyttää jossain maailman kolkassa ja pankki oli sen vuoksi sulkenut kortin. Onhan se onni, että pankki on hereillä näissä asioissa mutta kyllä hieman sapettaa olla maailmalla ilman pankkikorttia. Onneksi Pasasen kortti toimii joten höylätään sitä sitten senkin edestä.

Qatarin lennolle check- in tiskillä kohtelias virkailija tiedusteli paluulippujamme ja pienellä jännityksellä tarjosin puhelimesta pdf varausta. Todellakin Qatar Airways tarkisti järjestelmästä onko varauskoodi aito, virkailija kävi vielä varmistamassa asian esimieheltään ja muutaman minuutin kuluttua palasi takaisin. ”Kaikki kunnossa ja hyvää matkaa Ho Chi Minhiin”. Vietnamin puolella maahantulovirkailijaa ei voinut sitten vähempää kiinnostaa, onko meillä paluulippua vai ei.

Matka Dohan kautta Saigoniin kesti rapiat 15 tuntia, josta Dohan lentoasemalla oli parin tunnin vaihtoaika seuraavaan koneeseen. Saigoniin laskeuduimme iltapäivällä paikallista aikaa. Olihan se taas melko raskas reissurupeama mutta olemme tulleet siihen päätelmään, että vaikka matka-aika on pidempi välilaskulla, on kuitenkin mukava välillä jaloitella ihan kunnolla matkan puolivälissä. 7+6 tuntia tuntuu jotenkin mukavammalta lentoajalta kuin suora lento, jossa joutuu istumaan koneessa 13 tuntia yhtä soittoa. Saigonin lentokentältä otimme Grab-taksin varaamaamme Rose Zen hotelliin, joka sijaitsi miltei kaupungin keskustassa, nukuimme parin tunnin päikyt, kävimme syömässä ja nukuimme messevät 10 tunnin yöunet.

Ho Chi Minh City on nopeasti kasvava kaupunki ja esimerkiksi edellisen (2018) käyntimme jälkeen sinne on rakennettu paljon pilvenpiirtäjiä mm. Kaakkois- Aasian korkein rakennus. Tämä Landmark 81 niminen rakennus on 10 metriä korkeampi (461 m ) kuin edellistä ennätystä pitänyt Kuala Lumpurin Twin Tower (451 m). (Toim. huomautus. Korkeiden rakennusten kilpa on kovaa näillä seuduilla ja aivan lähiaikoina Kuala Lumpuriin avataan 679 metrinen rakennus, muutaman vuoden päästä Bangkokiin 777 metrinen rakennus.)

Ho Chi Minh cityyn on muuten avattu kaupungin ensimmäinen metrolinja joulukuussa 2024 ja mekin kävimme sen ajamassa linjan pääteasemalle. Asemat kiiltävät uutuuttaan, junat ovat puhtaita ja nopeita. Ruuhkaa metrossa ei ollut, ilmeisesti siirtyminen mopokulttuurista metrokulttuuriin kestää jonkin aikaa. Yhden matkan hinta on alle euron ja 2,50 egen päivälipulla saa huristella koko päivän. Metrolinja laajenee 2035 mennessä 7 linjaa kattavaksi verkostoksi, jos nyt löytävät jostain 40 miljardia dollaria rahaa.

Vielä yksi mielenkiintoinen tieto Ho Chi Minh citystä: kaupungissa on n. 8,5 miljoonaa mopoa / skootteria ja siellä myydään päivässä enemmän uusia kaksipyöräisiä kuin Suomessa koko vuotena. Eipä ole siis mikään ihme, että liikenne kaduilla on näin vierailijan silmin todella kaoottinen. Mopoarmeija on sakea ja käppäilijän sietää olla koko ajan varuillaan, jalkakäytävilläkin ajellaan mopoilla. Tosin liikenne soljuu kaaoksesta huolimatta ihmeen sulavasti, kaikki kadun pienetkin tilat täytetään kulkuneuvoilla (niinkuin tetris-pelissä) ja massa liikkuu eteenpäin, siinä pitää vain jokaisen liikkua mukana. Kolareilta tuskin kuitenkaan vältytään, onneksi Vietnamissa on mopoilijan pakko käyttää kypärää joten polla on ainakin jotenkin suojassa.

Saigon on meille vähän niinkuin Bangkok eli välttämätön paha matkustaessa Aasiaan. Kumpikaan meistä ei ole näiden suurkaupunkien ylin ystävä mutta venyimme kuitenkin Saigonissakin kolme päivää ennenkuin jatkoimme matkaa hieman rauhallisemmille huudeille. Tosin tuolle viipymiselle oli syynsä, sillä me molemmat olimme taas mukavassa flunssassa saapuessamme, onneksi emme olleet ihan niin huonona kuin muutama viikko sitten Kroatiassa.

Flunssasta huolimatta jaksoimme käydä tsekkaamassa merkittävimmät maamerkit sekä käppiä hieman läheisessä puistossa ja Mekong-joen varrella. Kaupunki on yhtä roskainen kuin ennenkin, jätehuolto näyttää toimivan hyvin huonosti eikä asukkaillakaan ole näköjään suuria haluja viedä roskiaan roskiksiin. Tosin roskiksetkin olivat niin täynnä ettei niihin mitään mahtuisikaan. Tuosta jätteiden määrästä johtunee, että sangen pulskia rottia vilisteli siellä sun täällä jopa päiväsaikaan.

Kelit eivät olleet kovin suotuisat, vähän väliä sateli vettä ja muutaman kerran jyrisi ukkonenkin. Lämpötila pysytteli kuitenkin yli 30 asteessa plussan puolella, ja kun ilman kosteus oli korkea, niin voinet arvata miten herkästi pukkasi soijaa, kun oltiin vähänkin liikkeellä.

Vaikka oli vasta lokakuu lopuillaan, joulukoristeita ja joulukuusia oli viritelty jo monen ravintolan ja hotellin edustoille. Joululaulut eivät onneksi vielä raikanneet mutta niidenkin aika lienee jo käsillä. Kun Vietnamissa soitetaan musiikkia niin sitä soitetaan sitten ihan nappulat kaakossa. Kävelimme yhtenä iltana alueella, jossa piti olla jokaviikkoinen valoshow mutta se olikin peruttu ilmeisesti Halloween-juhlien vuoksi. Joten valoshowta ei ollut mutta musiikkia oli senkin edestä. Basson jytke oli aikamoinen, tärykalvot värisivät vielä pitkään hotellille palattuamme.

Kolmen päivän jälkeen päätimme siirtyä Saigonista rauhallisimmille huudeille, Tay Ninhiin, joka olisi paljon pienempi kaupunki noin kahden tunnin bussimatkan päässä Saigonista pohjoiseen. Lähtöaamuna pakkasimme kimpsut ja kampsut taas rinkkoihin ja ajoimme Grab-taksilla kaupungin laidalla sijaitsevalle bussiasemalle. No, siellä huomasimme, että olemme väärällä bussiasemalla, joten ei muuta kuin Grab-taksi uudelleen alle ja takaisin kaupungin toiselle laidalle. Grab-kuski ajeli tuon matkan sivukatuja, joissa ei ollut niin paljon ruuhkaa, mutta toki mopoja riitti pienimmillekin kaduille eli matkan eteneminen kesti mutta ehdittiin bussiin kuitenkin. Siinä matkan varrella tuli sitten silmäiltyä näitä tien vieruksia tarkemmin joissa tosin ei ollut muuta nähtävää kuin röttelöisiä taloja sekä ihan hirveästi roskaa ja jätettä. Kanoja ahdettuna pieniin häkkeihin, ja joissakin häkeissä näytti olevan kaneja. Kun silmiin osui häkki, johon oli ahdettu kissoja, alkoi vegaaninen ruokavalio taas kiinnostamaan ihan kunnolla.