We’re stuck in Sydney/Jumissa, taas

Viime yönä oli melko mahtava ukkonen ja vettäkin satoi kaatamalla. Yötaivaan valaisi tiheä salamointi jota seurasi ihan tässä päällä oleva pelottavan kova pauke ja jyrinä. Ja kun jyrinä vaimeni viimein kilometrien päähän, alkoi se hetken päästä uudelleen. Aamulla tuo ukkosmyräkkä oli jo ohi, ainoastaan vettä sateli vielä hetken heräämisemme jälkeen. Ukkostahan ne uumoilivat sunnuntain maagiset lämpötilalukemat. Me mittasimme täällä omalla mittarillammme auringossa 56,2 mutta ainakin Kalevassa ja IS:ssa uutisoitiin, että korkeimmat mitatut lukemat sunnuntaina Sydneyssä olivat 47,3. Sydney oli sunnuntaina siis kuumin paikka maapallolla. Ei ihme, että meillä pukkasi jonkin verran hikeä.

 

 

 

Me olemme vielä samalla leirintäalueella, jonne leiryidyimme tänne Sydneyhin tullessamme. Olemme täällä kutakuinkin jumissa. Road tripimme olisi nyt tältä erää taputeltu, joten auto pitäisi saada myytyä jatkaaksemme matkaamme eteenpäin. Kuvittelimme, että näinkin hyvä auto menee kohtuullisella hintapyynnöllä hyvinkin kaupaksi. Ei näytä menevän. Kovin harvakseltaan on myynti-ilmoitukseemme vastattu ja kyselyjä yleensäkään tullut. Pari pariskuntaa on autoa käynyt katsomassa mutta he olettivat saavansa auton puoli-ilmaiseksi vaikka ilmoituksessa on ilmoitettu hintapyyntö. Toki hinta on aina neuvoteltavissa mutta ihan hyväntekeväisyyttäkään ei nyt oikein viitsisi alkaa tekemään. Eli toistaiseksi olemme nyt täällä Sydneyssä täysin jumissa, voihan kuusenkynttilät!

 

 

 

Täällä ollaan sitten koettu joulun jälkimainingit, vaihdettu vuosi uudeksi ja ”juhlittu” jo loppiainenkin (juhlitaankohan oikeasti jossain muuten loppiaista?). Vuosi vaihtui Harbour Bridgen juurella ihastellessa Sydneyn ilotulitusta monien tuhansien muiden ihastelijoiden kanssa. Täällähän oli ilmoitettu nuo alueet (sekä maksulliset että maksuttomat, paitsi että nuo maksulliset paikat oli jo myyty loppuun vissiinkin jo aikoja sitten) joissa pystyi ilotulitusta seuraamaan. Kullakin alueella oli ilmoitettu maksimimäärä ihmisiä ja kellonaika, milloin paikan oletettiin olevan täynnä (perustunee edellisvuosien kokemuksiin). Tuo sillan vieressä oleva paikka, johon me suunnittelimme menevämme, oli kapasiteetiltaan 7000 ihmistä, ja sen alueen oletettiin olevan täynnä jo klo 15. Sen jälkeen portit sulkeutuisivat. No, mehän sulloimme reppuihimme eväät, juomiset (olimme ostaneet jopa kaksi tölkköstä olutta ja kaksi pientä pullollista kuohuvaa) sekä aluset ja painelimme paikalle jo puolen päivän jälkeen. Silloinkin ihmisiä oli jo kuin pipoa jonottamassa alueelle. Kökkö puoli oli se, ettei alueelle saanut viedä alkoa eikä laseja. Eli me kiskaisimme huiveliimme repuissamme olevat kaksi oluttölkköstämme ennen alueelle menoa ja jätimme lasimme (meillä oli kuoharia varten ihan lasitkin mukana) siihen kaiteelle, jos joku vaikka tarvitsisi. Pikkukuohuva-putelit miesmatkaaja salakuljetti alueelle kameralaukussaan kuin mikäkin teini festarialueelle mennessään. Reput ja laukut tarkastettiin sisäänmenoportilla, mutta ei näköjään ollenkaan kunnolla. Oli hyvä että menimme ajoissa, joten saimme ilotulitusta varten oikein hyvät paikat. Pikkuisenhan se otti selän ja pyllyn päälle venyä asfaltilla vain pyyhkeiden päällä yksitoista tuntia, mutta hyvää kannatti odottaa. Ihmisiä oli tosiaan paljon ja otimme oikein kellolla aikaa, kuinka kauan menee esimerkiksi vessaan jonottamisessa. Tuntihan siinä meni, noin palttiarallaa.

 

 

 

Ilotulitus oli kuitenkin odotetunlaisesti mahtava. Tuossa videolla näkyy isoja lepakoita lentelemässä ilotulitusten seassa, kyllä ovat pitkään varmaan kotosalla pohtineet, mitä hemmettiä tuolla yölennolla oikein tapahtui. Voi olla, että eivät tuosta selviä ihan parilla terapiaistunnolla. Tuo ilotulituksen näkeminen livenä ainakin meille ihmisille oli kyllä niitä once in a lifetime -kokemuksia, niin taisi kyllä olla lepakoillekin. Raketteja ammuttiin monesta pisteestä siten, että emme kaikkea tuolta omalta paikaltamme nähneet, mutta tarpeeksi kuitenkin. Ja suuri osa tuota mahtavaa kokemusta olivat myös ne kaikki ympärillä olevat tuhannet ihmiset ja se juhlatunnelma kaikkinensa. Ilotulituksen jälkeen survouduimme tuhansien muiden ihmisten lailla juna-asemalle ja junaan, jolla ajelimme lähellä leirintäaluetta olevalle asemalle. Asemalta oli vielä noin puolentoista kilometrin käppäily leirintäalueelle. Rauhallista oli tuolloin yöllä käppäillä, siinä käpsytellessämme joimme kameralaukkuun unohtuneen pikkukuohuvan pullosta suoraan. Pikkuisenhan tuo oli jo siinä vaiheessa lämmintä.

 

 

Bondi Beachillakin piti eräs aamu lähteä käymään. Tuo rantahan on niitä ilmeisen must-paikkoja käydä Sydneyssä vieraillessa. Kotona tuli joskus katsottua paremman puutteessa tällä rannalla kuvattua sarjaa rantavahdeista. Sarjassa oli kaiken aikaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita, rantavahdit säntäilivät koko ajan pelastamaan ja auttamaan jotakuta. Siihen verrattuna meno oli rannalla nyt käydessämme melkoisen lupsakkaa. Rantavahdit lähinnä ajelivat jeepeillään pitkin rantaa ja välillä pysähtyivät rannalla olijoiden kanssa kuvattaviksi. Vaikka olimme rannalla jo ennen kymmentä, oli siellä jo silloin paljon ihmisiä. Parkkipaikan autollemme saimme kuin ihmeen kaupalla, sekin mokoma maksoi seitsemän dollaria tunnilta. Vaikka ranta on iso ja hieno, näytti se telkkarissa vieläkin isommalta. Miesmatkaaja sahasi piipparinsa kanssa tunnin verran rannalla ja löysi 18 dollaria, jotka menimme heti tuhlaamaan kahviin, pullaan ja muihin tarpeellisiin virvokkeisiin.

 

 

 

 

Tuo autolle parkkipaikan löytäminen on täällä yleensäkin hyvin vaikea tehtävä, miltei mahdoton. Toki kaupungin laitamilla on tilaa, mutta keskustassa ja lähellä noita isompia rantoja on melko turhauttavaa parkkipaikkaa etsiä. Yksi päivä rullailtiin autolla noiden rantojen vieruksia, mutta lähellekään emme päässeet, koska ei löytynyt autolle paikkaa. Senpä vuoksi hommasimme taptap-kortit (eli korttiin ladataan rahaa ja sillä maksetaan linkki-, juna- tai lauttakyyti). Julkisilla välineillä täällä on helppo ja vaivaton kulkea ja lisäksi se on melko edukasta. Sylvikaunoinen käyttää meitä enää nykyään vain Woolworthissa eli ruokakaupassa (silloin kun pitää ostaa vettä, muuten sinnekin käppäillään) tai sitten jossain kauempana, kuten Blue Mountainsilla.

 

 

Päätimme yksi päivä purkaa leirimme tykkänään ja ajella reilu sata kilometriä Sydneystä länteen Blue Mountains National Parkiin. Matka oli melkoista nousua ja olimmekin loppuvaiheessa jo reilun tuhannen metrin korkeudessa. Ensimmäisenä päivänä patikoimme Wenthworth Falls-nimisen reitin ja seuraavana päivänä käpystelimme katsomassa vuorimuodostelman nimeltä Three Sisters. Mahtavat olivat maisemat ja patikkareittikin oli hyvin helppokulkuista, muutamia portaitahan tuollakin reitillä kyllä oli. Välillä nuo patikkareitit kulkivat hyvinkin korkealla kiemurrellen ihan vuoren kyljessä ja kielekkeillä, mutta onneksi minun ei tarvinnut niihin kaikkiin änkeentyä vaan pystyin jäämään tasanteille odottelemaan. Tyydyin sitten kuvailemaan maisemia miesmatkaajan käydessä noilla ”huimemmilla” paikoilla. Yövyimme tuolla vuoristossa olevalla leirintäalueella ja seuraavana päivänä kävimme katsastamassa nuo kolme sisarta. Taas olimme korkeilla paikoilla ja jäinkin muutaman kerran jälleen suosiolla himmailemaan noille tasanteille, onneksi on ajateltu tällaisia kammoisia patikoijiakin. Tuolla kulki myös sellainen kaapelivaunu vuorelta toiselle, mutta sellaisen kyytiin ei nyt miesmatkaajakaan lähtenyt. Patikkaretken jälkeen suuntasimme takaisin Sydneyhin ja tutulle leirintäalueelle, vieläpä ihan samalle paikalle.

 

 

 

 

 

Täällä olemme sitten kulkeneet onnikka-juna kombolla kaupungilla, rannoilla ja lähitienoilla. Yksi päivä meidän oli vietävä Ipad kuulokkeet Applen liikkeeseen näytille, koska toinen kuuloke meni yhtäkkiä ihan mykäksi. Tuo Applen liike oli tosi suuri ja täynnä ihmisiä, ja me ajattelimme heti, että siellä täytyy olla jokin supertapahtuma. Ihan normi päivä kuitenkin, kun kysyimme. Meille annettiin kolmen tunnin päähän aika, jolloin voisimme tulla takaisin ongelmamme kanssa, joten päätimme käyttää tuon ajan käymällä lautalla Watson Baylla ja tulemalla samantien takaisin (lauttamatka maksoi 7 dollaria ja minä luulin, että kun ei käy vastarannalla maissa, ei tarvitse maksaa kuin tuo yksi matka suuntaansa. Ei ollut tässäkään tapauksessa luulo tiedon väärti, jouduimme siis maksamaan matkan molempiin suuntiin, hmph). Eli sellainen ”meriristeily”. No, eihän tuo lauttamatka ja risteily voi esiintyä edes samassa lauseessa, mutta tulipahan tehtyä tuollainen merellinen lauttamatka. Ainakin sain ihan uuden mallisen kampauksen, niin kovasti tuuli. Sellaisen neljän tuulen tukan. Sillä kelpasikin kulkea sitten loppupäivä kaupungilla! Apple liikkeessä pääsimme sitten puolen tunnin jonottamisen jälkeen asiantuntijalle, joka vaihtoi takuuseen rikkinäisen kuulokkeen uuteen, myös se latauskapseli vaihtui. Takuuhommista pisteet Applelle, sujuivat yhtä hyvin kuin Leathermanilla Vietnamissa.

 

 

 

Sylvi käytiin myöskin huollattamassa eräs aamupäivä. Sylvi sai uudet öljyt ja uuden tuulilasin (alkutaipaleen kiven rikkoma tuulilasi vaihdettiin viimein). Täällä tuo tuulilasi maksoi asennuksineen 200 dollaria, josta vakuutuskorvauksen jälkeen meille jäi maksettavaksi sata euroa. Tai olisi jäänyt, mutta siihenkin tuli matkaan muutama muuttuja, joten maksoimme koko summan loppupeleissä itse.  Melko halpa tuulilasi kuitenkin verrattuna Suomen hintoihin, jotain halpaa siis täälläkin. Kyllä on nyt hymy herkässä vanhalla neidillä, ja kun on saanut vielä hieman väriä ruostepilkkujensa päälle, ihan selvästi kuulee, miten matkan teon jälkeen jää hän vielä hetkeksi hykertelemään. Miesmatkaaja sanoo tuon sammuttamisen jälkeisen hytkymisen johtuvan huonolaatuisesta bensasta, mutta minä tiedän, että Sylvi hykertelee.

 

 

Kaatajan Jouko, kunnioitettu vanha opettajamme, sanoi aikanaan, että minulle tulisi isona olemaan vaikeaa kirjoittaa asiatekstiä, sen verran mielikuvitus pomppi tuolloin ainekirjoitusvihkojen sivuilla. Nyt kuitenkin osoitan opettajan sanomisen vääräksi, ja liitän tähän postaukseen hieman ihan oikeaa asiatietoa elikä faktaa. Käsityöopettajanikin sanoi ala-asteella, ettei minusta muka tule ikinä käsityöihmistä, niin vaan olen joskus villasukat kutonut! Ja sukkien kutominen kuulkaa, varsinkin kantapään, käy ihan kyllä käsityöstä!

 

Tässä siis muutama fakta:

Sydney ei siis ole Australian pääkaupunki (monet luulevat niin?, ainakin minä), vaikka onkin Australian kaupungeista suurin, asukkaita kutakuinkin viisi miljoonaa. Kaupunki levittyy Port Jacksonin luonnonsataman ympärille, joten kaupunkia on kutsuttu joskus myös Harbour Cityksi.  Vuonna 1788 tänne saapui laivueineen amiraali Arthur Phillip, mutta asutus perustettiin tuolloin kuitenkin hieman etäämmälle. Ensimmäiset vuosikymmenet Sydney toimi rangaistussiirtolana ja olot olivat alkuun sangen ankeat. Nykyään Sydney on siis suuri taloudellinen keskus ja matkailijoiden suosima turistikohde. Täällä järjestettiin muuten kesäolympialaiset vuonna 2000. Se, mitä kaupungille on tapahtunut vuoden 1788 ja 2018 välissä, saa jokainen itse tahollaan selvittää. Kaikkea nyt sentään valmiiksi laiteta.

 

Sydneyn oopperatalo sijaitsee satamassa ja on valmistunut vuonna 1973. Unescon maailmanperintöluetteloon se pääsi vuonna 2007. Rakennuksen suunnitteli tanskalainen arkkitehti Jorn (nimessä pitäisi olla tanskalainen o, mutta en löydä sitä näppäimistöstä) Utzon, mutta oikeastaan se on ihan meidän suomalaisten ansiota, että Sydneyllä on noin hieno oopperatalo. Joidenkin tietojen mukaan Jornin (tanskalaisella oolla) suunnitelma oli nimittäin jo menossa silppuriin, mutta tuomariston kokoukseen saapunut suomalainen oli pelastanut työn (herää kyllä kysymys, mitä se suomalainen oikeastaan siellä roskiksella dyykkasi) ja suomalaisella sisulla saanut runnottua tanskalaisen voittoon. Että sillei niin, me suomalaiset!

 

 

 

Harbour Bridge on suuri teräksinen kaarisilta oopperatalon huudeilla. Se on avattu käyttöön vuonna 1932. Pituutta sillalla on 119 metriä, korkeutta 113 metriä ja leveyttä 49 metriä. Tältä sillalta ammutaan suurin osa niistä mahtavista uuden vuoden ilotulituspaukuista. Sillan yläkaarelle tehdään kiipeilyretkiä, joten korkeuksia kaihtamattomat pääsevät sieltä halutessaan näkemään upeita Sydney-näkymiä. Sellaista kohtuullista korvausta vastaan.

 

 

 

Bondi Beach on Sydneyn kuuluisin ja suosituin ranta, rantojahan Sydneyssä on yli 70. Täällä Bondi Beachilla on kuvattu rannan hengenpelastajista Suomessakin esitettyä sarjaa, Bondi Rescue -Rantavahdit. Noo, kuka mistäkin tykkää. Lähinnä surffaajille hyvä paikka, koska aallot ovat suhteellisen suuria, uimareille saattaa kohtaloksi koitua meren voimakkaat virtaukset. Toisessa suunnassa sijaitseva Manly Beach on myös upea ranta, mutta se ei ole ihan yhtä suuri.

 

 

 

 

 

 

No niin, tuli sitten viimein kirjoitettua ihan asiaakin! Tähän asiatieto-osioon onkin hyvä päättää tämänkertainen postauksemme. Pitäkää peukkuja, että saisimme nyt suhteellisen nopeasti tämän automme kaupaksi ja pääsisimme jatkamaan matkaa, johonkin suuntaan. Hyvää tammikuun jatkoa kaikesta huolimatta teille, ihan jokaiselle!

 

Reissussa tärkeiden asioiden/tavaroiden esittely on päässyt vähän unohtumaan, tässä kuitenkin nyt seuraava:

 

 

Tuolla jenkkilässä käytimme vielä säännöllisesti Applen karttaohjelmaa, mutta jostain syystä sen jälkeen tuo Googlen tekele avautuu aina ensin. Tätä hienoutta käytämme lähes päivittäin; autoillessa, kaupungilla kuljeksiessa tai junaillessa. Tässä on oikeastaan kaikki mita tarvitseekin. Löytää kaupat, paikat ja niille reitit kävellen, autolla tai julkisilla kulkuneuvoilla. Ihan erehtymätön tämäkään ei ole, mutta ällistyttävän hyvä!

Osaakohan sitä kohta enää autolta toilettiin ilman google mapsia?