Krakovasta pääsimme siis lähtemään päivän myöhässä, mikä johtui tuosta Auschwitzin retken aikataulun muutoksesta. Olimme tulleet Puolaan Liettuasta joka on maan kaakkoisrajalla ja lasketelleet siitä vinottain alaspäin lähelle etelärajaa. Luonnollinen jatkumo tälle oli siis mennä edelleen alaspäin josta löytyi pieni kaupunki nimeltään Zakopane. Zakopane sijaitsee aivan Slovakian rajan tuntumassa, Tatra vuoriston juurella. Asukkaita tässä pikku kaupungissa on noin 27000. Alunperin se oli 1800-luvulla pieni kaivoskaupunki, mutta on kehittynyt siitä pikkuhiljaa hyvin suosituksi talviurheilu- je kesävaelluskeskukseksi. Voisiko sanoa, että tämä on Puolan oma Saariselkä.
Kaupunkiin saavuimme edelleen suosimallamme Flixbussilla. Pikkuhiljaa maisemat alkoivatkin muuttua vuoristomaisemmiksi noista keski-Puolan alavista peltomaisemista. Matka-aika Krakova- Zakopane oli n. 2 tuntia. Majoituksen varasimme bussimatkan aikana ja se löytyi muutaman kilometrin päästä kaupungin ulkopuolelta. Täällä hiihtokeskuskaupungeissa apartment majoitus on hyvin suosittua ja meillekin oli tarjolla sellainen sadoista eri vaihtoehdoista. Hintataso oli ihan sopiva koska kesälomakausi oli ohi ja talvikausi ei ollut vielä alkanut. Mukava perhemajoittaja, jonka alppimaja tyylisessä talossa oli huoneita vuokrattavana.
Sää ei ollut kovin suotuisa tänne tullessamme, tihkusadetta ja vain n. +15 astetta lämmintä, mutta ei se meitä haitannut. Riippumatta siirtymän kohteesta ja matkan pituudesta meillä kun on tapana ottaa ensimmäinen päivä uudessa kohteessa levon kannalta. Seuraavaksi päiväksi kelinkin luvattiin jo paranevan, niinkuin kävikin.
Seuraava aamu olikin sään puolesta mitä loistavin, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötila lähenteli pariakymmentä astetta. Alppimajamme oli aivan päätien varressa joten pääsimme kätevästi hyppäämään bussiin jolla huruttelimme keskustaan. Kaupungin keskustassa ei sinänsä ole paljoa katsottavaa, joten mekin suuntasimme katseemme vuorten suuntaan, jospa sinne jotenkin bussilla pääsisi. Keskustasta menikin bussireitti muutaman kilometrin päässä olevalle Kasprowy Wierch laskettelukeskukselle. Vuoren huipulle menee kondolihissi 1987 metrin korkeuteen ja meilläkin oli tarkoitus käydä katsastamassa maisemat ylhäältä. Kondolin nähtyään Toivakka oli sitä mieltä, että hänpä taitaa jäädä katselemaan maisemia ala-asemalta, sen verran korkealla ja jyrkästi kaapelit nousivat vuorta ylöpäin. Takaisin vuorelta tullessani totesin Toivakalle sen olleen oikea päätös.
Lippujen ostaminen tuohon hissiin oli sitten oma prosessinsa. Ala-asemalla oli lippuautomaatti, josta sai ostaa sitten mieleisen vaihtoehdon: lippu ylös, lippu ylös-alas, lippuja seuraavalle päivälle, lippuja hiihtohissiin jne. jne. Automaatti oli jotenkin sekavan oloinen ja edelläni oleva vanhempi miesturisti sitten epähuomiossa osti itselleen muutaman ylös-alas lipun sekä pari kausikorttia hiihtohisseihin lopputalveksi, näin ainakin hinnasta ja kuittien määrästä päättelin. Paikalle saapui sopivasti joku järjestyshenkilö joka sitten opasti, että menkää vaan tuohon jonoon portille ja ostakaa ylös-alas lippu siitä, jos kerran haluatte vaan käydä huipulla ja tulla alas. Jono eteni tuskastuttavan hitaasti, mikä ei johtunut lipunmyynnin hitaudesta vaan siitä, että kondoleita oli vain yksi joka ajoi puolenvälin vaihtoasemalle ja siitä sitten takaisin alas. Kondoliin mahtuu kerralla n. 50 henkilöä ja yksi reissu kestää parikymmentä minuuttia. No, tunnin jonottelun jälkeen päästiin sitten matkaamaan huipulle ja kyllähän näkymät sitten palkitsivat tuon jonotuksen. Tuossa huipulla käynnissä oli lippuun merkitty aikaraja, noin pari tuntia, jonka aikana myös alasmenolippu oli käytettävä. Meikäläinen suoritti tuon huipun valloituksen alle tunnissa.
Olemme käyttäneet useassa Puolan kaupungissa julkisia kulkuvälineitä ja tykästyneet niiden helppokäyttöisyyteen. Esimerkiksi Varsovassa voi ostaa 24 tunnin lipun jolla saa ajella sitten bussilla, metrolla tai ratikalla mielinmäärin. Kulkineiden numeroinnit ja ohjeet on hyvin selkeät, mutta jostain syystä tänne Zakopaneen tuo selkeys ei sitten ole yltänyt. Busseissa ei ollut läheskään kaikissa numeroita, pysäkkien aikataulunäytöt näyttivät vähän mitä sattuu ja Googlenkin reittiopastus oli aika pielessä.
Googlen opastuksen mukaan ajauduimme useita kertoja yhdelle kadun varren pysäkille mutta kertaakaan emme päässeet siitä mihinkään päin, koska bussit eivät koskaan saapuneet tai niissä ei ollut numeroita. Paikalliset bussinjonottajatkaan eivät osanneet oikein auttaa.
Kaupungin toinen nähtävyys on hiukan pienempi vuori jonka huipulle voisi mennä funikulaarilla, sehän sopisi myös Toivakalle. Edelleen Google ohjasi meitä tuolle edellämainitulle bussipysäkille, johon ei edelleenkään saapunut Googlen ehdottamaa bussinumeroa, joten päätimme lopulta tilata uberin, jolla sitten nousimme kiertotietä pitkin vuoren huipulle. Tältäkin huipulta oli ihan komeat näkymät kaupungin suuntaan. Ilmeisesti siellä oli myös jonkinlaiset markkinat menossa koska väkeä oli paljon liikkeellä. Kojua ja kauppiasta vuoren huipulla oli paljon. Maisemien katselun, cappuccinojen ja parin kilometrin taaperruksen jälkeen löysimme huipulta funikulaarin yläaseman josta laskettelimme sitten kyseisellä härvelillä takaisin alas.
Ala-asema on muuten ihan lähellä keskustaa, eikä edes kovin kaukana siitä pysäkistä jossa odottelimme busseja useaan otteeseen. Teimme keskustassa pienen nestetankkauksen ja päätimme sen jälkeen lähteä uberin kyydillä majapaikkaamme.
Kävimme vielä lähikaupasta hakemassa illaksi pientä purtavaa ja aloimme huolellisesti suunnittelemaan seuraavaa kohdetta Googlen, Googlemapsin ja erilaisten appien avulla.
Se ei sitten mennytkään ihan nappiin kuten seuraavasta postauksesta tulette huomaamaan.
Team T&P