Portugalissa hampurilaisilla

Jos Aasian maaperällä aikomuksenamme oli bussimatkustamisella jättää jälkeemme mahdollisimman pieni hiilijalanjälki ja säästää näin maapalloa, kumosimme nuo hienot ja jalot aikeemme sitten heti jo parissa päivässä.

Matkamme Vietnamista takaisin Eurooppaan sisälsi kaikkiaan viisi lentomatkaa. Kyllä, oikeasti viisi. Plus sitten vielä kaksi. Mutta nuo kaksi lentoa oli kuitenkin eri päivänä. Anteeksi siis jäätiköt, jääkarhut ja vastasyntyneet kuutit, anteeksi sademetsät ja uhanalaiset apinat, anteeksi… maailma.

Lennä, lennä leppäkerttu…..

Meillä ei ollut mitään käsitystä tai suuntaa siitä, mihin me Vietnamista matkaisimme seuraavaksi. Aasia alkoi kuitenkin jo vähän kyllästyttämään ja riisin syöntikin pikkuhiljaa tökkiä. Niinpä tutkailimme kartasta, mihin voisimme Euroopassa matkustaa. Missä olisi kaunista ja meille riittävän lämmin.

Ensin ajattelimme, että matkaamme Espanjaan, Aurinkorannalle, sinnehän kaikki kynnelle kykenevät suomalaiset suuntaavat pakoon Suomen talvea, ainakin osa eläkeläisistä niin tekevät. Täytyisihän siellä olla lämmintä, onhan se miltei Afrikassa kiinni. Mutta sitten kuitenkin tuumimme, että olisikohan se sittenkin meille hieman liian suomalainen paikka kaikkine suomiravintoloineen, suomiyhdistyksineen ja lihapullineen. Aurinkorannasta tuli vielä kaiken kukkuraksi eittämättä mieleen taannoiset Keihäsmatkat, Erkki Junkkarinen ja juopuneet suomalaisturistit. Ja Uuno Epsanjassa.

Joten suuntasimmekin katseemme kauniiksi mainostettuun Portugaliin ja siellä Porton kaupunkiin. Säätiedotuksista katsoimme, että viileää ja pilvistä olisi, mutta ehkä sen kestäisimme. Sitten kun aurinko paistaisi, olisi varmaan kuitenkin mukavan lämmin. Olihan se kuitenkin Portugali. Sinne siis.

Mehän olemme nuukia (myös) näissä lennoissa, eli etsimme miltei aina kaikkein halvimmat lentoreitit, niin teimme myös nyt. Halvin ei suinkaan tarkoita aina (siis yleensä koskaan) mukavinta, nytkin aikaa saimme Phu Quocin ja Porton välillä matkaamiseen kulumaan 35 tuntia, viisi eri lentoa ja pitkiä odotusaikoja. Ja tuo setti lähes nukkumatta.

Tässä matkamme Phu Quocista Portugalin Portoon: 29.-30.1.2019: lento Phu Quoc- Ho Chi Minh City 10.40-11.45 —> + viiden tunnin odottelu—>lento Ho Chi Minh City (Saigon) – Bangkok 17.05 -18.34 —> + viiden tunnin odottelu, lento Bangkok – Dusseldorf 23.33- 6.16 (lentoaika 12.15 min) —> + odottelua melkein viisi tuntia —> lento Dusseldorf – Madrid 11.00-13.50 —>+ odottelua puolitoista tuntia —>Madrid – Porto 15.06 -15.17 (tässä on tunnin aikaero eteenpäin). Viimein sitten olimmekin jo perillä.

Tällä setillä, vaikkakin saimme silmiemme alle jumalattomat silmäpussit, vaikkakin meistä tuli matkan aikana hoopoja tyhjän naurajia ja vaikkakin rintamuksessa tuntui välillä pari ylimääräistä lyöntiä ja muljahtelua, säästimme kuitenkin muutaman kympin. Euroina. Kannattiko?

…ison kiven juureen,

Koska olimme jo piirun verran yliväsyneitä saavuttuamme Porton lentokentälle, päässämme ei enää kulkenut minkäänlaista järkevää ajatusta, lähinnä aivokäyräämme olisi siinä vaiheessa voinut verrata janan määreeseen. Niinpä päätimme säästää vielä muutaman euron ja matkata junalla lentoasemalta kaupungin keskustaan, hotellimme liepeille.

Junamatka oli vaivaton, mutta perillä olisi ollut vielä parin kilometrin kävelymatka, ja koska sateli vettä ihan kunnolla, jouduimme ottamaan juna-asemalta vielä taksin. Uberillä ajo lentokentältä suoraan hotellille olisi maksanut 13 euroa, juna-taksi-combo tuli sitten maksamaan 11 euroa. Niinpä niin.

Olipa muuten Portossa kylmä. Vettä vihmoi kuin viimeistä päivää, oli harmaatakin harmaampaa ja lämpöasteita oli vain joitakin, ehkä kymmenen. Mutta lämpimämpää kuin joskus Suomessa juhannuksena. Asenne- ja vaatekysymys siis. Paitsi ettei meillä ollut/ole edelleenkään hupparia paksumpaa takkia, pipoista, hanskoista tai villahousuista puhumattakaan. Paikalliset pisteli menemään toppatakit päällä ja pipot päässä. Piru, että meitä paleli.

lennä kukkaniityn halki, unipuuhun suureen

Saavuttuamme hotellille tipahdimme taas suoraan jollekin -60 luvulle. Hotellin ovi oli lukossa ja kellon soiton jälkeen oven tuli avaamaan vanhempi mummukka, joka oli mahdottoman pyöreä ihan vaan sen vuoksi, että hänellä oli hirveästi vaatetta päällään. Yhtään englantia/suomea/ruotsia osaamattomana kirjasi hän kuulakärkikynällä tietomme huolella hotellin vastaanottokirjaan, kurkotteli avaimen seinän naulakosta ja viittoi seuraamaan. Tämän kaiken näkemisen jälkeen huonekaan ei enää yllättänyt.

Huone oli huone, jossa oli kirjaimellisesti oma ”kylpyhuone”. Siinä huoneessa, siinä huoneen sisällä, yhdessä nurkassa oli ihan oikeasti suihkukoppi. Vessa oli käytävällä ja ainut toimiva wifi vastaanottotiskin välittömässä läheisyydessä, alakerrassa. Eikä huoneessa ollut mitään lämmitystä, se oli kylmä kuin kellari. Jotain oli meillä jäänyt taas huomaamatta huonetta varatessamme. Meille niin tyypillistä.

Siinä pienen leppäkertun kelpaa keinahdella…

Koko vaatearsenaali piti olla meilläkin päällä kun laittauduimme nukkumaan, siitäkin huolimatta paleli ihan kunnolla. Suihkuun menoa ei voinut edes ajatella. Vitutti ja itketti. Itketti kylmyys, itketti väsymys, itketti kaikki. Että piti tulla tänne sitten palelemaan.

Onneksi löysimme kaapista lisää peittoja, hampaat kalisivat tuon löydön jälkeen pikkuisen vähemmän. Muuten hotelli olisi ollut ihan ok, rauhallinen ja hiljainen, jos ei noita hampaan kalinoita lasketa. Mietimme, että jospa huomenna asiat näyttäisivät hieman paremmilta, asioilla on aina taipumus kuitenkin järjestyä. Yleensä nukutun yön jälkeen asiat näyttävät paljon valoisammilta.

Unen saannin kanssa ei ollut kyllä mitään ongelmaa, meidän onneksemme olimme niin väsyneitä, että nukahdimme miltei välittömästi kun pää tervehti tyynyä. Ja vesisade ropisi vain ikkunaan.

…hellän tuulen tuutiessa päivänpaistehella

Kolmentoista tunnin unien jälkeen asiat olivatkin sitten paremmin, nimittäin ei satanut vettä enää. Inhaa oli kuitenkin kömpiä peittojen alta kylmään huoneeseen, huone oli yhtä kylmä kuin tullessamme. Kiiruusti oli lähdettävä etsimään kahvilaa josta saisi aamukahvit ja jotain syötävää. Ihan siinä naapurissa olikin leipomokahvila josta saimme ihan kelvolliset sämpylät ja kahvit. Ja kahvilassa oli lämmin ja siellä oli myös wifi, joten pääsimme vielä kaiken muun hyvän lisäksi venymään someen eli kylläpä meidän taas kelpasi. Olisimme voineet muuttaa ihan hyvin sinne.

Takaisin hotellille tullessamme pyysimme vastaanoton ihmiseltä jonkinlaista lämmitintä huoneeseemme. Pienen etsiskelyn jälkeen toi hän jostain takakomerosta meille sähköpatterin, joka oli kooltaan pikkuisen suurempi kuin kahvipaketti. Sillähän se huone lämpiäisi. Ei lämmennyt. Siispä päätimme pukea viimeisetkin mahdolliset vaatteet päälle ja lähteä kaupungille, samahan se on missä sitä palelisi.

Siellä on sun isäsi, äitis puuron keittää…

Noin äkkisilmäyksellä on Porton kaupunki kyllä upea vanha kaupunki kaikkine mukulakivikatuineen, kapeine kujineen ja vanhoine kivirakennuksineen. Meillä oli kuitenkin päällimmäisenä ajatus Mc Donaldsin hampurilaisista, jollaisista olimme haaveilleet jo muutaman ajan. Vietnamissa kun tuppaa olemaan nuo Mäkit kovin harvassa. Googlen karttaäpistä bongasimme lähimmän hampurilaisparatiisin ja siihen suuntaan siis käänsimme kenkämme kärjet sojottamaan.

Mäkki oli aivan täynnään porukkaa, jonoja oli vieri vierin, emmekä oikein tienneet mihin jonoon meidän kuuluisi mennä. Onneksi paikalla hääräili englanninkielen taitoinen tyttö, joka opasti ystävällisesti meidät oikeaan jonoon jonottamaan. Pienen jonottamisen jälkeen saimme eteemme oikeaa Mäkkisapuskaa ja kylläpä maistui juustohamppari kera ranskisten hyvälle. Sillä pystyi melkein anteeksiantamaan kylmän kelin, siis melkein.

Kun olimme saaneet Mäkin antimista masumme täytetyiksi ja sapuskan sisältämällä kovalla rasvalla verisuonemme taas hieman enemmän tukoksiin, päätimme lompsia hotellille etsimään lentoja pois maasta. ASAP. Kiiruusti pois tästä kylmyydestä, pois uudelleen alkaneesta vesisateesta. ”Kylmästä lämpimään, aion tulla viereesi kömpimään”….. laulaa myös Portugalin tyttö.

…tekee terttuvuotehen ja lämpimästi peittää

Hotellille tultuamme haimme yläkerrasta huoneestamme läppärin ja laskeuduimme vastaanottotiskin lähettyville ja istuimme kylmille rappusille selailemaan lähteviä lentoja. Suunta oli selvä, eteläänpäin. Niinpä päädyimme ostamaan lentoliput Espanjan Malagaan, sinne Aurinkoranniḱolle siis kuitenkin. Sinne missä Frederik laulaa Tsingiskaania, jossa voi syödä kaalilaatikkoa ja torstaisin hernekeittoa ja pannaria. Mutta siellä paistaisi aurinko.

Suoraa lentoa Malagaan emme halvalla saaneet (yllätys), joten päätimme lentää Malagaan Madridin kautta siten, että matkaisimme sinä iltana Madridiin ja olisimme lentokentällä yön. Aamulla olisi sitten jatkolento perille Malagaan. Onhan noita öitä tullut ennenkin valvottua.

Lento Madridiin lähtisi jo siis sinä samana iltana, ja vaikka meillä oli varattu hotellista vielä se seuraava yö, varasimme silti nuo lentoliput. Illalla sitten keräsimme kamppeemme ja hyvästelimme vastaanottomummukan, joka ei edes ihmetellyt miksi lähdimme hotellista päivää aikaisemmin. Ja sitten kyytsäsimme itsemme Uberilla lentoasemalle.

Muutama yö on tullut venyttyä lentokentillä, mutta yleensä on löytynyt aina joku penkki tai sohva johon on voinut heittää pitkäkseen. Ei löytynyt täällä, vaan vaakatasotimme itsemme ihan siihen vaan lattialle, villatakki pään alle. Ei tullut uni sinäkään yönä. Siinä sitten valvoskeltiin yö, seurailtiin lentoasemalle haahuilevia muita ihmisiä ja syötiin karkkia, ihan kunnolla.

Unilintu laulaa, tuoksuu tuomen terttu, nukkuu punapaitasillaan pieni leppäkerttu.

Aamulla pääsimme sitten jatkamaan matkaa, lento Madridista Malagaan kesti vain tunnin ja kaksikymmentä minuuttia. Taas olimme väsyneitä uusien silmäpussien omistajia ja lentokoneessa tulikin käytyä tovi jopa unten mailla. Hetken päästä laskeuduimme Malagaan ja jännittyneinä odotimme, millaista olisi nyt edessä. Paistaisiko aurinko, olisiko lämmintä, jäisimmekö tänne?

Joka kuuseen kurkottaa, se melko useasti katajaan kapsahtaa. Näinhän sitä sanotaan. Pisteleekö katajan neulaset kermaisia peppujamme, siitä sitten seuraavassa postauksessa. Auts.

Nyt, mukavaa alkavaa viikkoa juurikin sinulle, missä sitten ikinä lienetkin!