No nyt ollaan kyllä sen verran taas jäljessä tässä blogin päivittämisessä, että täytynee mennä ihan valonnopeudella eteenpäin jotta saisimme taas itsemme kiinni. Viime postauksen jälkeen olemme jo taas matkanneet tuhansia kilometrejä niin bussilla, junalla kuin lentokoneellakin, käyty lukuisissa eri kaupungeissa ja maatakin on vaihdettu kolmasti. Jos suoraan sanotaan, niin kyllä me ollaan aika vikkeliä!
Matkasimme Quy Nhonista siis Da Nangiin, meille niin tuttuun kaupunkiin ihan vain käydäksemme hammaslääkärissä ja moikkaamassa paikallisia tuttuja, näillä huudeilla kun kerran oltiin. Vettä sateli koko kaupungissa viettämämme ajan kuten myös suuressa osaa Vietnamia muuallakin. Aikomuksenamme oli jatkaa Da Nangista teitä pitkin Laosiin, mutta koska vettä oli sadellut niin paljon ja tiet olivat tämän vuoksi huonossa kunnossa, paikallisten kehoituksesta päätimme viimein lentää Bangkokiin ja matkata sieltä Thaimaan läpi Laosin puolelle. Eli muutaman Da Nangissa vietetyn päivän jälkeen lensimme siis Bangkokiin.
Bangkokissa vietimme yhden yön ja jatkoimme sieltä bussilla kaupunkiin nimeltä Khon Kaen. Tämä bussikyyti sisälsikin taas hivenen sellaista thaimaalaista luksusta sillä bussissa oli matkaemäntä niin kuin lentokoneissa konsanaan ja matkan aikana tämä emännyys tarjoili paikallista ruokaa eli kanaa ja riisiä sekä virvokkeita.
Khon Kaenissa emme montaa päivää viihtyneet kuten emme oikein missään muuallakaan. Tässä kaupungissa ei ollut paljoakaan mitään erityistä nähtävää mutta meille riitti se, ettei satanut vettä ja oli lämmintä. Naamat muikeina paistattelimme auringossa ja nautimme thaimaalaisen keittiön antimista.
Khon Kaenista ajelimme kämäsellä pikkubussilla Udon Thaniin, lähelle Laosin rajaa. Tämä olikin jo isompi kaupunki kierrellä, lähinnä kiertelimme siellä vain suuressa ostoskeskuksessa. Tästä kaupungista jäi mieleen hieman positiivisesti erikoinen hotelli jossa yövyimme pari yötä ennen kuin jatkoimme taas matkaa.
Udon Thanista matkasimme paikallisjunalla lähellä Thaimaan rajaa sijaitsevaan kaupunkiin Nong Khainiin, josta toisella junalla sitten puksuttelimme Mekong-joen yli Laosin puolelle. Pääteasemalla lähellä Vientianea saimme hankittua Laosin viisumit jotka kustantivat 40 dollaria kappale.
Laosissakin olemme käyneet jo aiemmin eli maan pääkaupunki Vientiane oli jo kertaalleen nähty. Toki nyt muutamassa vuodessa kaupunki oli muuttunut valtavasti. Viimeksi kun kävimme täällä vuonna -18 Vientianesta puuttui tietty kaupunkimaisuus, tiet olivat surkeita ja hotelli- ja ravintolatoimintaa oli kovin vähänlaisesti. Äimistelimmekin tuolloin, että onpa pääkaupunki. Vuosien kuluessa Vientianesta on kuitenkin kehittynyt ihan eloisa ja vilkas pääkaupunki, lienee pääasiassa lisäntyneen turismin ansiota.
Vientianen katuja käppäilimme pari päivää jonka jälkeen matkasimme junalla Luang Prapangiin. Laosiin on viime käyntimme jälkeen rakennettu uutta kiinalaisrahoitteista junaverkostoa joten pitkien bussissa istumisien sijaan voikin nyt matkata junalla Vientianesta vaikka Kiinaan saakka.
Luang Prapangiin matkasimme viime reissullamme pari päivää kestävällä jokivenekyydillä, nyt siis junamatka Vientianesta kesti parisen tuntia. Ja mikä oli mukavaa niin se, että junassa ei ollut montaakaan muuta matkajaa joten oli ihanan rauhaisaa nauttia ikkunasta upeita maisemia. Tosin kesken matkaa juna teki pysähdyksen jonka tarkoitus jäi meille epäselväksi, henkilökunta kuitenkin juoksenteli jonkin aikaa käytävillä ja arvelimme, että junan alle oli jäänyt joku olento, ehkä lehmä tai vesipuhveli.
Junamatkan puolivälissä Vang Viengin asemalta juna täyttyikin sitten kiinalaisilla turisteilla. Eli hyvästi rauhaisa maisemista nauttiminen ja Zen-olotila, kiinankielistä älämölöä kesti loppumatkan ajan. Miten ne onkaan niin älämölöistä sakkia?
Luang Prapang oli aivan yhtä ihana kaupunki kuin muistimmekin. Vuokrasimme skootterin parina päivänä ja ajelimme pitkin poikin maaseutua ja kävimme vesiputouksilla. Paljonhan tämäkin kaupunki ja sen nähtävyydet ovat menneet turistimaisemmiksi mutta yhtä kaikki, luonto on Laosissa vielä jäljellä sellaisenaan ja se on aivan upea.
Luang Prabangissa aloimme miettimään sitten muutaman päivän jälkeen siirtymistä seuraavaan kohteeseen. Vaihtoehtoina olivat tässä vaiheessa vielä kaikki ilmansuunnat, josta sitten aloimme karsia vaihtoehtoja pois yksi kerrallaan. Idän suunnalle ei oikein näyttänyt menevän minkäänlaisia teitä ja etelästä juuri tulimme, nämä putosivat siis ensimmäisinä pois vaihtoehdoista. Länteen päin näytti olevan kyllä teitä ja siellä suunnalla olisi myös paikka nimeltään Plain of Jars. Tasanko lähellä Phonsavangia, jossa on tuhansia mystisiä, käsintehtyjä kiviruukkuja. Tuonne olisi kuitenkin matkaa lähes 300 kilometriä ja bussi kulkupelinä olisi ainoa vaihtoehto.
Toinen mahdollinen suunta olisi pohjoinen, jonne tuo high-speed juna menee, eli voisimme ajella junalla katsastamassa nuo Laosin pohjoiset kaupungit. Grokin (tekoäly) jonka kanssa kyselimme aiheesta, kertoili että suomalaisilla on tätä nykyä viisumivapaus Kiinaan. Tästä se ajatus sitten lähti, voisimme ajaa junalla rajan yli Kiinan puolelle ja saisimme samalla uuden maabongauksen. Jostain syystä tuo valtakunta ei ole meitä suuremmin kiinnostanut. Ajatus kuitenkin laajeni sen verran, että päätimmekin ajaa tuon China-Laos rautatien pääteasemalle Kunmingiin, n. 700 km päässä Laosin raja-asemasta. Sieltä pääsisimme sitten nopealla junalla etelään Vietnamin rajalle, kohteena Hanoi. ”Tämähän kuulostaa ihan suunnitelmalta”, totesimme yhteen ääneen.
Tuumasta toimeen siis, aloimme etsiskellä netistä lippuja välille Luang Prabang – Kunming. Tämä reitti on ilmeisen suosittu kiinalaisten turistien keskuudessa ja saimme liput varattua vasta parin päivän päähän. Tämä oli toisaalta onni, sillä samana iltana lippuvarausten jälkeen kävimme Iltamarkkinoilla syömässä ja jotain pientä pöpöä meni ruuan mukana molemmille vatsalaukkuun. Meille jäi pari luppopäivää parannella oloamme petin pohjalla ja onneksi saimme mahat kuntoon ennen junamatkaa.
Kiinahan on tunnetusti maa jossa kaikkea ja kaikkia kontrolloidaan tarkasti, joten mekin vietimme tavallista enemmän aikaa asian tutkimiseen. Ostimme ihan varalta poistumisliput maasta käyttäen hyväksi kokemaamme bestonwardticket.com palvelua. Lentovaraukset otimme välille Kunming – Hanoi, jotka siis poistuisivat järjestelmästä 48 tunnissa. Uutena asiana lokakuussa oli tullut määräys tehdä sähköinen maahantuloilmoitus, netissä sekin hoitui näppärästi. Lisäksi kaikki vähänkin epäilyttävän oloiset lääkkeet päätimme jättää Laosin jätehuollon hoidettaviksi. Lisäksi latasin applestoresta etukäteen Alipay nimisen apin, jolla Kiinan puolella sitten voi näppärästi hoidella ostokset kaupassa ja tilailla Kiinan ”uberiä” eli Didiä.
Koska odotimme näkevämme huikeita maisemia tuon junamatkan aikana, päätimme ottaa liput tuolle 10 tunnin matkalle aamujunaan. Asemalla meidät vielä kyörättiin pois sisääntulo tarkastuksesta sillä meidän piti vielä käydä vaihtamassa puhelimissa olevat qr-koodi liput paperilippuihin aseman ulkopuolella sijaitsevalla lipputiskillä. Asemalla oli Kiinaan matkaajia runsaasti ja vaikka mielestämme varasimme riittävästi aikaa junan odotteluun, noiden erinäisten lippumanöövereiden ja jonotusten jälkeen menimme suoraan junaan ja pääsimme oitis matkaan.
Nuo odotukset komeista maisemista olivat pienoinen pettymys, nimittäin 80-90 % matkasta rajalle juna kulki tunnelissa. Tunnelista ulos tultaessa ei ehtinyt edes ottaa kameraa esiin kun jo sukelsimme uuteen tunneliin. No tuumasimme, että jospa Kiinan puolella sitten näkyisi paremmin maisemia.
Parin tunnin tunnelimatkustelun jälkeen tulimme Botenin raja-asemalle Laosin puolelle. Koko junan matkustajajoukko matkatavaroineen ohjattiin junasta ulos rajatarkastukseen, jossa sitten meidät leimattiin ulos Laosista ja kävelimme käytävää myöten takaisin junaan. Laosin puolella totesin, ettei junassa ollut wifiä, mutta onneksi meillä oli Laosin paikallinen prepaid kortti puhelimessa. Kiinan puolella voi sitten kätevästi ostaa varmaan raja-asemalta uuden kortin puhelimeen. No ei voinut. Kiinassa näet turisteille sim kortteja myydään ainoastaan joissain keskuskomitean hyväksymissä myyntipisteissä.
Kiinaan saapuminen tietysti jännitti hiukan normaalia enemmän, mutta sekin meni yllättävän vaivattomasti. Passin tarkastuksessa normaalit kuviot; katse kameraan, sormenjäljet skannerilla, muutama kysymys kuinka kauan olette täällä ja minkä vuoksi. Lisäkysymyksenä oli vielä, että matkustatteko yksin vai jonkun kanssa. Osoitin Toivakkaa takanani ja se vakuutti rajamiehen niin, ettei Toivakalta turhia enään kyselty.
Koko tuon rajatarkastus prosessin ajan olimme kyllä tiukan kontrollin alaisena; poliiseja ja virkavaltaa oli riittävästi, lippuja ja passeja tutkittiin muutamaan kertaan ja rinkat skannatiin pariin otteeseen.
Takaisin junaan päästyämme totesimme tilanteen olevan seuraavan: meillä ei ollut minkäänlaisia yhteyksiä ulkomaailmaan eikä latin latia paikallista valuuttaa. Onneksi olimme varautuneet edes omilla matkaeväillä, jotka tosin oli jo syöty taas miltei kaikki alkumatkasta. Kahvia kävin yhdessä vaiheessa kyselemässä ravintolavaunusta, mutta koska ei ollut yhtään käteistä, Alipay toimi vain nettiyhteyksillä (jota ei siis ollut), eikä luottokortit kelvanneet, niin näytti hyvin todennäköiseltä, että jäisimme ilman kahvia. Aikani kun valittelin kurjaa kohtaloani ravintolavaunun tarjoilijalle ja ilmoitin vielä saavani karmean päänsäryn kahvin puutteesta, niin viimein tyttö heltyi ja antoi mukillisen kahvia lahjaksi.
Juna ajoi muuten suurinpiirtein yhtä paljon tunneleissa myös Kiinan puolella joten maisemien ihailu jäi edelleen haaveksi. Jostain luin pisimmän tunnelin olleen lähes 28 kilometriä pitkä. Ilta alkoi jo hämärtyä kun aloimme lähestyä Kunmingia ja laitakaupunki ei näyttänyt hääppöiseltä, paljon rakennuksia joissa vain muutamissa paloi valot, kadutkin näyttivät aika tyhjiltä. Olimmeko saapumassa jälleen kerran johonkin mörön persaukseen? Tilanne alkoi näyttämään kuitenkin valoisammalta kun pääsimme lähemmäs keskustaa ja pääteasemaa.
Pääteasemalla pyörimme sitten aika eksyneen oloisina, nimittäin meillä ei ollut edellenkään nettiyhteyksiä ja muutenkin opasteet asemalla olivat aika sekavat. Meillä oli kyllä tieto, että asemalta pääsisi metrolla melko lähelle varattua hotelliamme, mutta toki ensin piti löytää se metro. Muutama taksimies iski haukkana meihin kiinni tarjoten kyytiä, eräskin suhari ilmoitti ajavansa meidät noin 10:llä eurolla perille. Tosin tietämättä edes mihin olimme menossa. Ilmeisesti tuo kymppi olisi riittänyt mihin vain Kunmingin alueella. Jossain vaiheessa löysimme asemalta automaatin, josta saimme vaihdettua paikallista valuuttaa ja taksikuskitkin olivat luopuneet toivosta saada meiltä kyyti, joten he alkoivat ystävällisesti opastamaan meitä metrolippujen ostossa ja osoittelemaan metron suuntaan. Luonnollisesti meidät ja reppumme skannattiin ennenkuin pääsimme metrolaiturille. Metroliput täällä ovat tosi halpoja, alle euron per matka, mutta meillä oli vielä ongelmana missä asemalla meidän pitäisi jäädä pois. Meillä oli joku hämärä muistikuva suurinpiirtein alueesta jossa hotellimme sijaitsi mutta luonnollisesti emme voineet sitä mistään varmistaa, kas kun meillä ei ollut sitä nettiyhteyttä.
Joka tapauksessa metrolla pääsimme mukavasti liikkeelle ja hyppäsimme vähän arpomalla ulos eräällä asemalla. Läheltä varmaan löytyisi sitten joku kauppa josta saisimme hankittua prepaid-kortin puhelimeen. No ei saatu, puhelinkauppa kyllä löytyi, mutta eihän täällä siis myydä prepaid-kortteja noin vaan. Onneksi paikalle ilmestyi nuori kiinalainen kaveri joka puhui ihan kunnollista englantia. Kerroimme kaverille ongelmamme ja homma alkoi selvitä. Kerroimme hotellimme olevan jossain näillä main ja kaveri soitti hotelliiin ja varmisteli että varauksemme todellakin on siellä.
Kadun varrelta vinkkasimme taksin joka kyyditsi meidät hotellimme eteen. Pientä hämmästystä aiheutti se, että varauksessa olevan hotellin nimeä ei näkynyt missään. Poikkesimme rohkeasti sisään ja googlekääntäjän avulla totesimme olevamme oikeassa paikassa. Sekin selvisi samalla, että aina hotellin nimi Agodan varauksessa ja hotellin nimi kadun nimikyltissä eivät välttämättä vastaa toisiaan. Hotellin varaamisessa kannattaa muutenkin olla todella tarkkana, nimittäin useiden hotellien kuvauksissa lukee, että hotelli majoittaa ainoastaan mannerkiinan kansalaisia.
Nukutun yön ja kiinalaistyyppisen aamiaisen (eli riisiä, nuudelia ja erilaisia möllyköitä liemessä) jälkeen agendalla oli sitten prepaidkortin löytäminen puhelimeen. Googlemapsista löysimme lähistöltä pari puhelinmyymälää sekä China Telecomin jonkinlaisen kaupan. Toinen pikkumyymälä oli kiinni, toinen ei halunnut/ymmärtänyt myydä ja tuo China Telecomin kauppa oli hävinnyt kokonaan mapsin osoittamasta kaupasta. Googlemapsista bongasimme sitten parin kilometrin päässä oikein operaattorin lippulaivamyymälän, sinnepä siis. Kiinan politiikasta johtuen Googlemapsin kartat laahaavat pahasti jäljessä jos nyt yleensäkään näyttävät katuja ja teitä.
Tuolla puhelinkaupassa saimme vihdoin prepaid-kortin puhelimeen, luonnollisesti pitkän kaavan mukaan; passia tarkasteltiin, tietokoneella täyteltiin lomaketta, Pasasta kuvattiin kameralla edestä ja sivulta moneen kertaan sekä nimikirjoituksia laiteltiin erinäisiin kaavakkeisiin. Reilu tunti taisi prosessi kestää mutta niin vain nettiyhteys alkoi toimimaan, hyvin rajallisesti tosin. Täällähän on valtion toimesta blokattu lähes kaikki länsimaiden kapitalistinen hapatus ja propaganda. Kaikki sosiaalisen median apit lakkaavat päivittymästä, googlemaps toimii jotenkuten ja niin edelleen. Nuo rajoitukset voi kiertää asentamalla puhelimeen ja tietokoneeseen vpn- ohjelmiston jolla huijataan puhelimen olevan jossain muualla. Vpn on kielletty paikallisilta rangaistuksen uhalla mutta turisteille se on ”sallittua”. Viranomaiset skannaavat kuitenkin jatkuvati noita vpn- servereitä ja laittavat niitä mustalle listalle. Allekirjoittaneeltakin taisi mennä pitkä iltarupeama, että yhteydet sai edes välttävästi toimimaan.
Kiinassa aika pakollinen appi puhelimeen on Alipay. Sillä voi maksaa kaupoissa ja tilailla Kiinan ”uberia” eli Didiä, lisäksi siinä on kauhea määrä kaikenmaailman chattia ym. härpäkettä. Luonnollisesti kaikki mitä sillä teet menee hallituksen tarkan kontrollin kautta. Grokin mukaan Kiinassa on pari miljoonaa ihmistä palkattu tähän hommaan ja myös tekoäly on valjastettu mukaan. Isoveli valvoo. Tämän huomasi myös kaupungilla liikkuessa. Missä tahansa olitkin, vähintään puolenkymmentä tarkkailukameraa oli näkyvissä. Lisäksi isoimmissa risteyksissä liikennekamerat kuvasivat jokaisen auton ja skootterin. Lisätietona muuten, että Kunmingin kaupungissa polttomoottorikäyttöiset mopot ja skootterit on kielletty. Hyvä asia ilmanlaadun kannalta mutta näitä äänettömiä aaveita saa kyllä tosissaan varoa liikenteessä. Mopoja on täällä yhtä paljon kuin Vietnamissakin ja liikennesäännöt vissiin samat eli ajaa saa kaikkialla missä vaan mahtuu ajamaan.
Täällä 9 miljoonan asukkaan kaupungissa on varmaakin myös jotain nähtävää, mutta me lähinnä lepäilimme hotellilla ja teimme pieniä kävelylenkkejä lähistöllä. Lähellä hotelliamme sijaitsi pieni tekojärvi jonka ympäri kiersi kaunis käppäilyreitti. Reitin varrella oli paljon kaikenlaista kaunista katseltavaa kuten kukka- ja pensasistutuksia kaikenmaailman koristeineen, bambumetsää, siltoja ja patsaita. Ja paljon kiinalaisia.
Kävimme myös tavallisuudesta poiketen eläintarhassa. Emme ole näissä eläintarhoissa käyneet moneen kymmeneen vuoteen mutta nyt ihan uteliaisuudesta halusimme käydä tsekkaamassa kiinalaisen eläintarhan, tosin syynä oli myöskin se, että se sijaitsi ihan hotellimme nurkalla. Ja täytyy kyllä sanoa, että näillä eläimillä ei ollut kyllä hääppöiset oltavat. Eläimiä oli pienissä, ruosteissa ja ahtaissa kopeissa ja häkeissä, sudetkin törmäilivät toisiinsa omassa kopperossaan. Eikä aitauksissakaan olevilla elukoilla ollut sen enempää tilaa. Ei ollut mukava käynti, tuli vain kovasti paha mieli näiden eläinten puolesta.
Kunmingissa olessamme meikäläisen vatsan toiminnassa oli pieníä ongelmia, nimittäin ihmisen on hyvä käydä ns. isommalla asialla vessassa päivän, parin välein ja edellisestä istunnosta alkoi olla jo viikko. Apteekista haimme mitä erilaisimpia vatsanpehmikkeitä mutta koska niistä ei ollut mitään apua, oli syytä hakeutua jo lääkärin pakeille. Hotellin respa antoi parikin vinkkiä sairaaloista jonne voisi pyrkiä, valitsimme niistä lähimpänä olevan, ilmeisesti kyseessä oli kaupungin julkinen sairaala.
Iso kompleksi, jonne sisäänkirjautuminen oli meille aivan mysteeri. Yhden rakennuksen edessä oli avoin katos ja vastaanottoluukkuja. Aikamme jonotettuamme pääsimme yhdelle luukulle selvittelmään asiaamme googlekääntäjän avulla. Jälleen kerran takanamme oleva nuori kiinalainen osasi englantia ja saimme homman etenemään. Saimme paperille kirjoitetun numerosarjan ja ohjeet mennä rakennukseen numero kolme ja siellä sitten 21. kerrokseen.
Pienen odotuksen jälkeen jonkin verran englantia puhuvan lääkärin kanssa asia saatiin selvitettyä ja resepti kirjoitettua. Alakerran apteekista saimme sitten lääkkeet kätevästi mukaan maksettuamme ensin lääkärin palkkion ja lääkkeet erillisellä maksuautomaatilla. Eihän tämäkään reissu mennyt ihan nappiin, sillä vaikka mielestäni selvitin tohtorille, että vatsani on jumissa eikä ole toiminut viikkoon, lääkäri oli kirjoittanut reseptit ripulointiin. Onneksi tuli kääntäjällä selvitettyä pilleripakettien kyljestä mihin tarkoitukseen ne olivat. Apteekista kävimme sitten hakemassa pussillisen ihan oikeaa lääkettä tuohon vaivaan.
Eipä tuosta lääkärireissusta aiheutunut mitään ylimääräisiä kustannuksia, nimittäin Lähitapiolan matkavakuutus korvasi tuon täysimääräisesti, ilman mitään vedätyksiä. 43 euroa, sisältäen lääkärinpalkkion, lääkkeet ja taksikyydit. No tulipahan tutustuttua Kiinan terveydenhuollon toimivuuteen.
Muutaman päivän odottelun ja oikean lääkityksen jälkeen alkoivat asiat niinsanotusti vörkkimään ja olikin sitten aika alkaa miettimään mihinkä suuntaisimme seuraavaksi. Siitä enemmän seuraavassa postauksessa
Tsai tijen,
Team Pasanen & Toivakka
Kiitos mahtavasta matkakertomuksesta. Kaikkea ihmeellistä siellä matkan varrella tulee eteen. Hyvä tosin että olette tottuneita matkaajia. Kiva olisi matkustaa Laosin, Thaimaan ja Vietnamin tantereella. Kiina kyllä taitaisi jäädä kuvien katselemiseen. Hyvää ja turvallista matkan jatkoa. Halit ❤️.