Kunmningin jälkeen oli selvää, että jatkaisimme Kiinan valloitustamme vielä toiseen kaupunkiin, nimittäin Wuhaan, josta aikoinaan korona lähti liikkeelle. Halusimme käydä paikan päällä selvittämässä, pääsikö K-virus tosiaankin karkuun labrasta vai levisikö se paikallisella torilla myytävistä lepakkoeineksistä. No, ei vaiskaan, eihän meitä nyt tuollainen kiinnostanut! Mutta koska nyt Kiinassa kuitenkin oltiin niin kyllähän se oli vielä matkattava Pekingiin ja siellä könyttävä Kiinan muurille, tämähän olisi sellainen once of lifetime-kokemus. Paitsi Pasanenhan on käppinyt kyseisellä muurilla jo aiemmin, noin 30 vuotta sitten, mutta sitä ei enää lasketa koska siitä on niin kauan. Olkoon tämä siis Pasasellekin ihan kuin uusi happening.
Kunmingista Pekingiin matkustimme lentäen ja lentoaika oli noin kolme ja puoli tuntia. Lennon aikana meille tarjoiltiin ruokaa joka oli ihan kelpoista syötävää, foliokipossa oli jonkinlaista nuudelia jonkinlaisella soosilla. Täällähän ei näistä soosissa uiskentelevista kimpaleista oikein saa tolkkua, onko kyseinen myky eläessään röhkinyt, ammunut, kaakattanut, ryöminyt vai uinut. Eipä tuota kannattanut kuitenkaan kauheasti alkaa nälissään miettimään vaan toimittaa epämääräiset mykyt ääntä kohti, nielaista ja toivoa, että se pysyy sisuksissa vielä parinkin tunnin päästä.
Lento meni kaiken kaikkiaan mukavasti, turbulenssia ei juurikaan ollut eivätkä kanssamatkustajatkaan kauheasti mölisseet. Näillä aasialaisilla ihmisillä on kyllä kadehdittava kyky nukkua joka välissä. Nytkin miltei kaikki koneessa matkaavat aasialaiset nukahtivat ennen kuin kone oli edes ilmassa ja unta riitti siihen asti kun lentokoneen pyörät ottivat tuntumaa Pekingin lentokenttään. Voi kun itsellä olisi samanlainen kyky nukkua lentokoneessa. Mutta mepä katselimme soikiosta ikkunasta maisemia, ja koska oli selkeää, alapuolellamme oli nähtävissä hyvin Kiinan ja Mongolian raja upeine vuoristoineen.
Tiesimme toki ennakkoon, että Pekingissä olisi kylmä. Varustauduimmekin hyytävään keliin jo Kunmingissa hankkimalla rinkkojen täytteeksi talvisia vaatteita. Tosin minun seitsemän euron toppatakki alkoi hajota ompeleistaan melkein heti kun kannoin sen kaupasta ulos mutta takki pysyi kuitenkin jotenkuten koossa tämän Kiinan reissun ja vähän seuraavaakin.
Kun laskeuduimme Pekingiin, lämpötila oli siis viisi astetta miinuksen puolella. Ja kylläpä meitä palelsi kun astuimme lentoasemalta ulos pakkaseen, Pasasen talvikerrastosta ja minun toppatakistani huolimatta. Kiiruusti nappasimme Dido-taksin lentokentältä ja ajelimme lentokentän lähellä sijainneeseen hotelliin. Meillä ei ollut todellakaan aikomusta olla näin kylmässä yhtään enempää kuin olisi pakollista eli tekisimme nopean pistokäynnin muurille ja sen jälkeen nostaisimme välittömästi kytkintä lämpöisimmille huudeille eli palaisimme takaisin Vietnamiin.
Varaamamme hotelli oli kyllä taas ihan mörönpyllyssä eli suoraan sanoen ei missään. Hotellilta kävelymatkan päästä ei löytynyt ainuttakaan ruokapaikkaa kahvilasta puhumattakaan. Kintut pinkeinä kiersimme hotellin lähistöä mutta mistään ei tahtonut löytyä minkäänlaista puulaakia mistä olisi saanut apetta illaksi ja seuraavaksi aamuksi. Vihon viimein löysimme pienen kauppapahasen josta saimme ostettua sen verran evästä ettei nyt ihan aliravitsemustilaan ajauduttu.
Netistä varasimme muurille tehtävän retken seuraavaksi päiväksi. Retki kustansi 32 euroa yhteensä ja maksu sisälsi bussikuljetukset Pekingistä muurin Mutiany-osuudelle sekä paluukyydin takaisin kaupunkiin . Muurilla oli valittavana kaksi reittivaihtoehtoa, joko läntinen 2,5 tunnin reitti tai lyhyempi eteläinen reitti. Muurille noustiin ensin erillisillä gondolilla ja päästyämme pääteasemalle sieltä jatkettiin sitten kävelyä pitkin muuria. Me käppäilimme muurilla tuon pidemmän reitin ja vaikka nousemista oli paljon ihan hyvin jaksoimme tuon reitin taivaltaa.
Aivan kaikkein korkeimmalle eivät minun rahkeeni korkeanpaikankammoisena kuitenkaan riittäneet vaan jäin odottelemaan alemmalle tasolle kun Pasanen nousi sinne korkeimmalle osuudelle jonne olikin melkoinen nouseminen. Ihan joutui Pasanen hengästymään muustakin kuin maisemista.
Muurilla elelee runsaslukuinen kissapopulaatio. Mitään varsinaista syytä tälle kissapopulaatiolle ei ole, ne ovat vaan löytäneet itselleen suojaisan ja turvallisen paikan jossa vapaaehtoiset ruokkivat ja hoitavat niitä. Varsinkin tuolla Mutianyussa on perustettu pieniä Great Wall Cats Home- hoitopisteitä joissa kissoja ruokitaan, rokotetaan ja hoidetaan vammoja. Kissat eivät ole siis aivan villejä vaan villin ja kesyn väliltä. Kiinassa kissat edustavat positiivisuutta, varsinkin oranssin väriset kissat, joten siksi niitä ei ajeta muureilta pois. Onhan tuo kissapopulaatio myös turistien kuvaamisen kohde, somemaailmassa muurien kisulit on jo nimetty ”muita vartioiviksi kissasotureiksi”.
”Kiinan muuri on monesta osasta koostuva muinainen rakennelma pohjoisessa Kiinassa. Sen pituus on yleisten määritelmien mukaan 6 000 – 9 000 kilometriä, virallisesti 8 852 kilometriä ja laajimman määritelmän mukaan jopa 21 196 kilometriä. Muuri on suurimmaksi osaksi noin kahdeksan metriä korkea ja leveydeltään 6–8 metriä. Se on rakennettu maasta, kivestä ja tiilistä.
Muuri syntyi 200-luvulla eaa. erillisten muurien yhdistämisellä suojaamaan Kiinaa pohjoisten paimentolaisheimojen hyökkäyksiltä, ja sen uusimmat osat rakennettiin 1600-luvulla. Joinain aikoina muurin rakentamiseen osallistui koko Kiinan miesväestö. Muurista tuli tarpeeton vuonna 1644, kun Kiina ulottui muurin pohjoispuolellekin. Muuri rapautui vuosisatojen ajan, kunnes 1900-luvulla se nostettiin Kiinassa tärkeäksi kansalliseksi symboliksi. Noin kaksi kolmasosaa historiallisesta Kiinan muurista on tuhoutunut. Säilynyt osuus on rakennettu enimmäkseen Ming-dynastian (1368–1644) aikana. Nykyisin muuri on yksi Kiinan suosituimmista matkailukohteista.” Tämä tieto siis suoraan kopsattu Wikipediasta.
Oppaamme kertoi, että muurin rakentamisessa menehtyneet työläiset haudattiin muurin sisään. Työolot olivat tuolloin todella karut joten muurin sisällä lienee luuranko jos toinenkin. Töitä paiskittiin niin kauan kuin henki pihisi, päivällä rakennettiin ja yöllä vartioitiin. Eikä työmiehen auttanut tuolloin kovinkaan paljoa pahastua siitä, jos ei toiminut kauhean hyvin työterveys tai lounaaksi ei ollut tarjolla vegaanista vaihtoehtoa.
Legendan mukaan Kiinan muuri näkyy avaruudesta paljain silmin mutta se ei ole totta. Ei näy.
Muurilla kiertämisen jälkeen laskeuduimme käppäillen muurin ala-asemalle jossa oli sankoin joukoin yksityisyrittäjiä myymässä matkamuistoja ja kiinalaisia ruokamykyjä. Me kävimme syömässä ravintolassa, joka tarjosi vietnamilaisia täytettyjä patonkeja, Banh minejä, jotka bai tö wei ovat maailman parhaimpia täytettyjä patonkeja.
Linkkikyydillä matkasimme sitten takaisin Pekingiin, nukuimme mörönpyllyhotellissamme makoisat yöunet ja seuraavana aamuna lensimme Hanoihin.