Englanti, piipparointireissu, osa 2

Niinhän siinä kävi (yllätys, yllätys), että kaikki peltojen kätkemät suuremmat aarteet jäivät vielä Englannin maaperään, minne ne todennäköisesti kuuluvatkin (paitsi jostain syystä me kuvittelemme, että ne kuuluisi meille). Jenkit mokomat kaivoivat sitten suuren osan niistä pienemmistä aarteista. Eli meidän kolikkolöytömme jäivät pariinkymmeneen roomalaiseen, joista kaksi on onneksi hopeista ja kolmeen hammerediin. Yksi noista hämpyistä on tosin melko harvinainen, skotlantilainen hämppy 1200-luvulta. Jenkit tosiaan vetelivät sitten pelloista monilukuisesti roomalaisia kolikoita, harvinaisia roomalaisia silvereitä, saxon- sekä kelttiaikaista kamaa sekä sitten sokerina pohjalla se yhden jenkin löytämä kultainen hammered. Tuo kolikko löytyi ison puun alta joka tönötti keskellä peltoa. Olin hetkeä aikaisemmin sanonut miesmatkaajalle, että mennäänpä tuonne ison puun alle koluamaan, sieltähän yleensä löytyy kultaisia kolikoita, vitsinä tosin. Olimme siis puun alla mekin, tosin vaan väärällä puolella, kun kultainen hämppy näki päivän valon. Hmph. Yksi jenkeistä löysi samana päivänä myös tosi kauniin kultaisen sormuksen, jossa oli melko sädehtivät timangit ja safiirit.

 

 

 

 

 

 

 

Sää onneksi suosi meitä koko retkemme ajan, ainoastaan viimeisenä torstaina satoi koko päivän. Tai ei oikeastaan satanut, vaan ilma oli niin kosteaa, että se kosteus ei pysynyt ilmassa, vaan satoi sellaisena ihme tuhnuna alas. Ja siten kasteli kaikki meidät pelloilla kulkijat. Sinä samaisena päivänä nuo pellot olivat tuosta märkyydestä johtuen niin mutaisia, että savi tarttui inhan tiukasti kumppareihin ja lapioon. Taas pystyi kuvittelemaan, miltä Nemistä (theminisnautser) tuntuu talvella suojalumessa kahlaamisen jälkeen, kun jaloissa on mahtavat lumipuntit. Meillä oli kintuissamme savipuntit.

 

 

 

 

Yhtenä päivänä kolusimme peltoja sen pellon läheisyydessä, josta pari vuotta sitten löytyi miljoona-aarre. Tuolloin joulupäivänä samanlaiselle (sekin oli Peten ja Sarahin järjestämä) etsintäretkelle osallistunut paikallinen mies löysi tuosta pellosta kolikkokätkön, jossa oli reilu 5000 harvinaista kolikkoa. Noista kolikoista vielä yksi oli TOSI harvinainen. Löydön arvo oli yhteensä noin 1,5 miljoonaa puntaa, josta maanomistajalle meni puolet ja löytäjä sai puolet. Tuollainen olisi siis perin mukava löytää. Me emme kuitenkaan löytäneet noilta pelloilta mitään muuta kuin niitä mielenterveyttä koettelevia lyijyköntsiä. Hmph.

 

 

Parina viimeisenä päivänä minä en löytänyt sitten enää yhtään mitään. Edellisenä päivänä löysin tosin kaksi nappia (nekin tuiki tavallisia), viimeisenä päivänä en sitten todellakaan yhtään mitään. Nada. Toataalinen nolla. Jestas sentään, että se kiukutti kovasti. Viimeiseen päivään kuitenkin lataa kaikki retkeen asetetut toteutumattomat odotukset, ja kun tuloksena on pyöreä nolla, ei kiukun ja harmituksen määrää voi mitata millään tieteellisesti tunnetulla asteikolla tai mittarilla. Varsinkin, kun toiset löysivät hyvinkin harvinaista ja arvokasta tavaraa. Miesmatkaajakin löysi viimeisenä päivänä rompun ja hämpyn, mutta älysi jo 36 vuoden kokemuksella olla niillä sen enempiä leveilemättä. Onneksi tuo kiukku on sen laatuista, että se menee nopeasti ohi, ja jo illalla hotellihuoneessa jaksoi olla kiitollinen jo aiemmin löytämistään. Ja jollain lailla tuo viimeinen ilta on aina kuin sellainen syvä huokaus, niinkuin pitkän ja raskaan työpäivän jälkeen.

 

Lauantaina lähdimme jenkkien mukana Heathrowiin, josta he lensivät takaisin jenkkilään ja me matkasimme bussilla sieltä takaisin Gatwickiin ja samaiseen guesthouseen, jossa  majoituimme ennen etsintäreissuamme. Kone Helsinkiin lähtisi sunnuntai aamuna Gatwickista by Norwegian ja koska meidän etsintävaatteemme olivat pikkuisen verran mutaiset ja haisivat vahvanlaisesti lehmänpaskalle (tuntui, että tuo lannan haju oli pesiytynyt kaikkiin vaatteisiimme), niin oli tietysti mukava saada pestyä ne ennen matkaamme Suomeen (tuossa guesthousessa oli siis pesukoneet ja kuivurit). Olihan se lentokoneessakin mukava matkustaa, kun ei haissut enää lehmänlannalle. Luulen, että kanssamatkaajatkin arvostivat tätä elettä suuresti.

Lento Suomeen sujui loistavasti, kaikki pisteet Norwegianille. Oltiin Helsingissä jopa kaksikymmentä minuuttia etuajassa. Lentokentällä vetäisimme puolet King Burgerin mauttomista hamppareista huiveliin ja suuntasimme junalle. Pikkuisen oli konstikasta matkata kahden matkalaukun ja tuon etsintävaatelootan kanssa, mutta tuostakin selvittiin, niinkuin monesta muustakin.  Helsingissä oli miltei täysin samanlainen sää kuin lähtiessämme puoli vuotta sitten. Onkohan täällä poissaollessamme oikeastaan mikään muuttunut?

 

 

Jyväskylään kolkuttelimme siis junalla ja olihan tuo junamatka hieman erilainen kuin itäisessä Euroopassa, sillei hyvässä mielessä. Majapaikaksemme saimme vanhimman poikamme ja hänen vaimonsa lomamökin Himokselta, ja siihen samaan lainakönttiin saimme vielä auton (ja vielä oikein ralli sellaisen). Kylläpä meidän taas kerran kelpasi. Ja mökkihän on viimeisen päälle loistokas, olemme taas niin häpi, häpi, häpi! Suomessa meinaamme viihtyä viikon tai jotain, hoitelemme hieman asioitamme ja yritämme tavata tietysti kaikkia läheisiämme. Minnepäin sen jälkeen, kuka tietää? Me emme ainakaan.

 

 

Mukavaa viikkoa kaikille blogimme seuraajille tai tänne muuten vain eksyneille!

Voipi olla, että törmätään!

PS. Kaikki löytömme, niin jenkkien kuin meidänkin, jäivät Englantiin museon arvioitaviksi.