Australia road trip osa 4: Joulu se oli täälläkin

Joulun vietimme leirintäalueella muutaman kymmenen kilometrin päästä Melbournesta. Leirintäalueet olivat täällä jo aikalailla täyteen ahdettuja ja tietenkin niissä kaikissa oli myös joulun ajan hinnat, eli pientä korotusta oli tehty normihintoihin. Tämä meidän joulun ajan leiripaikkamme maksoi 44 dollaria yöltä, sähköineen ja vesineen (ennen joulua hinta oli 33 dollaria). Ihan alkuun varasimme paikan vain kahdeksi yöksi, mutta sitten tulimme ajatelleeksi, että voikin olla melko hankala löytää tähän aikaan muiltakaan leirintäalueilta paikkaa, joten otimme vielä yhden lisäyön.

 

 

 

Leirintäalue oli meren rannalle sijoittuva suuren suuri alue. Australialaiset olivat sankoin joukoin lähteneet jouluaan viettämään asuntovaunuissa ja -autoissa näille leirintäalueille ja siten ainakin merenrannalla olevat leirintäaluet olivat suhteellisen täynnä. Kaikilla leiriytyjillä oli melkoisen suuret pyörälliset majoituspaikat ja niiden kylkeen tai välittömään läheisyyteen oli viritelty sitten vielä erilaista ja erikokoista telttaa ja muuta katosta. Kaiken tämän komeuden alla oli suuri, levitettävä muovimatto. Meidän Sylvimme näytti kovin pieneltä tuon ylenpalttisen kilpavarustelun keskuudessa, mutta onneksi leiripaikkamme oli hieman syrjemmässä, tien päässä ihan meren rannalla, niin ei tarvinnut Sylvin yhtään verrata itseään noihin suuriin auto/asumusrakennelmiin. Ja tuntea itseään pieneksi. Pienellä olennolla tuppaa joskus niin käymään, että vertailee isompiinsa.

 

 

 

 

Australiassa, kuten monessa muussakin maassa, joulua juhlitaan oikeasti vasta joulupäivänä (paitsi, että meille on kaupoissa toivotettu hyvää joulua jo ainakin pari – kolme viikkoa). Niinpä täällä aatto oli aivan normaali päivä ja me pääsimme vielä käymään kaupassa jouluruokaostoksilla. Myös kaasupullo osoittautui aattoaamuna tyhjäksi, joten eipä keitelty puuroja sinä aamuna. On kyllä tosi kenkkua, kun se pullo ei varoittele yhtään tyhjenemisestään vaan on joku aamu sitten ylläri ylläri: tyhjä! Eikä kaasujääkaappikaan (tai paremmin sen sisällä olevat kamppeet)  tuosta hirveästi kyllä tykkää! Hmph. Onneksi huoltsikalta saatiin vaihdettua tilalle täysi pullo niin päästiin keittelemään jouluaatoksi ”kystä kyllää”. Kaupassa pyörimme sitten hyrrän lailla ja mietimme, mitä ihmettä voisimme joulupöytäämme hankkia. Kinkkua löytyi kyllä, mutta sopivan sisältöisiä laatikoita ei. Ostimme siis muutaman siivun kinkkua, perunoita ja salaattisekoitusta, jossa oli ehkä punajuurta tai sen kaltaista valmistetta. Kumpikaan meistä ei välitä juurikaan kalasta, joten sitä ei tarvinnut hankkia. Mutta kumpikin meistä kyllä välittää kaikesta makeasta (liiankin kanssa), joten ostimme melko ison kulhollisen Christmas Puddingia (ei kyllä oikein tarkkaan tiedetty, mitä se oli, mutta se näytti hyvältä ja sen kerrottiin sisältävän hedelmäpalasia kuten jouluisessa jälkkärissä tai kakussa usein on) ja sitten mukaan lähti vielä laatikollinen suklaamakeisia. Eiköhän noilla yksi jouluateria selvittäisi. Juomapuoli oli sitten hieman kahtiajakoinen. Koska miesmatkaaja ei ole ollenkaan viinien ystävä, ostettiin bottleshopista (viinakaupaasta) hänelle joulujuomaksi Carlsbergiä ja minulle pikkuinen pullo punaviiniä. Ja kyllähän meidän taas kelpasi.

 

 

Otimme jo aiemmin säköpostitse yhteyttä Melbournen Suomi-seuraan kysyäksemme, voisiko sieltä joku neuvoa, tarvitsisiko jokin taho joulun aikaan vapaaehtoisia esim. jakamaan ruokaa tai muutoin auttelemaan vähempiosaisia. Olisimme mielihyvin jossain apuna, jos apua tarvittaisiin. Sieltä vastattiinkin pikaisesti, ettei heillä ollut tietoa tuon kaltaisesta toiminnasta, mutta jos haluaisimme ostaa joitain suomalaisia tuotteita, voisimme hankkia niitä ”Kimmon” kautta. No, silloin ei haluttu, mutta joulupöydässä voiperunaa syödessä kävi kyllä sitten mielessä, olisiko ”Kimmon” kautta saanut lanttulootaa, karjalanpiirakoita tai Juhlapöydän konvehteja. Olisi varmaan.

Mutta vatsamme täyttyivät oikein hyvin tällaisestakin jouluruokaversiosta, ja kun oli vielä sinappia kinkun päälle, niin johan joulu tuntui melkein perinteiseltä. Pudding mokoma jäi syömättä, koska sen lämmittelemiseen olisi tarvittu mikroa tai mikron puuttuessa sitä olisi pitänyt keitellä vesihauteessa puolitoista tuntia. Siis kenellä riittää kärsivällisyys ja kaasu keitellä mokomaa kohokasta tuntitolkulla (kannattaisi siis lukea tuote- ja valmistusseloste kaupassa ennen ostopäätöstä). Joten tyydyimme sitten mutustelemaan jälkkärin asemesta niitä suklaamakeisia. Puddingissa on viimeinen käyttöpäivä vuonna 2019 (mahtaneekohan siinä olla muuta kuin säilöntäaineita?), joten se saa jäädä ihan hyvin ensi jouluun. Annetaan se jollekin sitten vaikka joululahjaksi! Eniwei, makeiset soveltuivat oikein hyvin jälkkäriksi, niistäkin sai tosi mahtavan jouluisen öklöolon, ja nopeasti vielä kaiken lisäksi. Eli olostamme päätellen jouluateria oli kaiken kaikkiaan ihan onnistunut, miltei perinteitä kunnioittava.

 

 

Päivällä, ennen ruokailua, miesmatkaaja kävi piipparoimassa meren rannalla minun katsoessani Joulupukin kuumaa linjaa Ylen Areenalta. Että kaikkea sitä ihminen tekeekin, kun vanhaksi elää. Siinä katsoessani ja kuunnellessani pukin rupattelua lasten kanssa, tuli väkisinkin mieleen, ettei se ole kovin helppo ammatti tuokaan. Kuunnella tunti toisensa jälkeen täydessä punanuttutällingissä (ihan varmaan pukkaa jo heti ensimmäisellä minuutilla Demis Roussosta) lasten jorinoita ja toiveita sekä lauluja, jotka etäisesti saattavat kuulostaa joltain tutulta joululaululta. Ja kiiruusti tuon jälkeen kiertämään porokyydillä sitten yksi maapallollinen. Saakohan edes kunnon palkkaa pyhä- ja ikälisineen sekä matkakorvauksineen. Vai onkohan KIKY-talkoot pienentäneet joulupukinkin palkkapussia siinä missä työläisten, opiskelijoiden ja eläkeläistenkin lahjasäkkejä. Pakkohan pukinkin palkkaa on kuitenkin saada, ei Suomessakaan kukaan pyhällä hengellä elä. Vaikka sitä hallitus niin kovasti toivoisikin. Grönlanti luopui ja antoi pukin nyt suosiolla meille, mikähän koiruus siinäkin piilee?

 

 

Jouluaattoiltana sitten vain makoilimme, söimme loput makeiset (joiden johdosta voimme hieman huonosti) ja venyimme somessa. Nettikaista ei riittänyt enää jouluisten ohjelmien katsomiseen joten tuo hetkinen Pukin kuumalinjaa oli sitten ainut jouluinen ohjelma tänä vuonna. Ensimmäistäkään joulukoristetta emme autoomme hankkineet, yhtään joululaulua emme laulaneet (vaikkakin puolet viinipullosta tulikin nautittua), emmekä yhtäkään joulupakettia avanneet. Silti joulu tuntui melkein oikealta joululta. Varmaan siksi, koska sillä on aina ihan oma paikkansa sydämessä. Jossain siellä oikean eteisen perukoilla.

 

 

Joulupäivänä purimme (joulu)leirimme ja lähdimme taas tien päälle. On the road again, niinkuin lauloi Kenny Rogers tai joku kaltaisensa aikanaan. Kovin hirveää huumaa ei tuo autolla matkustaminen enää tuota, lähinnä se alkaa olemaan pakollista siirtymistä paikasta A seuraavaan kohtuulliseksi katsomaamme paikkaan. Maisemat olivat jo onneksi vaihtuneet sisämaassakin noista erämaamaisemista vehreämmiksi. Pitkät suoratkin olivat jääneet taakse ja tie olikin sitten jo melko kippuraista ajella. Ajelimme Edeniin asti, jossa ajattelimme yöpyä, mutta koska sieltä ei löytynyt yhtään leirintäpaikkaa, jossa olisi ollut vapaata, jatkoimme matkaamme Edenistä itään (oli muuten tuon niminen sarja telkkarisssa joskus miljoona vuotta sitten)! Tuo Eden oli varsin kaunis kaupunki, me kävimme käppäilemässä ja verryttelemässä linkkuuntuneita lonkkiamme siinä meren rannalla.  Merivesi tuntui vieläkin vaan kylmältä, uimaan ei tehnyt yhtään mieli, vaikka keli olikin varsin hikevä.

 

 

 

 

Seuraavan leirintäpaikan löysimme, kun olimme ajaneet tuolta Edenistä noin sata kilometriä Sydneyhin päin. Täällä Cobargossa leiripaikkanamme toimi hotellin takapiha, jossa saimme parkkeerata ja käyttää hotellin pesulan vessaa ja suihkua kymmenellä dolluskalla/yö. Paikka oli muutoin ihan ok, mutta yksi vessa (samassa tilassa oli suihku) oli pikkuisen liian vähän monijoukkoiselle karavaaniporukalle. Lisäksi alueella oli niin paljon kärpäsiä, että hampaatkin piti pestä ulkona suu tiukasti kiinni, muutoin oli suu täynnä kärpäsiä. Tämä kärpäsasia on sellainen, jota olemme kyllä ihmetelleet koko Australian reissumme ajan. Täällä on tosiaan kärpäsiä hirvittävät määrät ja nämä kärpäset tykkäävät kovasti etenkin ihmisistä. Kärpäset ovat paikallisittain bush flies eli puskakärpäsiä, jotka ovat heikkona ihmisestä erittyvään proteiiniin. Siksi siis tuo himokas pörräys alkaa heti kun ulos sisätiloista astuu. Kyllä on ollut hyvä asia, että automme on sellainen, että täällä voi tehdä ruokaa ja syödä sisällä (autossa on ympäriinsä kärpäsverkot), muutoin olisi mennyt noihin kärpäsiin kyllä lopullisesti jo hermot.

 

 

 

Eli tuolla Cobargossa olimme vain yhden yön ja jatkoimme aamulla matkaa. Alkujaan ajatuksenamme oli jakaa vielä tuo loppumatka Sydneyhyn kahteen osaan, mutta päivän mittaan päätimme, että ajaisimmekin tuon reilun 400 kilometriä yhtäputkeen ja olisimme illan suussa perillä Sydneyssä. Toki jaloittelimme välillä, keittelimme kahvit ja vaan lepäsimme autossa ja sitten taas matka virkeänä jatkui. Täällä on tiuhaan tien varsilla muistutus autoilijolle, että huomaavat huilata välillä. Välimatkat ovat pitkät ja varsinkin noilla erämaateillä, jotka ovat tosi väsyttäviä ajaa, noita kylttejä on tien varrella usein.

 

 

Sydneyssä olimmekin sitten myöhään iltapäivällä ja vähän jännäsimme, noinko saamme täältä ollenkaan leiripaikkaa uuden vuoden juhlinnan takia (tsekkasimme jo varulta Airbnb-asunnot). Mutta paikka löytyikin heti ensimmäiseltä leirintäalueelta, joka on noin kaksikymmentä kilometriä keskustasta. Varasimmekin täältä sitten heti suoriltaan leiripaikan vuoden vaihteen yli. Vuoden vaihtumisen jälkeen täytynee taas miettiä, mitä meillä on sitten edessä seuraavaksi? Vieläkö jatkamme matka-autoelämää vai kävisimmekö välillä pyörähtämässä naapurisaarella. No, tuollaisia ehtii miettiä tosiaan sitten ensi vuoden puolella!

 

Mukavaa ja turvallista vuoden vaihtumista ja onnekasta tulevaa vuotta kaikille teille, jotka olette kansamme matkanneet armon vuonna 2017 ?