Ubud – tulivuorten juurella

Kutasta matkasimme siis Uberilla noin 40 kilometrin päähän Ubudiin. Tuo Uber ei ole täällä kovinkaan hyväksytty menopeli, monella kadulla on kieltotauluja, jotka kieltävät Uberin tai Grabin ajamisen kadulle, ja samalla kehoittavat asukkaita ja turisteja käyttämään paikallisia takseja. Mutta siellä, missä Uber vain kulkee, me tulemme sitä käyttämään. On jotenkin kyllästyttävää ja raivostuttavaa, kun miltei aina tulee huijatuksi tai ainakin huijausyrityksen kohteeksi noiden paikallisten taksikuskien toimesta. Omaa ja toisen taksikuskin leipää syö ennakkoon tuollainen taksikuski yrittäessään huijata turisteja, mekin ajelisimme ilman muuta taksilla, jos kuskin ilmoittamaan hintaan voisi luottaa. Kunpa tuon vaan ymmärtäisivät.

 

Ubudissa on paljon upeita paikkoja jonne pystyy menemään ilman taksia tai Uberia

 

 

Tälle alueelle ei Uberilla tai Grabilla ole asiaa

 

Ubudissa olimme varanneet noin parin kilometrin päästä keskustasta hotellihuoneen, ja nyt oli huone sitten verraten mukava. Hotelli oli rauhallinen, suhteellisen pieni ja ensimmäisenä päivänä me olimme sen ainoat asukkaat. Kerrassaan viehättävä hotelli, Uma Mandi nimeltään, ja voimme lämmöllä suositella tätä hotellia, jos täällä päin joku matkailee. Henkilökunta on tosi sydämellistä ja ystävällistä ja puhuvat miltei kaikki sujuvaa englantia. Aamiaisen sai eri maksusta ja se oli kyllä melkoisen hyvä sekin. Parina viimeisenä päivänä meidän yläpuolellemme majoittui joukko nuoria miehiä, jotka tykkäsivät päivisin istua parvekkeellaan, ottaa bisseä ja kuunnella musiikkia namiskat kaakossa. Mutta kun kello tuli illalla kymmenen, pojista eikä huoneesta kuulunut hiiskaustakaan. Oli kyllä niin hiljaista, että olisi kuullut hiiren pissivän pumpulille, jos ne ylipäätään pumpulille pissii.

 

Hotellialueella oli runsain mitoin kauniita istutuksia

 

Orkideaseinää

 

Ensimmäinen päivä meillä meni vain ihastellessa hotelliamme ja varsinkin siihen kuuluvaa sisäpihaa uima-altaineen. Meillä ei ole ollut pitkään aikaan majapaikkaa, jossa olisi ollut omaa uima-allasta, siksi se tuntui niin erikoisen mukavalta. Mutta niinhän siinä sitten kävi, että kun saimme itsemme leväytettyä altaan reunalla oleville aurinkotuoleille ja minä sain kaivettua läppärin esiin repusta alkaakseni rustailemaan blogipostausta, alkoi satamaan vettä! Vettä tulikin sitten koko illan, pääsimme kuitenkin sontikoiden suojissa käymään lähellä olevassa ravintolassa syömässä. Eli ihan kiva päivä.

 

Uima-allas, jee

 

Seuraavana päivänä suunnittelimme vuokraavamme skootterin ja ajelevamme sillä muutaman kymmenen kilometrin päässä olevalle Batur tulivuorelle ja sen jälkeen vielä riisiterasseille. No, ensinnäkin skoottereita ei ollut hotellilla sinä päivänä vuokrattavissa yhtään, joten käppäilimme respan osoittamaan suuntaan kyselemään, mistä saisimme moposen vuokrattua. Ainakin kolmesta paikasta, jotka ilmoittivat vuokraavansa skoottereita, kävimme kysymässä, eikä missään ollut yhtään skootteria vapaana. Siinä kävellessämme pitkin katua jo pikkuisen apein mielin ajeli eräs mies vierellemme ja kysyi, että tekös olette mopoa vailla? Puskaradio näköjään toimi ja me saimme vihdoin vuokrattua menopelin allemme kahdeksi päiväksi, neljä euroa per päivä. Ja ei kun seikkailemaan tulivuorelle!

 

Jo on skootteri alla ja tien päällä ollaan

 

Olimme ajelleet jonkin aikaa jo kohti vuoristoa, kun meille huitoi tien varressa paikallinen mies. Tuohon emme kuitenkaan sen enempää kiinnittäneet huomiota, kyllähän noita heiluttelijoita maailmaan ja varmaan tänne Ubudiinkin mahtuu. Mutta hetken kuluttua tuo samainen heiluttelija ohitti meidät mopollaan ja huuteli, että pysähtykää, edessä olisi poliisiratsia. Kun pysähdyimme tien laitaan tiedustelemaan, miten se meitä koskettaisi, tuo mies kertoi, että meille ei kävisi hyvin ratsiassa, jos meillä ei ole paikallista ajokorttia. Eikä meillä tietenkään muuta ajokorttia ole kuin molemmilla Vanhan Muurame-Korpilahden vallesmannin myöntämät ajoluvat viime vuosisadalta. Mies kertoi, että yhden poliisin saisimme lahjottua rahalla, mutta koska ratsiassa olisi monta poliisia, se ei olisikaan enää niin helppoa. Samaan hengenvetoon mies ehdotti, että vähän matkaa takaisin päin olisi mukava pieni kahvila, jospa menisimme sinne odottelemaan ratsian päättymistä. Näin teimme, ja pianhan meille selvisi, että tuo kahvila oli hänen omansa ja me saimme siinä sitten erittäin kattavan markkinointiesittelyn siellä myytävänä olevista erilaisista kahvi- ja teelajikkeista. Ja halvatun kallista kahvia, joka oli keitetty eläimen hanurista tulleista pavuista. Alkoi tuntua, että meitä oli nyt pikkuisen vedetty nenästä. Päätimmekin tuon esittelyn jälkeen ottaa riskin ja ajella eteenpäin katsomaan, olisiko siellä ylipäätään mitään poliisiratsiaa. Eipä muuten ollut. Ihmetellä vaan täytyy, kuinka kovasti tuo mies näki vaivaa sen eteen, että olisi saanut muutaman teepussin ja perspapukahvin myytyä.

 

Tee/kahviesittely käynnissä. Alhaalla oikealla kupposellinen perspapukahvia

 

Me jatkoimme siis kohti tulivuorta ja suunnilleen matkan puolessa välin alkoi kaatosade. Ja sitä vettä tuli sitten ihan oikeasti kaatamalla. Olimme ostaneet kertissadetakit juuri ennen sadetta, mutta eivätpä nuo paljoa suojanneet. Ajoimme kuitenkin sítkeästi ylöspäin ja ajattelimme toiveikkaasti, että kyllä sade siitä kohta loppuu. Ei loppunut, pilvetkin olivat niin alhaalla, ettei paljoa nenäänsä kauemmaksi nähnyt. Loppujen lopuksi oli siis annettava periksi ja käännyttävä takaisin. Riisiterasseillakin käynti jäi sinä päivänä haaveeksi, ajoimme monen kymmenen kilometrin matkan kaatosateessa suoraan takaisin hotellille. Ja OMG (oumaigaad), joka tarkoittaa vapaasti käännettynä, että herran pieksut sentään, miten jäässä ja märkiä olimmekaan, sormetkin olivat hotellille päästyä aivan tunnottomat ja vitivalkoiset. Heti kuumaan suihkuun ja sen jälkeen kuivaa päälle, niin johan taas kelpasi.  Eli kaiken kaikkiaan ihan kiva päivä.

 

Sadetta paossa katoksen suojissa

 

Samassa suojassa kanojen kanssa

 

Eli vuoria saatiin ihastella sitten vaan hieman kauempaa

 

Aamiaisen jälkeen seuraavana päivänä nappasimme vuokramoposemme taas allemme ja suunnistimme riisiterasseille, jotka edellisenä päivänä jäivät kokematta. Tulivuorella käynnin skippasimme totaalisesti, kyllähän noita hmmm-vuoria on tullut nähtyä. Täällä päinhän noita riisiterasseja on enemmänkin, ja ne joille suuntasimme, eivät olleet samat, joille edellispäivänä olimme menossa. Näillekin riisiterasseille, Jatiluwih rice terrace, oli kuitenkin ihan kohtuullinen ajomatka, mutta kyllähän perillä maisemat palkitsivat. Liput tuonne riisiviljelmille oli toki ostettava ja ne olivat muihin tiedossamme oleviin nähden melko kalliit, 40 000 rupiaa (hieman yli kaksi egee) per nenä. Mutta kaunista oli ja sielläpä oli riisikasvien seassa mukava käpystellä ja ihmetellä, että ai jaa, tämän näkösissä tertuissa siis riisi kasvaa. Kelikin oli viimeisen päälle aurinkoinen eikä satanutkaan kuin muutama pisara. Riisipengerten väleissä oli siellä täällä pieniä hökkeleitä, joissa kussakin oli asukkaana pari kolme lehmää. Eipä noilla pahemmin liikkumatilaa majassa ollut, liekö pääsevät välillä jaloittelemaan riisiviljelysten välissä oleville tasanteille. Toivottavasti. Riisiviljelmiltä siirryimme läheiseen kuppilaan lettukahville (coffee and pancake) ja kahvittelun jälkeen jatkoimme mopomatkaamme kohti Nung Nungin vesiputousta.

 

Riisiterassia silmän kantamattomiin

 

Riisi kasvaa siis maan päällä tällaisissa riisiryynitertuissa

 

Tämä nautaeläimen lapsi olisi halunnut niin paljon hellyyttä, että alkoi ihan kuplia

 

Nung Nungin vesiputoukselle oli myös pääsymaksu, 20 000 rupiaa yhteensä meiltä kummaltakin (+2000 parkkimaksu). Laskeuduttuamme noin miljoona porrasta alaspäin saavuimme vesiputoukselle ja kyllähän olikin komea putous. Mutta sitten se ylös kiipeäminen, se olikin taas oma juttu sinänsä. Alkunousussa oli verraten jyrkkiä portaita mutta keskiväliltä alkoi nousu helpottumaan. Huonojalkaisen on kyllä vaikea tuolta pois kavuta, jos on jostain syystä alas päässyt. Meillekin otti lujille, hyvän pakarareisiharjoituksen luulimme kuitenkin saavamme, mutta seuraavana päivänä oli molemmilla kipeänä vain pohkeet. Kuitenkin ihan kiva päivä.

 

Ensin alas miljoona porrasta, helppoa…..

 

Putous. Olisimme laittaneet tähän videon, mutta teknisistä vaikeuksista johtuen saatte tyytyä nyt pelkkään kuvaan

 

Nyt alkaa sitten se kököin osuus, eli ei muuta kun ylös päin…….ja näitä rappusia sitten potenssiin 10

 

Viimeisenä Ubud päivänämme kävimme läheisessä apinametsässä ja sen jälkeen käppäilemässä Campuhan ridge walkilla, joka on läheisellä kukkulalla sijaitseva kivipäällystetty parin kilometrin pituinen komeamaisemainen kävelyreitti. Lisäksi yritimme ihan tosissamme nauttia Ubudin keskustan vilskeestä, mutta kyllähän me aika nopeasti tuolta pois suoriuduimme, sen verran kovasti tuppasi olemaan muutakin ihmistä liikenteessä. Paljon täällä Ubudissa on myynnissä taidetta, käsitöitä, terveyttä ja keinotekoista mielenrauhaa. Käsityöt ja taulut olivat toki hienoja katsella, meillä tämän tyyppiset ostokset jäävät nykyään vaan aina tekemättä, kun ei matkalaukuissa ole tilaa. Eikä ole vielä tiedossa sitä kotiakaan, mihin ne sitten veisi, ei seinää, jolle taulun ripustaisi.

 

Ridge walk

 

Kaikenlaista olisi ollut ostettavaa

 

Apinametsä oli nimensä veroinen eli metsä, jossa oli paljon apinoita. Pääsyliput tuohon metsään maksoivat 50 000 rupiaa per nenä. Ohjetauluissa kiellettiin apinoita syöttämästä, mutta sitten oli kuitenkin polun varrella myyjiä, joilta saattoi ostaa baananin tai pähkinöitä apinoille syötettäviksi. Muutaman kerran tappelun poikanen meinasi syntyä joidenkin apinoiden välille, muutoin siivosti kyllä olivat. Mitä nyt yhtä tyttöä vedettiin poninhännästä ja toisen tytön laukusta eräs apina vei heti kosteuspyyhkeet, kun huomasi laukun olevan auki. Mukava paikkahan tuo oli, paljon muutakin nähtävää kuin vain apinat. Alueella oli myös runsaslukuinen määrä erilaisia patsaita, joista suurin osa oli niin ällöttäviä ja rumia, että ihan hirvitti.

 

Tällä äitiapinalla riitti nyt muita hommia, ei ehtinyt banaaneja kerjäilemään

 

Banana is for monkeys

 

Ottaisitko tällaisen patsaan takapihalle?

.

Täällä Balilla hintataso on yllättävän alhainen toisin kuin olimme aiemmin luulleet. Toki ei ollenkaan Thaimaan ja Vietnamin tasoa, mutta Suomen hintoja roimasti alhaisempi kuitenkin. Riippuu tietysti paikasta, rannikolla, turistirysissä ja kaupungeissa ovat hinnat luonnollisestikin korkeammat. Ubudista kun tulimme tänne Uluwatuun, joka on meren rannalla ja varsinainen surffareiden keskittymä, huomasimme, että ups sentään, hinnat kaikkialla ovat miltei kaksinkertaiset Ubudiin varrattuna. Esimerkki: skootterin vuokraus Ubudissa 60 000, Uluwatussa 100 000/päivä. Kyllähän Ubudissakin keskustassa ruoka oli miltei puolet kalliimpaa kuin kaupungin laitamilla.

 

Uluwatussa pulled pork fajitas 69 000 rupiaa eli 4,3 euroa. Eli ei hirveän halpaa sapuskaa

 

Uskonnollisuus näkyy kaikkialla. Alttareita ja pyhiä patsaita on joka kadun kulmassa sekä talojen ja kauppojen pihoissa. Uhrilahjatuokkosia on kaduilla miltei joka talon ja liikkeen edessä pitämässä pahoja henkiä loitolla, jopa pankkiautomaatilla oli yksi tuokkonen. Noissa tuokkosissa on sitten kukkia, riisiä, hedelmiä, karkkia, tupakkia, miltei mitä vaan ja suitsuke palaa myös useassa tuokkosessa. Noita lintujen, rottien ja koirien kollaamia sekä ihmisten päälle astumia tuokkosia on sitten katujen vierustoilla, sinne ne katoavat ja seuraavana päivänä tuodaan niiden tilalle taas uudet. Patsaita on tosiaan miltei kaikkialla runsaslukuisesti, niin myös patsaiden tekijöitä. Kaikki patsaat eivät ole todellakaan mitään kauniita, minun mielestäni suurin osa niistä esittää jotain ihme örgöä. Toki kauniita ja jotenkin veikeitäkin patsaita on myös jokunen.

 

Uhrituokkosia. Näitä on kaikkialla

 

Örgö

Mopoja ja skoottereita on paljon täällä liikenteessä, liikkeellä ei ole kuitenkaan Vietnamin tasoista mopoarmeijaa. Liikenne on kuitenkin miltei samanlaista, tööttejä kuuluu ja jokainen liikenteessä menee siihen koloseen, missä tilaa on. Liikenne on vasemmanpuoleista, siihen olemmekin jo onneksi Thaimaassa tottuneet. Ainakin Ubudissa tuolla liikenteen seassa oli ihan hyvä ajella, tietysti pelkäsimme hieman noita poliiseja, kun ei ole sitä paikallista ajokorttia.

 

Parkkipaikat ovat täynnä skoottereita. Mitenköhän tuon auton saa tuolta pois?

 

Itse balilaiset ihmiset ovat aurinkoisia ja ystävällisiä. Ja kauniita. Ja pieniä (eli osimmoilleen minun kokoisiani).

 

Nyt olemme siis jo taas vaihtaneet paikkaa ja olemme takaisin meren rannalla, Uluwatussa. Ainakaan vielä emme ole hoksanneet tämän paikan ainutlaatuisuutta.

Mukavaa alkavaa marraskuun viikkoa teille kaikki blogimme seuraajat tai muutoin vaan sivulle eksyneet.

2 Replies to “Ubud – tulivuorten juurella”

  • Kiitokset taas mahtavasta kuva-ja kerronta materiaalista!! Ei tule aika pitkäksi eikä vesisateet haittaa tätä lukiessa .Maisemat mahtavia patsaat todella rumia jopa pelottavan näköisiä sinne varmaan sopivia kulttikuvia.Ne riisiterassit olivat myös aivan mahtavia D. Putouksen näkemisen nautinto varmaankin korvasi portaiden kiipeämisen haitat.Ja huijareitahan mahtuu kaikkialle mailmassa.Pihtiputaalta hyvää yötä kauniiden unien kera.

  • Kivaa, kun olet taas käynyt blogiamme lukemassa! Vettä sataa täälläkin, tänään taas skootterin selässä kastuimme. Paljon kaunista ja mukavaa olemme nähneet ja kokeneet, mutta vieläkään ei Bali oikein meitä kumpaakaan säväytä. Luulenpa melkein, että Bali: ei jatkoon. Mukavia päiviä sinne, sateista huolimatta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *