metallinetsintä

Salut Romaniasta

Haudi, haudi rakkaat blogimme seuraajat. Hitsin nopsaan menee nykyään aika, ei ehdi blogia päivittämään yhtään siinä tahdissa kun maa ja valuutta vaihtuu. Tai sitten me ollaan itse ihan liian nopeatempoisia. Jotenkin tuntuu, että pitää ehtiä moneen paikkaan vielä ennen Englantiin menoa, ihan kuin matkamme tyssäisi lopulta tuonne Englantiin. Höh. Olemme kyllä hieman tuumanneet keksivämme jotain […]

Salut Romaniasta Read More »

Englanti, piipparointireissu, osa 2

Niinhän siinä kävi (yllätys, yllätys), että kaikki peltojen kätkemät suuremmat aarteet jäivät vielä Englannin maaperään, minne ne todennäköisesti kuuluvatkin (paitsi jostain syystä me kuvittelemme, että ne kuuluisi meille). Jenkit mokomat kaivoivat sitten suuren osan niistä pienemmistä aarteista. Eli meidän kolikkolöytömme jäivät pariinkymmeneen roomalaiseen, joista kaksi on onneksi hopeista ja kolmeen hammerediin. Yksi noista hämpyistä on

Englanti, piipparointireissu, osa 2 Read More »

Maailma, täältä tullaan taas

Maailmalle Nuuskamuikkusen tavoin Lähdimme siis matkaan kuten Nuuskamuikkunen Muumilaaksosta alla olevalla videolla. Ennen talvea, ennen kylmää ja pimeää. Jätimme jälleen hyvästit läheisillimme ja kuten edellisessä postauksessa kerroin, lupasimme myös takaisin maailman kolkilta palata. Niinkuin Nuuskamuikkunen lupaa Muumipeikolle. Kevään ensi päivänä. Teimmekö turvatarkastuksessa maailmanennätyksen? Lähtöpäivänä pakkasimme mukaan lähtevät kamamme yhteen matkalaukkuun ja kahteen reppuun. Sen verran

Maailma, täältä tullaan taas Read More »

Stony Stratford, Milton Kaynes -18

Aarrejahti Milton Kaynesissa Joka syksyinen metallinetsintäretkemme suuntautui tänä vuonna samaan paikkaan kuin viime syksynäkin, upeisiin Englannin Milton Keynesin maisemiin. Täällä sijaitsee pieni ja ah, niin hurmaava kylä, Stony Stratford, jossa asustelemme koko retkemme ajan. Tapaamisia Olemme käyneet näillä retkillä kohta kymmenen vuotta ja aina olemme olleet suurin piirtein samojen jenkkien kanssa. Niinpä monesta amerikkalaisesta on

Stony Stratford, Milton Kaynes -18 Read More »