Espanja

Tehtävä Gibraltarilla

Olemme nyt reilut pari viikkoa majailleet täällä Espanjassa ja vähitellen elo alkaa tuntumaan ihan hyvälle, täälläkin. Toki meillä on ollut totuttelemista viileään ilmanalaan, Andalusian yöt eivätkä päivätkään ole meitä lämmöllä juurikaan hellineet. Aurinko on kuitenkin suurimmaksi osaksi paistanut, ja onhan täällä Vietnamiin nähden tosi rauhallista. Autotkin antavat ylittää tien rauhassa, Vietnamissa tien ylitti miltei aina […]

Tehtävä Gibraltarilla Read More »

Kuulumisia Fuengirolasta

Leveä rantabulevardi on miltei ruuhkaksi asti täynnä kävelijöitä. Seassa pujottelee muutamia juoksijoita ja rullaluistelijoita, kenelläkään ei kuitenkaan ole varsinaisesti kiire mihinkään. Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta, mereltä käy hento tuulen vire saaden palmujen lehtiin pientä liikettä ja papukaijat kälättävät kovaäänisesti läheisessä palmussa. Meri saattaa aaltonsa rantaan saakka, mutta kahmaisee ne samantien kuitenkin mukaansa. Käännän kasvoni

Kuulumisia Fuengirolasta Read More »

Andalusian upeat kaupungit Mijas, Comares ja Ronda

Gibraltarilla käynnin jälkeen ajelimme vuokra-autollamme ihan Fuengirolan kyljessä sijaitsevassa Mijaksen kylässä sekä vähän kauempana, huikean korkealla vuoren päällä uinuvassa Comareksen valkoisessa kylässä. Kävimme myös yhdessä Euroopan vanhimmista kaupungeista, Rondassa, jonka halkaisee pelottavan syvä rotko. Täällä Espanjassa näitä upeita pieniä vuoristokyliä riittää, nähtävää olisi niin paljon, että tekee ihan pahaa ajatella, miten paljon jääkään näkemättä. Ihan

Andalusian upeat kaupungit Mijas, Comares ja Ronda Read More »

Adios Fuengirola

Espanjan reissumme alkaa olla pikkuhiljaa taputeltu ja on aika siirtyä taas eteenpäin. Kuten jo aiemmassa postauksessa kerroin, olemme olleet varsin tyytyväisiä oloomme täällä Fuengirolassa alun vilpoisista keleistä huolimatta. Paitsi, että täälläkin olemme suurimman osan ajasta vain hohhailleet. Vaikka olemme puuhailleet täällä ihan mukaviakin juttuja, olemme kuitenkin kaivanneet välillä jotain ihan oikeaa tekemistä, ihan oikeaa duunia.

Adios Fuengirola Read More »