San Francisco -jyrkkien katujen kaupunki

San Franciscoon lensimme Virgin Americalla, joka tuntui lentoyhtiönä olevan ihan hyvä, kaikki sujui mukavasti ja jämäkästi. Havaiijin puolella matkalaukut läpivalaistiin vielä ylimääräisesti lentokentälle mentäessä, näin varmisteteltiin, ettei mitään hedelmiä tai viljelmiä kuljetettu lainvastaisesti laukuissa mantereen puolelle. Appelsiinia,sitruunaa, hasis-viljelmää tai muuta samankaltaista haittavihannesta. Erittäin piristävä ja hauska asia muuten oli se, että lentokoneessa ennen nousua turvallisuusohjeet tulivat screeneiltä räp-versiona. Saipa mokoma räppäys ainakin tämän matkaajan iloiseksi.

Ilmamatka kesti hieman yli neljä tuntia, ja kun tuo lento oli vielä maan sisäinen, kaikki passintarkastukset ja tullimuodollisuudet jäivät mantereen puolella pois. Lentoasemalta kävimme lunastamassa jo aiemmin netistä vuokraamamme auton. Tuo vuokrausjuttu ei käynytkään niin mukavasti kuin luulimme, sillä auton vuokraushinta miltei kaksinkertaistui luukulla, koska siihen lisättiin vielä pakollinen vakuutusmaksu + verot. Noista lisämaksuista ei kyllä autovuokraamon nettisivuilla ollut mitään mainintaa. No taas piti hieman mukista, mutta mitäs muuta voit tehdä? Hmph, eikä sekään sitten auttanut! Maksettava vain oli, jos mielimme auton saada. Ja kuinkas ollakaan, allamme oli taas kerran Nissan, hieman jo parempi versio edellisestä.

 

Tällä lennetään…

 

…tähän suuntaan

 

Olimme varanneet viikoksi asumisen airbnb-asunnosta. Huone oli omakotitalossa, jossa oli ylä- ja alakerta. Me asuimme yläkerrassa ja jaoimme taas kylppärin, vessan ja muut tilat isäntäväen ja muiden asukkaiden kanssa. Itseasiassa emme tavanneet kuin emäntämme, jäi vähän epäselväksi, asuiko hän tuossa talossa yksinään vieraittensa kanssa.

Mutta kaikin puolin loistava kämppä taas kerran, ainut miinuspuoli oli, että siellä oli hiivatin kylmä. Mitään lämmitystä talossa ei ollut ja kun yölämpötila keikkui plus viiden nurkilla ja talossa oli yötäpäivää moni ikkuna auki, tietää kyllä, että ainakin meille tuli vilu.

Löysimme kyllä sähkökäyttöisen lämpöpuhaltimen huoneestamme ja sillä kyllä huone nopeasti lämpeni. Yöksi sitä ei kuitenkaan voinut jättää päälle hurisemaan, mutta paksun peiton alla kyllä yön tarkeni. Ja aamulla herätessä piti ensimmäisenä kipaista laittamaan tuo puhallin päälle ja mennä odottamaan peiton alle, milloin olisi tarpeeksi lämmintä nousta ylös.

Suihkuunkin oli melko ikävä mennä, koska tiesi, että hypotermiahan se siellä väijyi, suihkulasin toisella puolen.

 

Vieraille oli kyllä tarjolla ilmaiseksi kahvia, teetä ja keksejä mutta ei juurikaan lämpöä

 

Muutama San Franciscon nähtävyys

 

San Franciscon näyttävin maamerkki, Golden Gate Bridge, oli yhä mahtava kuin sen kuvittelikin olevan. Komea, suuri punainen silta. Päätimme käydä hieman käpyttelemässä tuota siltaa pitkin, mutta enhän minä taas kovin pitkälle päässyt, kun piti jo kääntyä takaisin.

Korkeanpaikankammo muistutti taas kerran itsestään. Kyllä minua ihan oikeasti välillä suuttuttaa mokoma kammo, paljon jää hienoja paikkoja näkemättä ja kokemuksia kokematta tuon hiivatin kammotuksen takia. Ja  tuonne sillallekin kun lähdimme, ei tullut mieleenkään, että sieltä pitäisi kesken takaisin tulla pois. Niin se sitten aina iskee, kuin nurkan takana piilotteleva herhiläinen, vaikka sitä hetken jo luulee, että tuonne nyt ainakin uskallan kiivetä tai kavuta. Hmph.

 

Golden Gate Bridge sivusta….

 

..päältä…

 

..ja alta

Yhtenä aamuna menimme jonottamaan lautalle, joka vei vierailijoita Alcatrazin vankilasaarelle. Pääsimmekin onneksi heti seuraavaan lauttaan, päivävierailu saarelle maksoi meiltä molemmilta yhteensä 75 dollaria. Lauttamatka kesti noin kymmenisen minuuttia, eli ei saari kovinkaan kaukana mantereelta ole.

Hirveän kylmä oli päivä ja vielä lisäksi kävi navakka tuuli, joten vaikka meillä oli miltei kaikki omistamamme pitkät vaatteet päällä, paleli kuitenkin koko saarireissun ajan melkoisen ankarasti. Suurimmalla osalla saarelle menijöistä näytti olevan toppatakit päällä ja muutamalla oli pipokin päässä. Silloin kyllä tuli kadehdittua taas kerran toisen omaa.

 

Alcatraz

 

Vankeja oli aikoinaan noin 300 kerrallaan

 

Selli, vain laverisänky puuttuu

 

Saarelle päästyämme meitä oli vastassa mieshenkilö, joka kertoi saaren historiasta ja neuvoi, miten kannattaa saarta ja rakennuksia kierrellä. Englanninkielisen opasvihkosen sai ostaa mukaansa saarikierrokselle dollarilla.

Saarihan on toiminut alkujaan sotilastukikohtana, myöhemmin liittovaltion pahamaineisena vankilana ja sen jälkeen jonkin aikaa intiaanien, hippien ja muiden persoonallisten ryhmien asuinpaikkana. Tätä nykyä se on kuitenkin puhdas matkailukohde. Saarella on monia rakennuksia, mutta mielenkiintoisinhan noista rakennuksista oli ainakin meille vankilan sellirakennus.

Sellikierrokselle saimme kuulokkeet korvillemme joissa englanninkielinen selostaja ohjasi sellirakennuksen kierrosta. Minulta se meni kyllä jo sekaisin alkuvaiheessa, aina seisoin väärässä paikassa kuin olisi pitänyt, eli en kauheasti tuosta selostuksesta mitään irtisaanut, mutta mielikuvittelin sitten loput. Yleensäkin noissa kuulokeopastetuilla kierroksilla minä notkun aina toisessa paikassa, missä opastuksen mukaan pitäisi olla, ja aina yhtä hölmö ilme naamallani, kun selostus ja näkymä eivät kohtaa.

 

Saaren kaikki rakennukset eivät ole enää kovinkaan hyvässä kunnossa

 

Kiertelimme myös rakennuksessa, jossa vangit tekivät päivisin töitä, joko pesulassa tai sitten käsityö/korjauspuolella. Myös siivoaminen ja keittiövuorot kuuluivat vankien normaaliin päivään, ja kyllä oli aika hymyilyttävä mielikuva pahamaineinen gangsteri Al Capone hikikarpalot otsalla kuuraamassa luutulla käytävien ja suihkutilojen lattioita. Tai kuorimassa ja pilkkomassa silmät vuotaen sipuleita.

Vankilan henkilökuntaa asui tuohon aikaan perheineen saarella ja nuo asuinrakennuksetkin olivat vielä pystyssä. Niihin ei päässyt sisälle kuitenkaan kiertelemään ja oli joitain muitakin rakennuksia, joihin ei ihan turvallisuussyistä päästetty.

Mutta hieno tuo saarireissu oli kylmyydestä huolimatta. Saaren rannalta pystyi näkemään meriveden voimakkaat virtaukset, jotka ympäröivät saarta, ja tekivät vankien karkaamisyritykset miltei mahdottomiksi. Rakennusten ikkunoista ja saaren rannalta on varmasti luotu monia ikävöiviä katseita mantereen  puolelle, vapauteen, joka on ollut niin lähellä, mutta silti ihan liian kaukana.

 

Näin lähellä oli tuolloin vangeille vapaus

 

Ja vartijat alati varuillaan

Alcatrazin vankilasaarella on kuvattu kohtauksia mm. elokuvaan The Rock- paluu helvettiin (Sean Connery, Nicholas Cage)

 

Vankilasaarella käynnin jälkeen venyimme loppupäivän satama-alueella, aurinkokin oli tullut jo esiin lämmittämään, joten enää ei ollut kamalan kylmäkään. Pier 39 ja Fisherman Wharf olivat ihan mukavia paikkoja käppäillä, kauheasti vaan kaikkialla oli ihmisiä.

Tuolla alueella on paljon erilaisia pieniä putiikkeja, ravintoloita ja  muita huvipaikkoja. Jos pitää kalaruoasta, täällä sitä on tarjolla yllinkyllin, Forrest Gumpista tuttuja Bubba’s Shrimpejäkin saa täältä.

Sataman laitureilla viihtyi iso joukko merileijonia köllöttelemässä, osaa tuosta joukosta kiinnosti kuitenkin köllöttelyä enemmän toisten möhkäleiden kiusaaminen ja riidan haastaminen. Hirveän kova örinä kuului pitkälle satama-alueen ulkopuolelle asti.

Tuolla satamassa ostimme muuten nälissämme reissumme toiset hodarit (ekat ostettiin NY:ssa, eikä ollut tuolloin mitenkään huikea gastronominen kokemus) ja nyt maistui jopa hodarikin hyvälle.

 

Tervetuloa satamaan

 

Putiikki-, ravintola- ja huvitusalue alkaa

 

Hodarikojuja oli kaikkialla

 

Vierivieressä köllöllään

 

Nämä riitapukarit eivät tahtoneet mahtua samalle laiturille

 

Käpäsimme nopsaan myös Yosemitessa

 

Koska meillä oli tuo vuokra-auto, niin päätimme uhrata yhden päivän pitkään autossa istumiseen, eli lähdimme käymään Yosemiten Kansallispuistossa. Matkaahan tuonne puistoon San Franciscosta kertyi vähän vajaa 400 kilometriä suuntaansa, mutta reissu kyllä kannatti, oli se sen varran upea paikka.

Meillä oli kännykässä herätys puoli kuudelta aamulla, kiskaisimme vaan kahvit huiveliin ja lähdimme ajelemaan. Minäkin uskaltauduin tuolla reissulla auton rattiin koska sai taas ajella ihan oikeaa puolta tiestä.

Aamulla oli rankkaa ja sakeaa sumua pitkän matkaa ja sitten vuoristotie oli mennen tullen tosi kiemuraista ja jyrkkääkin välillä, joten melko hidasta oli eteneminen hetkittäin. Puisto oli kuitenkin maisemineen upea, muutama  alueen tie oli suljettu talviolosuhteiden vuoksi, joten aika pieni ala tuli jo todella lyhyen vierailuajankin puitteissa tuosta puistosta nähtyä.

Puiston eläimistä näimme ainoastaan oravan, karhuista vain kieltotaulun, ettei niitä saa ruokkia. Alueella on monia majoituspaikkoja, eli jos joskus toistamiseen tuonne päin menemme, varaamme silloin ehdottomasti muutaman päivän olemisen ihan paikan päällä.

 

Yosemite National Park…

 

…oli kyllä upea…

 

..paikka käydä!

 

Ainut puiston asukas, jonka tapasimme

 

Lompard Street- kovin jyrkkä ja mutkainen katu

 

San Francisco on hyvin kurttuinen ja rypyssä oleva kaupunki (mistä lie johtuu noinkin suuri kurttuisuus). Koko ajan on jyrkkää mäkeä ylös tai alas, tasaista kaupunkialueella ei taida olla kovinkaan monessa paikassa.

Jyrkin katu kaupungissa on Lombard Street, jolle tie on laitettu tosissaankin mutkalle. Pitihän meidän tuo serpentiinitie käydä autolla ajamassa, onneksi se on yksisuuntainen.

Muutenkin tuolla kaupungissa ajeleminen ja vain kyydissä istuminenkin on kokemus juuri noiden jyrkkien korkeuserojen takia. Ja kokemisen arvoinen on myös vanhalla kaapeliraitiotievaunulla ajelu. Cable Car -linja on yhteensä vain noin seitsemän kilometrin mittainen osuus liikenteen seassa. Vaunut liikkuvat maan alla pyörivien kaapeleiden ansiosta ja ovat siis itse moottorittomia.

Ajelu tällaisella vaunulla voisi viedä sinut mielikuvissa 1900-luvun alkuun, jos sinulla on hyvä mielikuvitus, etkä välitä kauheasta määrästä muita turisteja, jotka sulloutuvat samaan, pieneen vaunuun. Yhdensuuntainen matka vaunulla maksoi 7 dollaria.

 

Hyppäähän kyytiin, niin lasketellaan Lombard Street autolla alas

 

Fillarilla olisi ikävä mankeloida näitä mäkiä ylös, eikä olisi kovin mukava alaskaan lasketella

 

Vino talo vai jyrkkä katu?

 

Kaapeliraitiovaunu, kyyti menneiltä ajoilta

 

Upea auringonlasku ja viktorianaikaiset puutalot 

 

Eräänä iltana vähän ennen pimeän koittoa pakkasimme kameramme ja suuntasimme kaupungin näköalapaikalle, Twin Peaksille. Tämä näköalapaikka käsittää kaupungin harjanteella kaksi kukkulaa, jonne pääsee autolla miltei perille asti, kukkuloiden laelle vievät portaat sitten loppumatkan.

Näkymä hämärtyvään kaupunkiin oli jotain aivan sanoinkuvaamattoman kaunista, kun valot alkoivat hiljalleen syttyä eri puolille kaupunkia ja aurinko hyvästeli säteillään vielä kaikkein korkeimmat rakennukset.  

Toisella puolen kukkuloita laskeva aurinko maalasi jo taivaanrannan oranssin kaikilla sävyillä. Ja myöhemmin, ihan kuin pisteeksi iin päälle, valomeressä kylpevän kaupungin takaa nousi suuri loistava täysikuu. Kyllä oli herkkää!

 

Päivän viime säteet

 

Jestas, miten olikin kaunis auringonlasku

 

Ja kaunis kuutamo! Hyvää yötä, San Francisco

 

Kiertelimme myös Alamo Squarella katselemassa vanhoja upeita puutaloja. Näitä puutaloja oli joka lähtöön kadun molemmin puolin, mutta kahvipaikka oli noilla kulmilla erittäin hakusessa.

China Townin puolelle oikeastaan vaan kurkkasimme, sillä minä en ole koskaan oikein ymmärtänyt näiden kiinalaisten kortteleiden viehätystä, jota jotkut hehkuttavat. Jospa se jossain vaiheessa minullekin aukenisi, se ymmärrys. Mutta se mikä viehätti meitä kumpaakin, oli päästä pällistelemään Myytinmurtajien toimipisteen kylttiä erään rakennuksen seinällä. Olipa se mukamas messevää ja hyvinkin ikimuistoista!

 

Alamon Squaren upeat puutalot

 

Jotkut talot olivat hyvinkin koristeellisia

 

Putiikkien tavaramäärästä päätellen kiinalaiskorttelissa ei lopu tavara hetikohta

 

Jamie Hyneman ja Adam Savage = Myytinmurtajat

 

Netin kautta olemme päässeet katselemaan silloin tällöin täällä telkkaria, ihan suomalaisia ohjelmia siis, ja onhan nuo Putouksen jaksot ollut taas kaikki pakko seurata. Ihan niinkuin lätkäpelit keväällä. Olemme nauraneet ohjelmalle mahat, varpaat ja nenät kippurassa, ei pettänyt Putous katsojiaan tälläkään kerralla.

Ja onhan tuo Tanhupallo niin ykkönen, eihän siitä pääse mihinkään. Veikkaanpa, että hahmokisalla on jo voittaja, saa nähdä sitten, pitääkö veikkaukseni paikkaansa. Itse en ole kyllä koskaan äänestänyt ketään näissä hahmokisoissa, mutta olen kyllä kovasti jupissut, jos joku minun suosikeistani on tippunut.

 

”Roope, arvaa mitä?”

 

Piitä ja mysteeritaloa

 

Viimeisenä päivänä ennen lentoamme Meksikoon kerkesimme käydä ajelemassa vielä piilaaksossa. Siellähän sijaitsee paljon merkittäviä ja vähemmän merkittäviä tietokonefirmoja. Apple lienee niitä merkittävimpiä.

Poikkesimme Intel-mikroprosessorivalmistajan museossa, jossa minä näin elämäni ensimmäisen kerran oikean piin. En ollut kyllä ajatellut sitä möhkäleenä vaan jonain ei-konkreettisena arvona. Mutta nyt olen siis nähnyt ihan oikean piin ja seuraavan kuvan jälkeen olet sinäkin.

 

Kaksi pientä piitä

 

Kerkesimme myös käymään pikaisesti kiväärivalmistaja Winchesterin lesken melkoisen oudon talon liepeillä. Tuo talon rakentaminen (taloa rakennettiin 40 vuotta) oli ollut aikoinaan lesken outo päähänpinttymä, koska tuossa talossa, Winchester Mystery Housessa, on yli 160 huonetta ja melko outoja yksityiskohtia, kuten valeovia, kattoon päättyneitä rappusia ja ikkunoita sisäseinissä ja -katoissa.

Tarinan mukaan leski rakennutti talon sokkeloiseksi ja monimutkaiseksi siksi, että pelkäsi Winchester-kivääreiden luoteihin kuolleiden henkiä. Kostomatkalla henget eksyisivät talon sokkeloihin eivätkä löytäisi näin ollen leskeä talosta. Hmm. Taisi toimia. Me emme kerenneet enää tuonne taloon kierrokselle, kävimme vaan siinä talon krääsämyymälässä, jossa meille selvisi, että Winchester oli valmistanut kiväärien lisäksi myös ruohonleikkuria, golfmailoja, rullaluistimia ym. ihan tavallista tavaraa.

 

Mystery House

 

Krääsäputiikki

 

Viimein lentokentällä

 

San Franciscosta jatkoimme matkaa Atlantan kautta Cancuniin, Meksikoon, kun ei muutakaan suuntaa keksitty. Atlantassa oli pieni juhlan paikka odotellessamme jatkolentoa, koska kun ylitimme Los Angelesin  (← tuosta pääsee ensimmäiseen matkapostaukseemme) kohdalla pituuspiirin, olimme kiertäneet maapallon kertaalleen ympäri.

Mukavaa helmikuista loppuviikkoa!

 

Matkallamme tärkeiden esineiden ja asioiden esittely on nyt lopputaputusta vaille. Viimeisin ja samalla tärkein esittelyssä oleva asia matkallamme on ehdottomasti : se toinen matkaaja. Eikähän tuohon ole muuta lisättävää.

 

PS: Monet ovat saattaneet ihmetellä, mihin ovat meidän legohahmomme hävinneet. Meillä itselläkään ei ole varmaa tietoa, mutta epäilemme heidän hypänneen Indonesian Uluwatulla saksalaisten surffareiden matkaan. Meillähän oli hieman erimielisyyttä työn ja vapaa-ajan sovittamisessa sekä liiallisesta Heikin kippailusta jouduimme myös aika usein heille huomauttelemaan.

Kuitenkin yritimme kohdella heitä tasavertaisina matkakumppaneina, annoimme lämpimän muovilaatikon, kun oli kylmä, vilvoittavia uintijaksoja altaalla, kun oli kuuma. Mutta se ei riittänyt heille. Kiittämättömät.

Koska heitä ei ole kuulunut takaisin, luovumme siitä toivosta, että he takaisin enää tulisivatkaan, ja annamme heidän siis mennä. Toivomme kuitenkin omalta osaltamme heille koko sydämestämme hyvää matkaa, ja että maailma kohtelisi heitä parhaalla mahdollisella tavalla, missä ikinä sitten lienevätkin.

 

 

Viimeinen luotettava havainto muovipariskunnasta

 

 

 

Alla vielä kuvagalleriaa San Franciscosta

8 ajatusta aiheesta “San Francisco -jyrkkien katujen kaupunki”

  1. Olisi tuo Pauli hieman voinut ihmetellä, kun oltais ilmesteytty oven taakse, ei olisi varmaan meitä muistanut! Ei taida enää lunta tupruttaa, nyt pitää vaan etsiä villaista päälle, jotta tarkenette!

  2. Kiitos taas hienosta postauksesta kuvineen! Meidän Paulin perhehän asuu siellä piilaaksossa, olisin suositellut visiittiä heille jos olisin tiennyt että olette sinne menossa 🙂 Täällä vaan edelleen tupruttaa lunta ja viikonloppu vierähti Himoksessa lasketellen.

  3. Irene Partanen

    Oli taas mukavaa luettavaa ja katseltavaa! Minäkin kaipailin lego- pariskuntaa,oli se niin mukava piristys teidän mukananne. Toivottavasti pääsevät vielä ”julkisuuteen”.Turvallista ja antoisaa matkaa teille ja myös ”heille”!

  4. pirkko Sirainen

    Siinä tulikin Kattava kattaus San Franciscosta ainakin meidän nautittavaksi!! Onhan Korke

    userot aika suuret ja jyrkänkin puoleiset.Kuvittelin aivan toista.Mutta kauniitarakennuksia ja hurmaavaa luontoa näkyy joka puolella aivan huikeaa!! Kiitos taas tuhannesti molemmille matkalaiselle lähetyksestä.Pihtiputaalta kuulemiin

  5. Joskus aiemminkin kommentoin teidan postaukseen, varmaan viimeksi kun olitte taalla ameriikan mantereella. Koko matkan silti seuraillut matkaanne ja kirjoituksianne. Ja kylla, mina olen kaipaillut lego-ukkeleita, teidan huumorintaju on niin osuva! Piristi kummasti tyopaivaa tuo legoukkeleiden kohtalosta kirjoitettu ps -kohta. 😀 vaikka muutoinkin kylla pidan tyylistanne kirjoitella.

    Mukavaa Meksikoa! 🙂

    ps. San Diego on kauhian kiva paikka, taalla kylla kannattaa poiketa jos matkan varrelle osuu.. 🙂 Vaittaisin San Diegon voittavan Losin 6-0 eika taalla ole ihan niin kylma kuin San Franciscossa.

    1. Kiitos Raija ja mukavaa kun olet kanssamme matkannut! Meksiko on jäänyt jo taakse ja uudet tuulet puhaltelevat niskaamme. Surullista oli meidänkin myöntää, että nuo legoukot ovat meidät jättäneet, mutta meillä on kuitenkin pieni kutina, että saattavat vielä etsiä meidät käsiinsä. Kun vöyhöttäminen ei enää tunnu niin hyvältä. Vöyhöttäköön nyt aikansa. Täytynee seuraavaan Amerikan reissuun yrittää sisällyttää tuo San Diego, paljon jäi paikkoja muitakin, missä vielä haluaisimme käydä. Mukavaa jatkoa sinulle sinne Amerikan mantereelle!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *