Nyt olemme viimeiset pari päivää loikoiltu rannoilla ja nautittu auringosta, silloin kun se on paistanut. Nyt on ollut pilvisiä päiviä, mutta on se aurinkokin ihan kunnolla välillä näyttäytynyt. Tuuli on ollut navakkaa ja eilen iltapäivällä sateli hieman vettä. New Orleansissahan satoi viimeisenä iltana vettä oikein urakalla ja ukkonen möyrysi. Oli siis hyvä hetki nostaa kytkintä ja siirtyä kohti aurinkoisempia tantereita.
Majapaikkamme on nyt Fort Walton Beach ja täällä on aivan upeat lumen valkeat hiekkarannat. Rantaa on silmänkantamattomiin, mutta koska rannat ovat rakennettu täyteen yksityisasuntoja ja hotelleja, joutuu rahvas hieman kiertelemään ennenkuin rannalle pääsee. Kyllä täällä on hyviä julkisia rantoja, tuossa aivan lähellä on yksi todella hyvä ranta. Ja erittäin siisti, etsimelläkään ei pahemmin roskaa löytynyt. Ei kyllä löytynyt mitään muutakaan.
Nuo yksityisasunnot tuolla meren rannalla ovat kyllä melkoisen hulppeita asumuksia. Ei ole pikkurahalla moisia torppia saatu. Tosin sitten on naapureina isoja hotelleja vieri vieressä, joten miten kukakin sen oman mansikkapaikkansa määrittää. Mutta hienoja ovat ja merikin on ihan rannassa, niin mikä ettei. Tuo meri on muuten Meksikon lahtea.
Tänne Fort Waltoniin lähdimme siis ajelemaan maanantaina ja matkamme kulki kolmen osavaltion kautta. Missisippi, Alabama ja nyt olemme siis Floridan osavaltiossa. Aika hauskasti, koska eihän tuo matka New Orleansista tänne ole kovinkaan pitkä. Tuolla matkaosuudella oli muutama rest area matkalaisille ja olipa positiivinen yllätys, miten mahtavia paikkoja ovat. Isot siistit tilat ja wc:t, paljon maksuttomia esitteitä ja oppaita sekä ystävällisiä opastajia. Ensimmäisellä levähdyspaikalla, johon pysähdyttiin, henkilökunta yritti arvata, mistä päin olemme lähtöisin. Saksalaisiksi meitä ehdottivat (kuten usea muukin tämän reissun aikana) ja vaikka annettiin sen verran apuja että, maa on Ruotsin ja Venäjän välissä, niin eivät vaan tienneet. Ei tiennyt täällä pizzerian tyttökään, missä Suomi on, asetti sen johonkin pohjoisnavalle 🙂
Taaskaan emme tarkalleen ottaen tiedä, minne seuraavaksi suuntaamme. Kovin pitkään emme aloillamme pysy vaan jatkamme matkaa heti, kun siltä alkaa tuntumaan. Ja tämä paikkahan alkaa oleen jo niin nähty……..
Loppuun hieman ”koti-ikävää”:
Tänään,
kun suljen silmäni,
näen koivun ensivihreän, leskenlehdet ja voikukat.
Kuulen tutun virren ja haistan tuomen tuoksun.
Kerään sylillisen kieloja.
Maistan kesän ensimmäisen makkaran, nuotiossa paistetun,
tunnen juhannuskokon lämmön, Päijänteen aallot varpaissani,
lasten riemun.
Tänään
olen poutapilvessä, auringon säteessä, sadepisarassa.
Tänään
olen hetken kotona.
Tuuli tuokoon teille terveiset täältä kotimaasta. Kesän ensimmäisten lettujen tuoksun!!Minäkin kiitän runosta, kuvista ja kaikesta tiedosta. Mielenkiinnolla seuraamme matkaanne.
Ja samalla poikettais Teuvon paistamilla letuilla, jotka muuten ovat maailman parhaimmat muurinpohjaletut!!
Kyllä olikin ihanaa kävellä valkoisella hiekalla aivan vesirajassa meriveden huuhdelless varpaita.Me täällä Alvajärvellä paistoimme rantakrillillä kesän ensimmäiset makkarat eilen illalla.Aika viileä oli eilinen päivä pohjoisesta puhaltavan tuulen vuoksi ja sadekuuroja meni ylitse muutama Vettä ei sinänsä paljon kertynyt ja onneksi ei ollut lunta.Kiitos paljon ihanista kuvista ja kerronnasta Onnekkaita matkapäiviä edelleen.kiitos myös kauniista runosta !!
Mahtoi nuo ensimmäiset makkarat maistua hyvälle! Jos olisimme lähempänä, saattaisimme poiketa makkaran paistossa siellä Alvajärven rannassa.
On se vaan hienoa lukea teidän reissuistanne. Olen iloinen puolestanne, että pääsette näkemään toisenlaista maisemaa.
Jospa tässä lähtisi etsimään lauantaina taas rautakautta. Ei ole vielä tänä keväänä onnistanut, mutta kenties vaikka seu-
raavalla reissulla. Seuraavasta paikasta on joskus löytynyt kaksi plootua 1700-luvulta.
Että tällaista täällä, kun kevät on päässyt hyvään vauhtiin ja mukavan lämmintäkin on jo.
Kimeitä piippejä sinnepäin ! Näytti vähän ukkonen jo paukuttelevan itäsuomen puolella.