Pikku trippi Myanmariin

Köyhyys tervehti meitä liiankin innokkaasti astuttuamme rajan yli Thaimaasta Myanmariin. Virnuillen se kurkisteli rapistuneiden talojen nurkilta, vilkutteli rikkinäisistä ikkunoista ja tanssi käppyräkärkisten tossujen kumikannat kopisten tuktuk-taksien katoilla. Välillä se hyppäsi jonkun onnettoman ohikulkijan reppuselkään ja moksutteli tossuillaan vauhtia.

Paikalliset asukkaat eivät tuohon iiliäiseen juurikaan huomiota tuhlanneet, olivat sen riehakointiin jo mitä ilmeisimmin tottuneet. Meistä tuollainen tuntui kuitenkin verraten ikävältä, varsinkin kun mokoma nakkeli vielä kaikki jätteet ja roskat pitkin katuja ja katujen vieriä. Ja kopsutteli sitten taas kantojaan.

Rajalle ja siitä yli

Kun aamulla lähdimme hotelliltamme raja-asemalle, halusi hotellin omistajana toimiva leskirouva tulla meitä saattamaan. Sinne hän kipusi auton takapenkille ja viittoili minulle, että tänne näin, me tytöt taakse. Matkan aikana halusi sitten todisteluja siitä, että olimme oikeasti tyytyväisiä hotelliin ja kyseli, voisimmeko ehkä palata sinne vielä uudelleen. Samaan hengenvetoon moitiskeli meitä hieman siitä, että olemme niin pieniruokaisia aamuisin, paistetun munan keskustakin kun jätettiin syömättä. Perillä selvisi, että ehkä rouva halusikin vain varmistaa, että sai kuljetuksesta sovitun maksun itselleen, sillä aika nopeasti setelit ohittivat kuljettajan päätyen leskirouvan pulleaan kukkaroon.

Ja sitten käppäilimme rajalle, ilman minkäänlaisia viisumeita. Olimme ottaneet aiemmin jo selvää, että Myanmarissa pääsisi käymään pikavisiitillä ihan ilman viisumiakin. Tai SAATTAISI päästä, mikäänhän ei ole niin varmaa kuin epävarma näillä huudeilla. Ja koska meillä ei ollut tosiaankaan aikomuksena muuta kuin käpäistä rajan toisella puolen ja palata kipinkapin takaisin, emme nyt tuosta hirveästi paineita ottaneet. Jos emme pääsisi Myanmariin niin ei sitten, viisumeita emme kuitenkaan sitä varten lähteneet hankkimaan.

Myanmarin rajalla
Täältä tullaan Myanmar

Thaimaan puolella näytimme tiskillä passimme ja annoimme maastapoistumiskortit, jotka olimme täyttäneet, kun saavuimme Thaimaahan. Siitä jatkoimme sitten käppäilyä Myanmarin rajalle, jossa meidät ohjattiin erääseen rajavartioston toimistoista. Siellä selitimme rajavirkailijalle, että olemme menossa läheiseen kaupunkiin Tachileikiin vain pariksi päiväksi. Tämä erittäin ystävällinen rajavartija tekaisi meille siinä vauhdissa väliaikaiset kulkuluvat, (näihin otettiin oikein valokuvat ja kuvat olivat, jos mahdollista, vielä ankeammat kuin oikeissa passeissa) otti oikeat passimme huostaansa ja sanoi että tervemenoa, viettäkäähän mukavia hetkiä Myanmarissa. Ja toki halusi vielä 10 dollaria maksua per rajan ylittäjä.

Kulkuluvat ja jääkahvi
Väliaikaiset kulkuluvat ja kannullinen hirvittävän makeaa jääkahvia

Miesmatkaaja oli  vahvasti sitä mieltä, että jos meidät jossain poliisi ratsaisi ja pyytäisi näyttää kulkulupamme, joutuisimme niissä olevien kuvien vuoksi suuriin vaikeuksiin, oli ne sentään niin karseat. Eikä syy ollut suinkaan kuvien ottajassa vaan ihan siellä kuvattavien päissä. Onneksi herätimme kuitenkin kiinnostusta ainoastaan taksikuskeissa.

Oikeaa kaistaa

Kyllä muuttui elämänmeno toisenlaiseksi kun astuimme Thaimaan puolelta entisen Burman tiluksille. Vaikka Thaimaassakaan ei tavallinen kansa rikkauksilla mässäile, oli täällä kaikenkattava vähäosaisuus lähes käsinkosketeltavaa. Ja köyhyyden kanssa kulkee usein näköjään käsikädessä likaisuus ja roskaisuus, kaikki tien vierukset olivat täynnä roskaa ja jätettä.  Sama ilmiö oli nähtävissä, kun matkasimme vuosi sitten Thaimaasta Kampodzaan, toiseen Thaimaan köyhään rajanaapuriin.

Myanmarilainen
Paikallinen työssä
tori
Toria
Ajoneuvo
Kuormuri

Kerjäläisiä oli kaikkialla. Ne joko istuskelivat tien laidassa tai helisyttelivät kippojaan kävellessään. Jotkut tulivat aivan iholle asti, eräskin nuori mies tuli eteeni ihan muutaman kymmenen sentin päähän seisomaan. Mitään hän ei puhunut, ei katsonut silmiin, seisoa mollotti siinä edessä vaan mukinsa kanssa. Minä katselin pilviä ja odottelin, että riepuparka siitä ymmärtäisi kadota. Hetken päästä katosikin, mutta jo oli tilalla heti kohta munkki iso kerjuukulho ojossa.

Munkkijono
Munkkijono

Tuktukilla ajelimme hotellille, rajalta sinne oli matkaa vain noin viisi kilsaa. Tiet olivat kuoppaisia ja erittäin huonokuntoisia,  ei ollut nyt tuktuk-kyytimme kovinkaan tasaista ”tukka hulmuten” -kyytiä. Hyvä ettei matkatavaramme pudonneet kesken matkan pientareille, meistä puhumattakaan mopoauton poukkoillessa tien kuopissa ja lohkeamissa. Täytyi pitää penkin laidasta ihan tiukasti kiinni, silti päät kopsahtelivat tuontuostakin tuktukin kattoon. Onneksi noissa ajoneuvoissa katot on yleensä jotain pressua.

Hotellille
Hotellin oma tie oli hyvässä kunnossa

Liikenne kulkee Myanmarissa ihan oikeaa puolta. Hauska juttu on tuolla raja-asemalla, kun liikenne kesken kaiken vaihtaa puolta vasemmanpuoleisesta oikeanpuoleiseen.  Samoin myös kävelyliikenne, mehän tietysti käppäilimme tuolla raja-asemalla aina väärällä puolella. Sitten jonkun vastaantulijan oli ojennettava meitä ja kyörättävä meidät käppäilemään sille oikealle puolelle.

Hotel Tachileik

Hotelli oli suuri hotellikompleksi allasalueineen, ravintoloineen ja muine hotellilisukkeineen. Meidän huoneemme oli tuon kompleksin laitamilla, miltei samanlainen ”autotalli” kuin Chiang Raissakin, mutta sata kertaa viihtyisämpi. Ja olihan huoneessa tällä kertaa ikkuna. Siis melkoista luksusta tällä erää.  Miltei kaksin saimme tässäkin hotellissa asustella, kyllä ovat hotellit tyhjiä tälläkin puolen rajaa näinä ”sateisina” aikoina. Kaksi länsimaalaisen näköistä naisturistia huomasimme ensimmäisenä iltana allasalueella, muutoin emme turisteihin hotellilla törmänneet, emmekä missään muuallakaan.

Hotelli Tachileik
Hotellihuoneemme sisäänkäynti

Allasalueella oli kolme uima-allasta joita allaspojat hankasivat päivittäin, vaikka ei niissä uimareita pahemmin näkynyt. Kaikkialla hotellissa oli siistiä ja puhdasta, niin sisä- kuin ulkoalueillakin.  Uimassa emme kyllä mekään käyneet kertaakaan, allasalueella muutoin kyllä venyimme ihan sen vuoksi, koska netti toimi ainoastaan siellä joten kuten hyvin.  Ja tulihan siinä istuskellessa ja netissä venyessä otettua pari Myanmariakin, per os.

Altaalta

Skootteria emme täällä vuokranneet, tyydyimme olemaan nuo pari päivää ihan käppäilylinjalla. Missään ei kyllä näkynyt skootterivuokraamojakaan. Askeleita tuli otettua tuon visiittimme aikana melkoisesti kierrellessämme kaupunkia ja käydessämme parilla temppelialueella. Oikeasti tuosta kaupungista ei meillä ole kauheasti kehusanoja sanottavana eikä siitä oikein saanut edes kauniita kuvia. Olemme kyllä kuulleet kehuttavan Myanmaria kauniiksi ja mielenkiintoiseksi maaksi, ehkä meidän olisi sittenkin pitänyt nuo kokeaksemme matkata paljon kauemmaksi rajalta.

Pagoda
Munkit kävelyllä
Munkit kävelyllä
Pikkumunkit ajelulla
Toivottavasti vain leikki

Ei haukku haavaa tee, mutta kyllä se välillä vaan kenkuttaa

Myanmarissa, niinkuin kaikkialla Thaimaassakin, on paljon katukoiria. Monet noista kippurahännistä ovat todella huonossa kunnossa ja jo Mae Saissa olin kiikuttamassa eläinlääkäriin useita näitä laihoja ja kapisia, jalkansa katkaisseita koiran kuvatuksia. Mutta ei olisi meidän matkabudjetti riittänyt jokaisen koiran auttamiseen, ja näitä katukoiria tulee ikävä kyllä koko ajan lisää.

Lähes kuollut koira
Vielä elossa

Täällä Tachileikissä näimme kyllä kurjimman oloisia koiria ikinä. Ja niitä oli ihan kaikkialla. Ei kyllä tehnyt mieli silittää ensimmäistäkään nappisilmää, sen verran olivat ne pienimmät ja sievimmätkin tautisen ja sairaan oloisia. Moni koira täälläkin linkutti ainakin yhtä jalkaansa tai veti molempia takajalkoja perässään. Turkista oli usealla koiralla enää vain muisto jäljellä ja jotkin koirat monien sekarotuisuuksien summana  muistuttivat lähinnä koiran irvikuvaa. Kertakaikkisen säälittävää ja murheellista.

koira
Ei ole paljonkaan iloa tämän koiran hännän päässä

Mutta minua ei kyllä säälittänyt nuo koirapoloiset enää yhtään, kun tuli yö ja nämä kippurahännät aloittivat haukkukonserttonsa. Jo Mae Saissa paikalliset koirat viihdyttivät meitä nukkujia öisellä haukunnallaan, täällä heimoveljet eivät jääneet yhtään sen huonommiksi. Siinä vaiheessa, kun nuo koiraoliot olivat haukkuneet sen yön unet matkoihinsa, sitä kyllä herkästi ajatteli, että eiköhän joutaisi pataan nuokin olennot, niinkuin Vietnamissa.

Täälläkin oli jotain syötävä(ä)

Ruokailemassa kävimme sekä hotellin ravintolassa että kaupungilla. Tarjolla oli riisiä tai nuudelia erilaisin version, keittoja sekä jotain ihmetystä, josta ei  ruokalistan kuvan perusteella voinut havainnoida, oliko se jo kentis kertaalleen syöty vai ihan vielä vallan kajoamaton. Missään ei ollut englanninkielisiä ruokalistoja ja hyvin harvassa paikassa englantia ymmärrettiin saati sitten puhuttiin (hotellissamme oli töissä yksi harvinaisuus eli tyttö, joka osasi englantia). Aina oli siis vähän arvoitus, mitä sieltä keittiöstä tilaamisen jälkeen tulee.

Ruoka täällä tuntui olevan paljon miedommin maustettua kuin Thaimaassa ja ainakin kaikissa meidän ruoka-annoksissamme olleet ainekset oli lillitelty öljyssä. Muuten ihan syötävää ruokaa, kana-annoksessakaan ei ollut suuremmin joukossa luita tai jänteitä. Vaikeaa on ruokailu näillä leveysasteilla minunkaltaisella nirppiksellä, joka aina tahtoisi kovin tarkasti tietää, mitä luukusta alas on menossa.

Ruoka-annos
Öljyinen ruoka-annos, tiettävästi kanaa

Kahvi oli tujua ja monesti jo valmiiksi makeutettua. Eli erikseen piti aina mainita, että no sugar. Hotellihuoneen hintaan kuului aamiainen joka oli kylläkin ihan kelvollinen. Paistettuja munia ja nakkeja, paahtoleipää, hilloa, hedelmiä ja kahvia. Nakitkin maistuivat kuulema ihan Atria-nakeilta. Pieniä kommunikaatiovaikeuksia oli aamiaisellakin, kun miesmatkaaja pyysi suolaa niin sai soijaa. Näillä siis mentiin.

Hintataso Myanmarissa on Thaimaata hieman korkeampi. Hotellihuoneen saimme booking.comin kautta varattua kuitenkin melko edukkaasti, 34 euroa kaksi yötä. Ruoka ym. on myös hieman kalliimpaa, tosin vieläkin hävyttömän halpaa näin suomalaisen silmin. Maksuvälineenä ainakin täällä rajan seudulla kelpasivat Thaimaan bahtit oikein hyvin. Myanmarin oma rahayksikkö on  muuten kyat (MMK), yksi  euro on 1850 kyatia. Myös USA:n dollarit ovat täällä ainakin jossain päin käypää valuuttaa, rajavartijalle dollarit ainakin kelpasivat oikein hyvin.

Aikaero oli täällä puoli tuntia vähemmän, siiirryimme rajalla Bangkokin ajasta Yangonin aikaan. Tuokin huomattiin vasta seuraavana päivänä, kun toisen kello näytti eri aikaa kun toisen. 

Sitten nämä myanmarilaiset ihmiset. He ovat ystävällisiä, herttaisia ja suloisia. Miltei jokainen vastaantulija tervehti hymyillen, ne tilastojen pari hapannaamaakin ehkä nyökkäsi. Voi kun olisi ollut yhteistä kieltä, silloin olisi kerrottavana varmasti monta tarinaa näistä ihmisistä.

Lapsia

Takaisin Thai maahan

Parin päivän visiitin jälkeen lähdimme jo oikein mielellämme takaisin Thaimaahan. Hieman jännäsimme, miten meidän käy Thaimaan raja-asemalla, pääsemmekö maahan vain täyttämällä maahantulokortit vai vaaditaanko näin maateitse tullessa jotain muuta. Tännehän olemme tulleet aiemmin vain lentoteitse.

Myanmarin raja-asemalla luovútimme väliaikaiset kulkulupamme ja saimme omat passimme takaisin leimojen kera. Thaimaan rajalla täytimme vain uudet maahantulokortit (nyt saamme olla täällä taas seuraavat 30 päivää), näytimme passimme ja se oli sillä selvä. Retkemme Myanmariin oli päättynyt.

Raja-aseman ulkopuolella istahdimme sitten hyvillä mielin kahvikupin ääreen miettimään, miten pääsisimme seuraavaan suunniteltuun kohteeseen, Chiang Saeniin Mekong-joen varteen. Eihän tuota tarvinnut oikeasti kauaa miettiä, kun asia oli jo päätetty: no linikalla tietysti!

Kahvettia
Thai maan kahvettia

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille teille, etenkin juuri Sinulle, missä sitten ikinä lienetkin!

2 Replies to “Pikku trippi Myanmariin”

  • Hei sinne lämpöiseen! Olipa jotenkin koskettavaa luettavaa – tunne taas, että olenpa hyväosainen, miten voisi auttaa????
    Toivottavasti löysitte linkin, jotta pääsitte seuraaviin seikkailuihin.
    Syksyterkuin, Raija

  • Heips Raija ja kiitos kommentista! Linkki löytyi ja pääsimme jatkamaan matkaa. Kyllä täällä matkan varrella näkee vaikka mitä, osalta on vaan suljettava silmänsä ja korvansa. Mukavaa syksyn jatkoa Joutsan suuntaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *